Ihmiset viihtyvät liiankin hyvin nyt kun sosiaalinen mediakin on olemassa. Suomessa työttömyys alkoi kasvamaan internetin takia ja on paisunut sosiaalisen, median takia.
Työttömyys kasvaa sosiaalisen, median takia.
Anonyymi-ap
974
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
EU mietitään miten internetin käyttöä voidaan rajoittaa että ihmiset saadaan töihin valittamasta vähistä tuloista.
Suuria muutoksia on tulossa ihmisten käyttäytymiseen muutamien kymmenen vuoden aikana. Näin ei voi jatkua ihmisten olemassa olemisen kannalta taloudellisesti.
Ei paljon vaadita elämiseen juomapullo kun tiktok katsotaan.
Pelien pelaajat käytännössä elävät liikkumatta sokeria syömällä.
Ihmiset jäävät kodittomaksi Yhdysvalloissa että rahat riittävät viettämään aikaa sosiaalisessa mediassa.
Aikoinaan pelättiin että saunominen saa ihmiset välttelemään työn tekemistä ja näin tapahtui työn tuottavuus laski todistettavasti.
Tämä porukkaa äänestää aina demareita, toivovat että sama meno jatkuu....
Raippavero. Verotetaan näitä jotka tekevät vähemmän työtä.
Liian suuret sosiaalituet aiheuttavat tietoista työpakoisuutta.