Mitä Raamattu t o d e l l a sanoo homouden harjoittamisesta

Näin:
Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).
62424
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

No, nyt on asiaa.

2Äänestä

Kyllä se selvä asia on. Ei kahta sanaa.

2Äänestä
  • Ei minustakaan.

    1Äänestä

Ihmekös tuo, että maallistuminen etenee todella nopeasti, kun Raamatun kirjoituksiakin muutellaan aitojen uskovien toimesta mten sattuu.
Aloituksessakin todetaan miehimysten. ja miesten kanssa makaavien miesten tekojen olevan nyky-ymmärryksen mukaan kiellettyä ainoastaan homoseksuaalisien miesten ja naisten tekoina.

Äänestä
  • ” kiellettyä ainoastaan homoseksuaalisien miesten ja naisten tekoina.”

    Missä noin väitettiin?

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ” kiellettyä ainoastaan homoseksuaalisien miesten ja naisten tekoina.”

    Missä noin väitettiin?

    Raamatussa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot todettiin aloituksessa kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.
    Kuuden lapsen isä voi aloituksen perusteella synnlttömästi maata oman pikkupoikansa ja vankilassa sama mies voi synnittömästi maata toisen isän kanssa.
    Rikoslakimme sentään osoittaa lapseen kohdistuvan seksuaalisen väkivallan rikokseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Missä kohtaa noin sanotaan?

    ”Raamatussa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot todettiin aloituksessa kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.”

    Osoita se kohta!

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Missä kohtaa noin sanotaan?

    Kohdat joissa Raamatussa kerrotaan miehimyksistä ja miesten kanssa makaavista miehistä, on aloituksessa muutettu homoseksuaalisiksi ihmisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    ”Raamatussa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot todettiin aloituksessa kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.”

    Osoita se kohta!

    Missä niinväitetään?

    Osoita se kohta?

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Raamatussa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten kielletyt teot todettiin aloituksessa kielletyiksi ainoastaan homoseksuaalisille miehille ja naisille.
    Kuuden lapsen isä voi aloituksen perusteella synnlttömästi maata oman pikkupoikansa ja vankilassa sama mies voi synnittömästi maata toisen isän kanssa.
    Rikoslakimme sentään osoittaa lapseen kohdistuvan seksuaalisen väkivallan rikokseksi.

    Seksi lähisukulaisten kanssa on kielletty Raamatussa ihan selvin sanoin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kohdat joissa Raamatussa kerrotaan miehimyksistä ja miesten kanssa makaavista miehistä, on aloituksessa muutettu homoseksuaalisiksi ihmisiksi.

    Miten niin muutettu?

    2Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Miten niin muutettu?

    Ei mitenkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Seksi lähisukulaisten kanssa on kielletty Raamatussa ihan selvin sanoin.

    Vastakkaista sukupuolta olevan lähiomaisen kanssa toki.
    Jos isä ja pikkupoika eivät ole homoja niin silloin aloituksen mukaan seksiä heidän välillään ei ole kielletty.
    Edelleen on epäselvää, miten te miehet makaatte miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Miten niin muutettu?

    Missä niin on sanottu?

    1Äänestä

  • Kysymys koski homoutta, joten aloittajan teksti pysyy aiheessa eikä mainitse eläimiäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kysymys koski homoutta, joten aloittajan teksti pysyy aiheessa eikä mainitse eläimiäkään.

    KR -92 ja sitä vanhemmissa Raamatun kirjoituksissa miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten teot on kielletty aivan kaikilta miehiltä, aloituksessa taas ainoastaan homoseksuaalisilta miehiltä ja naisilta.
    Miehet on kummallisia.

    Äänestä

"Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa."

Kaikki synnit ovat samanarvoisia, kaikki tuottavat kuolemantuomion. Homouden harjoittaminen seksuaalisin toimin tuottaa myös aina tekijöilleen kuoleman ja tätä varoitusta Krististuksen rakkauden nimissä pitää kaikkille kuuluttaa suureen ääneen.

1Äänestä
  • Totta.Mutta tälläistä saarnaa ei kirkossa kuule.Pelkkää korvasyyhyyn saarnaamista vain.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Totta.Mutta tälläistä saarnaa ei kirkossa kuule.Pelkkää korvasyyhyyn saarnaamista vain.

    Raamatussa esitetään hyväksyttävänä ja hyvänä ainoastaan lisääntymistarkoituksessa tapahtuva seksi myös miehen ja naisen välisessä avioseksissä.
    Siveettömyyteen ja pelkkään himoissaan hekumointiin lankeamisesta ei myöskään saarnata miehen ja naisen välisessä avioseksissä.
    Korvasyyhyä on siis jokaisella jostakin ja kukaan tuskin on kelvollinen esittämään toista kelvottomampana kuin itse kukin olemme

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Missä kohtaa noin esitetään?

    Ei liity mitenkään aloitukseen. Miksi siirrät maalia?

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei liity mitenkään aloitukseen. Miksi siirrät maalia?

    Koska totuus ei minua mielytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Koska totuus ei minua mielytä.

    Kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Missä kohtaa noin esitetään?

    Etkö siis ole lukenut Luomiskertomusta, kiellettyjä seksisuhteita, sekä Roomalaiskirjettä?

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei liity mitenkään aloitukseen. Miksi siirrät maalia?

    Tottakai liittyy, kun kerran keskustellaan Raamatussa kielletystä seksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tottakai liittyy, kun kerran keskustellaan Raamatussa kielletystä seksistä.

    Kirjoita sitten mitä Rasmattu siitä sanoo, äläkä omia valheitasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Etkö siis ole lukenut Luomiskertomusta, kiellettyjä seksisuhteita, sekä Roomalaiskirjettä?

    Mitkä kohdat niistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mitkä kohdat niistä?

    Ei mitkään, kunhan trollaa taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tottakai liittyy, kun kerran keskustellaan Raamatussa kielletystä seksistä.

    Se ei ole ketjun aihe, vaan Mitä raamattu todella sanoo homoudesta. Aloita oma ketju niin pääset puhumaan mistä haluat.

    Äänestä

  • ""Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa."

    Kaikki synnit ovat samanarvoisia, kaikki tuottavat kuolemantuomion. "

    Näin on että Jumala tuntee vain kuolemantuomion, minkä saavat sarjamurhaajat ja homoutta systemaattisesti harjoittavat ihmiset. Jumalan maailmoissa kun ei voi pahuutta olla missään muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Se ei ole ketjun aihe, vaan Mitä raamattu todella sanoo homoudesta. Aloita oma ketju niin pääset puhumaan mistä haluat.

    Aloituksessa todetaan homouden olevan kiellettyä seksiä, joten ketjun aihe on Raamatussa kielletty seksi.
    Ketjussa ei vielä ole todistettu meidän heteroiden ilman lisääntymistarkoitusta tapahtuvan seksin eroavan Raamatullisesti mainitsemastasi homoudesta.
    Samasta siveettömästä himoissaan hekumoinnistahan niissä molemmissa on kysymys, samaa sukupuolta olevien välillä saattaa olla jopa enemmän rakkautta kuin miehen ja naisen välisessä pakkoseksissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kirjoita sitten mitä Rasmattu siitä sanoo, äläkä omia valheitasi.

    Aloituksessahan on Raamatunkohdat mainittuna, katsot vaan mitä kyseisissä kohdissa -92 ja sitä vanhemmissa Kirkkoraamatuissa lukee.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mitkä kohdat niistä?

    Voitko tarkentaa, mitä kohtia niistä tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei mitkään, kunhan trollaa taas.

    Teille ei siis löydy Raamatusta muuta kiellettyä seksiä kuin miten miehet makaavat miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?
    Miten te äijänreppanat tuon temppunne teette?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Se ei ole ketjun aihe, vaan Mitä raamattu todella sanoo homoudesta. Aloita oma ketju niin pääset puhumaan mistä haluat.

    Raamatussa ei kerrota homoudesta, ainoastaan kaikkia miehiä kielletään pakottamasta siementään paikkaan, jossa siitä ei voi kehittyä Jumalan tarkoittamaa ainutlaatuista ihmistä.
    -kuukautistilassa olevaan vaimoon,
    -toiseen mieheen,
    -vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin,
    -eläimeen
    -antaminen mennä maahan.
    Ja vastauksena seuraavaan kysymykseesi Kultapieni, lue Raamatusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tarkoitat että miesten välinen seksi on kiellettyä. Sitä Raamattu todella sanoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Se ei ole ketjun aihe, vaan Mitä raamattu todella sanoo homoudesta. Aloita oma ketju niin pääset puhumaan mistä haluat.

    Raamattu ei sano homoudesta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tarkoitat että miesten välinen seksi on kiellettyä. Sitä Raamattu todella sanoo.

    En tarkoita, vaan kuten edellä toin näytille: aivan kaikkia miehiä koskeva teko; miehen siemenen pakottaminen paikkaan jossa siitä ei voi kehittyä Jumalan tarkoittamaa yksilöllistä ja ainutlaatuista ihmistä, on Raamatussa kielletty ankarin sanoin.
    Koskee siis myös ja erityisesti naisen kanssa Jumalan yhteenliittämiä ja lisääntymään siunaamia miehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kirjoita sitten mitä Rasmattu siitä sanoo, äläkä omia valheitasi.

    Onko tuo mainitsemasi "Rasmattu" se teidän raamattu kansalle kirjasenne?
    Itselläni on ainoastaan Raamatun -92 käännösversio vihkiraamattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Raamattu ei sano homoudesta mitään.

    Homo on vain sana. Sitä ei löydy Raamatusta. Miesten kanssa makaavat miehet on toinen sana, mutta se on selvästi seksiä ja kielletty Raamatussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Raamatussa ei kerrota homoudesta, ainoastaan kaikkia miehiä kielletään pakottamasta siementään paikkaan, jossa siitä ei voi kehittyä Jumalan tarkoittamaa ainutlaatuista ihmistä.
    -kuukautistilassa olevaan vaimoon,
    -toiseen mieheen,
    -vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin,
    -eläimeen
    -antaminen mennä maahan.
    Ja vastauksena seuraavaan kysymykseesi Kultapieni, lue Raamatusta.

    Lukiessa huomioidaan, että "nainen tuntee halua mieheensä". Moni synneistä on naisen haluamia. Eeva söi ensin kiellettyä hedelmää ja sen kyllä huomaa muutenkin feminismissä ja tunteepurkauksissa. Avio-onni löytyy jos nainen älyää alistua miehelleen. Niiden tasa-arvo vie pois päin hyvästä.

    Äänestä

Taas kerran tämä got questions sössötys.

Äänestä

Kyllä seksuaaliset synnit Raamattu kuvaa erityisen pahaksi kun ne saastuttavat mielen lisäksi oman ruumiin.
Hyvä kirjoitus muuten.

Äänestä
  • Ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Ei ole se ja sama mitä ruumiillaan tekee. Se pitäisi pyhittää Jumalan käyttöön, mutta miten Jumala voisi käyttää homon ruumista? Homo häpäisee oman ruumiinsa. Se on Jumalalle kauhistus. Tämä on vakava asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Ei ole se ja sama mitä ruumiillaan tekee. Se pitäisi pyhittää Jumalan käyttöön, mutta miten Jumala voisi käyttää homon ruumista? Homo häpäisee oman ruumiinsa. Se on Jumalalle kauhistus. Tämä on vakava asia.

    on se, sanoo Raaamttu

    Äänestä

Paras kirjotus tästä aiheesta!

Äänestä

Eikö toisen lyöminenkin ole pahempi synti kun vapaaehtoisesti harjoitettu homous siksi ihmettelen tätä kiihkoa aiheesta?

Äänestä

Arkkipiispa eksyttää kansaa ehdottamalla rinnakasiavioliittoa homoile ja lespoille. Eivät ne ole avioliittoja vaan pariliittoja. Ei pidä yhdistää kahta aivan eri asiaa.
Kysyn arkkipiispalta miten homot pitää seksiä, entä lespot Ne on syntiä Jumalan pyhyyden edessä. Miten homot ja lespot saavat lapsia?
Miksi syntiä pitäisi ryhdytä siunaamaan?

Äänestä

Miten miehet makaavat miesten kanssa. Nukkuvat vierekkäin vai, tevätkö jotain muuta. Entäs naiset heistä ei puhuta mitään. Kysyn vain , en tiedä saanko vastausta.

Äänestä
  • "Miten miehet makaavat miesten kanssa. "

    Tuo on vanha ilmaisutapa, nykyään heitä kutsutaan sanalla homoseksuaalit. Näin asia tulee ymmärrettävämmäksi.

    Äänestä

Olikos homous mainittuna kuoleman synniksi vai ihan synniksi?

Äänestä
  • No homous sinänsä ei ole synti, mutta seksi saman sukupuolen kanssa on synti ja kauhistus Jumalan ilmoittamana. Tämä käsky koskee kaikkia ihmisiä, heteroita ja homoja, tasapuolisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    No homous sinänsä ei ole synti, mutta seksi saman sukupuolen kanssa on synti ja kauhistus Jumalan ilmoittamana. Tämä käsky koskee kaikkia ihmisiä, heteroita ja homoja, tasapuolisesti.

    Juuri niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Juuri niin.

    Tuo on kaiken aa ja oo

    Äänestä

Pidetään hitossa peukkua että kertoo lukijalleen sen minkä pitääkin.

Äänestä
  • Pidetään vaan

    Äänestä

Jos tuosta ei ymmärrä niin ei sitten mistään.

Äänestä
  • Se on totta. Sitten ei halua ymmärtää.

    Äänestä

Ovatko Jeesuksen opetustehtävää jatkaneet apostolit ja alkuseurakunta olleet väärässä homouden suhteen, kun alkuseurakunnan olemassaolosta asti kristinuskon traditioon on kuulunut, ettei samaa sukupuolta olevia ihmisiä siunata avioliittoon puhumattakaan, että hyväksyttäisiin samansukupuolisten välinen seksi. Vasta nyt pienen pienissä luterilaisissa kirkoissa on huomattu, että lähes 2000 vuotta ollaan oltu väärässä ja Jeesuskin on lätissyt omiaan. Tuohon Jeesuksen ja apostolien lätinään ovat mennet mukaan katolinen kirkko ja ortodoksiset patriarkaatit, mutta vasta nyt Suomen luterilaisen kirkon piispat ovat löytäneet oikean ateistien viitoittaman tien sukupuolten väliseen seksiin ja parisuhteisiin. Tai sitten kaikki uusi onkin valhetta.

Äänestä
  • Ei hyväksytä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin:
Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu