Etsitkö oikeaa elämää?

Oikea elämän sisältö on löydettävissä ainoastaan uskosta Jeesukseen Kristukseen. ”Usko Herraan Jeesukseen Raamatun opettamalla tavalla, niin sinä pelastut.” Tämä pelastuminen pitää sisällään sekä ajallisen että ikuisen elämän.

”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” Siis kaksi asiaa. Ensin pelastuminen eli uskoon tuleminen. Sitten alkaa koko eliniän kestävä totuuden lähteillä eläminen. Jeesus sanoo: ”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Hän itse on siunattu elämämme sisältö uskoon tultuamme.

Voit nyt välittömästi alkaa uskon toiminnan. Muussa tapauksessa asia jää hamaan tulevaisuuteen. Voit herätä liian myöhään ja huomata jääneesi ulkopuolelle.

USKOON TULLEEN TODISTUS!

"Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi" (Ps. 103:2-3).

RAKAS LÄHIMMÄISENI

Minun olisi pitänyt kirjoittaa sinulle jo kauan sitten ja kertoa uskoon tulostani sekä siitä, mitä se on vaikuttanut elämääni.
Olin alkoholisti, pilleristi ja tupakan orja. Poltin noin kaksi askillista päivässä. Kiroilin paljon. Olin väkivaltainen. Olin menettänyt työpaikkanikin juopottelun tähden. Paniikkihäiriöt ja pelkotilat kasvoivat.

Eräänä aamupäivänä kaljapubiin mennessäni tapasin erään tutun juoppokaverini. Tämä nainen kertoi, että oli tullut uskoon. Jeesus oli hänet pelastanut. Hän oli saanut täydellisesti jättää entisen syntielämänsä. Tämä kolahti minuun tosi rajusti. Pisti miettimään. Menin kuitenkin pubiin. Itkun kanssa nieleskelin sen aamun krapulakaljat. Tajusin ehkä ensi kertaa elämässäni oman kurjuuteni ja alennustilani. Mutta tajusin myöskin sen, että minäkin voin vielä selvitä tästä - Jumalan avulla. Se ajatus iskostui päähäni. Oli helppo luvata tälle uskoon tulleelle ystävälleni, että lähden hänen kanssaan hengelliseen kokoukseen. Minulla oli pari päivää miettimisaikaa. Lopetin alkoholin käytön siihen päivään, vaikka krapula olikin kova. Rukoilin Jumalalta, etten kuolisi ennen kuin olisin uskossa.
Sunnuntaina mentiin kokoukseen. Siellä rukoiltiin puolestani. Sain antaa elämäni Jeesukselle. Voi sitä valtavaa ilon ja vapauden tunnetta, minkä koin. Jumala antoi rauhan sisimpääni.

Uskoontuloni tapahtui tammikuussa 1995. Sama vapaus, ilo ja rauha pysyvät. Kiitos Herralle Jeesukselle!
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hanki elämä - unohda jeesustelut

Äänestä

Minä uskon reinkarnaatioon ja karmaan.
Kung futsen kultainen sääntö on paras.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu