Miksi poistettiin kirjoitus "Nimi elämän kirjassa"

Anonyymi-ap

Useimmalle ihmiselle on tuntematon asia se, että JOKAISEN syntyvän lapsen nimi on kirjoitettu Elämän kirjaan ja vasta sitten kun hän kasvaa ja omatunto herää ja hän alkaa tekemään syntiä, hänen nimensä pyyhitään pois Elämän kirjasta. Valitettavasti niin käy useimmille ja siksi Jeesus tuli sovittamaan maailman synnin ja uskomalla Häneen, saamme synnit anteeksi:
2. Moos 32
Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat." Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani."
PS 69
"Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun".

Taivaaseen pääsevät vain ne, joiden nimi on Elämän kirjassa:
Dan 12
"Mutta silloin pelastetaan sinun kansasi,
kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
toiset iankaikkiseen elämään,
toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."
Luuk 10
"Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."

Nimi kirkonkirjoissa on eri asia kuin se, että nimi on kirjoitettuna Elämän kirjaan.
Ilm 3
"Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä"

Kerran kirjat avataan ja ihmiset joutuvat tuomiolle teoistaan ja jos nimi ei ole elämän kirjassa niin huonosti käy:
Ilm 20
"Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan."

Meidät tuomitaan siis tekojemme mukaan eikä sen mukaan mihin kirkkoon olemme kuuluneet.

59

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "JOKAISEN syntyvän lapsen nimi on kirjoitettu Elämän kirjaan"

      Aloittaja on väärässä. Kaikkien ihmisten nimeä ei ole kirjoitettu elämän kirjaan. Vain osa ihmisistä on merkitty elämän kirjaan ennen maailman luomista.

      Ilm 13:8 Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

      Ilm 17:8 "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

      • Anonyymi

        No, tiedätkö jo mikä tuo Peto on?

      • Anonyymi

        KRISTUKSEN KIRJOISTA EI KETÄÄN PYYHITÄ POIS LESTOJEN MIELIPITEIDEN MUKAAN SENTÄÄN SILLOIN JEESUS OLISI TURHAAN KUOLLUT. RISTIÄ TYHJÄKSI TEKEVÄT KUN JEESUS KÄSKI TÄYTTÄÄ TALONSA KUTSUA JUOPOT AITOVIERILTÄ JA TÄYTTÄÄ TAIVAS EIKÄ TYHJENTÄÄ SITÄ KUIN LESTAT TEKEE.

    • Anonyymi

      Poistettiin varmaan siksi, koska koko sinun tarinallasi ei ole mitään tekemistä elämän kirjan kanssa, kun Jumalasikin on Saatana.

      • Anonyymi

        Lisäystä - te olette pihalla kuin lumiukot koko Raamatun tarinasta, ja keittelette sellaisia noitakeitoksia teksteistä, että pahaa tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moni on sitä

    • Anonyymi

      Jokainen maailman syntyvä ihminen on sovitettu, ja jokaisen nimi on kirjoitettuna Elämän Kirjassa. Vasta sen jälkeen kun ihminen tekee tahallaan syntiä.ja paaduttaa itsensä, ja Jumalan kutsun jälkeen kääntää selkänsä Herralle Jeesukselle, nimi pyyhitään pois Elämän Kirjasta.
      Sana todistaa: Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
      ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
      ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

      • Anonyymi

        Sinun sovitusoppisi Jumala on Saatana, jolla tosi Jumalan kirouksen palvonnalla (Gal.3:13) sinut sovitettiin helvettiin (1.Kor.3:13).

      • Anonyymi

        KYLLÄ ON TAAS JOKU LESTAHARHA OPPINEN TAI SYNAGOGA PELLE MOOSES KAIKKI ON TEHNYT SYNTIÄ MUTTA MOOSES KÄSKY NUMERO 8 RIKOTTU TAAS VÄÄRIÄ SYYTÖKSIÄ SYYTTÖMIEN PÄÄLLE. HERRA JUMALA MITÄ NÄMÄ TEKEE ! LESTAKIN HELLARI HARHOISSAAN.

    • Anonyymi

      Lukeeko siellä todella monikkona TEKOJEN mukaan? Paavalin teksissä (1.Kor.3:13) kyseessä on TEKO, yksikkömuoto. Jossakin kohdin on tullut taas kääntäjälle virhe, jos se on monikkona, eikä hän ole ymmärtänyt mitä se tarkoittaa.

      • Anonyymi

        Kyseessä on vain YKSI TEKO mistä ilmestyskirjan mukaan tulee tuomio!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on vain YKSI TEKO mistä ilmestyskirjan mukaan tulee tuomio!

        Te kumarsitte Petoa, ne joiden nimi oli Elämän kirjassa aikojen alusta, eivät tähän ansaan langenneet - kuten Jeesus sanoi, kyllä hänen omat, hänen äänensä kuulevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te kumarsitte Petoa, ne joiden nimi oli Elämän kirjassa aikojen alusta, eivät tähän ansaan langenneet - kuten Jeesus sanoi, kyllä hänen omat, hänen äänensä kuulevat.

        Ja kuten tässä on nyt tullut monessa ketjussa, ja useiden asioiden kohdalla esille, niin te ette edes tiedä, että mitä Jeesus opetti tai mitä on Raamatussa sanonut.

        Te ette edes ole lukeneet niitä minun miljoona kertaa Raamatusta laittamiani kohtia, että perkasitte koko taivasten valtakunnan pois, kun ryhdytte palvomaan Jeesusta itsenne puolesta kirottuna ja teurastettuna pääsiäisen uhrilampaana tosi Jumalana, että pelastuitte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte (Room.7)!

        Eihän tuo jae kumoa sitä, etteikö jokaisen syntyvän lapsen nimi olisi Elämän kirjassa:

        "Ilm 13:8 Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

        Tuohan tarkoittaa niitä miljoonia ihmisiä, joiden nimi ei luomisesta lähtien ole pysynyt Elämän kirjassa, koska nimi on pyyhitty sieltä pois synninteon tähden.

        Mitähän tuokin tarkoittaa: "Vain osa ihmisistä on merkitty elämän kirjaan ennen maailman luomista."??????

        Ei ennen maailman luomista kenenkään nimi ole vielä Elämän kirjassa.Nimi kirjoitetan sinne vasta sitten, kun ihminen alkio muuttuu ihmiseksi. Se on vain Jumalan tiedossa.

        MIKÄ JAE?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIKÄ JAE?

        Tanan kele, kun te ette ymmärrä koko jutusta enempää kuin sika satelliitista. Erottakaa ensin Jumala ja Saatana toisistaan ja kertokaa mistä ne tunnistaa, jos molempia kutsutaan Jumalan nimellä?

        Ja vihjeenä mainittakoon, että paratiisiin ei vie takaisin se tie, jossa itse tosi Jumalaa palvotaan teurastettuna uhrilampaana, koska teurastetut lampaan eivät ole enää määkimässä laitumella.

        Myöskään lampaana teurastetulla Jumalalla ei ole enää paratiisia, ja sen itsessänne olevan taivasten valtakunnankin jo perkasitte pois.

        Olen varma, että pieni lapsikin selviäisi tästä tarinasta.

        Oletko sinä teurastaja kun ilkamoit noin tuolla teurastamisella?
        Teurastajan ammatti on ihan ok.

        Juu. Odotapa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä teurastaja kun ilkamoit noin tuolla teurastamisella?
        Teurastajan ammatti on ihan ok.

        En minä, mutta ilmeisesti Paavali oli, joka teki tuon uskonnon Jeesuksesta teurastettuna lampaana ja käski perata taivasten valtakunnan pois.

        1.Korinttolaiskirje:

        "5:7 Peratkaa pois vanha HAPATUS, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän PÄÄSIÄISLAMPAAMME, KRISTUS, TEURASTETTU."

        Ja tuo hapatus, jonka Paavali käskee perkaamaan pois, on Jeesuksen sanoin se taivasten valtakunta:

        Matteuksen evankeliumi:

        "13:33 Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on HAPATUKSEN KALTAINEN, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä teurastaja kun ilkamoit noin tuolla teurastamisella?
        Teurastajan ammatti on ihan ok.

        Pitäisikö nyt sitten mielestäsi vääristellä Raamatusta Paavalin sanomisia, jos hän itse sanoo Jumalan sanassa Jeesusta teurastetuksi pääsiäisen lampaaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö nyt sitten mielestäsi vääristellä Raamatusta Paavalin sanomisia, jos hän itse sanoo Jumalan sanassa Jeesusta teurastetuksi pääsiäisen lampaaksi?

        Ja tämä teurastettu pääsiäisen lammas on myös kirottu KIROUKSEKSI Paavalin sanoin, jos luulette, että minä päästäni näitä keksin. Se lukee Raamatussa, Jumalan sanassa.

        Galatalaiskirje:

        "3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän TULI KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu".

        Niinpä juutalaisten ei tarvitse enää uhrata esikoispoikiaan ja karjan urospuolia tai maksaa hengen säästämsiestä lunastusmaksuja, joita kuningas Salomo keräsi tällä puhuvalla Pedon kuvalla 666 talenttia kultaa vuodessa kansalta, jotka heidän jumalansa (Jeesuksen sanoma Saatana) määrää heidät uhraamaan. Tämä löytyy 2.Mooseksen kirjan 13. luku.

        Koska kirousta seuraamalla uskovaiset menevät Jahven luo tulenliekkeihin Paavalin sanoin itse uhreiksi.

        1.Korinttolaiskirje:

        "3:13 niin kunkin TEKO on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy,"

        Ja tässä nyt on se TEKO vain yksikkömuotona ja tarkoittaa Jeesuksen palvomista teurastettuna ja kirottuna pääsiäisen uhrilampaana, kun on perattu pois taivasten valtakunta.

        Ja te näette nyt Pedon tässä Paavalin opissa, mutta ette kuitenkaan pysty näkemään, koska se on teille ollut Pyhä uskonto. Todellisuudessa on kyse VT:n Baal-jumalasta, jonka juutalaiset huijasivat Israelin Jumalan nimiin laitettuun temppeliin , jota Jeesus opetti taivasten valtakunnan Isä Jumalana, joka nyt Paavalin opissa on se teurastettu uhrilammas, tosi Jumala - Pedon piti olla jo kadonnut, ja se tulikin uudelleen esille:

        Ilmestyskirja:

        "17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva."

        Viisas tietysti tarkistaisi, että mitä sillä väitetyllä syntien sovituksella todellisuudessa sovitetaan ja mihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te kumarsitte Petoa, ne joiden nimi oli Elämän kirjassa aikojen alusta, eivät tähän ansaan langenneet - kuten Jeesus sanoi, kyllä hänen omat, hänen äänensä kuulevat.

        Lestoilla HELLAREILLA on myllynkivi kaulassa mitä ovat kristittyjä vastaan rikkoneet. Kironneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuten tässä on nyt tullut monessa ketjussa, ja useiden asioiden kohdalla esille, niin te ette edes tiedä, että mitä Jeesus opetti tai mitä on Raamatussa sanonut.

        Te ette edes ole lukeneet niitä minun miljoona kertaa Raamatusta laittamiani kohtia, että perkasitte koko taivasten valtakunnan pois, kun ryhdytte palvomaan Jeesusta itsenne puolesta kirottuna ja teurastettuna pääsiäisen uhrilampaana tosi Jumalana, että pelastuitte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte (Room.7)!

        Hellari rukoilemassa että hänen työtoveri menettää työpaikan että saa sen. Luuletteko näillä pelastuvanne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuo jae kumoa sitä, etteikö jokaisen syntyvän lapsen nimi olisi Elämän kirjassa:

        "Ilm 13:8 Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

        Tuohan tarkoittaa niitä miljoonia ihmisiä, joiden nimi ei luomisesta lähtien ole pysynyt Elämän kirjassa, koska nimi on pyyhitty sieltä pois synninteon tähden.

        Mitähän tuokin tarkoittaa: "Vain osa ihmisistä on merkitty elämän kirjaan ennen maailman luomista."??????

        Ei ennen maailman luomista kenenkään nimi ole vielä Elämän kirjassa.Nimi kirjoitetan sinne vasta sitten, kun ihminen alkio muuttuu ihmiseksi. Se on vain Jumalan tiedossa.

        MOOSES OLI VANHAS LIITTOA. UUSI LIITTO POJASSA TULI JA JEESUKSEEN I
        KASTETUT ON KASTETTU IKUISESTI HÄNEEN EIKÄ MIKÄÄN VOI EROTTAA HÄNESTÄ EI LESTAT EI HELLARIT EI DEMONIT EI MIKÄÄN LUOTU.

    • Anonyymi

      mutta jos on sama nimi on toista nimeä myöden 🤣

      • Anonyymi

        Mutta jos kengännumero on eri! Tai veriryhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos kengännumero on eri! Tai veriryhmä?

        Joku kysyy: Mikä jae? kumoaisi sen, etteikö kaikkien ihmisten nimet ole kirjoitettu Elämän kirjaan?

        Ei ainakaan seuraava jae:
        "Ilm 13:8 Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

        Parempi sanamuoto olisi: "kaikki, joiden nimi ei maailman luomisesta lähtien ole ollut kirjoitettuna Karitsan elämän kirjaan."

    • Ilmeisesti Raamatun mukaan ihmisellä on taivaallinen sosialiturvatunnus, joka identifioi hänet. Ihminen ei siis ole vain kasa atomeja. Identiteetillä on siis merkitys Raamatunkin mukaan. Tämäkin kuulostaa platonismilta.

      • Anonyymi

        Todennäköisesti se 'tunnus' on vain 'äly' -niminen, että kuinka monen mielestä on hyvä idea palvoa Jeesuksen nimeen tätä kirottuna kiroukseksi (Gal.3:13) Paavalin sanoin, ja olettaa, että taivaassa palaa tuli (1.Kor.3:13), kun kirkkoisät ovat niin osuvasti vihjailleet jae- ja lukunumeroin pitkin Raamattua tarinan totuudesta, ja Jeesuskin sanonut, että kyseinen entiteetti on Saatana ja maininnut, että se joka tehdään hänen nimeensä, on laittomuuden tekemistä (Matt.7).

        Niin, ehkä ihmisen älykkyyttä ei sitten ratakiskon kappaleestakaan taivuttelemalla miljoona kertaa, saa nousemaan, vaan se on kuin sinetti hänen paholaiselle myymässään sielussaan.

        Nimenomaan ihan turha yrittää puhua järkeä jos saatana on eksyttänyt siinä menee helmiä siolle ja tulet vain tallatuksi mutta se lienee uskovan kohtalo yrittää tehdä oikein ja ottaa maailman iskuja vastaan kiitollisena koettelemuksista

        Miksi järjen puhuminen olisi turhaa, sehän riittää, jos edes yhdellä on korvat - eivät kaikki ole sokeita?

        Muutenhan Jeesuksen käsky julistaa taivasten valtakunnan tulemista maan päälle hyvyydellä, totuudella ja oikeudenmukaisuudella olisi ollut täysin turha?!

        Mutta se on totta, kuten joku viisas on sanonut - et pysty kantamaan totuuden soihtua väkijoukossa niin, etteivät parrat kärventyisi, joten siitä saa kyllä koettelemuksia ihan yllin kyllin.

        Joitakin ammutaan siitä hyvästä jopa selkään.

        Jos joku väittää Jeesuksen sanoneen, että löytyykö maan päältä uskoa, kun hän palaa, niin kyllä minä väitän hänen sanoneen, että mahtaako löytyä enää mitään totuutta tai edes ollenkaan oikeudenmukaisuutta, kun hän palaa!

        Aamen 👍voi kun meissä olisi uskoa edes sinapin siemenen verran niin me pystyisimme pelastamaan koko maailman tältä hulluudelta

        Oletteko muuteen kuulleet jossakin tätä Jeesuksen julistamaksi käskemää evankeliumia, että meidän maailmamme olisi taivas, jos ihmiset olisivat rehellisiä, eivät pettäisi ja huijaisi ja varastaisi, pysyisivät totuudessa - niin itselleen kuin muillekin - ja tekisivät oikeuden niin toiselle kuin toiselle, eivätkä sortaisi ja panettelisi ketään?

        Näin Jeesus ajatteli 2000 vuotta sitten, että olisi maailmaa luotu taivaaksi kaikkien ihmisten elää.

        Mutta juutalainen päätti toisin - tapetaankin Jeesus uhrilampaana pahojen tekojemme puolesta ja palvotaan kirottuna Jumalana, niin että pelastutaan tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihataan.

        Ja näin todellisuudessa sitten juutalaisen opilla se maailma luotiinkin.

        Jos Jeesuksen julistamaksi käskemää evankeliumia kirkko olisi julistanut nyt 2000 vuotta, oletatteko te, että tänä päivänä maailma seuraisi vain toisiaan nimitellen, kun juutalaiset ovat muutamassa kuukaudessa moukaroineet hengiltä 34.000 palestiinalaista, joiden maat he saivat itselleen 6 miljoonan ihmisen polttouhrilahjalla jumalalleen?

        Sana 'holokausti' tulee Vanhasta testamentista, ja tarkoittaa kokonaan poltettua uhrilahjaa juutalaisten Jumalalle, joka juutalaisen opilla on myös kristinuskon Jumala - ja Raamatussa Jeesuksen sanoma Saatana.

        Kyllä minun mielestä tässä voisi jo hieman kysellä vastuidenkin perään, eikä tyhminä ateisteina toitottaa ja huudella Raamattua vain satukirjaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen 👍voi kun meissä olisi uskoa edes sinapin siemenen verran niin me pystyisimme pelastamaan koko maailman tältä hulluudelta

        Niin, se sinapin siemen -vertaus on uskona nyt siirtänyt vain sotia maasta toiseen, jopa maita ja maiden omistuksia toisille, kun Jeesus itse tarkoitti sen liittyvän siihen, ettei meitä pystytä alistamaan rahan vallalla.

        Nämä on juuri niitä Raamatun älyjuttuja, joihin ei auta miljoonakaan kertaa taivutettu ratakiskon kappale, jos se äly ei vain riitä.

        kaikilla se ei riitä

      • Anonyymi

        Ortodoksit hellarit lestat kiroaa luterilaisia minkä ehtii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku väittää Jeesuksen sanoneen, että löytyykö maan päältä uskoa, kun hän palaa, niin kyllä minä väitän hänen sanoneen, että mahtaako löytyä enää mitään totuutta tai edes ollenkaan oikeudenmukaisuutta, kun hän palaa!

        OTETAANKO TÄMÄ MOOSES NYT KÄSKY NUMERO 8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OTETAANKO TÄMÄ MOOSES NYT KÄSKY NUMERO 8

        Ja Mooseksen Jumalaa Jeesus sanoi Saatanaksi. Miten se tähän liittyy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksit hellarit lestat kiroaa luterilaisia minkä ehtii.

        Ja Paavali kiroaa Jeesuksen, ja Luther sanoo, että Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan eikä mitään armoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Paavali kiroaa Jeesuksen, ja Luther sanoo, että Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan eikä mitään armoa.

        Kun kaikki vaan muistavat tarperksi vihata ja kirota kaikkea, niin on uskovaisten Jumalan sana täyttynyt Raamatun mukasn.

    • Anonyymi

      Jahas täältäkin aletaan poistamaan kommentteja vapaamuurarit eivät halua totuuden tulevan julki vai mikä tässä taas on takana vihainen ja hyväksi käytetty Torre?

    • Anonyymi

      Uskon poiston olleen henkivaltojen tekosia.

      • Anonyymi

        Ilmanmuuta, koska julkisesti näkyvä viimeinen kommentti on vain edellä olevan intin kommentti ajalla kello 12, ja todennäköisesti koko ketjukaan ei näy kuin meille.

        Tämä henkivaltojen näpelöinti on tullut täällä varsin tutuksi, jos vaikka vaihdat laitetta välillä kirjoittaessasi, huomaat, ettei koko ketjua ole olemassakaan - elämme todellisuudessa kahdessa eri ulottuvuudessa ja mode on jumalamme.

        Katsopa, löysimme ainakin hetkeksi saman ulottuvuuden!

        onnea siitä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onnea siitä !

        Miksihän useimpien kirjoittajien on mahdotonta pysyä keskustelun aiheessa, joka oli-
        "nimi Elämän kirjassa"?
        Kertooko se keskustelijoiden älykkyysosamäärästä, alhaisesta sellaisesta?

        Ehkä sinun kannattasi mennä omilla helluntailaisten palstoille eikä purkaa vihaasi luterilaisten palstoilla

        Eihän täällä keskustella sinun vihastasi, vaan siitä, onko nimi Elämän kirjassa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3719
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      57
      1336
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      253
      1150
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      44
      1024
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      300
      983
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      942
    7. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      923
    8. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      899
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      894
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      874
    Aihe