Ihmisen rakenteen evoluutio selvitetty täydellisesti

Ihmisen voi nähdä hienosti toimivana kokonaisuutena: verenkierto sydämineen, suolisto eri osineen, sisäelimet, hermosto tukirakenne, aistit jne. Hieno kokonaisuus.

Evoluution valossa ihmisen veri, verenkierto, sydän jne ovat kuin kopio simpanssin ja muiden isojen ihmisapinoiden vastaavista. Eli looginen selitys on, että kaikki isot ihmisapinat (ml. ihminen) ovat perineet ne yhteiseltä kantamuodolta.

Samoin ruuansulatuselimistö ja sisäelimet: vatsalaukku, ohutsuoli, paksusuoli, sappirakko, sisäelimat ovat täsmälleen samanlaiset kaikilla isoilla ihmisapinoilla eli nekin on peritty. Itse asiassa munuaiset, maksa, sappirakko, haima, perna, kilpirauhanen ovat jo kaikilla luukaloilla ja kaikilla maaselkärankaisilla, eli niiden olemassaolon selittää periytyminen selkärankaisten yhteisestä kantamuodosta.

Myös hermoston rakenne on kaikilla selkarankaisilla sama: kallon suojaamat aivot, selkärankaa kulkeva selkäydin ja siitä haarautuvvat liike/tuntohermot sekä erilliset suoraan aivoista lähtevät aivohermot. Kaloilla aivohermoja on vähemmän kuin nisäkkäillä, mutta ne jotka ovat ovat tehtäviltään ja jopa reiteiltään (mm. vagushermo) täsmälleen samanlat. Ihmisen aivohermojen tehtävät ja reitit eivät eroa mitenkään muiden nisäkkäiden vastaavista. Looginen selitys on siis se, että aivohermot on peritty nisäkkäiden yhteisseltä kantamuodolta.

Ihmisellä ei ole yhtään luuta, jonka vastinparia ei löytyisi simpanssilta. Silmämme ovat täsmälleen samanlaiset, samoin korvan toiminta, hajureseptorit jne. Eli kaikki selittyy parhaiten kaikkien isojen ihmisapinoiden yhteisellä kantamuodolla.

Näin ihmisen rakenteen evvoluutio on tyhjentävästi selitetty. Ei mitään "mysteeriä" tai ongelmaa.
1203
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos.
Tyhjentävä selitys. Miksi kreationistit eivät näe ilmiselvää asiaa, vaan kyselevät tyhmiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen voi nähdä hienosti toimivana kokonaisuutena: verenkierto sydämineen, suolisto eri osineen, sisäelimet, hermosto tukirakenne, aistit jne. Hieno kokonaisuus.

Evoluution valossa ihmisen veri, verenkierto, sydän jne ovat kuin kopio simpanssin ja muiden isojen ihmisapinoiden vastaavista. Eli looginen selitys on, että kaikki isot ihmisapinat (ml. ihminen) ovat perineet ne yhteiseltä kantamuodolta.

Samoin ruuansulatuselimistö ja sisäelimet: vatsalaukku, ohutsuoli, paksusuoli, sappirakko, sisäelimat ovat täsmälleen samanlaiset kaikilla isoilla ihmisapinoilla eli nekin on peritty. Itse asiassa munuaiset, maksa, sappirakko, haima, perna, kilpirauhanen ovat jo kaikilla luukaloilla ja kaikilla maaselkärankaisilla, eli niiden olemassaolon selittää periytyminen selkärankaisten yhteisestä kantamuodosta.

Myös hermoston rakenne on kaikilla selkarankaisilla sama: kallon suojaamat aivot, selkärankaa kulkeva selkäydin ja siitä haarautuvvat liike/tuntohermot sekä erilliset suoraan aivoista lähtevät aivohermot. Kaloilla aivohermoja on vähemmän kuin nisäkkäillä, mutta ne jotka ovat ovat tehtäviltään ja jopa reiteiltään (mm. vagushermo) täsmälleen samanlat. Ihmisen aivohermojen tehtävät ja reitit eivät eroa mitenkään muiden nisäkkäiden vastaavista. Looginen selitys on siis se, että aivohermot on peritty nisäkkäiden yhteisseltä kantamuodolta.

Ihmisellä ei ole yhtään luuta, jonka vastinparia ei löytyisi simpanssilta. Silmämme ovat täsmälleen samanlaiset, samoin korvan toiminta, hajureseptorit jne. Eli kaikki selittyy parhaiten kaikkien isojen ihmisapinoiden yhteisellä kantamuodolla.

Näin ihmisen rakenteen evvoluutio on tyhjentävästi selitetty. Ei mitään "mysteeriä" tai ongelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu