Lastensuojelun kontrollin esto on ainoa tapa puolustautua

https://www.youtube.com/watch?v=ldFdJLuPwSI

Minä luulen, että ainoa asia, minä minun pitää huostaanottoisänä tehdä, on se, että minä julkaisen kaikki viranomaisten salaiset päätökset ja kerron, miten ne ovat valheita. Huolimatta siitä, että kenen nimi siinä näkyy. Julkaista Toivon video, jossa me puhumme ja sovimme, että minä haen hänet pakkokodista. Videossa näkyisi se, että Toivo suostuu siihen ja hän haluaa sitä. Neuvon häntä sinä siitä, mitä me teemme. Sitten minä ajan sinne. Kieltäydyn lähtemästä pakkokodin edustalta tai menen sellaiseen paikkaan, jonka me olemme sopineet Toivon kanssa, jossa nostan Toivon autoon ja karkaan. Se on se tapa, jolla minun pitää vastata sosiaalityöntekijän sosiopaattisiin kirjeen lopetuksiin, "ystävällisin terveisin". Se vihjaa, että ainoa syy hänelle olla ystävällinen on kontrollin toteutuminen. Hänen ja viraston valta-asemalle ei ole väliä sillä, että minä mussutan netissä. Se ei muuta mitään. Se ei pakota heitä lopettamaan valehtelua ja poikani riistämistä. Jos minä valitan hallinto-oikeudelle, niin he väittävät minun olevan mielisairas. Siten he kumoavat valitukseni. He tekevät minusta epäuskottavan. Vaikka en tee nyt niin kuin he haluavat, en mene ottamaan vanhemman tuen suunnitelmaa enkä osallistu Toivon asiakassuunnitelmapalaveriin ja varhaiskasvatussuunnitelmaan kaksi kertaa vuodessa, niin se ei haittaa heitä. Sosiaalityöntekijä kuitenkin saa koko ajan sen minulta, että olen kontrollissa, ja Toivo on kontrollissa, enkä minä vaikuta siihen, että he kasvattavat Toivoa. Minun pitäisi iskeä siihen diktatuurin sydämeen, joka on se, että he kasvattavat Toivon. Minun pitäisi mennä sinne ja hakea Toivo pois sieltä tai kieltäytyä lähtemästä ovelta. Seuraukset siitä ovat selviä. Minä joudun vankilaan. En koskaan enää näe Toivoa. Toivo viedään salaiseen laitokseen Ivaloon, mutta siitä huolimatta se olisi tarpeen. Minun pitäisi valmistautua siihen siten, etten menetä elämässäni kaikkea. Minun täytyisi vuokrata meidän kotimme, saada kandin tutkinto valmiiksi, asettaa itseni taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti sellaiseen asemaan, ettei vankilassa oleminen tuhoa elämääni. Se kuitenkin tuhoaa Toivon. Hän on tottunut siihen paikkaan ja hän joutuisi ahdistumaan siitä, että hänet laitettaisiin johonkin toiseen paikkaan. Me menettäisimme kokonaan meidän myönteisen yhteytemme. Kaikki loppuisi, enkä saisi niitä koskaan takaisin. Vaikka minä pääsisin vankilasta ulos, niin silti hakisin Toivon pois. Vaikka minut vietäisiin oikeuden eteen, en istuisi paikallani vaan taistelisin vastaan. Sanoisin poliisille, että sosiaalityöntekijät ovat valehdelleet, luoneet koko tämän jutun, minä en ole tehnyt mitään pahaa, enkä minä alistu teille. En suostu kuuntelemaan mitään näennäistuomioita siitä, kuinka minun lain rikkomiseni on ilmeistä. Minä nousen ylös, kävelen ovelle. Jos joku yrittää estää, minä juoksen tai painin tai otan tuolin ja isken sen poliisin naamaan, jotta hän ei pysty pysäyttämään minua. Juoksen ovesta läpi. Juoksen turvaportista läpi. Estän viranomaisia pysäyttämästä minua. Minä menen Toivon luokse. Se on oikein, meidän oikeuksiemme puolustamista ja totuus. Tätä valintaa minä mietin. Minun pitäisi tehdä se, koska se osuu siihen sorron ytimeen, joka on Toivon kasvatus ilman minua. Sorron määritelmä on Paulo Freiren mukaan ihmistä estetään toteuttamasta omaan ihmisyyteen kuuluvaa potentiaaliaan vastuullisena ja itsenäisenä ihmisenä. Tai jotain sellaista. Minä olen vastuullinen ja itsenäinen, enkä ole tehny Toivolle mitään pahaa. Toivo vietin terveenä ja iloisena pois. Minä iskisin siihen lastensuojelun tyrannian sydämeen siten, että lopettaisin heidän kontrollinsa. Sen, mikä saa sosiaalityöntekijän myhäilemään siellä, että onpas tämä ystävällinen terveinen. Osallistumatta jättämiseni ei ratkaise mitään. Kansalaistottelemattomuuden tai passiivisuuden harrastaminen. Minä olen suojannut ainostaan itseni sosiaalityöntekijöiden äärimmäiseltä psykologiselta sorrolta, mutta en ole voinut sillä tehdä mitään sille, että Toivo on heidän käsissään. Minun pitäisi se jotain, jolla minä saan Toivon pois lastensuojelun käsistä ja sieltä laitoksesta. On aivan sama, mitä viranomaiset tekevät minulle, mitä näennäinen rikoslaki ja rangaistuslaitokset tekevät minulle. Toivo kuuluu kotiin oman isänsä ja läheisensä rakastavaan ja viisaaseen hoivaan eikä sinne. Miillään muulla ei periaatteessa ole merkitystä.