Lastensuojelun kontrollin esto on ainoa tapa puolustautua

https://www.youtube.com/watch?v=ldFdJLuPwSI

Minä luulen, että ainoa asia, minä minun pitää huostaanottoisänä tehdä, on se, että minä julkaisen kaikki viranomaisten salaiset päätökset ja kerron, miten ne ovat valheita. Huolimatta siitä, että kenen nimi siinä näkyy. Julkaista Toivon video, jossa me puhumme ja sovimme, että minä haen hänet pakkokodista. Videossa näkyisi se, että Toivo suostuu siihen ja hän haluaa sitä. Neuvon häntä sinä siitä, mitä me teemme. Sitten minä ajan sinne. Kieltäydyn lähtemästä pakkokodin edustalta tai menen sellaiseen paikkaan, jonka me olemme sopineet Toivon kanssa, jossa nostan Toivon autoon ja karkaan. Se on se tapa, jolla minun pitää vastata sosiaalityöntekijän sosiopaattisiin kirjeen lopetuksiin, "ystävällisin terveisin". Se vihjaa, että ainoa syy hänelle olla ystävällinen on kontrollin toteutuminen. Hänen ja viraston valta-asemalle ei ole väliä sillä, että minä mussutan netissä. Se ei muuta mitään. Se ei pakota heitä lopettamaan valehtelua ja poikani riistämistä. Jos minä valitan hallinto-oikeudelle, niin he väittävät minun olevan mielisairas. Siten he kumoavat valitukseni. He tekevät minusta epäuskottavan. Vaikka en tee nyt niin kuin he haluavat, en mene ottamaan vanhemman tuen suunnitelmaa enkä osallistu Toivon asiakassuunnitelmapalaveriin ja varhaiskasvatussuunnitelmaan kaksi kertaa vuodessa, niin se ei haittaa heitä. Sosiaalityöntekijä kuitenkin saa koko ajan sen minulta, että olen kontrollissa, ja Toivo on kontrollissa, enkä minä vaikuta siihen, että he kasvattavat Toivoa. Minun pitäisi iskeä siihen diktatuurin sydämeen, joka on se, että he kasvattavat Toivon. Minun pitäisi mennä sinne ja hakea Toivo pois sieltä tai kieltäytyä lähtemästä ovelta. Seuraukset siitä ovat selviä. Minä joudun vankilaan. En koskaan enää näe Toivoa. Toivo viedään salaiseen laitokseen Ivaloon, mutta siitä huolimatta se olisi tarpeen. Minun pitäisi valmistautua siihen siten, etten menetä elämässäni kaikkea. Minun täytyisi vuokrata meidän kotimme, saada kandin tutkinto valmiiksi, asettaa itseni taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti sellaiseen asemaan, ettei vankilassa oleminen tuhoa elämääni. Se kuitenkin tuhoaa Toivon. Hän on tottunut siihen paikkaan ja hän joutuisi ahdistumaan siitä, että hänet laitettaisiin johonkin toiseen paikkaan. Me menettäisimme kokonaan meidän myönteisen yhteytemme. Kaikki loppuisi, enkä saisi niitä koskaan takaisin. Vaikka minä pääsisin vankilasta ulos, niin silti hakisin Toivon pois. Vaikka minut vietäisiin oikeuden eteen, en istuisi paikallani vaan taistelisin vastaan. Sanoisin poliisille, että sosiaalityöntekijät ovat valehdelleet, luoneet koko tämän jutun, minä en ole tehnyt mitään pahaa, enkä minä alistu teille. En suostu kuuntelemaan mitään näennäistuomioita siitä, kuinka minun lain rikkomiseni on ilmeistä. Minä nousen ylös, kävelen ovelle. Jos joku yrittää estää, minä juoksen tai painin tai otan tuolin ja isken sen poliisin naamaan, jotta hän ei pysty pysäyttämään minua. Juoksen ovesta läpi. Juoksen turvaportista läpi. Estän viranomaisia pysäyttämästä minua. Minä menen Toivon luokse. Se on oikein, meidän oikeuksiemme puolustamista ja totuus. Tätä valintaa minä mietin. Minun pitäisi tehdä se, koska se osuu siihen sorron ytimeen, joka on Toivon kasvatus ilman minua. Sorron määritelmä on Paulo Freiren mukaan ihmistä estetään toteuttamasta omaan ihmisyyteen kuuluvaa potentiaaliaan vastuullisena ja itsenäisenä ihmisenä. Tai jotain sellaista. Minä olen vastuullinen ja itsenäinen, enkä ole tehny Toivolle mitään pahaa. Toivo vietin terveenä ja iloisena pois. Minä iskisin siihen lastensuojelun tyrannian sydämeen siten, että lopettaisin heidän kontrollinsa. Sen, mikä saa sosiaalityöntekijän myhäilemään siellä, että onpas tämä ystävällinen terveinen. Osallistumatta jättämiseni ei ratkaise mitään. Kansalaistottelemattomuuden tai passiivisuuden harrastaminen. Minä olen suojannut ainostaan itseni sosiaalityöntekijöiden äärimmäiseltä psykologiselta sorrolta, mutta en ole voinut sillä tehdä mitään sille, että Toivo on heidän käsissään. Minun pitäisi se jotain, jolla minä saan Toivon pois lastensuojelun käsistä ja sieltä laitoksesta. On aivan sama, mitä viranomaiset tekevät minulle, mitä näennäinen rikoslaki ja rangaistuslaitokset tekevät minulle. Toivo kuuluu kotiin oman isänsä ja läheisensä rakastavaan ja viisaaseen hoivaan eikä sinne. Miillään muulla ei periaatteessa ole merkitystä.

6

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teemulle naurahdan.

    • "Vaikka tämä video onkin vain omaa sisäistä pohdintaasi, ulkopuolinen käsittää tämän helposti väärin ja pitää sitä uhkauksena. En yllättyisi jos joku tekisi ilmoituksen tästä. Kannattaa olla varovaisempi omien ajatusten kanssa. Ihminen rationalisoi erilaisia rikoksia ja rikkomuksia itselleen helposti sillä perustein että se on "oikein" tai "sortoa vastaan taistelemista". Vaikka olisitkin objektiivisesti oikeassa, niin loppupeleissä joka ikinen sota tai tyranniteko ihmiskunnan historiassa on sellainen että tekijä on rationalisoinut sen itselleen oikeudekseen. En kirjoita tätä kommenttia ollakseni sinua vastaan. Kirjoitan tämän, koska noista "kaappaisin Toivon ja löisin poliisia tuolilla naamaan" -suunnitelmista voi tulla vaikka mitä seurauksia - jopa M1-lähete vaarallisuudesta. Mielestäni sinulla saa olla tällaisia hätää kärsivän vanhemman ajatuksia, mutta raja menee siinä tekeekö päätöksen julkaista ne netissä tai toteuttaa ne oikeasti. Vaikka olenkin vahvasti tämän videon poistamisen kannalla, on tässä videossa hyvääkin pohdintaa. Olet saapunut pisteeseen, jossa olet tajunnut, että "netissä mussutus" ei lopulta muuta mitään. Vaakakuppi pysyy aina heidän puolelleen kallistuneena, koska nettikirjoitukset eivät vaikuta heihin. Sama pätee politiikkaan. Ihmisillä on näennäinen vapaus järjestäytyä ja vastustaa Suomen porvarihallituksen päätöksiä - jopa järjestää lakkoja - mutta lopulta mitään ei saavuteta."
      Älä reagoi vain siihen, kun minä teen väärin. Reagoi sosiaalityöntekijän valheisiin, kun teen siitä videon. Minulla ei ole mitään muuta keinoa ilmaista miltä se tuntuu. Ja koska tämä on hypoteettinen, sanallinen ja yksilöimätön video, en riko lakia. Tunteiden kertominen ei ole rikos. Niiden toteuttaminen olisi. Niiden kertominen on välttämätöntä, jotta ihmiset reagoisivat paremmin lastensuojeluviraston sortoon. Minä haluan, että tästä syntyy yhteiskunnallinen jännite, koska sillä energialla voidaan lopettaa lastensuojeluviraston sorto. Minä en ole epävakaa, koska en toimi kärsimyksemme mukaan.

      • Anonyymi

        Pieraisin tälle viestille, Temu.


    • Anonyymi

      M1-lähetettä pukkaa!

      • Anonyymi

        Tämä. Teemun tuntemukset eivät sinänsä ole mitenkään vaikeita ymmärtää hänen tilanteessaan, mutta se kuuluisa itsereflektion puute nostaa päätään siinä vaiheessa kun pitäisi miettiä millä tavalla ajatuksiaan manifestoi.
        Jos julistaa netissä pieksevänsä poliiseja koska "tämä on minun oikeuteni", voidaan helposti ottaa Kellokoskelle tarkkailuun muutamaksi päiväksi.
        Toivon kotiinpaluu on jälleen kaukaisempi haave. Tätä menoa Teemu tekee jonkun rikoksen ja tulee siitäkin uhriutumaan kuinka häntä ei olisi saanut rangaista tästä rikoksesta. Teemun mielestä hän voi aina ylittää Suomen lain jos oma etu sitä vaatii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä. Teemun tuntemukset eivät sinänsä ole mitenkään vaikeita ymmärtää hänen tilanteessaan, mutta se kuuluisa itsereflektion puute nostaa päätään siinä vaiheessa kun pitäisi miettiä millä tavalla ajatuksiaan manifestoi.
        Jos julistaa netissä pieksevänsä poliiseja koska "tämä on minun oikeuteni", voidaan helposti ottaa Kellokoskelle tarkkailuun muutamaksi päiväksi.
        Toivon kotiinpaluu on jälleen kaukaisempi haave. Tätä menoa Teemu tekee jonkun rikoksen ja tulee siitäkin uhriutumaan kuinka häntä ei olisi saanut rangaista tästä rikoksesta. Teemun mielestä hän voi aina ylittää Suomen lain jos oma etu sitä vaatii.

        Totuus on, että Suomen laki on luotu pelkästään Teemun kiusaamiseksi! Hän oli hyvä isä ja kaikki oli hyvin, mutta kaikkialta jonne hän lapsensa kanssa meni tehtiin lapsesta lastensuojeluilmoituksia! Se oli varmasti vain kiusantekoa eikä aitoa huolta lapsen hyvinvoinnista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe