Uusi liikennevakuutuspakko koskee myös sähköavusteisia seniori ja invakulkineita 25/25 säännöllä.
Käsittääkö istuva hallitus, että pakollinen liikennevakuutus on suora leikkaus sairauseläkkeestä! ???
Vakuutus sisältää pakollisen Alv:n joten se on myös piiloverotusta! Kyseinen Laki heikentää olennaisesti kansalaisen Perustuslaillista oikeutta liikkumavapauteen heillä, joilla ei ole varaa autoon tai liikuntavammansa vuoksi ovat rajoitettuja. Jo niverikkosairaus on liikunnallinen rajoite! Suomi on edelleen Suomi ja Suomen Laki on Suomen Laki. EU direktiivit ovat eri asia kuin Itsenäisen Suomen Perustuslaki jota te Suomen Hallitus poljette toistuvasti!
Ihmisten on Oikeasti ja Rohkeasti vaalien aikaan viimeistään yhdennyttävä ja laitettava "tilille" nämä kusipäät, jotka näin kovalla kädellä ovat lyöneet omia äänestäjiään!. Yhtään näistä riistäjistä EI saa päästää seuraavaan Eduskuntaan edes edustajaksi!!Oikeistoradikaalit on potkittava vittuun politiikasta! Ei yhtään aikaa näille enää eikä ääniä. Seuraavaan hallitukseen sellainen johto, joka muuttaa Perustuslakia niin, että kansa voi kansalaisaloitteella kaataa hallituksen, jos se riistää äänestäjiään. !!
Vai haluatteko oikeasti olla umpi-idiootteja ja veroja hamaan tappiin asti maksaa !?

Vastaukset 3
Vanhimmat
En löytänyt perustuslaista pykälää, jonka mukaan ihmisen ei tervitse kantaa vastuuta teoistaan.
Vakuutus antaa turvaa niille, joiden päälle kuurosokea persaukinen ajaa. Mistään muualta ne ei saa korvausta.
Entä itse? Oletko ajattelukyvytön aivovammainen? Liikuntarajoitteinen tarvitsee kulkuvälineen. Invamopolla ei todellakaan saa ketään teilattua.
En ole aivovammainen.
Tosin, kun ikää karttuu, niin ei ne aivot toimi yhtä hyvin kuin ennen. Reaktiot hidastuu ja ajatus takkuaa. Myöskin havaintojen teko on niin ja näin, kun ei näe kunnolla eikä kuule senkään vartaa.
Vanheneminen on ikävä asia, kun pää ja keho alkaa antamaan periksi.
Invamopolla saa hyvinkin teilattua ihmisiä. Sellainen voi painaa käyttäjien kanssa melkein 400 kg ja vauhtia on 25 km/h ja alamäessä enemmän. Liikemäärä vastaa kevytmoottoripyörää, joka kulkee 75 km/h.