Erikoisin porukka, mitä tämä skene veti puoleensa oli luopioasianharrastajat. Niitä ilmaantui h2o ja Veljesseuraan.
Yksi luopioasianharrastaja oli mainio. Hän itse kutsui jehovan todistajia vierailulle ja sitten valitti vierailusta ja vierailun sisällöstä Veljesseurassa.
H2o:ssa pyöri yksi erikoinen natsihenkinen tyyppi, muttei h2o:ta kaverin ajoittaiset kainalontuuletukset häirinneet. Riitti, kun oli oikealla puolella.
Usein mietin, että menisinkö minä itse vaikkapa ex mormonien palstoille vaahtoamaan? No en menisi, vaikka olen heidän kanssaan paljon keskustellut Suomessa ja Yhdysvalloissa.
Siis tuollainen vihan julistaminen ilman omaa aitoa kontaktia asiaan, kertoo jotakin yksilön patologiasta. Oli vain tarve löytää viiteryhmä, johon purkaa omia vähemmän terveitä persoonallisuuden piirteitä.
Tuo myös kertoo luopioden patologiasta. Täysin random tyyppi löytää vihaklubin ja toteaa, että tämähän on mukavaa, täällä voin purkaa omaa vihaani, itselle lähes tuntemattomaan porukkaan.
Lisäksi voin kutsua heitä luokseni, jotta saan polttoainetta ja voin kertoa kokeneeni vääryyttä.
Veljesseuran luopioasianharrastajat
13
291
Vastaukset
- Anonyymi
Mätäpaiseita eksyy joka porukkaan. Niin myös JT:iin.
- Anonyymi
Sinne varsinkin ja JT-hierarkiassa mätäpaiseet pääsevätkin pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi-ap 2024-05-18 09:05:53
"Tuo myös kertoo luopioden patologiasta"
-Onko tuo vartiotornista ?
Tuli mieleen, kun vartiotorniseura on harrastanut taivaaseen menevien kortistointia, ja sitten kirjoittikin, että kortistoidut ovat mielenvikaisia.
Ja nyt olisi luopiot sitten patologisia ?
(patologinen: sairaalloinen, esim. patologinen valehtelija /https://fi.wiktionary.org/wiki/patologinen)
Tuosta mielenvikaisuudesta joku kirjoitti tällä foorumilla että kun seuran johto itse on kirjannut itsensä taivaskortistoonsa, niin he ovat ehkä toisiaan tarkkailemalla päätyneet siihen mielenvikaisuuteen.
Tuo wikisanakirjan esimerkki, patologinen valehtelija, sopisi myös vartiotorniseuralle, sillä valheitahan ne tosiaan ovat ne monet maailmanlopun vuodet mitä vartiotorni esittää, kuten vaikka mikä muukin sisältö vartiotornissa. - Anonyymi
Luopiot on rehtiä ja rehellistä porukkaa, emme me koskaan valehtele, autamme ystävällisesti kaikkia jopa Jt porukkaa, jos vain saamme mahdollisuuden.
- Anonyymi
"Emme karta" on totta luopion sanomana, mutta valhetta Leinosen sanomana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Emme karta" on totta luopion sanomana, mutta valhetta Leinosen sanomana.
Aloittajalla on kovasti ikävävanhoja hyviä aikoja.
Mutta koita nyt mennä elämässä eteenpäin niinkuin me exät.
- Anonyymi
"Siis tuollainen vihan julistaminen ilman omaa aitoa kontaktia asiaan, kertoo jotakin yksilön patologiasta."
Käytännössä kaikilla, jotka vaivautuvat kiinnostumaan jehovantodistajien kaltaisesta pikkulahkosta, lienee jonkinlainen henkilökohtainen kytkös asiaan. Se voi olla omakohtaisen jäsenyyden kautta, mutta myös sukulaissuhteiden, tuttavien jne. kautta. Esimerkiksi joku läheinen on voinut joutua vedetyksi todistajiin. Kuten itse kysyt, menisikö mormonien palstalle vaahtoamaan (ilman kytköstä). No eipä menisi, miksi menisi. Sama juttu todistajuuden suhteen. - Anonyymi
Anonyymi 2024-05-18 18:42:16
"Siis tuollainen vihan julistaminen ...
-Veljesseura, https://www.veljesseura.org/foorumi/
on lahkon jättäneiden foorumi.
Sitä kautta on mahdollisuus esim. vertaistukeen, jota usein jehovantodistaja kaipaa erityisesti ollessaan jättämässä lahkoa.
Jehovantodistajat taas tuottavat Uskontojen uhrien tuki r.y:n suurimman asiakasryhmän.
(ja pitävät tilinpäätöksensä salaisena).- Anonyymi
Jehovan todistajat ovat kirottuja Gal. 1:7-9 ja siksi heitä pitää vihata. San.22:10.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovan todistajat ovat kirottuja Gal. 1:7-9 ja siksi heitä pitää vihata. San.22:10.
Vihaa pois mutta me rakastamme sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihaa pois mutta me rakastamme sinua.
Vartiotorni opettaa vihaamaan "pahaa", myös luopioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vartiotorni opettaa vihaamaan "pahaa", myös luopioita.
Sellainen ei ole luopio joka lähtee pois JT:sta, vaan sellainen ,joka opettaa Jeesuksesta ja pelastuksesta väärää oppia.
Se on toisenlainen evankeliumi ja ne jotka sitä julistavat ovat kirottuja. Gal.1:7-9.
On siis suositeltavaa, että on lähtenyt lahkostanne. On siis JT luopio. Se ei ole kummempaa kuin olla aku ankka luopio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen ei ole luopio joka lähtee pois JT:sta, vaan sellainen ,joka opettaa Jeesuksesta ja pelastuksesta väärää oppia.
Se on toisenlainen evankeliumi ja ne jotka sitä julistavat ovat kirottuja. Gal.1:7-9.
On siis suositeltavaa, että on lähtenyt lahkostanne. On siis JT luopio. Se ei ole kummempaa kuin olla aku ankka luopio.Gal. 1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Muuten
1 Kor. 10:27 Jos joku pakana kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan
-siis myös veripalttua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579