Joonan kirja

Joonan (kyyhkysen)
Amittain (uskollisen) pojan
olisi nyt pitänyt
viedä Herran Sana
Niiniveen (Epävarmaan).

Joona kirja alkaa siis
Uskollisen Isän
Kyyhkyselleen
antamalla lähetyskäskyllä
Epävarmalle kansalle,
jonka pahuus on kasvanut
niin suureksi,
että se johtaisi lopulta tuhoon.

"Joonalle,
Amittain pojalle,
tuli tämä Herran sana:
'Nouse,
mene Niiniveen,
siihen suureen kaupunkiin,
ja saarnaa sitä vastaan;
sillä heidän pahuutensa
on noussut minun kasvojeni eteen'."
(Joona 1:1-2)

Joona tiesi Herransa armollisuuden,
ja niin Joona ei halunnut
vieda sanomaa Herralta.

Ja niin Joona
ei suinkaan kyyhkysenä lentänyt
viemään Herran Sanaa Niiniveen
vaan pakeni.

"Mutta Joona nousi
paetaksensa Tarsiiseen
Herran kasvojen edestä
ja meni alas Jaafoon
ja löysi laivan,
joka oli lähtevä Tarsiiseen.
Ja hän suoritti laivamaksun
ja astui siihen
mennäkseen heidän kanssansa
Tarsiiseen,
pois Herran kasvojen edestä."
(Joona 1:3)

Joona kutsuttiin kirjekyyhkynä
menemään kurjaan paikkaan.
Mutta Joona pakeni ihan
toisenlaisia maisemia kohti
Jaafoon (Kaunis)
Tarsiiseen (Jalokivi, Krysoliitti).

Kun haluamme palvella Herraa,
niin me joudumme väistämättä
ahdistuksiin tässä maailmassa.

Joona halusi siksi pois
Herran kasvojen edestä.
Ja niin Jumalan olikin
ensimmäiseksi pelastettava Joona.

Ja se tapahtuisi siten,
että Jumala lähettää
myrskyjen myrskyn tuolle
laivareitille,
joka kuljettaa Joonaa
ja muuta joukkoa
kohti kaunista jalokiveä.

"Mutta Herra heitti
suuren tuulen merelle,
niin että merellä nousi suuri myrsky
ja laiva oli särkymäisillään."
(Joona 1:4)

Jumalan pelastusteko
ei monestikaan ole mahdollinen
ennenkuin elämämme
on kokenut myrskyn.

Nyt pelastusteon kohteena on
aivan ensimmäiseksi
laivan miehistö,
joka ei vielä ollenkaan
tuntenut Jumalaa.

"Niin merimiehet pelkäsivät
ja huusivat avuksi
itsekukin jumalaansa.
Ja he heittivät mereen tavarat,
mitä laivassa oli,
keventääkseen sitä."
(Joona 1:5)

Laivan miehistö
etsi apua kukin jumalaltaan,
mutta apua ei löytynyt.
Sillä he eivät vielä tunteneet
Elävää Jumalaa.

"Mutta Joona oli mennyt
alas laivan pohjalle
ja pannut maata,
ja hän nukkui raskaasti.
Niin laivuri tuli hänen luoksensa
ja sanoi hänelle:
'Mitäs nukut?
Nouse ja huuda jumalaasi.
Ehkäpä se jumala
muistaa meitä,
niin ettemme huku'."
(Joona 1:5-6)

Joona oli kuin päättänyt
vaipua mieluummin
meren pohjaan
kuin täyttämään Jumalan kutsun.
Näin alas voi
Jumalan palvelijakin joutua.

Ensin Joona ei halunnut mennä
pelastamaan Niiniven kansaa.

Nyt Joona oli antamassa
koko laivan miehistön
hukkua kanssaan.

Ehkä Joona kuitenkin
laivurin käskystä alkoi
rukoilla Jumalaa.

Miehistö ei tuntenut
Elävää Jumalaa,
mutta sillä oli selvästi usko
korkeampaan voimaan,
joka voisi heidät pelastaa.

"Ja he sanoivat toisillensa:
'Tulkaa,
heittäkäämme arpaa,
saadaksemme tietää,
kenen tähden
tämä onnettomuus
on meille tullut'."
(Joona 1:7)

He todella uskoivat,
että jossain joku tietää,
kenen tähden tämä onnettomuus
on heitä kohdannut.

"Mutta kun he heittivät arpaa,
lankesi arpa Joonalle."
(Joona 1:7)

Arpa osui heidän joukossaan
olleelle muukalaiselle.
Ja niin alkoi kovistelu.

"Niin he sanoivat hänelle:
'Ilmoita meille,
kenen tähden
tämä onnettomuus
on meille tullut.
Mikä on toimesi ja mistä tulet?
Mikä on sinun maasi
ja mistä kansasta olet?'"
(Joona1:8)"

Joona väistää kysymyksen
alkuosan.

Hän ei vieläkään tunnusta,
että hän on syyllinen
heidän tuhoonsa.

Aivan samoin kuin
Joona olisi ollut
syyllinen Niiniven tuhoon,
jos Jumala ei olisi
armossaan pysäyttänyt
Joonan pakomatkaa.

"Hän vastasi heille:
'Minä olen hebrealainen,
ja minä pelkään Herraa,
taivaan Jumalaa,
joka on tehnyt
meren ja kuivan maan'"
(Joona 1:9)

Kuulustelu jatkuu,
ja siinä käy ilmi,
Joonan matkan tarkoitus.

"Niin miehet peljästyivät suuresti
ja sanoivat hänelle:
'Miksi olet tehnyt näin?'
Sillä miehet tiesivät,
että hän oli pakenemassa
Herran kasvojen edestä;
hän oli näet ilmaissut sen heille."
(Joona 1:10)

Miehistö on saanut kokea
valtavan Jumalan saarnan,
jonka Jumala on pitänyt heille,
vaikka Joonan olisi pitänyt
olla Kyyhkynen heillekin.

Miehistö tietää,
että Joonan Jumala
on Elävä Jumala,
ja voi heidät pelastaa.

Ja Joona tuntee Herransa,
ja tietää vastauksen,
miten he voivat pelastua.

"He sanoivat hänelle:
'Mitä on meidän tehtävä sinulle,
että meri tulisi meille tyveneksi?'
Sillä meri myrskysi myrskyämistänsä."
(Joona 1:11)

Joon oli alunperin mennyt
laivan pohjalle.

Ja nukkui siellä sikeästi.
Sieltä laivuri löysi Joonan.
Ja patisti rukoilemaan
Joonan Jumalaa.
Ja kuten aiemmin totesin,
ehkä Joona totteli laivuria.
Ja oli saanut myös vastauksen.
Ja nyt oli sen tulostamisen aika.

"Hän vastasi heille:
'Ottakaa minut
ja heittäkää minut mereen,
niin meri teille tyventyy.
Sillä minä tiedän,
että tämä suuri myrsky
on tullut teille minun tähteni'."
(Joona 1:12)

Miehistö ei ollut kuitenkaan
halukas heittämään Joonaa mereen.

Nämä pakanat olivat
ihan luonnostaan
paljon hurskaampia kuin Joona.

Ja nyt he olivat Pelastettuja.
23580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

massapostitusta

Äänestä
  • Aloittaja

    Katsotaan nyt
    kuinka Joonan (kyyhkysen)
    viestin käy.

    Sinä varmasti odotat
    kuin Joona Niiniven tuhoa,
    että kaksiosainen avaukseni
    poistettaisiin.

    En ymmärrä
    mikä siinä Sinua ärsyttää.

    Tämä palsta on tulvillaan
    asiattomia viestejä,
    jotka aina hukuttavat minunkin
    avaukseni.

    Et Sinä ole niistä
    tainnut meteliä nostaa.

    Ilmeisesti Sinä haluat
    vain heittää minut pois laivasta.

    Äänestä

No huh hei ja otetaan sillekin : )

Äänestä
  • Aloittaja

    Huomasithan,
    että laivan miehistö
    tuli jo pelastetuksi.

    Ja itse asiassa
    Niiniveläisetkin kuningasta myöten
    tekevät parannuksen heti
    säkissä ja tuhassa.

    Mutta Joona onkin sitten
    oikein vastarannan kiiski.

    Äänestä

  • Joo, rommia pullo!

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Huomasithan,
    että laivan miehistö
    tuli jo pelastetuksi.

    Ja itse asiassa
    Niiniveläisetkin kuningasta myöten
    tekevät parannuksen heti
    säkissä ja tuhassa.

    Mutta Joona onkin sitten
    oikein vastarannan kiiski.

    Pitääkö ihan pakolla mennä säkkiin ja tuhkaan! Minä en halua tehdä parannusta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pitääkö ihan pakolla mennä säkkiin ja tuhkaan! Minä en halua tehdä parannusta!

    Joona ei kehottanut Niiniveä
    parannuksen tekemiseen.

    He tekivät sen ihan
    oma-aloitteisesti.

    Miksi Sinä et halua
    tehdä parannusta?

    Äänestä

Ompa kummallinen satu!
Tämä pitäisi ottaa todesta!?

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikä kohta on
    vaikea ottaa todesta?

    Äänestä

Kala, joka nielaisi Joonaan.
Sopii olettaa, että kala oli ainutkertainen olio Välimeressä. Ilmestyi tyhjästä, katosi tehtyään kerronnan kannalta oleellisen. Siis sen pituinen se.
Iktyologin näkökulmasta tarina on valetta. Siis täyttä paskaa.
Mitään sellaista kalaa ei milloinkaan todistetusti ole ollut olemassa, joka nauttii ihmisiä mahaansa vain huvikseen tai jonkun kuvitteellisen Jumalan komennosta. Kalamos, kalat syövät nälkäänsä.
Näiden kalojen jälkeläisiä pitäisi jäädä rooleihin ja verkkoihin. Myös Välimerellä liikkuvat alukset kaikuluotaimillaan takuulla havaitsisivat eväkkäät. Ja sukellusveneet, joita alueella takuulla liikkuu, pystyisivät sonareillaan "näkemään" Joonaan kirjan kalat.
Kyseessä on aikansa kalavale.

Äänestä

Raamattu on lähinnä Kalevala.
Ei sitä missään nimessä pidä ottaa todesta.

Äänestä

Kalevala, kalavale.

Äänestä

kalavale, kalamos

Äänestä

Eli nämä miehet pelastuivat Joonan harhareissun ansiosta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Laivan miehistö pelastui
    Jumalan salliman myrskyn kautta.

    Niiniven asukkaat pelastuivat,
    kun saivat kuulla uhkaavasta tuhosta.

    Suurin työ Jumalalla oli
    Joonan kanssa.

    Joona ei olisi millään halunnut,
    että Jumala pelastaa Niiniven.

    Niinive Assyyrian pääkaupunkina
    oli kaiken pahuuden huippu.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Laivan miehistö pelastui
    Jumalan salliman myrskyn kautta.

    Niiniven asukkaat pelastuivat,
    kun saivat kuulla uhkaavasta tuhosta.

    Suurin työ Jumalalla oli
    Joonan kanssa.

    Joona ei olisi millään halunnut,
    että Jumala pelastaa Niiniven.

    Niinive Assyyrian pääkaupunkina
    oli kaiken pahuuden huippu.

    Niinive Assyrian pahamaineisin kaupunki?
    Voin luetella pitkän liudan paheita, jotka puuttuivat sieltä.
    Nettikasinot, yksikätiset rosvot, kokaiinia, pornoelokuva, nettihuijarit ym.
    Niinive ei ollut mikään metropoli. Olipahan joku kauppala pahanen.

    Äänestä

Näköjään satu jatkuu ilman totuuspohjaa.
Missään päin muuta maailmaa ei joku Jumala säätele säitä näin tarkkaan.
Miksi television päivittäisessä säätiedoituksessa ei puhuta, että tällä kertaa Jumala antaa meille kuivan päivän?
Minne se ukko on kadonnut?

Äänestä

Sitä ei ole milloinkaan ollutkaan.

Äänestä

Taivaaseen on miljardeja kilometrejä ja viestit kestävät kauan suuntaansa.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Jumala,
    joka on tehnyt maailman
    ja kaikki, mitä siinä on,
    hän,
    joka on taivaan ja maan
    Herra,
    ei asu käsillä tehdyissä
    temppeleissä,
    eikä häntä voida
    ihmisten käsillä palvella,
    ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi,
    hän,
    joka itse antaa kaikille
    elämän ja hengen ja kaiken.
    Ja hän on tehnyt
    koko ihmissuvun yhdestä ainoasta
    asumaan kaikkea maanpiiriä
    ja on säätänyt heille
    määrätyt ajat
    ja heidän asumisensa rajat,
    että he etsisivät Jumalaa,
    jos ehkä voisivat hapuilemalla
    hänet löytää
    - hänet,
    joka kuitenkaan ei ole kaukana
    yhdestäkään meistä"
    (Ap.t 17:24-27)

    Jumala on lähellä jokaista ihmistä.
    Ja on vieläpä niin,
    että Hän tahtoo asua ihmisessä.

    "Sillä näin sanoo
    Korkea ja Ylhäinen,
    jonka asumus on iankaikkinen
    ja jonka nimi on Pyhä:
    Minä asun
    korkeudessa ja pyhyydessä
    ja niitten tykönä,
    joilla on särjetty ja nöyrä henki,
    että minä virvoittaisin
    nöyrien hengen
    ja saattaisin särjettyjen sydämet
    eläviksi."
    (Jes 57:15)

    Jeesus tulee asumaan meihin
    Henkensä kautta
    heti kun käännymme
    ja avaamme Hänelle oven.

    "Katso,
    minä seison ovella ja kolkutan;
    jos joku kuulee minun ääneni
    ja avaa oven,
    niin minä käyn
    hänen tykönsä sisälle
    ja aterioitsen hänen kanssaan,
    ja hän minun kanssani."
    (Joh 3:20)

    Merihädässä olevan
    laivan miehistö
    ja Niiniven pahuuden pesä
    saivat tämän kokea.

    Ja meitäkin Jumala kutsuu
    tavalla ja toisella.

    Huutaa kuin huusi
    Paratiisissa Aadamia.

    Jos Aadam ei olisi kääntynyt,
    ja antanut sovittaa itseään,
    ei meitäkään olisi.

    Mutta nyt Jumala on
    ensimmäiselle ihmisparille
    antamansa lupauksen mukaisesti
    sovittanut koko maailman.

    Pahan valta ei voi estää ketään
    ottamasta Pelastusta vastaan

    Jumala tahtoo,
    että kaikki ihmiset pelastuisivat
    ja tulisivat tuntemaan Totuuden.

    Ja sen Jumala teki
    jopa Niiniven kohdalla,
    joten Hän tahtoo tehdä
    sen jokaisen kohdalla.

    Jos Hän on vielä
    selkäsi takana,
    niin ei muuta kuin käännyt
    ja avaat sydämesi Hänelle.

    Äänestä

Jumala puukko kädessään odottaa sydämen avausta?

Äänestä

Olen yrittänyt etsiä erilaisista kaloja käsittelevistä kirjoista kuvauksia kaloista, jotka käyttävät ihmistä mahassaan vain kolmen vuorokauden ajan. Sitten pullauttavat saaliinsa maalle syystä jota emme tunne. En ole onnistunut löytämään ensimmäistäkään järkevää tieteellistä selitystä aiheesta.
Täytyy ottaa yhteyttä Varastokirjastoon, ehkä heiltä löytyy valaisua asiaan.

Äänestä

Raamatussa ei ole ensimmäistäkään valokuvaa tai aikalaispiirrosta kalasta, tai mikä se nyt onkaan. Se on vahinko. Olisi kuva veden elävästä, ei tarvitsi jättää ihmistä oman mielikuvituksensa varaan.
Mehän tiedämme kuinka monta täysin erilaista näkemistä aiheesta saattaa syntyä.
Se jos mikä on omiaan lisäämään epäuskoa raamatun teksteihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kalamos kirjoitti:

Joonan (kyyhkysen)
Amittain (uskollisen) pojan
olisi nyt pitänyt
viedä Herran Sana
Niiniveen (Epävarmaan).

Joona kirja alkaa siis
Uskollisen Isän
Kyyhkyselleen
antamalla lähetyskäskyllä
Epävarmalle kansalle,
jonka pahuus on kasvanut
niin suureksi,
että se johtaisi lopulta tuhoon.

"Joonalle,
Amittain pojalle,
tuli tämä Herran sana:
'Nouse,
mene Niiniveen,
siihen suureen kaupunkiin,
ja saarnaa sitä vastaan;
sillä heidän pahuutensa
on noussut minun kasvojeni eteen'."
(Joona 1:1-2)

Joona tiesi Herransa armollisuuden,
ja niin Joona ei halunnut
vieda sanomaa Herralta.

Ja niin Joona
ei suinkaan kyyhkysenä lentänyt
viemään Herran Sanaa Niiniveen
vaan pakeni.

"Mutta Joona nousi
paetaksensa Tarsiiseen
Herran kasvojen edestä
ja meni alas Jaafoon
ja löysi laivan,
joka oli lähtevä Tarsiiseen.
Ja hän suoritti laivamaksun
ja astui siihen
mennäkseen heidän kanssansa
Tarsiiseen,
pois Herran kasvojen edestä."
(Joona 1:3)

Joona kutsuttiin kirjekyyhkynä
menemään kurjaan paikkaan.
Mutta Joona pakeni ihan
toisenlaisia maisemia kohti
Jaafoon (Kaunis)
Tarsiiseen (Jalokivi, Krysoliitti).

Kun haluamme palvella Herraa,
niin me joudumme väistämättä
ahdistuksiin tässä maailmassa.

Joona halusi siksi pois
Herran kasvojen edestä.
Ja niin Jumalan olikin
ensimmäiseksi pelastettava Joona.

Ja se tapahtuisi siten,
että Jumala lähettää
myrskyjen myrskyn tuolle
laivareitille,
joka kuljettaa Joonaa
ja muuta joukkoa
kohti kaunista jalokiveä.

"Mutta Herra heitti
suuren tuulen merelle,
niin että merellä nousi suuri myrsky
ja laiva oli särkymäisillään."
(Joona 1:4)

Jumalan pelastusteko
ei monestikaan ole mahdollinen
ennenkuin elämämme
on kokenut myrskyn.

Nyt pelastusteon kohteena on
aivan ensimmäiseksi
laivan miehistö,
joka ei vielä ollenkaan
tuntenut Jumalaa.

"Niin merimiehet pelkäsivät
ja huusivat avuksi
itsekukin jumalaansa.
Ja he heittivät mereen tavarat,
mitä laivassa oli,
keventääkseen sitä."
(Joona 1:5)

Laivan miehistö
etsi apua kukin jumalaltaan,
mutta apua ei löytynyt.
Sillä he eivät vielä tunteneet
Elävää Jumalaa.

"Mutta Joona oli mennyt
alas laivan pohjalle
ja pannut maata,
ja hän nukkui raskaasti.
Niin laivuri tuli hänen luoksensa
ja sanoi hänelle:
'Mitäs nukut?
Nouse ja huuda jumalaasi.
Ehkäpä se jumala
muistaa meitä,
niin ettemme huku'."
(Joona 1:5-6)

Joona oli kuin päättänyt
vaipua mieluummin
meren pohjaan
kuin täyttämään Jumalan kutsun.
Näin alas voi
Jumalan palvelijakin joutua.

Ensin Joona ei halunnut mennä
pelastamaan Niiniven kansaa.

Nyt Joona oli antamassa
koko laivan miehistön
hukkua kanssaan.

Ehkä Joona kuitenkin
laivurin käskystä alkoi
rukoilla Jumalaa.

Miehistö ei tuntenut
Elävää Jumalaa,
mutta sillä oli selvästi usko
korkeampaan voimaan,
joka voisi heidät pelastaa.

"Ja he sanoivat toisillensa:
'Tulkaa,
heittäkäämme arpaa,
saadaksemme tietää,
kenen tähden
tämä onnettomuus
on meille tullut'."
(Joona 1:7)

He todella uskoivat,
että jossain joku tietää,
kenen tähden tämä onnettomuus
on heitä kohdannut.

"Mutta kun he heittivät arpaa,
lankesi arpa Joonalle."
(Joona 1:7)

Arpa osui heidän joukossaan
olleelle muukalaiselle.
Ja niin alkoi kovistelu.

"Niin he sanoivat hänelle:
'Ilmoita meille,
kenen tähden
tämä onnettomuus
on meille tullut.
Mikä on toimesi ja mistä tulet?
Mikä on sinun maasi
ja mistä kansasta olet?'"
(Joona1:8)"

Joona väistää kysymyksen
alkuosan.

Hän ei vieläkään tunnusta,
että hän on syyllinen
heidän tuhoonsa.

Aivan samoin kuin
Joona olisi ollut
syyllinen Niiniven tuhoon,
jos Jumala ei olisi
armossaan pysäyttänyt
Joonan pakomatkaa.

"Hän vastasi heille:
'Minä olen hebrealainen,
ja minä pelkään Herraa,
taivaan Jumalaa,
joka on tehnyt
meren ja kuivan maan'"
(Joona 1:9)

Kuulustelu jatkuu,
ja siinä käy ilmi,
Joonan matkan tarkoitus.

"Niin miehet peljästyivät suuresti
ja sanoivat hänelle:
'Miksi olet tehnyt näin?'
Sillä miehet tiesivät,
että hän oli pakenemassa
Herran kasvojen edestä;
hän oli näet ilmaissut sen heille."
(Joona 1:10)

Miehistö on saanut kokea
valtavan Jumalan saarnan,
jonka Jumala on pitänyt heille,
vaikka Joonan olisi pitänyt
olla Kyyhkynen heillekin.

Miehistö tietää,
että Joonan Jumala
on Elävä Jumala,
ja voi heidät pelastaa.

Ja Joona tuntee Herransa,
ja tietää vastauksen,
miten he voivat pelastua.

"He sanoivat hänelle:
'Mitä on meidän tehtävä sinulle,
että meri tulisi meille tyveneksi?'
Sillä meri myrskysi myrskyämistänsä."
(Joona 1:11)

Joon oli alunperin mennyt
laivan pohjalle.

Ja nukkui siellä sikeästi.
Sieltä laivuri löysi Joonan.
Ja patisti rukoilemaan
Joonan Jumalaa.
Ja kuten aiemmin totesin,
ehkä Joona totteli laivuria.
Ja oli saanut myös vastauksen.
Ja nyt oli sen tulostamisen aika.

"Hän vastasi heille:
'Ottakaa minut
ja heittäkää minut mereen,
niin meri teille tyventyy.
Sillä minä tiedän,
että tämä suuri myrsky
on tullut teille minun tähteni'."
(Joona 1:12)

Miehistö ei ollut kuitenkaan
halukas heittämään Joonaa mereen.

Nämä pakanat olivat
ihan luonnostaan
paljon hurskaampia kuin Joona.

Ja nyt he olivat Pelastettuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu