Kuka uskoo,

että arkkipiispa sai rukousvastauksena luvan vihkiä homoja?
46397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Varmasti sai, en vaan tiedä ketä se rukoili.

Äänestä
  • Kyllä me tiedämme ketä hän rukoili. Huono puu ei tuota hyvää hedelmää.

    2Äänestä

  • ArtoTTT

    Jos alakerran isännältä?

    Äänestä

  • Hän on kuin fariseukset Raamatussa. Itse eivät mene temppeliin, vaan jäävät ovelle estämään muita pääsemästä sisään. Siitä Jeesus varoitti ankarasti. Koko liberaali-liike on suora kopio fariseuksista. Hekään eivät tienneet Jumalan armosta mitään, vaan huomio oli ihmisten teoissa. Omia tekoja ylistivät ja haukkuivat oikeita kristittyjä ja Jeesusta etunenässä. Siivilöitiin hyttyset ja nieltiin kameli.

    1Äänestä

Jaa-a. Onhan sitä teidän porukassa uskottu ja fanitettu kimpassa sellaisia kavereita kuin Patrick Tiainen ja Markku Koivisto. Kumpikin tuli tunnetuksi "läheisistä suhteista" suoraan taivaaseen.

Tiainen kertoi vieraileensa taivaassa. Koivisto kertoi kuinka oli parantunut syövästä uskonsa avulla. Kumpikin vastusti tietysti kiivaasti homoja. Plus Koivisto vielä yritti jopa herättää itsemurhan tehneen henkiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Patrick_Tiainen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Koivisto

Vaan kuinkas sitten kävikään? Kumpikin paljastui kaappihomoksi. Tianen samassa yhteydessä tunnusti että "eheytyminen" on täyttä roskaa. Koivisto taas sai ehdollisen tuomion sukupuolisesta ahdistelusta.

1Äänestä

Niin tai näin, mutta tosiasiassa maapallon valtakristillisyydessä, apostolisen alkuseurakunnan perillisissä katolisuudessa ja ortodoksisuudessa ei ole koskaan vihitty homoja avioliittoon eikä näissä kirkoissa edes suunnitella samaa sukupuolta olevien vihkimisen sallimista. Suomen liberaaliluterilainen kirkon johto halveksii apostolisen alkuseurakunnan jälkeisen ajan traditiota ja Raamatun Sanaa hyväksyessään samaa sukupuolta olevien vihkimiset kirkossa. Maallisen yhteiskunta on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien vihkimiset ja sen pitäisi luterilaiselle kirkolle riittää.

1Äänestä
  • "arkkipiispa sai rukousvastauksena luvan vihkiä homoja?"

    Varmaan arkkipiispa rukoili Setaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "arkkipiispa sai rukousvastauksena luvan vihkiä homoja?"

    Varmaan arkkipiispa rukoili Setaa!

    Jos teidän hihhuleiden lahkojohtaja kertoo että hän oli saanut rukousvastauksen jumalalta, että homot eivät saa mennä naimisiin / homot ovat sairaita, niin sata varmasti kaikki te hihhulit uskotte tarinan välittömästi.

    Mutta kun tilanne onkin toisin päin niin silloin kyse on teidän mielestä pelkästä vitsistä. Näin siitä huolimatta että kumpakaan näistä ei voida millään tavalla todistaa oikeaksi. Todisteita kun ei ole.

    1Äänestä

  • Se on väärin myös maalaisjärjellä ajateltuna. Toinen malli on vain miehelle ja naiselle. Se sulkee pois samansukupuoliset avioliitot. Nämä kaksi eivät voi olla voimassa samaan aikaan tai yhtä totta. Piispoilta taisi tulla hätäinen ehdotus tai sitten siellä on liikaa naisten logiikan vaikutusta. Tämän takia naisia ei olisi koskaan pitänyt päästää papin virkaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Se on väärin myös maalaisjärjellä ajateltuna. Toinen malli on vain miehelle ja naiselle. Se sulkee pois samansukupuoliset avioliitot. Nämä kaksi eivät voi olla voimassa samaan aikaan tai yhtä totta. Piispoilta taisi tulla hätäinen ehdotus tai sitten siellä on liikaa naisten logiikan vaikutusta. Tämän takia naisia ei olisi koskaan pitänyt päästää papin virkaan.

    Naisen logiikkaa ennen matkapuhelinaikaa, kunhan vain johonkin rasiaan johdon työntää:

    https://youtu.be/y_Y2pa6sWYI?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Jos teidän hihhuleiden lahkojohtaja kertoo että hän oli saanut rukousvastauksen jumalalta, että homot eivät saa mennä naimisiin / homot ovat sairaita, niin sata varmasti kaikki te hihhulit uskotte tarinan välittömästi.

    Mutta kun tilanne onkin toisin päin niin silloin kyse on teidän mielestä pelkästä vitsistä. Näin siitä huolimatta että kumpakaan näistä ei voida millään tavalla todistaa oikeaksi. Todisteita kun ei ole.

    No mutta eikä eniten juuri lahkojohtajat saa noita salaperäisiä rukousvastauksia "Jumalan viestejä" koskien homoutta . Mikä sinänsä melko merkillinen juttu.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Jos teidän hihhuleiden lahkojohtaja kertoo että hän oli saanut rukousvastauksen jumalalta, että homot eivät saa mennä naimisiin / homot ovat sairaita, niin sata varmasti kaikki te hihhulit uskotte tarinan välittömästi.

    Mutta kun tilanne onkin toisin päin niin silloin kyse on teidän mielestä pelkästä vitsistä. Näin siitä huolimatta että kumpakaan näistä ei voida millään tavalla todistaa oikeaksi. Todisteita kun ei ole.

    Tuskin tällä palstalla olevien seurakunnissa on lahkojohtajia.
    Se ”Jumala=Saatana” -julistaja voi olla oman yksinlahkonsa johtaja.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Jos teidän hihhuleiden lahkojohtaja kertoo että hän oli saanut rukousvastauksen jumalalta, että homot eivät saa mennä naimisiin / homot ovat sairaita, niin sata varmasti kaikki te hihhulit uskotte tarinan välittömästi.

    Mutta kun tilanne onkin toisin päin niin silloin kyse on teidän mielestä pelkästä vitsistä. Näin siitä huolimatta että kumpakaan näistä ei voida millään tavalla todistaa oikeaksi. Todisteita kun ei ole.

    ”että homot eivät saa mennä naimisiin ”

    Silloin se ei näyttäydy Jumalan sanaa, Raamattua vasten epäuskottavalta, eikä ole erityistä syytä jättää sitä uskomatta. Päinvastainen rukousvastaus taas on selvästi Jumalan meille antaman sanan vastainen, eikä Jumala mieltään muuta ilmoittamalla siitä Luomalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    ”että homot eivät saa mennä naimisiin ”

    Silloin se ei näyttäydy Jumalan sanaa, Raamattua vasten epäuskottavalta, eikä ole erityistä syytä jättää sitä uskomatta. Päinvastainen rukousvastaus taas on selvästi Jumalan meille antaman sanan vastainen, eikä Jumala mieltään muuta ilmoittamalla siitä Luomalle.

    Mutta kuule kun me emme elä missään jumalan sanan alaisuudessa vaan ihan Suomen lain alaisuudessa. Koeta nyt ymmärtää tämä. Suomen laista ei löydy sellaista sanaa kuin "synti". Se nyt vain ei kuulu sinne. Ja hyvä niin että moinen taikausko ei määrää Suomen lakeja.

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Mutta kuule kun me emme elä missään jumalan sanan alaisuudessa vaan ihan Suomen lain alaisuudessa. Koeta nyt ymmärtää tämä. Suomen laista ei löydy sellaista sanaa kuin "synti". Se nyt vain ei kuulu sinne. Ja hyvä niin että moinen taikausko ei määrää Suomen lakeja.

    Suomessa käytännössä jokainen uskonnollinen yhdyskunta saa vihkimysoikeuden, joka sitä hakee. Hinta 60 euroa. He voivat itse päättää keitä vihkivät. Täysin Suomen lain mukaista.

    1Äänestä

Pitäisikö arkkipiispalle antaa lopputili?

Äänestä
  • Jos olisi valta, niin antaisin ensin kovan puhuttelun.

    1Äänestä

"Tiainen kertoi vieraileensa taivaassa. Koivisto kertoi kuinka oli parantunut syövästä uskonsa avulla. Kumpikin vastusti tietysti kiivaasti homoja. Plus Koivisto vielä yritti jopa herättää itsemurhan tehneen henkiin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Kumpikin paljastui kaappihomoksi. "

Jumala tosiaan paransi Markku Koiviston syövästä, millä oli järisyttävät vaikutukset hänen elämäänsä ja uskoonsa. Kirkko"uskovaisuus" hävisi ja tilalle tule elävä usko Jeesukseen. Lisäksi Koivistolla oli homohimoja ja melkein kai toteuttikin niitä käytännön elämässä, mutta sitten Koivisto eheytyi niin että näiden homoushimojen tappava vaikutus meni ja elävä usko Jeesukseen on tullut tilalle. Koivisto on yksi vankkumattominpia todisteita kuin Jeesus voi eheyttää särkyneen ihmisen. Ja tästä Koivisto nykyään julistaa Jeesusta ja tekee lähetystyötään Hänen käskemänään ulkomailla ja Suomessa.

Äänestä
  • Onhan se yleistä tietoa, että homot voivat eheytyä. Kukaan ihminen ei ole vain omien mielihalujensa ja himonsa orja vaan aina on mahdollista valita toisin. Juuri sen takia piispojen ehdotus on turha ja ennen kaikkea turmiollinen. Kirkon pitäisi enemmän saarnata tuomitsevasti homouden synnistä ja muistakin seksuaalisynneistä, perusteettomista avioeroista, huorin tekemisestä ja pornon katselusta jne. Homoliittojen siunaaminen vaikeuttaa huomattavasti homoparin uskoon tulemista ja pelastumista. Se on juuri päinvastoin kuin Jumala tahtoo.

    1Äänestä

">>Arkkipiispa Tapio Luoma ajattelee, että ihmisten tulisi käyttää uskonnon- ja sananvapautta hyvin myös suhteessa toinen toisiinsa.

”Ajattelen siten, että kumpaakaan ei tulisi käyttää koskaan lähimmäisen vahingoksi. Siihen velvoittavat sekä näiden oikeuksien ja vapauksien oma olemus että kristillisen lähimmäisen­rakkauden periaate”, Luoma sanoo."

Oletan että tuo lausunto on arkkipiispa Tapio Luoman!

Luoma on oikeassa sillä me uskovat tosiaan käytämme sananvapautta suhteessa lähimmäisiimme eli suhteessa toisiimme kuten Luoma toivoo. Tämähän on Jeesuksen lähetyskäskyn ydin, mennä kaikkeen maailmaan (siis myös homoseksuaalien pariin) ja julistaa Jumalan rakkautta myös heille ja varoittaa siitä että Jumalan ilmoituksen mukaan seksi saman sukupuolen kanssa on synti ja kauhistus, ei pelkästään siitä syystä, että se on himoitsemista ja seksiä miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella. Jumalahan asetti vain miehen ja naisen liiton mikä pätee kristinuskon piirissä. Näin kun uskallamme myös tänä julmana aikakautena tuoda Jumalan sanaa ja siis Jumalan rakkautta myös homoseksuaaleille niin täytämme Jeesuksen käskyn ja tahdon. Jeesuksen käskemää lähimmäisen rakkautta tulee nimenomaan meidän Herramme seuraajien tuoda esiin sen täydellä voimallaan eikä tule välittää väliaikaisista poliittisista virtauksista mitä maailman historiassa on tullut ja mennyt. Jumalan rakkaus pysyy iankaiken.

Lisäksi ymmärrämme että Jumalan tahto ja rakkaus ei ole koskaan lähimmäisen vahingoksi kuten Luoma tuossa arvelee. Maallisia "velvollisuuksia ja oikeuksia" meidän elävien kristittyjen ei tule pitää primaarisina, vaan olkoot edelleen Jumalan rakkaus ja Jeesuksen lähetyskäsky se primaarinen asia. Tässä suhteessa olemme eri linjoilla Luoman kanssa. Luomahan on vain erään kansanliikkeen johtaja mikä kansanliike ottaa hieman virikkeitä myös kristinuskosta, vaikka nykyään maalliset poliittiset liikkeet ja nykyajan virtaukset ovat pääsemässä valtaan tässä liikkeessä. Kylläkin vain väliaikaisesti, sillä Jeesuksen tulemuksen myötä myös tämän kansanliikkeen johtajien aatokset saavat radikaalin muutosvyöryn.

1Äänestä
  • Jotenkin nuo kirkkolaitokset meni harhaan heti toisella vuosisadalla eli 100-luvulla kun alkoivat tuoda liturgista "pelastusta" elävään kristinuskoon.

    Äänestä

  • Hauskasti tiivistetty tuo kirkko on kansanliike, joka ottaa "hieman virikkeitä myös kristinuskosta". Niin totta, niin totta!

    Lähimmäisenrakkauden periaate johtaa homovihkimisiin kirkossa? Eli kuka tahansa, joka pahoittaa mielensä jos ei saa omia erikoishäitä, voi vaatia niitä kirkolta ja ne pitää saada koska lähimmäisenrakkaus.

    Jeesuksen esimerkki lähimmäisen rakastamisesta oli ihmisen pelastaminen kuolemalta, ensiavun antaminen, ambulanssitoiminta ja sairaskulujen maksu. Nämä ovat sivistysvaltion perustoimintoja. Samarialaisen miehen avusta tuntuu olevan aika pitkä matka homohäihin.

    Äänestä

Mahdotonta uskoa, että Jumala antaisi selvän sanansa vastaisiin asioihin luvan. Aika rohkeaa puhetta, jos noin on sanonut, Jumalan sana ei muutu ja jos muuttuisikin, Hän ilmoittaisi siitä selvemmin.

Äänestä
  • Se on ihmisen oma todistus uskostaan. Eikä se ole yhtään pienempi kuin muidenkaan uskovaisten todistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Se on ihmisen oma todistus uskostaan. Eikä se ole yhtään pienempi kuin muidenkaan uskovaisten todistus.

    Meillä luterilaisilla kristityillä on hyvä ja rehellinen arkkipiispa. Olen iloinen ja kiitän siitä Jumalaa.

    Äänestä

  • Avioliittoon vihkimisistä Jumala ei ole sanonut mitään Raamatussa. Vastaukset on kysyttävä Jumalalta rukouksessa. Älä usko lahkosi saarnaajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Avioliittoon vihkimisistä Jumala ei ole sanonut mitään Raamatussa. Vastaukset on kysyttävä Jumalalta rukouksessa. Älä usko lahkosi saarnaajaa.

    Mitä nyt senverran Jumala on sanonut että on asettanut vain miehen ja naisen liiton. Näin siis kristinuskon piirissä, maallisissa piireissä sitten "liittoja" voi olla vaikka kuinka paljon aikuisten, lasten, eläinten, esineiden ja fantasiahahmojen välillä.

    1Äänestä

  • Kristinuskossa käytäntö naisen ja miehen pariliitosta on vuosisatojen aikoina vain hieman muuttunut sisältäen eri aikakausina vain hieman erilaisia juridisia velvotteita, perusta on kuitenkin säilynyt samana, naisen ja miehen liittona.

    Äänestä

  • Tuo on liian kirjaimellinen tulkinta, mutta ok, kuvitellaan että Jumala asetti sanansa mukaisesti miehen ja naisen johonkin parisuhteeseen eikä avioliittoon. Silloin parisuhde olisi kielletty samaa sukupuolta olevilta pareilta. He siis voisivat päästä kirkossa naimisiin, kunhan vain heidän välillään ei olisi parisuhdetta. Epäilen että piispat ja homot itse haluavat sellaista avioliittoa.

    1Äänestä

  • Eiköhän sinulla kasva sarvet päässä, kun noin kirjoittelet

    Äänestä

  • Raamatun tekstiä voi toki tulkita nykyihmisen näkökulmasta. Jos sieltä ei löydy nykyaikaista avioliittoa, onko vika Raamatussa vai nykyisessä käsityksessä? Paavali kehoitti miestä rakastamaan vaimoaan ja vaimoa kunnioittamaan miestään. Onko se huono kehoitus? Homo- ja lesboliitoissa tämä on vaikea toteuttaa.

    1Äänestä

Luoma on suurin eksyttäjä koskaan.

Äänestä

Ei kirkko voi raamattua vastaan opettaa

1Äänestä

jos uskoo mielikuvituskavereihin niin voi uskoa mihin vaan 🤣

Äänestä
  • Niinpä jopa evoluutioon voi sillä mentaalilla uskoa !

    Äänestä

>>Kuka uskoo,

Anonyymi-ap
2024-05-18 09:58:54

että arkkipiispa sai rukousvastauksena luvan vihkiä homoja?<<

Minä en usko, että tuo nk. arkkipiispa koskaan edes rukoilee. Ainakaan Raamatun Jumalaa.

Äänestä
  • Luoma voi kyllä ns. rukoilla, ainakin jotenkin, mutta kuuntelee ja tottelee vain wokevasemmiston ääntä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Luoma voi kyllä ns. rukoilla, ainakin jotenkin, mutta kuuntelee ja tottelee vain wokevasemmiston ääntä.

    Luoma yrittää olla nykyaikainen ja mielistellä tällä kertaa wokevasemmistoa jotta saisi heidät kirkon tilaisuuksiin mitkä nykyään huutavat silkkaa tyhjyyttään, myös asiasisällön suhteen.

    1Äänestä

Aivan mahdollista kyllä lahkolaisetkin väittävät jatkuvasti saavansa vastauksia rukouksiinsa.

Äänestä
  • Ongelmana on, jos rukousvastauksen kerrotaan olleen sellainen, joka on Jumalan meille antaman sanansa vastainen, selvässä ristiriidassa sen kanssa. Luoman kohdalla kävi näin.

    1Äänestä

Päälääkärille olemattoman kanssa seurustelusta.

Äänestä
  • Tiedätkö muka jotain psykiatriasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tiedätkö muka jotain psykiatriasta?

    Uskonharha on varsin helppo diagnosoida.

    Äänestä

Ainakin fiksuimmasta päädystä rukousvastauksia olisi se. Kaikenlaiseen ovat uskossaan rikkaat vastauksia rukouksissaan saaneet. Yhdelle Jumala teki hauskan källin kun kertoi väärät lottonumerot.

Äänestä
  • Tässä olisikin arkkipiispalle isompi haaste keskustellessa epäjumalansa kanssa.

    Muutaman lottoyrityksen jälkeen luultavasti hakeutuisi vapaaehtoiseen hoitoon uskonharhan kuriin saamiseksi.

    Äänestä

  • Miten selvästi Jumalan sanan vastainen rukousvastaus Jumalalta olisi fiksu?
    Jumalan sana ei muutu ja vaikka muuttuisikin, se ilmoitettaisiin muuten, kuin rukousvastauksena Luomalle.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

että arkkipiispa sai rukousvastauksena luvan vihkiä homoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu