Perussuomalaiset noussut peräti 14 prosenttiyksikköä!

Viimeisimmän mittaustuloksen mukaan nousua on juurikin vähintäänkin se 14 %

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cd6081e9-1f3e-496b-b21e-6ea05d511fc5

Suomalaiset pitävät perussuomalaisia nyt ylimielisempinä kuin koskaan aiemmin.

Kevään 2024 tutkimuksessa 49 prosenttia vastaajista pitää perussuomalaista puoluetta ylimielisenä.

Vain vuodessa perussuomalaisten ylimielisyyslukema on harpannut ylöspäin peräti 14 prosenttiyksikköä.

---
Huom! Kuitenkin alle puolet suomalaisista
21360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Persut luottaa liikaa, heidän tyhmiinäänestäjiin. Kuvittelevat ettei heillä ole omaajärkeä lainkaan.
Nyt tilastot näyttävät, kuinka paljon on yli 5 000 €kk:sa tienaavia ja pinenyrittäjiä on, loput tällähetkellä ovat koulupudokkaita.
Joskus tehty tutkimus sai tuloksen 60% on yli 5 000 € kk:sa tienaavia ja pienyrittäjiä. Että ei moni koulupudokas enää kannata Persuja.

Äänestä

Persujen johto kuvitteli että äänestäjää voi kusettaa kuinkapaljon tahtoo.
EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA 🤥, siihen saksikuva päälle. 🙁Kertoo puoluejohdon ylimielisyydestä 👍
MUTTA IHAILEN NÄITÄ UUVATTEJA, JOTKA PÄIVÄSTÄTOISEEN PUOLUSTAVAT TÄTÄ PASKAA. He jopa duunarina ilakoivat liittojen alasajon yritystä.

Äänestä
  • Haha siellä sossu possu ulisee oppositiosta käsin. Koskas hallitus nyt kaatuu? Syksyyn mennessä piti kaatua, sitten jouluna piti kaatua, joko nyt on uusi määräaika vai mitä? SDP ja vasulien kannatus on sulanut ankanpaskaksi ja hävisitte kaikki te perussuomalaisille presidentin vaalitkin. Se kertoo ettei kansa pidä sossuilusta ettekä tule koskaan pääsemään enää oppositiota pitemmälle. SDP kusettaa aina ja vie sun rahat veroilla jotka lapioidaan kaksin käsin kehitysmaihin. Hehe miltä tuntuu? Sosialismi on suurin kusetus ja yhteiskunnan kuppaajaa

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Haha siellä sossu possu ulisee oppositiosta käsin. Koskas hallitus nyt kaatuu? Syksyyn mennessä piti kaatua, sitten jouluna piti kaatua, joko nyt on uusi määräaika vai mitä? SDP ja vasulien kannatus on sulanut ankanpaskaksi ja hävisitte kaikki te perussuomalaisille presidentin vaalitkin. Se kertoo ettei kansa pidä sossuilusta ettekä tule koskaan pääsemään enää oppositiota pitemmälle. SDP kusettaa aina ja vie sun rahat veroilla jotka lapioidaan kaksin käsin kehitysmaihin. Hehe miltä tuntuu? Sosialismi on suurin kusetus ja yhteiskunnan kuppaajaa

    Sebu kakkii pöksyyn.

    Mussolinin ihailijan nillitystä.

    "Sosialismi on petosta, komediaa, harhaluuloa ja kiristystä." -Benito Mussolini-

    Äänestä

Ylimielisyyttä tai pientäjärjenköyhyyttä löytyy, duunaripersu ilakoi liitojen alasajoa, porvareitten toimesta.
Itse olen työelämässä 47 vuotta olleena, voin sanoa että oikeistopolitiikkaa ei KOSKAA ole tiennyt mitään hyvää meille.
Muuten vieläkin teen töitä, mutta eikö se ollut tässä.
Mitä sitä tekemään, kun on näin paskahallitus.

Äänestä

Purra on toiminnassaan tehokas ja aikaansaava.
On saanut toiminnallaan tehokkaasti aikaan huiman kannatuksen laskun.
Eiks ookki?

1Äänestä
  • Nykytilanteessa sossun porsastelu veronmaksajien kustannuksella ei ole varaa. Liikaa on eletty velaksi ja nyt sitä on pakko korjata. Sosialismi vie perheiltä leivän pöydästä ja yrittäjiltä ja duunareilta rahat tililtä. Ne lapioidaan kehitysmaihin ja otetaan velkaa jota ei kuulemma tarvitse maksaa takaisin. Sellanen on demariaate.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Nykytilanteessa sossun porsastelu veronmaksajien kustannuksella ei ole varaa. Liikaa on eletty velaksi ja nyt sitä on pakko korjata. Sosialismi vie perheiltä leivän pöydästä ja yrittäjiltä ja duunareilta rahat tililtä. Ne lapioidaan kehitysmaihin ja otetaan velkaa jota ei kuulemma tarvitse maksaa takaisin. Sellanen on demariaate.

    Sebulle riittää mustaa makkaraa.

    Kokoomuksen sininen sosialismi on sitä parempaa sosialismia? Persueliitti ainakin näyttää fanittavan ihan täysillä Lafferin käyrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kokoomuksen sininen sosialismi on sitä parempaa sosialismia? Persueliitti ainakin näyttää fanittavan ihan täysillä Lafferin käyrää.

    Sä olet selvä sosialisti kun oletat kaikkien muiden olevan. Onneksi tämä hallitus ei jatka sitä porsastelua mitä edellinen hallitus teki. Rajat auki ja rahaa lapioitiin kehitysmaihin. Nyt tapahtuu oikeasti hyviä asioita koska on pakko. Purran sanoin, menkää vasurit töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sinä et kusippää edes tiedä mikä sosialisti on .Mokoma Juchepersu

    Äänestä

Enemmän kuin ylimielisiä, persut ovat tyhmiä tolloja!

1Äänestä

Mitä aloittaja höpisee, että persujen kannatus on muka noussut??? Sehän on tippunut huimasti, ja demareiden suosio on nyt vahvempi kuin aikoihin.

Äänestä
  • Ja sä uskot johinki valtamedia valeuutisiin? Perussuomalaisten kannatus on oikeasti korkealla. Oppositiossa olevien sossusen kannatuksella voi pyyhkiä persettä koska mitä sitten me johdamme nyt!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja sä uskot johinki valtamedia valeuutisiin? Perussuomalaisten kannatus on oikeasti korkealla. Oppositiossa olevien sossusen kannatuksella voi pyyhkiä persettä koska mitä sitten me johdamme nyt!!!

    Persu on selvästikin omaksunut Kremlin ajattelutavat. Totuus on valhetta ja persuvalhe uutta totuutta.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17980143/persudemokratiaa-venajalla

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Persu on selvästikin omaksunut Kremlin ajattelutavat. Totuus on valhetta ja persuvalhe uutta totuutta.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17980143/persudemokratiaa-venajalla

    Sosialistinperkeleet ja viherretaleet ne valhetta levittää. Yle on selvästi vasemmalle kallellaan. Kaikki mitä sieltä tulee on valetta ja perussuomalaisten mustamaalausta.

    Äänestä

Persut on turha puolue. Ei tollous ja tyhmän ylpeys ole mikään hyve.

Äänestä

Vain noin joka kuudes äänestäisi nyt PS:ää ja PS luulee olevansa suosittu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Viimeisimmän mittaustuloksen mukaan nousua on juurikin vähintäänkin se 14 %

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cd6081e9-1f3e-496b-b21e-6ea05d511fc5

Suomalaiset pitävät perussuomalaisia nyt ylimielisempinä kuin koskaan aiemmin.

Kevään 2024 tutkimuksessa 49 prosenttia vastaajista pitää perussuomalaista puoluetta ylimielisenä.

Vain vuodessa perussuomalaisten ylimielisyyslukema on harpannut ylöspäin peräti 14 prosenttiyksikköä.

---
Huom! Kuitenkin alle puolet suomalaisista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu