Köyhä jos ois 15 euroa rahaa

Kumpaa ostaisit tupakkaa vaan kaljaa?
27411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sätkätoppa se ois ostettava kun siinä vasta kärvistelyä jos ei sauhuja. Tai nikotiinipusseja 1rasia ja 10 olutta.

Äänestä

Tupakkaa tietenkin. Kaljat voi juosta.

Äänestä

Rahan määrällä ei ole merkitystä. Ennen ole ennenkään ostoksistani maksanut.

Äänestä

Tosiaan yksi köyhyyden syy voi olla se, että tuhlaa pienet rahansa moiseen. Köyhyyteen on kyllä muitakin syitä. Voi inhota työttömyystoiminnan nöyryyttäviä kapoja (jotka esiintyvät vähintään pareittain, jotta tuntevat olevansa voitolla) niin, että ei hae työttömyystukea, johon olisi oikeutettu, vaan kituuttaa osa-aikatyön tuloilla. Voi olla sairaana. Voi olla saanut perinnön ja joutunut velkakuoppaan perintöveron takia. Aviopuoliso on saattanut jättää ja koti mennyt alta. Monia syitä.

Viidellätoista eurolla saa monta pakettia kaurahiutaleita tai riisiä tai makaronia. Tai muutaman paketin kananmunia, tai kaalia, perunoita. Tiesittekö muuten, että lihaliemikuutioita valmistavan Knorrin omistaa mon santo.

Äänestä

Kaljaa tietenkin.

Äänestä

Olut on hyvä B-vitamiinin lähde.

Äänestä

Tuolla rahalla saa jo muhkean kassillisen peruselintarvikkeita.
On haaskausta tuhlata rahoja tupakkaan ja kaljaan.

Äänestä

Tupakista ja kaljasta puhe oli kun elintarvikkeita yllin kyllin. Itse ostasin kärytettävää sätkätoppa ja polttas mahdollisemman vähän.Joku olut hetken huuma. Kumma rappioholisti alkoholismin loppuvaiheessa valitsee alkoholin vai syömisen.

Äänestä

En polta mutta olut maistuu. Jos harrastaa molempaa nautintoa niin mielekkäimmältä tuntuu investoida tupakointiin, oluet loppuvat nopeammin kuin kessuttelut.

Äänestä
  • Mulla riittää just ja just sätkätoppa 2 päivää . Ennen vanhaan sain 2.50 toban ja maxi tobba tais olla 5 euroa. Risla oli 1 euroa . Ja oli 2 euron tupakki askeja niitä tuli ostettua 10 kpl aski. Ja maxi askit ennen sisälsi 30kpl tupakkaa nykyää taitaa olla vaan muutaman päälle 20.

    Äänestä

Samoilla linjoilla huh kärvistellä ilman sauhuja kun oluet loppuu. Käryyttämisessäkin se ettei paljon mitään. Jotkut ostaa kaljoja sitten pummiin kylille tupakkia ja saa tupakin pummaajan maineen.

Äänestä

Voi pientä lasta!!! Mitä sinä ostaisit jos antaisin sulle 2 e? Ostaisitko jäätelöä vai salaattia? Huh huh, on se kurjaa kun ei käydä koulussa ja maleksitaan kadulla.

Äänestä

Viikon ruuat. Harmi että sinä menisit alkoo ja ostaisit viinaa. Sovitaanko että menet kauppaan ja ostat kaurahiutaleita, saat ruokaa ja terveellistä oloa.

Äänestä

Vatipäillä taas ymmärryksessä ja luetun ymmärtämisessä vaikeuksia mutta eihän järjen köyhyys palstalta muuta voi odottaakaan. Muutama sentään vastaa asiasta eikä jorise jonninjoutavuuksia.

Äänestä
  • Niinpä, aloitus täysin vatipäiden provoilua.

    Äänestä

Tupakkaa en ole koskaan ostanut enkä polttanut edes. En ostais viimeisillä rahoilla kaljaa. Limua ostaisin ja jäätelöö ja jotain ruokaa. Ostan kaljaa vain jos on rahaa ruokaan kuukaudeksi. Kaljarahat olen yleensä tienannut tekemällä pikkutöitä tuttaville tai myymällä kalaa jota olen kalastanut itse.

Äänestä

Ei kannata viimeisiä rahoja kaljaan laittaa vaan kysymykseen vastaus ostaisin sätkätopan.

Äänestä
  • Toisaalta humalassa saattaa lanttu leikata paremmin mistä apurahoja lisää kun 15€ juotu kuin selvinpäin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Toisaalta humalassa saattaa lanttu leikata paremmin mistä apurahoja lisää kun 15€ juotu kuin selvinpäin.

    Noinkin voi mennä ja kyllä jostai rahaa saa että voi ostaa sätkätopan.

    1Äänestä

Tupakka ehdottomasti, vettä saa hanasta, ei tule jano. Tupakantuska on hirvittävää

Äänestä

Huomenna ostan kuitenkin pari koppaa lageria, mihin ei tuo 15 € edes riitä.
Prismassa 0,99 €/kpl , joten koppa on vain 23,75 . Saman maksaa sininen 3,5 %,
mutta esim. Ale cock on jo lähes 31 €, joten tarkkana pitää olla.
Sandels olisi maukasta, mutta on toki vielä kalliimpaa.
Edelleen joutuu ostamaan runsaasti virvokkeita sekä sipsiä, sillä kaikki
menee taloyhtiön talkoisiin, joten tuo kuorma ei mulle maksa mitään.
Kannattaa siis olla puuhamiehenä kun saa ilmaisia virvokkeita.
Ja voi sitä makkaran määrää mikä pitää sinapin ja ketsupin kanssa
ahtaa kitaansa. Arvelen, että nyt pitää lopetella, sillä
ärsyyntyneillä ja kademielillä tuli jo eilikset vellit rusahtaen housuun.

Äänestä

Juu sillon kademielisiä kun aamusta krapuloissa olet. Lapsellista mainostamista mitä alkoholi juo.Nooh holisti elää omissa harhoissaan.

1Äänestä

En kumpaakaan vaan ostaisin kilonperunoita ja jauhelihaa 300gr,ruokakermaa 2purkkia ja tekisin laatikkoruokaa

Äänestä

Mitä nyt syömisiin tuhlaisit kun alotus oli joko kalja tai sauhut.Itse oon sillä kantil että sauhut.

Äänestä

Mulla on ruokaa jonkun verran,ehkä ostaisin näin helteellä limua.

Äänestä

15 eurolla saa yhden kalaverkon. Kalaverkolla saa kuukaudessa paljon kalaa ja sitten niitä kaloja voi myydä joten 15 euroa muuttuu 100-200 euroksi.

Äänestä

Jos ihan pakko valita tupakka tai kalja, niin valitsen tupakka. Sen hinnan saisin äkkiä moninkertaisena kun yksitellen myisin eteenpäin, aina löytyy tupakantuskassa olevia jotka jopa 20 - 50senttiä maksavat yhdestä tupakasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kumpaa ostaisit tupakkaa vaan kaljaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu