Kaikki jumalat on jo todistettu 100% varmuudella olemattomiksi

Ihmiskunta on keksinyt viimeisen 10 000 vuoden aikana tuhansia jumalia. Yhteistä näille kaikille jumalille on se, että niiden on väitetty olleen vuorovaikutuksessa tai ovat edelleen vuorovaikutuksessa havaitun todellisuuden kanssa. Tästä seuraa se, että väitetyn jumalan olemassaolon voi todeta tuosta vuorovaikutuksesta. Jumalan olemassaolo on siis falsifioitavissa vaikka itse jumala olisi henki, jota ei voi mitata havaitusta todellisuudesta.

Esimerkiksi Raamatun Jumala väittää Jobin kirjassa muuranneensa [litteän] maan peruspylväät ja aamutähdet huusivat ääneen iloaan kun seurasivat tuota muurausurakkaa. Havaitun todellisuuden mukaan maa on pallo eivätkä tähdet ole eläviä olentoja. Siten tuo merkittävä, todellisuuden luonnetta koskeva väite on väärässä ja näin ollen väitteen esittäjä eli Jumala on olematon. Vai mitä mieltä olette, voiko esimerkiksi väitöskirjassa olla noin perustavanlaatuisia virheitä? Niinpä, ei voi olla. Koko väitöskirjan uskottavuus romuttuu noin karkeasta virheestä.

Siksi tällaiset väitteet ovat aivan perusteettomia. Ei uskontojen jumalia voi verrata Zorg planeetan keijukaisiin koska keijukaisväitteessä ei ole väitetty olevan mitään vuorovaikutusta maapallolle.

”Zorg planeetan keijukaiset ovat olemassa riippumatta siitä pystyvätkö ihmiset todistamaan sen vai eivät. Sama pätee kaikkeen yliluonnolliseen ja jopa jumaliin tai jumalaan, jos sellaista on olemassa.”

Toinen huomionarvoinen seikka on se, että jos jollain jumalalla on kognitiivinen merkityssisältö, johon kuuluu vääräksi osoitettu vuorovaikutus todellisuuden kanssa niin ei siitä jumalasta voi tehdä nimenmuutoksella uutta jumalaa, joka on mahdollisesti olemassa. Esimerkiksi litteän maan muurannut Raamatun vuohipaimenjumala (Jahve) ei muutu nimenmuutoksella kristittyjen deistien tuntemattomaksi Jumalaksi. Se on edelleen se sama litteän maan peruspylväitä muuraava olematon jumala. Tåmä on selvä argumenttivirhe eli maalitolppien siirtely, johon teologia ja uskovaiset yleisesti syyllistyvät.

7

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö. Minun henk.koht Jumala on olemassa edelleen. Kukaan ei ole todistanut olemattomaksi.
      Varma Tieto

      • Anonyymi

        Mitä se sinun Jumala tekee tai on tehnyt? Vai onko se vain tekemättä yhtään mitään?


      • Anonyymi

        Kuten varmasti tiedät niin olematonta ei voi todistaa.

        Kysy vaikka Bingiltä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten varmasti tiedät niin olematonta ei voi todistaa.

        Kysy vaikka Bingiltä

        Avauksessa ei todisteta olematonta olemattomaksi vaan havaitsemattomaksi väitetty entiteetti olemattomaksi sillä perusteella, että entiteetin vuorovaikutuksesta on esitetty todellisuuden kanssa ristiriidassa olevia väitteitä.


    • Anonyymi

      Tää on niin tätä. Kiina ja Pohjois-Korea lienevät nykyään vähäjumalisimpia valtioita.
      Jos uskoo siellä jumaliin, on hyvä pitää se perhepiirissään tai ominaan.
      Meillä julistetaan netissä, että kadotukseen joudut, ellet usko sitä yhtä nasarealaista miestä jumalien pojaksi.

      Tosiasia menee niin, että hänkin on lajikehityksen tuloksena tänne syntynyt; satojamiljoonia vuosia sitten jakautumiskykyisestä bakteerista kehittynyt.

    • Anonyymi

      Korkeampi voima ei välttämättä vaikuta mitään maailmassa. Se on vain pannut kaiken alulle ja Marian paksuksi.

      • Anonyymi

        Mikä on korkeamman voiman kognitiivinen merkityssisältö? Määrittele se ilman Raamattua, Jumalaa, Jeesusta tai Mariaa. Jos käytät määrittelyyn esimerkiksi Mariaa niin ei se eroa mitenkään Raamatun Jumalasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe