Pakko pistää koulu kuntoon, toivottavasti hallitus löytää siihen keinot. Rikkojat panee vastaan ideolokisin syin, kuin talouskin rempallaan, ettei saa siihenkään koskea -korjaavasti sanoo punavihreät. Että lakkoillaan jopa korjauksia vastaan.
Siksikö ay-liitot että vastustavat vasemsmitolasina korjauksia -aina käsitys ollut että kuuluu työväen asiat, ei eduskunnannan, joka vapailla demokraattisilla vaaleilla valittu, että he hallitukseen kommunistit, vasurit ja sosialistit ohi demokratian.
Tuntuu käsittämättömältä lukea uutisia peruskoulun nykytilasta. Ennen maailman paras on nyt jo romahtanut ja kovassa luisussa. koin kuin osa vasemsmitoa, jopa lakkoiltiinkin koululaiset oli siihen valmennettu. Li opetti lakot kouluunkin.
oma korkeakoulutaustani ja kaukainen aika peruskoulustani hämärsivät käsitystäni mutta niinpä vain huomiot on toistettu opettajien suulla mediassa.
Uskomattomat kertomukset liki luku- ja laskutaidottomista peruskoulun päättäneistä ovat jääneet hätkähdyttävinä hyvin mieleen. Lista ongelmista on hyvin moninainen:
oppilaat eivät jaksa
oppilailta ei vaadita paljoa
häiriköt häiriköivät normiluokissa ja vievät kaikkien huomion ja ajan
huomio kännyköissä tunneilla
ei osata kunnolla lukea
ei osata kunnolla laskea
ei lueta kirjoja
erityisluokkien oppilaille parempia numeroita, joilla lukioon
maahanmuuttajille parempia numeroita kielitaidon perusteella
epämääräinen opetussuunnitelma vaatii opettamaan toissijaisuuksia perusasioiden kustannuksella
opettajat eivät tiedä laillisia rajojaan, niitä ei opeteta heille.
Yllä oleva koski peruskoulua. Sitten lukiosta muutama sana:
erityisopettajia auttamaan maahanmuuttajia ja huonosti pärjääviä ja ”pakkolukioon” (oppivelvollisuus) menneitä
oppilaat eivät halua lukea
oppilaat eivät kirjoita käsin
ylioppilaskokeiden vaatimustasoa on laskettu (ainakin matematiikassa)
epäselvä opetussuunnitelma, joka painottuu kasvattamiseen

Vastaukset 15
Vanhimmat
Miten sen kauniisti mutta suoraan sanoisi? Kasvatustieteen tutkijat ja heitä peesaileva hallintohenkilöstö on kyllä osaksi tilanteen aiheuttanut.
– valitettavasti kuuluin lähes koko työurani tuohon sekavaan populaatioon.
** **
Toisaalta, koulutus heijastaa yhteiskuntaa. Koulutus ei muuta yhteiskuntaa vaan yrittää pysyä muutoksen perässä.
Kyllä syvältä olisi kauhan kouraistava, jotta laadukas oppiminen saavutettaisiin taas lävitse järjestelmän käyvissä oppilaissa kauttaaltaan.
– Perustavin lähtökohta on väärä: ”koulu on lasta varten”.
Tuollainenkin kuin Halosen Tarja kelpasi Helsingin Yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi, jo väärä valista, kun emme halua idoelogiaansa, Neuvotoliittokin kaatui joka aina ollut pontimenaan.
Oikein . Pian köyhät ei voi opiskella . Karmeeta on ollut kun köyhii tarttee katsella koulussa .
Tämä vassari oli myös opetusministerinä joka ilmeisesti pyrkii eu mepiksi. Saramon vinksahtanut. Juuri tuhonneet maatamme ja mölyävät julkisuudessa ihan kun joku haluaisi kuunnella. Inhoan näitä vasemmistolaisia
Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?
Vasemsmito paljastaa persutrollin.
Kyllä Opetushallitus päsmäröinnillään on suurin syy rappiotilaan, erityisesti O-P Heinosen luotsatessa.
Mutta eikös tämä trumpetisti Heinonen ollut kokoomuslainen?
Ja nykyinen opetusministeri on rkp:stä, joten persutrolli, mites tää liittyy Suomen Keskustaan?
Lii on kommunisti. Sehän riittää?
Li ei ole kommunisti, paitsi persun harhaisessa kuvitelmassa, että on ainoastaan perSSuja ja KOMMUNISTEJA.
Li lakot jopa koululaiilla.
Eihän Li ollut opetusministeri v 2016 kun uusi opetussuunnitelma tuli voimaan:
Näin opettajat arvioivat Ylen kyselyssä opetussuunnitelmaa joka tuli voimaan 2016. Grahn-Laasonen oli tällöin kulttuuriministeri (kok).
"Uuden opetussuunnitelman ajatukset ovat hienoja ja korkealentoisia. Valitettavasti se tarkoittaa sitä, että liian nuorille oppilaille sysätään liikaa vastuuta omista oppimisistaan."
"Oppiminen on liian vapaata ja itsenäisyyttä vaaditaan liikaa. "
"Uusi opetussuunnitelma lisää levottomuutta ja muutenkin levottomiin ja suuriin ryhmiin".
Uusien apuvälineiden käyttö koetaan myös välillä häiritseväksi ja kovaa arvostelua tulee myös siitä, että lapsilta vaaditaan liikaa itseohjautuvuutta, vaikka heillä ei ole siihen kykyjä.
"Koulu ei ole viihdelaitos emmekä me opettajat viihdetyöntekijöitä. Elämä on jatkuvaa oppimista ja usein melko kovaa työtä. Uusi v 2016 opetussuunnitelma ei valmenna mitenkään tähän.
Suurempi syyllinen on kokoomuksen Grahn-Laasonen!
Eikä sanaakaan palstan aiheesta!
Liillä on venäläinen pää.
Sullakin persutrolli, taisi opit jäädä persu kouluun!
"Korkeakoulutaustani"?
Kirjotus virheitä, opit yhdys sanoista täysin hukassa.