Hetkenä jona ette aavista?
„Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä jota ette aavista.” (Matt 24:44, Luukas 12:40)
Jeesus puhui: Markus 13:32-37”
"Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. "
"On niinkuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa.”
”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla,
- ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. „
"Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa."
Odottavan aika on pitkä! - sanotaan. Väysymys voi saartaa. Matteus 25:1-13.
Linkissä kuultavalla Youtubella olevat laulut ( julkaistut 1981) ovat nyt 43 vuotta myöhemmin enemmän ajankohtaisia. Samoin kuin Jeesuksen puheet Hänen tulemuksensa asioista.
Pysähdy, Jeesus saapuu, saapuu omiansa noutamaan!
Silloin maan laulu hiljenee ja taivainen laulu voi alkaa!
Maan laulu jo hiljeneepi
ja laulu taivainen alkaa.
Maan tuska jo vaikeneepi ja
riemu taivainen valtaa.
Kestä hetkinen, lapsi Jumalan!
Kohta laulaa saat häissä Karitsan.
Kohta kuivataan kaikki kyyneleet pois...
( Ilm 7:13-17)
https://www.youtube.com/watch?v=32aye9xQmhU
Hetkenä jona ette aavista?
22
288
Vastaukset
- Anonyymi
mattesu 25: 1-13
5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
25:6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
25:7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
25:8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
25:9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
25:10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
25:11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
25:12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.
25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.- Anonyymi
Mitä ihana päivä. Ajan tuskat, kahleet katkeavat!
Maiset myrskyt taakse ovat jääneet, häipyy tuska - kaikki kyyneleet.
Jeesus saapuu - katson uutta maata....
https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=nlqFabqrEAw
- Anonyymi
Olipa tuo sellainen koijari että lupasi taivaat ja maat mutta ei ilkeä näyttäytyä.
Eipä ole tumpelo puuseppäoppilas tainnut saada valmistettua ensimmäistäkään sijaa mitä se luikki värkkäämään. Ei ainakaan lopputarkastukseen asti.
Minä voisin lainata naulainta. Tai annan perskeles, pöllii se sen kumminkin.- Anonyymi
Kukahan se sulla sellanen koijari on ollut? Otan osaa ongelmaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukahan se sulla sellanen koijari on ollut? Otan osaa ongelmaasi.
Etkö vieläkään tajua että Jeesus Nasaretilainen oli tyypillinen uskontohuijari. Tuo isätraumainen äpärä, narsisti ja narkkari, ainakin jos Raamattua on yhtään uskominen. Aloita vaikka analysoimalla Lasarus-satu.
Uskonto ei ole minulle mikään ongelma. Osasin käsitellä ongelman pois päiväjärjestyksestä jo noin 12-vuotiaana. Toiset kypsyy hitaammin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö vieläkään tajua että Jeesus Nasaretilainen oli tyypillinen uskontohuijari. Tuo isätraumainen äpärä, narsisti ja narkkari, ainakin jos Raamattua on yhtään uskominen. Aloita vaikka analysoimalla Lasarus-satu.
Uskonto ei ole minulle mikään ongelma. Osasin käsitellä ongelman pois päiväjärjestyksestä jo noin 12-vuotiaana. Toiset kypsyy hitaammin.Sevästi sanottu. Kukin valitsee ja päättää.
- Anonyymi
Aha, että tämmönen tapaus. Ennen vanhaan oli sähköpylväissä lappuja, Jeesus tulee oletko valmis. Ei ole vielä näkynyt
- Anonyymi
Se johtuu siitä että minä olen yhä elossa. Kun 1970-luvulla ilmestyi noita puhelinpylväissä olevia julisteita rukoilin asiaa Jumalalta pitääkö minun todella valmistautua Jeesuksen pikaiseen takaisin tulemukseen. Taivas vastasi rukoukseen ja sanoi: Sinä tulet kuolemaan ennen kuin Jeesus tulee takaisin.
2011 Imaami Mahdi ilmestyi elämääni ja antoi suojaa kuolemani tavoittelijoita vastaan. Kuitenkin olen kuullut sanan että minun pitää kuolla myös ennen kuin Imaami Mahdi voi saapua. Sillä on oppi Islamissa sunnassa että yksi kalifi kuolee juuri samalla hetkellä kun Mahdi lentäen saapuu Mekkaan. Ja myös Intialaisilla on oppi että kuolee kaksi demonia samana päivänä; toinen aamulla ja toinen keskipäivällä.
Merkit Mahdin tulemuksesta ja Profeetta Isan ovat päivä päivältä lisääntyneet. Mutta on yksi este vielä joka estää heitä tulemasta: Minä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se johtuu siitä että minä olen yhä elossa. Kun 1970-luvulla ilmestyi noita puhelinpylväissä olevia julisteita rukoilin asiaa Jumalalta pitääkö minun todella valmistautua Jeesuksen pikaiseen takaisin tulemukseen. Taivas vastasi rukoukseen ja sanoi: Sinä tulet kuolemaan ennen kuin Jeesus tulee takaisin.
2011 Imaami Mahdi ilmestyi elämääni ja antoi suojaa kuolemani tavoittelijoita vastaan. Kuitenkin olen kuullut sanan että minun pitää kuolla myös ennen kuin Imaami Mahdi voi saapua. Sillä on oppi Islamissa sunnassa että yksi kalifi kuolee juuri samalla hetkellä kun Mahdi lentäen saapuu Mekkaan. Ja myös Intialaisilla on oppi että kuolee kaksi demonia samana päivänä; toinen aamulla ja toinen keskipäivällä.
Merkit Mahdin tulemuksesta ja Profeetta Isan ovat päivä päivältä lisääntyneet. Mutta on yksi este vielä joka estää heitä tulemasta: Minä.:)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se johtuu siitä että minä olen yhä elossa. Kun 1970-luvulla ilmestyi noita puhelinpylväissä olevia julisteita rukoilin asiaa Jumalalta pitääkö minun todella valmistautua Jeesuksen pikaiseen takaisin tulemukseen. Taivas vastasi rukoukseen ja sanoi: Sinä tulet kuolemaan ennen kuin Jeesus tulee takaisin.
2011 Imaami Mahdi ilmestyi elämääni ja antoi suojaa kuolemani tavoittelijoita vastaan. Kuitenkin olen kuullut sanan että minun pitää kuolla myös ennen kuin Imaami Mahdi voi saapua. Sillä on oppi Islamissa sunnassa että yksi kalifi kuolee juuri samalla hetkellä kun Mahdi lentäen saapuu Mekkaan. Ja myös Intialaisilla on oppi että kuolee kaksi demonia samana päivänä; toinen aamulla ja toinen keskipäivällä.
Merkit Mahdin tulemuksesta ja Profeetta Isan ovat päivä päivältä lisääntyneet. Mutta on yksi este vielä joka estää heitä tulemasta: Minä.Mitä varten pitää mainostaa, että oletko valmis
Ei kai kukaan tervejärkinen jaksa olla koko aikaa valmis. Käy nimittäin aika pitkäksi, kun on tuota työtä niin paljon
Ja iltasilla pitää olla miehelle valmis
- Anonyymi
Jaahas. Tuossahan selvästikin ennustetaan musiikin äänentoistolle digitaalinen formaatti.
- Anonyymi
Siis mitä ja missä? Digitaalinen äänentoisto. Formaatti.... Mitäs ennustetta siinä?
- Anonyymi
Minusta nähden saat pervo käyttää karitsaa. Takajaloista saappaisiin jne.....
Mutta ei kai sitä varten teitä sentään vihkiä tarvitse.... vai onko se jokin uskontoon liittyvä juttu? - Anonyymi
Poika tulee - kaljat kylmään ja arvoesineet piiloon
- Anonyymi
omassa "lihassa" ei kukaan ole valmis , vaan Kristukseen PUKEUTUNEENA .
"KAIKKI te , jotka olette Kristukseen kastetut olette Kristuksen päällenne
PUKENEET:" Gal: 3: 27
ei sitä mihinkään juhliin ilman pukeutumista mennä.
jotkut kyllä luottaa "omaan pukuunsa" ilman kastetta Kristukseen.- Anonyymi
Kristuksen päälle pukeminen tarkoittaa, että KOKO elämä tulee Kristukselle Jeesukselle pyhitetyksi. Koko elämän ajaksi....
Muotomenot, kasteet, ulkoiset traditiot eivät Jumalan edessä merkitse, jos SYDÄN ei ole ehdoitta ja kokonaan antautunut ristin Herran, Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen.
KR 1933/-38
2Tim. 2:19 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. 2Kor. 7:1
KR 1933/-38
1Joh. 3:3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
1Piet. 1:15 - vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
Kirje heprealaisille 12:14-15 FB92
Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
- Anonyymi
Johannes 3:36, uskon kuulaisuus.
- Anonyymi
"Kunnes Kristus saa muodon teissä.." ( Paavali galatalaisille, 4:19)
Että Kristus saa muodon syntisissä ihmisissä? Ei ole mikään ulkoisten temppujen ja traditioiden summa? - Anonyymi
Niin ihmeellinen on se maa! Johon muuttaa kohta mä saan... laulussa sanotaan.
https://www.youtube.com/watch?v=36ZmGv-OWEo
On upeaa, että kaikkien huonojen uutisten ja skenaarioiden keskellä on tulevaisuus ja toivo! Jumala on varannut paikan, levon ja ilon. Siksi kestämme, katsomme eteenpäin.
Niin jaksoivat nekin alkuajan kristityt joita vainottiin vuosisatojen ajan. He nostivat katseensa, niin kuin Jeesus neuvoi. Luukas 21:28 - Anonyymi
Pitää olla huonoa elämä maan päällä jos tuommosta jaksaa odotella
Haluan että nyt kun olen elossa, elämä on mukavaa kaikin puolin
Elämästä pitää nauttia kun vielä voi- Anonyymi
Hyvää elämää voi olla vaikka silti tajuaa, että paras on parasta!
Ja nauttia ja iloita voi joka hetkestä, mutta realistisesti tajuaa, että kaikki on katoavaista.
Jokainen tänne syntynyt kuolee varmasti. Ja se fakta opettaa elämään niin, että ei haksahda vääriin valintoihin....
Ihana päivä tänääkin!!! - Anonyymi
Juurikin niin. Muistaen, ettei kukaan voi päättää elämänsä päivien määrästä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3156817Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss693906- 2073106
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242807- 741932
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101682- 1461682
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631521- 891408