On aika riisua ruusunpunaiset silmälasit ja kohdata todellisuus sellaisena kuin tiede sen meille tarjoaa. Tieteellisen tiedon valossa voimme todeta hyvällä varmuudella, että olemassaolomme lakkaa kun tietoisuutta ylläpitävä laite, eli aivot, lakkaavat toimimasta. Tämä tarkoittaa, että kun aivot ovat pelkkää elotonta kudosta, meidänkin tarinamme on päättynyt.
Joku saattaa nyt pöyristyä ja ristiä kätensä puolustusasentoon. "Mutta entä sielu?", he kysyvät hämmentyneinä. Voimme kuitenkin todeta, että kaikesta hurskaasta toivosta huolimatta, sielu on tähän mennessä jäänyt täydellisesti havaitsematta kaikissa tutkimuksissa. Olemme nähneet aivojen toiminnan ja sen vaikutukset; olemme mitanneet aivosähkökäyriä, havainneet hermoverkkojen toimintaa ja dokumentoineet aivojen vaurioiden seurauksia käyttäytymisessä. Kaikki nämä osoittavat selkeästi, että tietoisuus on sidottu fyysisiin aivoihin.
Kaikkien uskontojen kuvitelmat kuolemanjälkeisestä elämästä ovat pelkkiä fantasioita, jotka lohduttavat meitä pimeinä hetkinä. Ne ovat kauniita tarinoita, joita on kerrottu vuosisatojen ajan ja jotka ovat saaneet meidät tuntemaan olomme tärkeiksi suuressa kosmisessa tarinassa. Valitettavasti, tiede ei ole vielä löytänyt merkkejä taivaasta, helvetistä tai mistään välimaastosta. Jos olisi, meillä olisi siitä varmasti uutinen tai kaksi.
Tämä ei tietenkään estä meitä kuvittemasta ja haaveilemasta. Uskonnot ja myytit voivat tarjota suurta lohtua ja yhteisöllisyyttä, mikä on sinänsä arvokasta. Mutta fakta on, että kun tietoisuutta ylläpitävät aivot lakkaavat toimimasta, meistä ei jää muuta kuin muistoja läheisillemme. Tämä saattaa kuulostaa karulta, mutta toisaalta se tekee tästä hetkestä ja tästä elämästä entistä arvokkaamman. Meidän tulisi elää täysillä nyt, koska se on ainoa varma asia, mitä meillä on.
Joku saattaa nyt pöyristyä ja ristiä kätensä puolustusasentoon. "Mutta entä sielu?", he kysyvät hämmentyneinä. Voimme kuitenkin todeta, että kaikesta hurskaasta toivosta huolimatta, sielu on tähän mennessä jäänyt täydellisesti havaitsematta kaikissa tutkimuksissa. Olemme nähneet aivojen toiminnan ja sen vaikutukset; olemme mitanneet aivosähkökäyriä, havainneet hermoverkkojen toimintaa ja dokumentoineet aivojen vaurioiden seurauksia käyttäytymisessä. Kaikki nämä osoittavat selkeästi, että tietoisuus on sidottu fyysisiin aivoihin.
Kaikkien uskontojen kuvitelmat kuolemanjälkeisestä elämästä ovat pelkkiä fantasioita, jotka lohduttavat meitä pimeinä hetkinä. Ne ovat kauniita tarinoita, joita on kerrottu vuosisatojen ajan ja jotka ovat saaneet meidät tuntemaan olomme tärkeiksi suuressa kosmisessa tarinassa. Valitettavasti, tiede ei ole vielä löytänyt merkkejä taivaasta, helvetistä tai mistään välimaastosta. Jos olisi, meillä olisi siitä varmasti uutinen tai kaksi.
Tämä ei tietenkään estä meitä kuvittemasta ja haaveilemasta. Uskonnot ja myytit voivat tarjota suurta lohtua ja yhteisöllisyyttä, mikä on sinänsä arvokasta. Mutta fakta on, että kun tietoisuutta ylläpitävät aivot lakkaavat toimimasta, meistä ei jää muuta kuin muistoja läheisillemme. Tämä saattaa kuulostaa karulta, mutta toisaalta se tekee tästä hetkestä ja tästä elämästä entistä arvokkaamman. Meidän tulisi elää täysillä nyt, koska se on ainoa varma asia, mitä meillä on.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eiåmä olisi julmaa sattumaa jos jälleen syntymää ei olisi. Sattumaa ei ole.
Miksi joku elää onnellisen ja vauraan pitkän elämän ja toinen syntyy ja elää elämänsä sodan, nälän, kauhujen keskellä.!!
Vastaus on karma.
"Meidän tulisi elää täysillä nyt, koska se on ainoa varma asia, mitä meillä on."
Tästä olen samaa mieltä, koska ainoastaan elämämme on varmaa. Mutta avaajan kohdalla se on ristiriitainen lause, koska hän ensin väitti kuoleman olevan varmaa. Edellä oleva lainaus sisältää kuitenkin väitteen, että VAIN elämä on ainoa varma asia.
Olisiko niin, ettei avauksen tehnyt sittenkään usko kuoleman olevan aivan varma asia, koska viimeinen lause kumosi tuon varmuuden?
Tieteellisesti voimme perustellusti OLETTAA kuoleman olevan päätepiste elämällemme, mutta varma käsitys se ei tieteellisesti ole. Niin kuin ei tieteelliset käsitykset yleisestikään ole varmoja. Juuri tähän epävarmuuteen perustuvat uskonnollisten käsitysten houkuttelevuus. Uskonnot tarjoavat "ooppiumia" epätoivoisille. Henkilökohtainen kuolemattomuus olisi niin arvokas "palkinto", että kannattaa uskoa ennemmin kuin jättää tällainen unelma unholaan.
Tiedän monen ihmisen pohdiskelevan tuollaisilla "lottovoittajan" laskelmilla kuolmen jälkeisen elämän suhteen. Mikäs siinä, jos se hyvältä tuntuu! Todellisuus on kuitenkin ilmeisen selvästi toisenlainen, vaikkei siis varma olekaan.
Kyllä vain, kuolemanjälkeinen elämä on silkka mahdottomuus nykypäivän tiedon valossa. Ja kiitos tieteelle, voimme vihdoin heittää hyvästit ikiaikaisille uskomuksille ja turhille toiveille, jotka ovat pitäneet meitä pimeydessä vuosisatojen ajan. Kuka enää tarvitsee lohtua tai toivoa, kun meillä on faktoja?
Ensinnäkin, biologia kertoo meille kaiken olennaisen. Kun kuolemme, kehomme lakkaa toimimasta. Solut hajoavat, veri ei enää kierrä, ja hermosignaalit eivät kulje. Aivot, tuo ihmeellinen mutta ohimenevä koneisto, lakkaa toimimasta, ja tietoisuus sammuu. Jos et usko tähän, voit kokeilla yksinkertaista testiä: yritä herättää henkiin banaani, jonka olet unohtanut hedelmäkulhoon kuukaudeksi. Sama perustotuus pätee meihin kaikkiin – toisin kuin hedelmät, me emme vain käy uudestaan käyttökelpoisiksi kompostoitumisen jälkeen.
Fysiikka puolestaan tarjoaa lisänäyttöä mahdottomuudesta. Energiaperiaatteen mukaan energia ei tuhoudu, se vain muuttaa muotoaan. Kun elämme, käytämme energiaa. Kun kuolemme, energiamme vapautuu ympäristöön, eikä se millään mystisellä tavalla muutu uudeksi olemassaolon muodoksi. Se muuttuu lämmöksi, liikkeeksi ja mikrobeiksi, jotka nauttivat ruumiistamme. Ei ole mitään mystistä “sielua”, joka leijuu maailmankaikkeuteen etsimään uutta kotia.
Psykologia taas osoittaa, kuinka voimakas on ihmisen mielikuvitus ja kaipuu merkityksellisyyteen. Uskomukset kuolemanjälkeisestä elämästä ovat mielikuvituksen tuotetta, tapa käsitellä eksistentiaalista ahdistusta. Ne ovat kuin lapsen pehmolelu, joka lohduttaa pimeässä – suloinen, mutta lopulta harhaa.
Entä sitten nykypäivän teknologia ja tiede? Olemme onnistuneet selittämään ja hallitsemaan niin monia luonnonilmiöitä, mutta yksikään tieteellinen läpimurto ei ole tuonut todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä. Emme ole löytäneet sielujen lähettiläitä kvanttitasolla tai havaintoja tietoisuudesta, joka siirtyy fyysisen kuoleman jälkeen.
Joten kyllä, pidän kiinni siitä, että kuolemanjälkeinen elämä on silkkaa mahdottomuutta nykypäivän tiedon valossa. Ja miksi en pitäisi? Miksi tyytyä kauniisiin valheisiin, kun voimme kohdata elämän sellaisena kuin se on – ainutkertaisena, ohimenevänä ja siksi juuri niin arvokkaana. Jos joku kaipaa lohtua, ehdotan lämpimästi tieteellistä lukemistoa ja kenties lasillista viiniä – se on ainakin todistetusti olemassa.
"Meidän tulisi elää täysillä nyt, koska se on ainoa varma asia, mitä meillä on."
Niin luuli moni muukin ja jotuu elämään sen kanssa.
He tekivät kaiken ja sen mukana pahaa mielettömästi toisille ihmisille.
He syntyivät uudestaan,koska on opittava mitä Kristus toi sanoman:Rakkaus !
He jotka eivät hyväksy edellekään sanomaa,he eivät jatka matkaa minne pitäisi mutta he syntyvät tänne tekojensa mukaan.Kuka mihinkin kehoon opetuksen antamisen mukaan mitä olet ansainnut tekojesi mukaan,kunnes ymmärrät?
Kristus tuli maan päälle,opettamaan ihmisiä.Sillä te lähditte ja voipasina lupasitte,että kyllä minä tämän taitan..mutta väärin teitte..Hän tuli koska,te ette ole palanneet,ette tehneet kuin sovittiin.
Elämä on oppikoulu ja voi jatkua,ennenkuin määre on täysi..ja sitten kotiin !
Itse olette antaneet luvan vaikka,ette/emme muista .
Näemme ja koemme asian sitten itse kukin aikanaan. Ei tiedekään voi mysteeriä,selvittää
Näemme? On ollut hämmästyttävää seurata, miten osa kansalaisista tuntuu olevan järkyttynyt siitä, että kuolleilla ei ole näköaistia – tai mitään muutakaan aistia. Onko tämä todellakin yllätys jollekulle? Elämä ja kuolema ovat käsitteitä, joiden perimmäinen merkitys tuntuu hämärtyneen.
Ensinnäkin, kuolleilla ei ole näköaistia, koska he ovat... no, kuolleita. Kuolema, tuo lopullinen tilanne, jossa keho ja sen toiminnot lakkaavat olemasta. Jos kuvittelet näkeväsi kuolleen ihmisen avaavan silmänsä ja katselevan ympärilleen, saatat olla juuri se henkilö, joka tarvitsee syvällisemmän koulutuksen perusbiologiasta. Silmät, ne herkät elimet, jotka muuntavat valon hermoimpulsseiksi, eivät toimi enää. Yksinkertaisesti sanottuna: valon matkasta silmään ei ole hyötyä, jos silmää ei enää ole.
Toiseksi, näköaisti ei ole ainoa, joka kuoleman myötä menetetään. Samalla menetetään kaikki muut aistit: kuulo, maku, haju ja tunto. Tämä saattaa olla järkyttävä uutinen, mutta on syytä ymmärtää, että kuolema ei ole vain hetki, jolloin silmät sulkeutuvat lopullisesti. Se on hetki, jolloin keho menettää kaiken kyvyn olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Jos sinulla on ollut vaikeuksia ymmärtää, miksi kuolleet eivät reagoi koputuksiin, kukkiin tai lempimusiikkiin, tämä toivottavasti selventää asiaa.
Mutta miksi tämä yksinkertainen tosiasia tuntuu olevan niin provosoiva joillekin? Ehkä se liittyy siihen romantisoituun kuvaan kuolemasta, jota populaarikulttuuri ruokkii. Kuolleet heräävät henkiin zombiena, vampyyreina tai muina yliluonnollisina olentoina. Oikeassa elämässä kuolema on kuitenkin lopullinen tila, ei portti uuteen näkökykyyn.
Joten kun kuulet jonkun murehtivan kuolleiden aistien puutteesta, voit hyvillä mielin muistuttaa heitä: kuolleilla ei ole näköaistia, ei kuuloaistia, ei haju- eikä makuaistia. Eikä se ole edes surullista, se on vain biologiaa. Jos tämä totuus tuntuu liian raskaalta käsitellä, suosittelen vahvasti katsomaan peiliin ja kysymään itseltäsi: mikä on oma suhteeni elämän ja kuoleman realiteetteihin?
Herätkää todellisuuteen. Elämä on kallisarvoinen, ja kuolema on lopullinen. Siinä ei ole mitään monimutkaista tai provosoivaa – vain kylmää, kovaa todellisuutta.
Herätkää todellisuuteen. Elämä on kallisarvoinen, ja kuolema on lopullinen.
Vain kuolema on lopullinen ihmiskeholle,ei sille joka on asetettu siihen.Sinä tunnet sen nimeltä sielu/henki.
Tämä on sinun näkökulma joka ei tunne Rakkautta,et muutenkaan näe,mitä minä.
Minä tunnen taivaan osin,he ovat näyttäneet ,että elämä jatkuu !
Niin,mieti..en ole lukenut Raamattua,en kuulu mihinkään kirkkoon/lahkoon mutta kun sinä ymmärrä Rakkauden,niin kaikki on avoin !
Rakkaus on biokemiallinen prosessi ihmisen aivoissa. Tämä tieto perustuu moniin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka valottavat rakkauden takana olevia kemiallisia ja neurologisia mekanismeja.
Ensinnäkin, rakastumisen alkuvaiheessa aivot käynnistävät monimutkaisen kemiallisen reaktion, joka johtaa erityisten neurotransmitterien, kuten dopamiinin, noradrenaliinin ja serotoniinin, vapautumiseen. Dopamiini erityisesti liittyy palkitsevien tunteiden kokemiseen ja motivaatioon. Se synnyttää "rakastumisen tunteen" ja innostuksen kohdetta kohtaan.
Toinen keskeinen tekijä on oksitosiini, jota usein kutsutaan "rakkaushormoniksi". Oksitosiini edistää läheisyyden ja kiintymyksen tunnetta, ja sen vapautuminen lisääntyy fyysisen kontaktin kautta.
Biokemiallisten prosessien lisäksi aivojen toiminta kuvastaa myös rakkauden luonnetta. Kuvantamistutkimukset ovat osoittaneet, että rakastuneiden aivoissa on aktiivisuutta erityisissä alueissa, kuten beloning circuit ja aivolisäkkeen kärki.
Vaikka rakkaus usein liitetään voimakkaisiin tunteisiin ja syvään emotionaaliseen yhteyteen, sen perusta on loppujen lopuksi biokemiallisissa reaktioissa ja hermosolujen välisissä signaaleissa. Tämä näkemys haastaa romanttisen rakkauden romanttisen idealismin, korostaen sen sijaan tieteellistä perustaa, joka sitoo rakkauden biologiaan ja kemiaan.
Näin ollen on selvää, että rakkaus ei ole vain abstrakti tunne, vaan se on myös tarkasti määriteltävä biokemiallinen ilmiö, joka voidaan selvittää tarkasti neurotieteellisestä näkökulmasta.
Kannattaa ottaa asioista selvää ;)