Tytti on puhdas pulmunen

1990-luvun lopussa Tuppurainen teki hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksen oululaisen Riihi-säätiön intressipiiriin kuuluneista Taka-Lyötyn maakaupoista. Tapaus eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, missä Tuppurainen hävisi. Vuosina 1998 ja 2001 Riihi-säätiö myönsi Tuppuraiselle yhteensä 3000 euron opintostipendin, minkä johdosta Tuppuraista epäiltiin rikoksesta. Syyttäjän mukaan tämä apuraha käytettiin kunnallisvalituksen oikeudenkäyntikuluihin. Asiasta tehtiin vuonna 2008 syyttämättäjättämispäätös asian vanhentumisen takia eikä oikeuskäsittely vaikuttanut Tuppuraisen asemaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikkea muuta kuin puhdas pulmunen

Äänestä

Tytti on Miss Reeperbahn!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1990-luvun lopussa Tuppurainen teki hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksen oululaisen Riihi-säätiön intressipiiriin kuuluneista Taka-Lyötyn maakaupoista. Tapaus eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, missä Tuppurainen hävisi. Vuosina 1998 ja 2001 Riihi-säätiö myönsi Tuppuraiselle yhteensä 3000 euron opintostipendin, minkä johdosta Tuppuraista epäiltiin rikoksesta. Syyttäjän mukaan tämä apuraha käytettiin kunnallisvalituksen oikeudenkäyntikuluihin. Asiasta tehtiin vuonna 2008 syyttämättäjättämispäätös asian vanhentumisen takia eikä oikeuskäsittely vaikuttanut Tuppuraisen asemaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu