Missä puolueessa Väyrynen vaikuttaa nykyisin?

Sanokaapa koska olen mennyt tässä asiassa sekaisin. Kiitos etukäteen.
15301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olsiko se vielä Maalaisliiton puheenjohtaja?

Äänestä

PP puolueessa eli Paavo ja presidentit, jäseniä on Kekkonen, Svinhuvud, Kallio ja
Relander.

Äänestä

Paavo katsoo peiliin ja toteaa,että siinähän on Suomen pelastaja tuleva pressa

Äänestä

Tänään tuli kuluneeksi tasan kaksi kuukautta siitä, kun Paavo Väyrynen on viimeksi kirjoittanut blogin. Eipä tunnu miestä politiikka kiinnostavan enää millään tasolla. Mahtaneeko edes pitää yhteyttä kaimaansa Lipposeen, josta ei niin ikään ole kuultu aikoihin?

Äänestä
  • Olisiko Väyrynen suuttunut verisesti Suomen kansalle, Väyrynen vihdoin ymmärsi, ettei kukaan halua häntä presidentiksi. Paavo suuttui, kun Kekkonen oli luvannut.

    Äänestä

Olisiko nykyinen puolue MPPP, eli melkein pääsin presidentiksi prkle.

Äänestä
  • Melkein 10 kertaa pääsin pressaksi. Posti hävitti äänet, prkle

    Äänestä

Eikös se ole sitten sen Kahdeksan Vuoksi Liikkeen puheenjohtaja?

Äänestä

Eikös se ole sen Kansallispuoueen johtaja?

Äänestä

Liittyi Ano Tursun Litteän maan tulevat presidentit puolueeseen. Puolueen päämaja on Kremlissä.

Äänestä

Eikös se ollut sen Maalausliiton sihteeri? Onkohan sitä puoluetta enää edes olemassakaan?

Äänestä

Bingopuolue.
Kahvipaketti siintää Paavon prilleissä.

Äänestä
  • Kahvipaketti kannattajakortista puolue.. Kahdesta myös suodatinpaperit Paavon kirjasta On erilaisen Totuuden Aika.

    Äänestä

Paavo elää edelleen Maalaisliiton puheenjohtajana sitä aikakautta, toivonsa menettäneenä omaan prosperitiinsä uudistuneessa maailmassa. Hän on menneisyytensä vanki ja elää joka päivä uutta eilistä.

Äänestä

Pohjoisen tanhupiirin puolue, jäsenenä Paavo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sanokaapa koska olen mennyt tässä asiassa sekaisin. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu