Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täytyy olla ulkona tai metsän lähistöllä yksin yöllä klo 24-02 välillä ?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597d9dff-024b-47b9-9ca4-e3d73cd7fb16

Kaikki alaikäiset lapset kuuluu kotiin klo 20, jos ilman perhettä ollaan liikenteessä. Ei lapsia tule päästää keskenään mihinkään päihteiden kanssa tekemisiin. Kun noudatettaisiin yhteisiä pelisääntöjä esimerkiksi kohtuullisia kotiintuloaikoja tapahtuisi näitä raakoja ja traumaattisia juttuja vähemmän tai harvemmin.

Missä on vanhempien vastuu nykyään ?
39531517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 395

Vanhimmat

Kunpa nyt poliisi olisi tarpeeksi tehokas ja saisi rikollisen kiinni. Aivan kamalaa että noin nuori lapsi on uhrina.
Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Äänestä
  • Toivottavasti tappaja saadaan kiinni. Kauhea tapaus ja hirveää omaisille
    Ei olisi ollut pitkä matka kotiin.
    Turha on uhria tai vanhempia syyllistää, tosi alhaista, syy on tekijän

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Toivottavasti tappaja saadaan kiinni. Kauhea tapaus ja hirveää omaisille
    Ei olisi ollut pitkä matka kotiin.
    Turha on uhria tai vanhempia syyllistää, tosi alhaista, syy on tekijän

    Suomessa on nyt alkanut lyhyt kesä tästä syystä ollaan ulkona ja valoisat yöt liikutaan ja valvotaan talvella sitten nukutaan kun on pimeää.

    Äänestä

  • Onko Vornasella Alibi?

    Äänestä

  • Anonyymi00456 kirjoitti:

    Onko Vornasella Alibi?

    Oleellistahan tässä on että millainen paikka tuo oli-

    jos on esim syrjäinen tie uhrin kotiin- on melko selvää että tappaja on saattanut etukäteen tietää uhrin kulkevan tuota tietä?

    Tässä ei nyt oikein paikkakuntalaiset tiedota- vaan kerrotaan että metsässä... joka on siis väärä tieto.

    Koko lähipiirinsä pitäisi tietysti tutkia ja kuulustella .

    Äänestä

  • Anonyymi00463 kirjoitti:

    ihan ekana onko yhteyksiä satanismiin tai vapaamuurareihin?

    Valkeakosken:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18491928/valkeakoski-liikaa-salailua-

    Äänestä

  • Netin porno ja somepyllistelyt sekoittaa nuorten miesten päitä aivan uudessa mittaluokassa lapsesta pitäen.

    Äänestä

  • Anonyymi00456 kirjoitti:

    Onko Vornasella Alibi?

    Keltä Alibin voi tilara?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Toivottavasti tappaja saadaan kiinni. Kauhea tapaus ja hirveää omaisille
    Ei olisi ollut pitkä matka kotiin.
    Turha on uhria tai vanhempia syyllistää, tosi alhaista, syy on tekijän

    Kyllä minäkin syyllistän vanhempia jotka antavat tuon ikäisten olla ulkona noin myöhään..ryyppäävät.. nyt nuoriso aikaisin kotiin ja puhalluskoe..ei tln ikäisten tarvitse ryypätä..sen näkee jo miten yhteiskunnassa on paljon alkoholi ja huume ongelmia

    Äänestä

15 vuotias tyttö, hänen ei kuulu liikkua yöllä missään Koti on se paikka jossa hänen kuuluu olla. Vanhemmat, huolehtikaa lapsistamme paremmin tänä julmana aikana. Kotiin tulo ajat sillä rajat on rakkautta.

2Äänestä
  • Tulit sitten jeesustelemaan että nuorien pitäisi pysyä kotona.

    Äänestä

  • Itseasiassa täällä pitäisi pystyä liikkumaan mihin aikaan tahansa ilman pelkoa jos totta puhutaan. Et pidä vaan koirasi kiinni ja paha luonteesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Itseasiassa täällä pitäisi pystyä liikkumaan mihin aikaan tahansa ilman pelkoa jos totta puhutaan. Et pidä vaan koirasi kiinni ja paha luonteesi.

    Niin pitäisi mutta kun ei voi liikkua turvallisesti. Joten nuorille kotiin tulo ajat.

    Äänestä

  • Just niin tämä oli ollut koululla. Ja niin koulussa myös ammuttiin 12 vuotias poika ampui Vantaalla.Et koita nyt lopettaa uhrien syyttely.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Itseasiassa täällä pitäisi pystyä liikkumaan mihin aikaan tahansa ilman pelkoa jos totta puhutaan. Et pidä vaan koirasi kiinni ja paha luonteesi.

    Se oli suunnilleen 1990-luvulla, kun viimeisen kerran nainen uskalsi illalla tai yöllä kulkea ilman pelkoa hyökkäyksestä. 2024 vuonna ei toivoakaan, että joku saisi rauhassa kulkea tyyliin klo 18 jälkeen enää.

    Äänestä

  • 15-vuotias tyttö oli menny kavereiden kanssa kaupungin keskustaan. Minulla on viisi lasta ja ovat olleet esim. elokuvissa Helsingin keskustassa jo 12 vuotiaasta, tosin ovat kaikki kolme harrastaneet 5-vuotiaasta karatea, kilpailleet maajoukkueessakin, mutta siitä huolimatta, kyllä ne murhaajat ovat niitä joiden pitäisi olla kotona klo 17 jälkeen.
    Tosi ikävä juttu, harmittaa hitosti vaikka ei ole lähelläkään eikä tuttuja. Kun itsellä on ollut lapsia ja joutunut koulukiusaajia etsimään, niin osaa kyllä ottaa huolen toisistakin.
    Koulussa yksi pojista, olisko ollut 12-13, meni koulussa välkällä kaveriaan puolustamaan, kun joku hakkasi, niin meidän poikaakin ruvettiin syyttämään, vielä oli sanottu että kun sinä harrastat taislelulajeja ja kiusaat toisia. Asia olisikin ollu toisin jos olisi karatea käyttänyt (jälki oli näkynyt), ihan voimaa vain oli mukana, mutta ei niin tehnyt, koko harrastus voisi loppua.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Itseasiassa täällä pitäisi pystyä liikkumaan mihin aikaan tahansa ilman pelkoa jos totta puhutaan. Et pidä vaan koirasi kiinni ja paha luonteesi.

    Niin pitäisi, mutta kun se ei enää nykyaikana ole mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Niin pitäisi, mutta kun se ei enää nykyaikana ole mahdollista.

    Kyllä 15-vuotias on edelleen vanhempien vastuulla. Vanhemmat katsoo nöyrästi peiliin tässä tapauksessa, ellei uhri ollut sitten itse karannut tai jäi hengailemaan tahallaan johonkin.

    2Äänestä

  • Turpa kiinni, et ymmärrä mitään, minulla on 5 lasta ja on kokemusta, yöllä ei toki mutta kyllä esim. illalla pitää saada käydä keskustassa (Helsinki) esim. elokuvissa. On älytöntä jos Suomessa pitää pelätä niin että ei voi liikkua. Aina oli mukana useampia ja yöllä eivät olleet, eikä missä tahansa paikassa, ennen kuin joskus 16-17 v. esim. Mantalla ovat käyneet, puoleen yöhön kotiin. Toki kun on useampi, on myös vanhempia mukana.
    Kai koululainen saa mennä luokkansa tilaisuuteen muiden mukana.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin pitäisi mutta kun ei voi liikkua turvallisesti. Joten nuorille kotiin tulo ajat.

    Tähän ei voi muuta sanoa, olet varmaankin persu, tai sivistyksesi on muuten vähäinen. Esim. "kotiintuloajat" kirjoitetaan yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se oli suunnilleen 1990-luvulla, kun viimeisen kerran nainen uskalsi illalla tai yöllä kulkea ilman pelkoa hyökkäyksestä. 2024 vuonna ei toivoakaan, että joku saisi rauhassa kulkea tyyliin klo 18 jälkeen enää.

    Kyllähän se nainen raiskataan tai tapetaan, jos sinne ulos yksinään lähtee. Onko se vastuu nyt sitten vanhemmalla, sillä tytönhupakolla vai kuitenkin meidän typerällä valtiolla, joka niitä ulkomaalaisia on tänne ottanut maista, joissa nainen ei ole koskaan ollut minkään arvoinen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tulit sitten jeesustelemaan että nuorien pitäisi pysyä kotona.

    Kyllä ne nuoret kuuluu kotiin perheen kanssa. Kaverit voi yökyläillä keskenään, leiriytyä siinä omalla tontilla tai telttailla vaikka lasitetulla parvekkeella. Kyllä ne nuoret oppii pelkäämään näistä isoista kohuista mitä uutisista aina tehdään. Nuoriso ymmärtää pian itsekin, ettei sinne ulos ole asiaa öisin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä 15-vuotias on edelleen vanhempien vastuulla. Vanhemmat katsoo nöyrästi peiliin tässä tapauksessa, ellei uhri ollut sitten itse karannut tai jäi hengailemaan tahallaan johonkin.

    Kotiinsa ollut matkalla. Pysy sinä siellä neljän seinän sisällä mihin sinut on sisarusvanhemmat aikanaan siittäneet. Ja ämpäri päähän ettei rotat pelästy.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kotiinsa ollut matkalla. Pysy sinä siellä neljän seinän sisällä mihin sinut on sisarusvanhemmat aikanaan siittäneet. Ja ämpäri päähän ettei rotat pelästy.

    Ei 15 vuotiaan kuulu kotiin kävellä metsän läpi klo 02 yöllä. Sitä pointtia ei kukaan näytä tajuavan täällä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Just niin tämä oli ollut koululla. Ja niin koulussa myös ammuttiin 12 vuotias poika ampui Vantaalla.Et koita nyt lopettaa uhrien syyttely.

    Matu ampui.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Turpa kiinni, et ymmärrä mitään, minulla on 5 lasta ja on kokemusta, yöllä ei toki mutta kyllä esim. illalla pitää saada käydä keskustassa (Helsinki) esim. elokuvissa. On älytöntä jos Suomessa pitää pelätä niin että ei voi liikkua. Aina oli mukana useampia ja yöllä eivät olleet, eikä missä tahansa paikassa, ennen kuin joskus 16-17 v. esim. Mantalla ovat käyneet, puoleen yöhön kotiin. Toki kun on useampi, on myös vanhempia mukana.
    Kai koululainen saa mennä luokkansa tilaisuuteen muiden mukana.

    Olisiko kannattanut ajatella ensin ennenkuin alkaa kannattamaan nk. monikulttuurisuutta.

    Kaikkea kun ei voi saada. Ei voi saada sekä kehitysmaiden kulttuuria että turvallista yhteiskuntaa.

    Jos haluaa kehitysmaiden kulttuuria, niin samalla saa automaattisesti kehitysmaiden ongelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ei 15 vuotiaan kuulu kotiin kävellä metsän läpi klo 02 yöllä. Sitä pointtia ei kukaan näytä tajuavan täällä.

    Miksi uhria pitää syyllistää. Käveli metsän läpi tai ei niin tappaja on aina syyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Miksi uhria pitää syyllistää. Käveli metsän läpi tai ei niin tappaja on aina syyllinen.

    Kyllä kukkahattutädit ja -sedät ovat nyt tyytyväisiä kun tyttö rohkeasti toimi sen julistuksen mukaan että pitää voida vapaasti nuorenkin naisen ja tytön ja aivan yksin liikkua milloin vain ja missä vain, vaikka miltei puolialastomana (vaikkei tässä nyt ihan siitä tainnut olla kyse).
    Mitähän se tuollaisten houkkamaisten elämän karsealle realismille vieraiden satuilujulistusten noudattaminen sitten on milloinkaan hyödyttänyt ymmärtämättömiä otollisten uhrien tilaan asettautuneita.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se oli suunnilleen 1990-luvulla, kun viimeisen kerran nainen uskalsi illalla tai yöllä kulkea ilman pelkoa hyökkäyksestä. 2024 vuonna ei toivoakaan, että joku saisi rauhassa kulkea tyyliin klo 18 jälkeen enää.

    90-luvulla sai kiittää onneaan että selvisi säikähdyksellä, oli lama ja paljon porukkaa mille millään ei väliä

    Oleppa varovainen niiden muksujen kanssa jotta ei tule "rikastuttajia" kavereina kylään...

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Olisiko kannattanut ajatella ensin ennenkuin alkaa kannattamaan nk. monikulttuurisuutta.

    Kaikkea kun ei voi saada. Ei voi saada sekä kehitysmaiden kulttuuria että turvallista yhteiskuntaa.

    Jos haluaa kehitysmaiden kulttuuria, niin samalla saa automaattisesti kehitysmaiden ongelmat.

    Ukrainalaista kulttuuria

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ei 15 vuotiaan kuulu kotiin kävellä metsän läpi klo 02 yöllä. Sitä pointtia ei kukaan näytä tajuavan täällä.

    Juuri näin, alaikäisten paikka on yöllä olla kotona nukkumassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    90-luvulla sai kiittää onneaan että selvisi säikähdyksellä, oli lama ja paljon porukkaa mille millään ei väliä

    Maaseudulla oli 90-luvulla vielä täysin turvallista myös öisin, eikä ainuttakaan Lähi-Idän tai Afrikan raiskaria yhtään missään.

    Ensimmäiset pakolaiset saapui siihen aikaan ja heidän jälkikasvunsa tai muut saman yhteisön jäsenet ovat nyt näitä nykyisiä puskaraiskareita.

    Mutta en tiedä onko tämä Valkeakosken uhri tapettu sen takia vai tiesikö jotain mitä ei saisi tietää.

    Yleensä tapetaan, jos huumevelka kyseessä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllähän se nainen raiskataan tai tapetaan, jos sinne ulos yksinään lähtee. Onko se vastuu nyt sitten vanhemmalla, sillä tytönhupakolla vai kuitenkin meidän typerällä valtiolla, joka niitä ulkomaalaisia on tänne ottanut maista, joissa nainen ei ole koskaan ollut minkään arvoinen.

    Mistä tiedät että tekijä on ulkomaalainen. Äläkä syytä tyttöä hupakoksi
    Moni nainen saa Suomessa surmansa suomalaisen miehen tekemän tapon takia
    Ei suomalaiset ukot ole pyhimyksiä

    1Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Matu ampui.

    Kun noin tiedät, olitko tekijä

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyllä kukkahattutädit ja -sedät ovat nyt tyytyväisiä kun tyttö rohkeasti toimi sen julistuksen mukaan että pitää voida vapaasti nuorenkin naisen ja tytön ja aivan yksin liikkua milloin vain ja missä vain, vaikka miltei puolialastomana (vaikkei tässä nyt ihan siitä tainnut olla kyse).
    Mitähän se tuollaisten houkkamaisten elämän karsealle realismille vieraiden satuilujulistusten noudattaminen sitten on milloinkaan hyödyttänyt ymmärtämättömiä otollisten uhrien tilaan asettautuneita.

    Ootte te kyllä typeriä noine "kyllä pitää saada liikkua.... plääp...plääp...". No totta helvetissä pitäisi, mutta kun se ei ole turvallista. On melkoisen typerää otta riski sillä perusteella, että "pitäisi.....". Tuolla mailla ja mannuilla on nykyään jos jonkin moista kulkijaa joista ei voi tietää mitä ne milloinkin ajattelee ja mitä hullua ne saa päähänsä.

    Vai onko niin, että opetatte nuorillenne, että te voitte liikkua turvallisesti ulkona mihin kellonaikaan tahansa, koska Suomessa laki sanoo niin. Se on vaan niin ikävästi, että kaikki eivät kunnioita Suomen lakia. Se, että Suomen laissa sanotaan sitä ja tätä, ei tuo turvaa, kun joku hullu iskee. Tuleeko se laki apuun, jos joku käy kiinni? Ei tule! Laki tulee kenties, jos hyvin käy, myöhemmin tuomitsemaan teon, mutta se on silloin jo myöhäistä, eikä se tuo rakasta takaisin.

    Olette todella typeriä, jos opetatte lapsillenne Suomen lain sallivan, että ulkona voi liikkua mihin kellonaikaan tahansa turvallisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Miksi uhria pitää syyllistää. Käveli metsän läpi tai ei niin tappaja on aina syyllinen.

    Juuri näin, uhri ei ole syyllinen.
    Eikä kukaan vielä tiedä tekijää, mutta toivottavasti se paska tyyppi saadaan kiinni
    Ja saa kunnollisen rangaistuksen, kun meillä ei vieläkään naisen tai työn hengellä ole mitään arvoa oikeudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ukrainalaista kulttuuria

    Mistä tulee tämä ulkomaalaisten syyttäminen, kun suomalainen mies tappaa naisia monta joka vuosi

    1Äänestä

  • Katsoa tilastoja,
    Kuinka monta naista kuolee Suomessa ihan perus suomalaisen ukon tappamama
    Nämä tilastot eivät imartele suomalaista miestä

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tulit sitten jeesustelemaan että nuorien pitäisi pysyä kotona.

    Nuorille tarvitaan rajoja koska ovat vielä lapsia, Eli kotiintuloajat nuoren kanssa keskustellen aiheesta ovat tarpeellisia,

    1Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Mistä tulee tämä ulkomaalaisten syyttäminen, kun suomalainen mies tappaa naisia monta joka vuosi

    Suomal miestä syytetään
    jotta ulkol miehet pidettäisiin
    suomal naisten lemmikkeinä

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tähän ei voi muuta sanoa, olet varmaankin persu, tai sivistyksesi on muuten vähäinen. Esim. "kotiintuloajat" kirjoitetaan yhteen.

    Hei anonyymi ja "ädinkelenlopettaja" Itse en harrasta puoluepolitiikkaa enkä myöskään syyttele toisia "madollisista kirrotusvireistä" mutta totta on että nuoret ovat lapsia ja siksi tarvitaan rajoituksia ja kotiintuloaikoja. Lapset ovat vanhempiensa rakkaita jälkeläisiä ja heitä on syytä suojata varhaisessa elämänvaiheessa. Toki kotiintuloajoista pitää voida keskustella ja joustoa tarvitaan esimerkiksi harrastusten, yökylien ja muun sellaisen neuvoteltavan joustotarpeen kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se oli suunnilleen 1990-luvulla, kun viimeisen kerran nainen uskalsi illalla tai yöllä kulkea ilman pelkoa hyökkäyksestä. 2024 vuonna ei toivoakaan, että joku saisi rauhassa kulkea tyyliin klo 18 jälkeen enää.

    Olen kulkenut töistä kotiin ja kuljen edelleen .niin kulkee muutkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tähän ei voi muuta sanoa, olet varmaankin persu, tai sivistyksesi on muuten vähäinen. Esim. "kotiintuloajat" kirjoitetaan yhteen.

    Tietenkin nämä 2 urpoa ovat persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllähän se nainen raiskataan tai tapetaan, jos sinne ulos yksinään lähtee. Onko se vastuu nyt sitten vanhemmalla, sillä tytönhupakolla vai kuitenkin meidän typerällä valtiolla, joka niitä ulkomaalaisia on tänne ottanut maista, joissa nainen ei ole koskaan ollut minkään arvoinen.

    Suomen urho asialla. Persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kotiinsa ollut matkalla. Pysy sinä siellä neljän seinän sisällä mihin sinut on sisarusvanhemmat aikanaan siittäneet. Ja ämpäri päähän ettei rotat pelästy.

    Näin juuri.

    Äänestä

  • Muutamia vuosikymmeniä sitten moni 15v. elätti jo itsensä maailmalla ansiotyössä. Oli siis itsenäinen ja muuttanut pois kotoa. Miksi nykyään 15v. pitäisi olla kuin kotona nukkuva vauva.

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Muutamia vuosikymmeniä sitten moni 15v. elätti jo itsensä maailmalla ansiotyössä. Oli siis itsenäinen ja muuttanut pois kotoa. Miksi nykyään 15v. pitäisi olla kuin kotona nukkuva vauva.

    Ei pidä jämähtää menneeseen. Aika ja tavat muuttuu. Tuolla sun kertomalla tavalla voitaisi ihan hyvin mennä aikaan, kun alle 10 vuotiaat lapsetkin ostettiin huutolaisorjiksi tekemään maaseudun raskaita töitä.

    Unohtakaa se mitä tehtiin menneisyydessä, eläkää nykyisyydessä ja ottakaa nykyisyys vaaroineen ja riemuineen huomioon.

    1Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Matu ampui.

    Kyllä se oli persu ja vielä kansanedustaja/poliisi, joka ampui ympäripäissään Hgin keskustassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tähän ei voi muuta sanoa, olet varmaankin persu, tai sivistyksesi on muuten vähäinen. Esim. "kotiintuloajat" kirjoitetaan yhteen.

    Persujen käytös sopimatonta. Odotetaan nyt oikeita tietoja asioista eikä lynkata ketään edes palstoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin pitäisi mutta kun ei voi liikkua turvallisesti. Joten nuorille kotiin tulo ajat.

    Älyätte varmaan että nuoret viettää aikaa yhdessä ja heillä on kotiintulo ajat kun tilaisuus loppuu viimeistään monella sitä ennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllähän se nainen raiskataan tai tapetaan, jos sinne ulos yksinään lähtee. Onko se vastuu nyt sitten vanhemmalla, sillä tytönhupakolla vai kuitenkin meidän typerällä valtiolla, joka niitä ulkomaalaisia on tänne ottanut maista, joissa nainen ei ole koskaan ollut minkään arvoinen.

    Toiset myös houkuttelee mukaan mihin toinen ei halua mutta vaatii tulemaan näin se on syntitarttuu toiselta toiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ei 15 vuotiaan kuulu kotiin kävellä metsän läpi klo 02 yöllä. Sitä pointtia ei kukaan näytä tajuavan täällä.

    Kyllä ihmisen täytyy saada kävellä kotiinsa mihin aikaan tahansa kuin myös töihin ja juhlimaan ja sieltä pois. Ette nyt yhtään puolustelee murhaajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Miksi uhria pitää syyllistää. Käveli metsän läpi tai ei niin tappaja on aina syyllinen.

    MURHAAJIA EI NYT KYLLÄ YHTÄÄN PUOLUSTELLA TÄÄLLÄ. OLI MIKÄ TAHANSA KELLON SIKA VUOROKAUDESTA SINÄ ET MURHAA KETÄÄN.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyllä kukkahattutädit ja -sedät ovat nyt tyytyväisiä kun tyttö rohkeasti toimi sen julistuksen mukaan että pitää voida vapaasti nuorenkin naisen ja tytön ja aivan yksin liikkua milloin vain ja missä vain, vaikka miltei puolialastomana (vaikkei tässä nyt ihan siitä tainnut olla kyse).
    Mitähän se tuollaisten houkkamaisten elämän karsealle realismille vieraiden satuilujulistusten noudattaminen sitten on milloinkaan hyödyttänyt ymmärtämättömiä otollisten uhrien tilaan asettautuneita.

    VAIKKA OLISI ALASTI ET SILTI MURHAA KETÄÄN.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ukrainalaista kulttuuria

    Sekin on kauhea valhe että Suomen kieli olisi ukria meidän kieli on täysin latinaa meillä on latinalaiset kirjaimet eikä meillä käytetä muuta Euroopassa pääosin.

    Äänestä

  • Vantaalla ammutuista yksi oli Kosovon albaani.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Ootte te kyllä typeriä noine "kyllä pitää saada liikkua.... plääp...plääp...". No totta helvetissä pitäisi, mutta kun se ei ole turvallista. On melkoisen typerää otta riski sillä perusteella, että "pitäisi.....". Tuolla mailla ja mannuilla on nykyään jos jonkin moista kulkijaa joista ei voi tietää mitä ne milloinkin ajattelee ja mitä hullua ne saa päähänsä.

    Vai onko niin, että opetatte nuorillenne, että te voitte liikkua turvallisesti ulkona mihin kellonaikaan tahansa, koska Suomessa laki sanoo niin. Se on vaan niin ikävästi, että kaikki eivät kunnioita Suomen lakia. Se, että Suomen laissa sanotaan sitä ja tätä, ei tuo turvaa, kun joku hullu iskee. Tuleeko se laki apuun, jos joku käy kiinni? Ei tule! Laki tulee kenties, jos hyvin käy, myöhemmin tuomitsemaan teon, mutta se on silloin jo myöhäistä, eikä se tuo rakasta takaisin.

    Olette todella typeriä, jos opetatte lapsillenne Suomen lain sallivan, että ulkona voi liikkua mihin kellonaikaan tahansa turvallisesti.

    Vantaalla juuri ulkomaalainen mies murhasi entisen vaimonsa oli tekeytynyt Wolt kuskiksi kun seurasi naista. Ovat käsittäneet tuhansia vuosia vanhat uskontotextit täysin väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Mistä tulee tämä ulkomaalaisten syyttäminen, kun suomalainen mies tappaa naisia monta joka vuosi

    Arabimiehiä ne on ollut ja eri uskonnoista mohametti tai joku muu 666 uskonto.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Nuorille tarvitaan rajoja koska ovat vielä lapsia, Eli kotiintuloajat nuoren kanssa keskustellen aiheesta ovat tarpeellisia,

    EDELLEEN KETÄÄN EI TAPETA SIKSI ETTÄ KELLO ON JOTAIN TIETTYÄ AIKAA.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Suomal miestä syytetään
    jotta ulkol miehet pidettäisiin
    suomal naisten lemmikkeinä

    Turkkilainen hakee vain rahaa täältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Muutamia vuosikymmeniä sitten moni 15v. elätti jo itsensä maailmalla ansiotyössä. Oli siis itsenäinen ja muuttanut pois kotoa. Miksi nykyään 15v. pitäisi olla kuin kotona nukkuva vauva.

    Me käytiin töissä 16 vuotiaasta asti 8 tuntia päivässä palkkatyö verot maksettu ei paljon kouluja ehtinyt käydä vuokra asunto heti 18 työsuhde asunto vuokralla.

    Äänestä

  • Sairasta. Tyttö oli tulossa koulussa järjestetystä tilaisuudesta. Miten nuorten sosiaaliset taidot kehittyvät, elleivät he saa elää normaalia elämää ja tavata kavereitaan. Tällaiset tapahtumat ovat traagisia, mutta kuitenkin harvinaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se oli suunnilleen 1990-luvulla, kun viimeisen kerran nainen uskalsi illalla tai yöllä kulkea ilman pelkoa hyökkäyksestä. 2024 vuonna ei toivoakaan, että joku saisi rauhassa kulkea tyyliin klo 18 jälkeen enää.

    Hoida nyt tuo hysteriasi. Minä olen naisena selvinnyt hengissä kolmessa maanosassa, enkä ole edes pelännyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Ei pidä jämähtää menneeseen. Aika ja tavat muuttuu. Tuolla sun kertomalla tavalla voitaisi ihan hyvin mennä aikaan, kun alle 10 vuotiaat lapsetkin ostettiin huutolaisorjiksi tekemään maaseudun raskaita töitä.

    Unohtakaa se mitä tehtiin menneisyydessä, eläkää nykyisyydessä ja ottakaa nykyisyys vaaroineen ja riemuineen huomioon.

    Huutolaisia nykyään ne on huostaan otettuja tai sijaisperheitä jotka ottaa toisten lapsia kun omat ei jaksa pysty välitä mutta nykyään on ehkäisy välineet ,niin sijaisperheisiin annettiin lähinnä 10-20 lapsisesta perheestä muutama hoitoon missä saivat ruokaa vaatetta ei rakkautta ole kuulkaa missään 6-10-13-16 henkisessä perheessä niissä imetään synnytetään vaihdetaan vaippoja syötetään säilötään omenaa ja pestään pyykkiä päivästä toiseen annetaan keppiä jos ei tee kotitöitä kysykää lestoilta vaikka niille perhe on työmaa pelkästään. Luuletteko että isät työssä käyvät pitää 20 lasta sylissä ja halailee niitä. Sitä ei tapahdu edes 4 lapsen perheissä.Pelkästään ruuan laitto pyykit lakanan vaihdot vie päivän päälle sairaudet taudit koulut ja läksyt. Kyllä on surkeita ihmisiä jos ei älyä mitä työnteko on aamusta iltaan lapset huutaa tappelee itkee syötettävä puettava etsittävä sopivia kenkiä pestävä niitä ja kannattava hiuksia. Sitten pelataan jos yksi kaksi on sijaisperheessä tai orpokodissa hoidettavana. Helvetti kun elätte jotain Disneyn fantasiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Olisiko kannattanut ajatella ensin ennenkuin alkaa kannattamaan nk. monikulttuurisuutta.

    Kaikkea kun ei voi saada. Ei voi saada sekä kehitysmaiden kulttuuria että turvallista yhteiskuntaa.

    Jos haluaa kehitysmaiden kulttuuria, niin samalla saa automaattisesti kehitysmaiden ongelmat.

    Olet vain aivoton rasistipersu. Taustalta löytyy takuuvarmasti joku "aitosuomalainen."

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Ei pidä jämähtää menneeseen. Aika ja tavat muuttuu. Tuolla sun kertomalla tavalla voitaisi ihan hyvin mennä aikaan, kun alle 10 vuotiaat lapsetkin ostettiin huutolaisorjiksi tekemään maaseudun raskaita töitä.

    Unohtakaa se mitä tehtiin menneisyydessä, eläkää nykyisyydessä ja ottakaa nykyisyys vaaroineen ja riemuineen huomioon.

    Ennen ENNEN OLI kouluissa ulkovessat kuulkaa mikä homma ollut tyhjentää sitä paskalastia ruumasta rottien ja ulosteen hajussa !! Ette älyä mitään mistään nykyäänkään sisävessat paskakaivot viemärit miehet tekee työtä niiden kanssa opettajat kouluttaa veroista maksetaan koulun sähköt ja ruoka eikä muuta kuulu kuin ulinaa.Yhtäkään euroa ei laiteta mihinkään pitsapoikien huijauksiin eikä huumemyyntiin amen.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Miksi uhria pitää syyllistää. Käveli metsän läpi tai ei niin tappaja on aina syyllinen.

    Siksi että rasistipersun äly ei muuhun riitä. Uhri oli matkalla kotiinsa. Tie kulki metsikön vierestä, kuten maaseudulla usein kulkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyllä kukkahattutädit ja -sedät ovat nyt tyytyväisiä kun tyttö rohkeasti toimi sen julistuksen mukaan että pitää voida vapaasti nuorenkin naisen ja tytön ja aivan yksin liikkua milloin vain ja missä vain, vaikka miltei puolialastomana (vaikkei tässä nyt ihan siitä tainnut olla kyse).
    Mitähän se tuollaisten houkkamaisten elämän karsealle realismille vieraiden satuilujulistusten noudattaminen sitten on milloinkaan hyödyttänyt ymmärtämättömiä otollisten uhrien tilaan asettautuneita.

    Ainakin tyttö ELI, ennen kuin hän kuoli. Se on enemmän kuin mitä voi sanoa kaikista pallon tallaajista.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyllä kukkahattutädit ja -sedät ovat nyt tyytyväisiä kun tyttö rohkeasti toimi sen julistuksen mukaan että pitää voida vapaasti nuorenkin naisen ja tytön ja aivan yksin liikkua milloin vain ja missä vain, vaikka miltei puolialastomana (vaikkei tässä nyt ihan siitä tainnut olla kyse).
    Mitähän se tuollaisten houkkamaisten elämän karsealle realismille vieraiden satuilujulistusten noudattaminen sitten on milloinkaan hyödyttänyt ymmärtämättömiä otollisten uhrien tilaan asettautuneita.

    Kuulostaa siltä kuin olisit jo pystyynkuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Mistä tulee tämä ulkomaalaisten syyttäminen, kun suomalainen mies tappaa naisia monta joka vuosi

    Suomalaisen miehen epärehellisestä päästä. Omat ongelmat on pakko ulkoistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Katsoa tilastoja,
    Kuinka monta naista kuolee Suomessa ihan perus suomalaisen ukon tappamama
    Nämä tilastot eivät imartele suomalaista miestä

    Mutta sitten kun lasketaan prosenteissa, niin mamut johtavat huimin luvuin.

    Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Vantaalla juuri ulkomaalainen mies murhasi entisen vaimonsa oli tekeytynyt Wolt kuskiksi kun seurasi naista. Ovat käsittäneet tuhansia vuosia vanhat uskontotextit täysin väärin.

    Ja kun suomalainen mies ei ikinä, siis ei ikinä , tapa nykyistä, eikä exsäänsä, eikä koko perhettä

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ukrainalaista kulttuuria

    Suomeentuotuja CIA:n aivopesemä sotahuumeissa ollut ukrinatsi Azovi-raakalainen sekopää asialla?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllähän se nainen raiskataan tai tapetaan, jos sinne ulos yksinään lähtee. Onko se vastuu nyt sitten vanhemmalla, sillä tytönhupakolla vai kuitenkin meidän typerällä valtiolla, joka niitä ulkomaalaisia on tänne ottanut maista, joissa nainen ei ole koskaan ollut minkään arvoinen.

    Ööö. Vastuu teosta on varmaan tekijällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tulit sitten jeesustelemaan että nuorien pitäisi pysyä kotona.

    Jeesus kyllä auttaa, mutta ei väkisin. Alaikäisillä ehdottomasti selkeät säännöt kotiintuloajoille, eikä mitään hihhulointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllähän se nainen raiskataan tai tapetaan, jos sinne ulos yksinään lähtee. Onko se vastuu nyt sitten vanhemmalla, sillä tytönhupakolla vai kuitenkin meidän typerällä valtiolla, joka niitä ulkomaalaisia on tänne ottanut maista, joissa nainen ei ole koskaan ollut minkään arvoinen.

    Ihan on kotimainen, 19v tekijä, jotenkin jo poliisin tuttu. Näin on kerrottu. Että pistetäänkö ne rikolliset linnaan lopuksi ikää, niin saa muut olla turvassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Muutamia vuosikymmeniä sitten moni 15v. elätti jo itsensä maailmalla ansiotyössä. Oli siis itsenäinen ja muuttanut pois kotoa. Miksi nykyään 15v. pitäisi olla kuin kotona nukkuva vauva.

    Sehän on vain vihervasureiden mielipide.

    Äänestä

  • Anonyymi00377 kirjoitti:

    Sairasta. Tyttö oli tulossa koulussa järjestetystä tilaisuudesta. Miten nuorten sosiaaliset taidot kehittyvät, elleivät he saa elää normaalia elämää ja tavata kavereitaan. Tällaiset tapahtumat ovat traagisia, mutta kuitenkin harvinaisia.

    Jälkiviisaat täällä taas neuvovat miten ihmisen elämä pitää järjestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se oli suunnilleen 1990-luvulla, kun viimeisen kerran nainen uskalsi illalla tai yöllä kulkea ilman pelkoa hyökkäyksestä. 2024 vuonna ei toivoakaan, että joku saisi rauhassa kulkea tyyliin klo 18 jälkeen enää.

    samalla lailla niitä raiskattiin ja tapettiin sillonki
    ainut ero että siitä vain ilmoitettiin pienellä präntillä kunnallislehden nurkas
    eikä itketty sosiaalisesmedias kun sitä ei ollu

    Äänestä

Aloittaja nyt puolustelee murhaajia !

Äänestä
  • En ole tuo aloittaja, mutta perustelisitko miten aloittaja puolustelee murhaajia. Jos osaat lukea, niin aloittaja kirjoittaa asiaa nuorten tämän päivän elämisestä tällaisessa muuttuneessa maailmassa.

    Äänestä

Kesällä Suomessa ollaan ulkona läpi vuorokauden talvella sitten pysytään sisållä.

Äänestä
  • Ai jaa.

    Äänestä

Suomi on tänä päivänä eri paikka mihin synnyitte ja totuitte. Ei ole missään päin Suomea enää turvallista. Autokyyti saa olla ihan kaiken ikäisillä ja kyllä siellä kotona kannattaisi vaan pysyä, jos ei halua joutua rikoksen uhriksi. Ne kaverit voi kutsua vaikka kylään, jos vanhemmille vaan sopii. Ei siellä pihalla kannata kuljeksia varsinkaan yksin. Tietynlaiset ihmiset pyörii Suomessa, eikä Valtio aio tehdä asialle yhtään mitään, joten rikollisuus vain kasvaa ja lisääntyy päivä päivältä. Homma raaistuu, se on varma.

1Äänestä
  • Teidän pitää informoida vähän muitakin missä rikollisia liikkuu ja yksittäinen vai usea, vai muuten epäilyttävä. Mitä tuntomerkkejä tai minkälaista liikennettä, mitä toimintaa. Kaikkia ei pidä leimata rikolliseksi, mutta hämärähommien ei pidä jatkua. Kuka pyörii Suomessa? Turvallisuustilanteelle pitää tehdä jotain, kuitenkaan ihmisiä ei saa kiristää tai painostaa. Keski-ikäiset ainakin haluvat liikkua ulkona ja muutkin, jos ei lenkkeile eli kävele se ei olisi myös terveellistä.

    Äänestä

  • Voi sitä autoatulittaa rikollisjengit avaavat tulen helposti

    Äänestä

Hirmutekoja tapahtuu vuorokaudenajasta riippumatta.

Jos lähdetään päivittelemään uhria ja hänen perhettään syyllistäen, sille ei koskaan tule loppua. Ei, vaikka lapset pidettäisiin kellarissa vankeina - ja sehän on myös paha asia, eikö vain?

Jospa kaikki noudattaisimmekin niitä pelisääntöjä, missä syytämme rikoksen tekijöitä rikoksista, pidämme silmämme auki, huolehdimme toisistamme ja toistemme lapsista missä vain ja koska vain.

Äänestä
  • Näin juuri, vain ne joilla ei ole lapsia LUULEE että joku tieni tai edes pieni lapsi nykyään tottelee vanhempia. Kun ei tottele.
    Vastuu on valtiolla jika edistää saastaa terroria ja murhia ja pedofiliaa.
    Mutta vastuuseen on turha ketään vaatia ja siksi kaikki tulee tuhoutumaan viimeisessä sodassa.

    Ainoastaan voi kertoa pelastuksen mahdollisuudesta ja varoittaa vaaroista muuta JOKAISEN omalla vastuulla on kuuleeko vai eikö kuule.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Näin juuri, vain ne joilla ei ole lapsia LUULEE että joku tieni tai edes pieni lapsi nykyään tottelee vanhempia. Kun ei tottele.
    Vastuu on valtiolla jika edistää saastaa terroria ja murhia ja pedofiliaa.
    Mutta vastuuseen on turha ketään vaatia ja siksi kaikki tulee tuhoutumaan viimeisessä sodassa.

    Ainoastaan voi kertoa pelastuksen mahdollisuudesta ja varoittaa vaaroista muuta JOKAISEN omalla vastuulla on kuuleeko vai eikö kuule.

    Vain Putin, Jeesus tai järki voi pelastaa Suomen enää...

    Äänestä

  • Anonyymi00515 kirjoitti:

    Vain Putin, Jeesus tai järki voi pelastaa Suomen enää...

    Niin, miksi maahanmuutto ei ole ongelma Venäjällä?... vaan kaikki eri kansanryhmät elävät rauhassa toistensa kanssa-...

    no heillähän ei ole natsihallitusta ja persukokoomus-mediaa levittämässä palkkatiltujen levittämää CIA:n rasismia...

    Äänestä

Ei missään, vastuu on ulkoistettu kouluille. Kakarat on aivan sekaisin, patatyhmä Eduskunta komppaa.

Äänestä
  • Lisää vihreää siirtymää vaan ja Greta puhumaan ilmaston tuhosta kouluihin niin hyvää jälkeä tulee...itsarit lisääntyy 80 prossaa.

    Äänestä

Valoisa kesäyö on pelkkä tekosyy. Ei ole alaikäisten paikka öisin ulkona, eikä varsinkaan missään metsikön lähellä.

Äänestä
  • Monen kodin lähellä on pientä metsikköä ja kävelypyörätie. Kun tulee kaverin luota 50 metrin päästä naapurista klo 21-24, joutuu kävelemään tai pyöräilemään sen ehkä lyhyenkin metsäkohdan läpi. Taloja voi näkyä, muttei se selvästikään riitä takaamaan turvallisuutta. Vaikka joku luulisi huudon.

    Ja mitä siihen huutoon tulee, jonka se julkisuudessa ollut Vesa oli kuullut, niin onhan se mahdollista että tuollaisena viikonloppuna on liikkeellä niitä epämääräisiä henkilöitä enemmänkin, tai sama henkilö on raiskannut jonkun jo aiemmin siinä lähistöllä. Sitten raiskattu on jätetty virumaan ja on siitä lähtenyt kotiin. Ei välttämättä kerro kenellekään, vaan jää vain ikuiset traumat ja vammat. Tai sitten asua hoidetaan ilman julkisuutta, jos kertoo.

    Sitten on tullut tämä tapettu tyttö, joka on taistellut kiivaasti vastaan ja kuollut. Tai aiemmalta tytöllä kävi hyvä tuuri,ettei kuollut. Tosin ehkä haluaisi nyt olla kuollut myös.

    1Äänestä

  • Ulkonaliikkumiskielto öisin 22.00-06.00 Suomeen kesä-aikana olis paras-

    ei tapahtuisi näitä tapauksia-

    Valoisa lämmin kesäaika on ongelma- ...

    Äänestä

  • Anonyymi00461 kirjoitti:

    Ulkonaliikkumiskielto öisin 22.00-06.00 Suomeen kesä-aikana olis paras-

    ei tapahtuisi näitä tapauksia-

    Valoisa lämmin kesäaika on ongelma- ...

    Kuulostaapa hyvältä. Kerran rikollisuus aina vain yltyy, niin parempi ottaa järeämmät keinot. Ajoissa.

    Äänestä

Meidän ollessa nuoria teinejä, niin kouluaikana kotiin piti tulla klo 20.00 ja kouluaikojen ulkopuolella klo 22.00. Lisäksi ei ei saatu liikkua yksin ulkona pimeällä. Aina piti olla kaveri ja ei ollut pahitteeksi, vaikka olisi oltu kaveriporukalla, mutta yksin myöhäisiltana ei koskaan. Ei se ole mitään vanhempien syyllistämistä jos yleisesti keskustelee nuorten kotiintuloajoista.

Oliko todellakin koulun tilaisuus kestänyt noin pitkään?

1Äänestä
  • Muistan omasta nuoruudesta 2000-luvun alkupuolella, että kouluissa jaettiin kotiintulo suositukset ihan kaikille.

    Jos niitä ei olisi noudatettu,ä niin lastensuojeluilmoitus olisi varmaan napsahtanut vanhemmille.

    Pienellä paikkakunnalla sellainen julkinen nolaaminen ja häpeän tunne esti juuri sen, ettei siellä kylillä öisin hypitty.

    1Äänestä

  • Valitettavasti nykymaailmassa järjen käyttö on vähissä. Kaikilla kun täytyy olla oikeus kulkea mihin aikaan vain ja missä vain. Syyhän ei ole tässä kulkijassa vaan niissä rikollisissa, jos sitten jotain ikävää sattuisi tapahtumaan. Se mikä tällaisessa utopiassa unohtuu, on se todellisuus. Tämä planeetta ei ole mikään paratiisi, vaan ihan jotain muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00589 kirjoitti:

    Valitettavasti nykymaailmassa järjen käyttö on vähissä. Kaikilla kun täytyy olla oikeus kulkea mihin aikaan vain ja missä vain. Syyhän ei ole tässä kulkijassa vaan niissä rikollisissa, jos sitten jotain ikävää sattuisi tapahtumaan. Se mikä tällaisessa utopiassa unohtuu, on se todellisuus. Tämä planeetta ei ole mikään paratiisi, vaan ihan jotain muuta.

    "Kaikilla kun täytyy olla oikeus kulkea mihin aikaan vain ja missä vain. "

    On taas kyllä niin naiivia sössötystä. Kaikillahan on oikeus ottaa melkein mitä vaan riskejä, Mutta sitten kun riskit toteutuu niin siinä on omaakin syytä mukana AINA.

    Maailma on vaarallinen paikka eikä mikään leikkipuisto. Joku supernova saattaa jonain vuonna pyyhkäistä täältä kaiken elämän pois. Että tiedoksesi vaan sinä pikku jeesustelija...

    Äänestä

Ei Hansu kierrä enää
Suomessa...mutta uusia
ilmaantuu.

Äänestä

Sellaisia yhteisiä sääntöjä ei ole että lasten pitäisi 15 vuotiaana olla kotona sisällä klo 20. Varsinkin pienemmällä paikkakunnalla pitää voida liikkua, ja täällä Helsingissäkin. Sekopäät vain esittää tuollaista. Liikuntaa ja muutakin harrastavatkin joutuvat tulemaan myöhemmin kotiin. Tosin meidän tenavat on aina haettu autolla, mutta monet lähtevät pyörillä kotiin.
Mitähän tietoa tuosta tapauksesta vielä tulee, on hyvin outo tapaus. Tuollaista tekevää olis pisteltävä 176 piikillä perseeseen ja muut rangaistukset päälle.
Kun meillä oli lapset pieniä, mietin monta kertaa että voisiko olla kostamatta jos lapsille tehtäis jotakin pahempaa. Muutaman kerran tuli käytyä kiusaajaa kovistelemassa, tulos oli heikko, keljuili vaan, ensimmäiset sanat oli "älä koske minuun". Pidin kyllä käsivarresta kiinni, voi olla vaikka puukko, kun pitelee, ehtii puolustatumaan.

Äänestä
  • Kotiintuloajat oli entisaikaan ihan normaalia kasvatusta. Nykyajan vanhemmat saattaakin olla juuri niitä vapaan kasvatuksen tuloksia tai jopa vahinkoja. Siksi eivät laita jälkikasvua kuriin. Lapsi kuuluu iltaisin ja öisin kotiin sekä maaseudulla että kaupungissa. Onhan se nyt ihan selvä asia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kotiintuloajat oli entisaikaan ihan normaalia kasvatusta. Nykyajan vanhemmat saattaakin olla juuri niitä vapaan kasvatuksen tuloksia tai jopa vahinkoja. Siksi eivät laita jälkikasvua kuriin. Lapsi kuuluu iltaisin ja öisin kotiin sekä maaseudulla että kaupungissa. Onhan se nyt ihan selvä asia.

    Eivät teinit ole kotona aina. Mutta voi asua kauempana keskuksista. Olla turvallisemmissa kohdissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Eivät teinit ole kotona aina. Mutta voi asua kauempana keskuksista. Olla turvallisemmissa kohdissa.

    Kyseessä on vain se, että vanhemmat ovat unohtaneet miten ollaan vanhempia. Siksi lapsia ei tarvita enää Suomeen. Synnytys seis, kun ei osata enää kuria ja järjestystä ylläpitää perheen sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kyseessä on vain se, että vanhemmat ovat unohtaneet miten ollaan vanhempia. Siksi lapsia ei tarvita enää Suomeen. Synnytys seis, kun ei osata enää kuria ja järjestystä ylläpitää perheen sisällä.

    Klo 20 on ihan hyvä kotiintuloaika noin pienelle teinille, joka ei tiedä maailmasta vielä yhtään mitään, mutta kyllä ne nuoret aikuisetkin ovat oikeasti aikuisia vasta noin 25-vuotiaana.

    Ainoat keinot suojella nuorisoa tässä raaistuvassa maailmassa on laskea vankilaan menon ikäraja K12 ja nostaa täysi-ikäisyyden raja K20.

    (Koska vanhempiakaan ei voi pakottaa mihinkään vanhempainkouluun, jossa opetettas kotiintuloaikojen määräykset ja selvitettäs ne oikeat harrastukset kuten nuorten some-kiusaamista, päihdekäyttöä, seksillä maksua tai kiristämistä, huumeiden jakoa ja muuta mukavaa nuorison normipuuhaa...)

    Äänestä

  • Ei yhteiskunnan aina tartte sanella sääntöjä. Vanhemmat luovat ne säännöt lapsilleen ja varmistavat, että niitä noudatetaan. Jos esim. harrastukset venyy myöhään, niin vanhempien on syytä varmistaa, että lapsi pääsee turvallisesti kotiin. Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja antaa rajat lapsilleen eikä siihen pidä huutaa yhteiskuntaa apuun.

    Äänestä

KUOLLEENA löydetty valkeakoskelaistyttö kävi Ilta-Sanomien tietojen mukaan yhdeksättä luokkaa. Ruumiin löytöpaikka sijaitsee hyvin lähellä paikallista yläkoulua ja tytön kotitaloa.
Tyttö pääsi ripille viime vuonna. Hänen peruskoulunsa olisi tullut päätökseen ensi viikonloppuna. Uhri oli useampilapsisen perheen tytär, jota hänet tunteneet kuvailevat ”hyvin kiltiksi” ihmiseksi. IL
Tulee mieleen, että kysymyksessä on peittelyrikos. Tyttö tiesi jotakin, jonka vuoksi hänet oli vaiennettava. Ehkä hän oli sanonut tai tekijä oli uumoillut, että tyttö kertoo jostakin rikoksesta, jonka vuoksi tekijä näki ainoaksi mahdollisuudeksi surmata tyttö.

Äänestä
  • Joko on tiedossa oliko tekijä ulkomaalainen ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Joko on tiedossa oliko tekijä ulkomaalainen ?

    Kantasuomalainen on nähty liikkeellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Joko on tiedossa oliko tekijä ulkomaalainen ?

    Kyllä niitä noin yleensä ottaen tuollaisen tekijäkandidaatteja mahtuu ihan kantiksiinkin aivan riittävästi.
    Ja tilaisuuksia tulee oikein mukavasti kun jotkut julistavat eritoten naisten oikeuksia erilaisiin varsinkin naisille hengenvaarallisiinkin tilanteisiin vaikkeivat kyllä itse huolehdi ollenkaan siitä että turvallisuus mitenkään tulisi varmistetuksi.

    Äänestä

  • Oli saattanut paljastaa salaseurojen tietoja?- ja uhannut kertoa, tai muuten lörppäsuu ja siis uhka salaseura-eliiteille?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kantasuomalainen on nähty liikkeellä.

    Ei todista mitään.

    Äänestä

Moi, Valkeakoskilainen 16v täällä. Perjantaina 9-luokkalaiset viettivät ysigaalaa yhdessä. Tästä syystä varmaan on annettu olla myöhempään. Sitä paitsi katoamisilmoitus oli tehty jo varhain, joten kotiintuloaika on varmasti ollut. Täällä pikkupaikkakunnalla tavat on eri kuin suuremmissa kaupungeissa, ja koski on aina ollut suhteellisen turvallinen paikka. Tapaus on järkyttävä ja surullinen, mutta on turha alkaa tuomitsemaan surun murtamia vanhempia tästä.

Äänestä
  • Hyvä juttu että kirjoitit. Täällä on turhaa syyllistämistä, kun tilanteesta ei kukaan oikeasti tiedä

    Äänestä

  • Kiitos kirjoituksestasi.

    Tytön vanhemmile, koulukavereille ja muille läheisille osanottoni.

    Äänestä

  • Kiitos tästä viestistä! Täällä pyörii kirjoittelemassa neuroottisia, skitsofreenisiä ja ties mitä ihmisiä jotka itse olisivat todella avun tarpeessa. Heidän kommenteilleen ei kannata antaa mitään painoarvoa. Tapaus on todella murheellinen ja ainoa syyllinen on tappaja itse.

    Äänestä

  • Gaalat pitäisi kieltää!
    Jussi? Alex?

    Äänestä

  • Osanottoni teille Valkeakosken nuorille.

    Äänestä

Valkeakoskella on vietetty ysigaalaa. Tyttö on ollut kotimatkalla. Saatanan idiootit, että kehtaatte kirjoittaa ja kyseenalaistaa perhettä mitään tietämättä. Hävetkää!

Äänestä
  • Miksi vanhemmat ei vienyt ja hakenut autolla tyttöä ?

    Äänestä

  • Satuilutätien naisten koskemattomuusjulistuksia on hyvin noudatettu kun on yöllä pimeimpään aikaan yksin lähdetty (ja varmaan ilman asetta) metsikön läpi kulkemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miksi vanhemmat ei vienyt ja hakenut autolla tyttöä ?

    Siksi kun suomi on turvallinen kaikkialla multikultista huolimatta ja ainoa ongelma on rakenteellinen rasismi ja ainoat vaarassa olevat ihmiset on ...

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miksi vanhemmat ei vienyt ja hakenut autolla tyttöä ?

    Kaikilla ei ole autoa, eikä kaikki halua autoa! Suurin syy: Autot tappaa ja vahingoittaa tuhansia, ehkä miljoonia ihmisiä ja eläimiä joka vuosi maailmanlaajuisesti. Plus ääni- ja muu saastutus! Taksit ja rekat ok. - Ei enää lisää mamuja ja laittomasti maassa olevat pois Suomesta, niin olisi vähän turvallisempaa KÄVELLÄ ulkona illalla. -Mutta kyllä suomalainen mieskin voi olla peto...

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miksi vanhemmat ei vienyt ja hakenut autolla tyttöä ?

    Tai miksi et sinä, ihmisistä parhain, ollut kyyditsemässä nuoria turvallisesti koteihinsa? Missä olit kun apuasi tarvittiin?

    Äänestä

Missä matu, siellä ongelma.

Äänestä
  • Jaahas, suututtaako että olet tulevaisuudessa halveksittu vähemmistön edustaja. Haahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Jaahas, suututtaako että olet tulevaisuudessa halveksittu vähemmistön edustaja. Haahaa.

    Suomalaisvähemmistö ei ole mitään jesidejä. Suututtaako vai pelottaako?

    Äänestä

Ei. Kysymys kuuluu, miksi vaarallisten tekijöiden pitää liikkua ulkona niin etteivät nuoret ja naiset enää uskalla. Jos ulkona ei uskalla liikkua, tilanne on kuin Intiassa tai Lähi-Idässä. Miksi päästäisimme siihen tilanteet menemään. Joiko tekijä, aineet, mikä? Paikka sijaitsee keskustassa lähes, keskustat eivät ole tunnetusti niitä turvallisempia paikkoja ja tuo oli puska. Antaa kyllä hämäävän vaikutelman maaseudusta. Ja lähellä on mitä muuta?

1Äänestä
  • Ja taas tuota jeesustelua. Totta hitossa, jos me tiedettäisi, että joku on vaarallinen, niin eihän se silloin enää olisi vaarallinen. Se olisi korjattu talteen jo aikapäiviä sitten. Mutta, kun me ei tiedetä kuka on vaarallinen niin se tekee asiasta mahdottoman.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Ja taas tuota jeesustelua. Totta hitossa, jos me tiedettäisi, että joku on vaarallinen, niin eihän se silloin enää olisi vaarallinen. Se olisi korjattu talteen jo aikapäiviä sitten. Mutta, kun me ei tiedetä kuka on vaarallinen niin se tekee asiasta mahdottoman.

    Meillä on vapaana suuret joukot vaarallisia ihmisiä, ei niitä minnekään talteen oteta

    Briteissä tietääkseni turvapaikanhakijat pidetään koko ajan lukituissa tiloissa, kunnes poistetaan maasta tai saavat oleskeluluvan (harva saa nykyään). Näin pitäs olla meilläkin. Tai mikä olis parasta: Käännytys pois heti rajalla! Hurraa tuleva lakimuutos!

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Meillä on vapaana suuret joukot vaarallisia ihmisiä, ei niitä minnekään talteen oteta

    Suomessa on valtavasti sairaita supisuomalaisia. Senhän näkee jo tämän palstan jutuistakin.

    Äänestä

Ongelman juurisyyt:
- punavihreä moraali ja kasvatus
- ideologinen nk. ”suvaitsevaisuus”

Äänestä
  • Suomessa tilastollisesti suurin rikollisjoukko sisältäen raiskauksia ja alaikäisten hyväksikäyttöä on persut. Eli tod näk syyllinen on perussuomalainen. Onko perussuomalainen rikollisuus "parempaa rikollisuutta"

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Suomessa tilastollisesti suurin rikollisjoukko sisältäen raiskauksia ja alaikäisten hyväksikäyttöä on persut. Eli tod näk syyllinen on perussuomalainen. Onko perussuomalainen rikollisuus "parempaa rikollisuutta"

    ”Vihreiden kunta­poliitikko tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä”
    https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007891171.html

    1Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Suomessa tilastollisesti suurin rikollisjoukko sisältäen raiskauksia ja alaikäisten hyväksikäyttöä on persut. Eli tod näk syyllinen on perussuomalainen. Onko perussuomalainen rikollisuus "parempaa rikollisuutta"

    ”Vasemmiston pormestariehdokas tilasi alastonkuvia lapsista – koulunkäyntiavustajana ollut naisystävä kuvasi oppilaita suihkussa”
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vasemmiston-pormestariehdokas-tilasi-alastonkuvia-lapsista-koulunkayntiavustajana-ollut-naisystava-kuvasi-oppilaita-suihkussa/8455064#gs.9ws6n8

    1Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Suomessa tilastollisesti suurin rikollisjoukko sisältäen raiskauksia ja alaikäisten hyväksikäyttöä on persut. Eli tod näk syyllinen on perussuomalainen. Onko perussuomalainen rikollisuus "parempaa rikollisuutta"

    Tuo on ihan oman idioottimaisen pääkoppasi tuotosta.

    Äänestä

Voitaisiinko antaa perheelle tilaa surra. Todella töykeä kommentti.

Äänestä

Yksi kolmasosako näistä itärajan yli nyt taannoin tulleista oli teillä tietymättömillä. Ajat ovat muuttuneet.

1Äänestä

Kukas sen Bodomin surman teki, tuskin oli Laihon Aleksi.

Äänestä

Äskettäin tuomittiin kolmen suomalaisen alaikäisen tytön, törkeistä raiskauksista, Usama Al-Idrissi 8 vuoden ja 3 kuukauden pituiseen vankeustuomion. Al-Idrissi oli jo aiemmin tuomittu samankaltaisista rikoksista.

1Äänestä
  • Ne tytöt tyrkyttivät itseään. Ei voi verrata kantismurhaajaan tässä tapauksessa vaikka olisi kuinka rasisti.

    1Äänestä

  • Usama Al-Idrissi, onko tuo Usama Savosta vai Pirkanmaalta lähtöisin...😉

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Usama Al-Idrissi, onko tuo Usama Savosta vai Pirkanmaalta lähtöisin...😉

    Nykyään on muodikasta antaa lapsoselle kansainvälinen nimi. niinkuin Jimi.

    Äänestä

  • Miten Mahdollista, että tuomittu aijemmin, ja taas raiskaa?

    Eikö ne pitänyt Pakkopalauttaa????

    Yhteuskunta on Mätä, jos se hyysää rikollisia!!!

    Äänestä

Demarit ovat syyllisiä kaikkiin Suomen nykyisiin ongelmiin.

Miettikää sitä kuinka kauan demarit yksin Suomea johti!

Onneksi tuli Sanna-tyttö ja pelasti! Demarit on nykyisin ja varsinkin tulevaisuudessa pienpuolue, mutta vielä kauan saamme "nauttia" siitä, mitä kyseinen öyhötyspuolue teki vallan kahvassa ollessaan!!!

Mieti äänestitkö sinäkin valheellisten vaalilupausten johdosta demareita joskus vaaleissa! Moni teki niin, eikä edes osaa hävetä, koska ei politiikasta ymmärrä mitään!

Äänestä

Syyllistettiinkö myös sen pojan vanhempia joka Lapualla tapettiin?

Äänestä
  • Kuka niin sanoi että se olisi ollut tappo

    Äänestä

  • Ei syyllistetty koska uhri oli poika
    Tässä näkyy meidän yhteiskunnan naisvihamielisyys

    Äänestä

Suomessa Euroopan eniten izzlamisteja suhteessa asukasmäärään, ai mitenkö,,, assylum….eli köytetttää vaan hyväksi systeemiä. Vastuusssa kuka tästä että maa pilataan … itärajalta 2000 izzlamistia…marraskuussa…kadonneet.. mitä puuhaavat

1Äänestä
  • Syyllinen toden näköisesti joku persu

    Äänestä

  • Hoitoon sinutkin pitäisi ohjata.

    Äänestä

Kyllähän tuo aika julma teko nuori jolla elämä edessä

Äänestä
  • Kyllä se kuitenkin niin on etä 15v tytön ei tarvitse olla ulkona pitkin öitä,enkä puhu enää vain tästä surullisesta tapauksesta,eikä varsinkaan minnekkään metsään tule mennä tyttöjen yksin!
    Voisi vanhemmat hieman katella lastensa perään missä ovat kenen kanssa ja mitä tekevät.
    Tuon ikäsenä en todellakaan itte ollu missään metässä yksinäni yöllä,minun aikanani oli nuoret kaupungilla hillumassa jossa kaikki näki kaiken jos jotain sattui,juu oltiin joo poikienkin kyydissä mutta ei menty silti mettiin alaikäsinä ne asiat tuli sitten hieman vanhempana kuvioihin vasta.
    Ei lapsia kotiin kahlita voi eikä tarvisekkaan mutta joku raja asioilla oltava,minuaei ois nuorena saanu yöllä mettään ei millään!

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Kyllä se kuitenkin niin on etä 15v tytön ei tarvitse olla ulkona pitkin öitä,enkä puhu enää vain tästä surullisesta tapauksesta,eikä varsinkaan minnekkään metsään tule mennä tyttöjen yksin!

    Kyllä on taas tässäkin ketjussa 90% tosi viisaita kommentteja? näin kolme aikuista lasta kasvattaneen ylpeänä isä kirjoittelen...Toki vahingolle tai hulluille ei voi mitään mutta miettikää nyt edes hetki mitä kirjoitatte?

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    No mitä miettimistä tässä sitten on?
    Jos "isi" osaa lukea niin voi ihan miettiä kannattaako alaikästen olla pitkin öitä ulkona?
    Johan virkavalta on ehdottanukkin kellonaikoja millon lapset sais ollajo kotona.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Kyllä se kuitenkin niin on etä 15v tytön ei tarvitse olla ulkona pitkin öitä,enkä puhu enää vain tästä surullisesta tapauksesta,eikä varsinkaan minnekkään metsään tule mennä tyttöjen yksin!
    Voisi vanhemmat hieman katella lastensa perään missä ovat kenen kanssa ja mitä tekevät.
    Tuon ikäsenä en todellakaan itte ollu missään metässä yksinäni yöllä,minun aikanani oli nuoret kaupungilla hillumassa jossa kaikki näki kaiken jos jotain sattui,juu oltiin joo poikienkin kyydissä mutta ei menty silti mettiin alaikäsinä ne asiat tuli sitten hieman vanhempana kuvioihin vasta.
    Ei lapsia kotiin kahlita voi eikä tarvisekkaan mutta joku raja asioilla oltava,minuaei ois nuorena saanu yöllä mettään ei millään!

    On jotenkin surkuhupaisaa sanoa, että metsät ovat vaarallisia. Jos puhutaan metsästä metsänä, niin metsä on hyvin iso alue. Jokin pieni metsäkaistale keskustassa ei ole oikeaa metsää, vaan sen voi mieltää metsäiseksi puistoksi.

    Oikeassa metsän korvessa on turvallista liikkua, jos ei pelkää petoeläimiä ja muita metsän ääniä. Ei rosvot ja murhaajat mihinkään korpien kätköihin lähde, vaan etsivät saalistaan "ihmisten ilmoilta".

    Joten älkää sanoko, että metsä on vaarallinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kyllä on taas tässäkin ketjussa 90% tosi viisaita kommentteja? näin kolme aikuista lasta kasvattaneen ylpeänä isä kirjoittelen...Toki vahingolle tai hulluille ei voi mitään mutta miettikää nyt edes hetki mitä kirjoitatte?

    Näillä kommentoijilla ei ole aivoja tai ne on juotu pihalle.

    Äänestä

Tulee mieleen impulsiivinen exä joka osasi sumutuksen ja oli väkivaltainen monelle läheisilleen ja ihannoi nuoria tyttöjä.

Äänestä
  • Ja sitten mieleen tultuani imurini säkenöl

    Äänestä

Pöyristyttävää että 15 vuotias lapsi hilluu puolenyön jälkeen ties missä kunnossa poissa kotoaan, se ei ole oikein!

1Äänestä
  • Mistä tiedät että tyttö on hillunut ties missä kunnossa
    Olitko paikalla vai oletko meedio

    Äänestä

  • Pystyyn kuolleen korpun kommentti.

    Äänestä

  • Niimpä kun ei millään uskota että meistä jokainen ei todellakaan ole aina se hyvä ihminen ja miksi lapsien pitää olla pitkin öitä ulkona?

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Niimpä kun ei millään uskota että meistä jokainen ei todellakaan ole aina se hyvä ihminen ja miksi lapsien pitää olla pitkin öitä ulkona?

    Aivan ja nythän ei enää puhutakkaan tästä tapauksesta vaan ihan yleisellä taholla ettei enää kävisi samoja virheitä kellekkään,alaikäsen ei tule olla minkään aineiden alaisena öitä kaduilla ja piste.
    Kummaa touhuakun ensin vanhemmat antaa kaiken tapahtua lasten ehdoilla ja sitten itketään kun jotain käy,ei ole ihan normaalia tuollanen.

    Äänestä

  • Jos tämä tapaus nyt säikäyttää ja pelastaa edes yhden ihmisen jatkossa öiseltä kuolemalta, niin kyseinen uhri ei kuollut täysin turhaan.

    Äänestä

Naapurien kuulema huuto viittaa nopeaan kuolemaan. Puukotettiinko tyttö, kurkku auki?

Äänestä
  • Mikseivät ne kovan huudon ja sitten valituksen kuulleet edes soittaneet hätäkeskukseen? Luulivat muka eläinten tappeluksi. Susia ja karhujako sielläpäin liikkuu öisin lähellä asumuksia? Taisivat olla niin kännissä, ettei aivosolu hälyttänyt.

    Äänestä

  • Miksi huudon kuulleet eivät menneet katsomaan mistä on kyse?

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Miksi huudon kuulleet eivät menneet katsomaan mistä on kyse?

    Samaa minäkin mietin. Asun maalla ja kerran kesäyössä alkoi kuulua kauhea huuto
    Soitin poliisille, selvisi että lähitalossa oli alkanut häiden jatkot
    Huuto oli hirveä hiljaisessa yössä

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Mikseivät ne kovan huudon ja sitten valituksen kuulleet edes soittaneet hätäkeskukseen? Luulivat muka eläinten tappeluksi. Susia ja karhujako sielläpäin liikkuu öisin lähellä asumuksia? Taisivat olla niin kännissä, ettei aivosolu hälyttänyt.

    Harva uskaltautii metelin suuntaan yöllä. Silloin oliskin uutinen voinut kertoa useammasta uhrista. Hyöty?

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Harva uskaltautii metelin suuntaan yöllä. Silloin oliskin uutinen voinut kertoa useammasta uhrista. Hyöty?

    Asuinalueella pitäisi löytyä sen verran MIEHIÄ että lähtisivät yhdessä katsomaan kenen lasta tapetaan.
    Mutta Suomellahan ei ole maanpuolustusta, on vain terroristien majoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Mikseivät ne kovan huudon ja sitten valituksen kuulleet edes soittaneet hätäkeskukseen? Luulivat muka eläinten tappeluksi. Susia ja karhujako sielläpäin liikkuu öisin lähellä asumuksia? Taisivat olla niin kännissä, ettei aivosolu hälyttänyt.

    Minäkin heräsin alkukeväästä eräänä yönä kammottavaan kirkuvaan huutoon. Kuin nuorta naista olisi tapettu. Siltä se kuulosti. Käväisin ulkona, mitään ei näkynyt eikä kuulunut. Asun rauhallisella pikkupaikkakunnalla, metsikön reunassa. Mitään ei tapahtunut täällä päin sinä yönä. Eli ketun kiimahuuto oli! (Kissa ei niin kovaa ääntä pysty päästämään.)

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Miksi huudon kuulleet eivät menneet katsomaan mistä on kyse?

    Yöllä 25.8. 1995 tapahtui Helsingin Pasilassa poliisitaloa vastaan suunnattu autopommi-isku. Asuin noin viiden kilometrin päässä ja yöllä heräsin räjähdyksen ääneen. Totesin, ettei se ollut normaali ääni, mutta älysin myös, etten pystynyt paikantamaan suuntaa, josta ääni olisi tullut. Niinpä jatkoin unia ja päätin lukea asiasta aamun lehdestä tai kuunnella radiosta. Summamutikassa ulos pikkutunneilla lähteminen ei olisi johtanut mihinkään. Olisin kiertänyt puoli Helsinkiä löytämättä mitään.

    Äänestä

Suomessa on siis täysin omaa syytä, jos tulee tapetuksi...

Äänestä
  • Noinko se jo on, että syy on uhrissa. Muista pysyä sisällä 24/7. Oveen ainakin 3 lukkoa ja ikkunoihin kalterit.

    Äänestä

  • Sitä minäkin ihmettelen. Ainakin tämän palstan mukaan näin on. Tappaja saa siis tappaa, mutta on uhrin oma vika jos sattuu kohdalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Sitä minäkin ihmettelen. Ainakin tämän palstan mukaan näin on. Tappaja saa siis tappaa, mutta on uhrin oma vika jos sattuu kohdalle.

    Tämä on sitä suomalaista kaksinaismoralismia.. ellei tekijä ole eri värinen kuin valkoinen silloin vika on uhrissa itsessä.

    Äänestä

  • No käytännössä, jos liikkuu iltaisin yksin, kun alamaailma herää ja lähtee vaeltamaan. Alamaailmaan kuuluu useimmiten päihteiden käyttäjät, ulkomaalaiset ja vankilakundit. Asunnottomat eivät ole automaattisesti rikollisia, mutta vaeltavat toki hekin koko päivän.

    Äänestä

  • Olisit laittanut vaikka kysymysmerkin perään, niin ei tulkittaisi väärin.

    Äänestä

  • Jaa, että jos ukko vaikka tappaa vaimonsa tai tyttöystävänsä, se on oma syy. Herrallapa on mukavat mielipiteet
    Ja jos kuolee kouluampumisessa
    Tai terrori puukotuksessa
    Tai... lista on loputon

    Äänestä

  • Oletko sinä super-huippu täydellinen vanhempi?

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Tämä on sitä suomalaista kaksinaismoralismia.. ellei tekijä ole eri värinen kuin valkoinen silloin vika on uhrissa itsessä.

    Ilmankos lainsäädäntökin antaa tälle murhaajalle vain 2 vuotta vankilaa.
    Suomen saastavaltio viestittää kaikille raiskaajille että paljousalennusta saa joten tappaa niin monta kuin ehtii ja saa vankeutta saman verran kuin yhdestä taposta.
    Todellisuudessa jokainen rikos tulisi tuomita omanaan niin että saa 3 raiskauksesta 3 kertaa 8 vuotta.
    Mutta koska Suomen saatanan palvojat tykkää kavereistaan niin eivät viitsi tuomita oikein, SIIS OIKEIN.

    Äänestä

  • Sairasta kirjoittaa tällaista. Älkää noteeratko näitä provoja. Vanhemmat, joilla elinikäinen tuska ja suru, saavat syyttä suotta lokaa niskaan näiltä anonyymeiltä, joiden tarkoitus on vain pilata kaikki asialliset keskustelut.

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    No käytännössä, jos liikkuu iltaisin yksin, kun alamaailma herää ja lähtee vaeltamaan. Alamaailmaan kuuluu useimmiten päihteiden käyttäjät, ulkomaalaiset ja vankilakundit. Asunnottomat eivät ole automaattisesti rikollisia, mutta vaeltavat toki hekin koko päivän.

    Oletko aivovammainen? TYTTÖ OLI TULOSSA KOULUSTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    Oletko sinä super-huippu täydellinen vanhempi?

    Ei sillä lapsia ole. Ja jos olisi niin ne vihaisivat häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00259 kirjoitti:

    Ilmankos lainsäädäntökin antaa tälle murhaajalle vain 2 vuotta vankilaa.
    Suomen saastavaltio viestittää kaikille raiskaajille että paljousalennusta saa joten tappaa niin monta kuin ehtii ja saa vankeutta saman verran kuin yhdestä taposta.
    Todellisuudessa jokainen rikos tulisi tuomita omanaan niin että saa 3 raiskauksesta 3 kertaa 8 vuotta.
    Mutta koska Suomen saatanan palvojat tykkää kavereistaan niin eivät viitsi tuomita oikein, SIIS OIKEIN.

    Valkeakosken metsässä ei ollut sarjaraiskaajaa, vaan joku suomalainen teinipoika tai kateellinen teinityttö, joka ei saanut ihastukselleen vastakaikua. Se "tavallinen tarina" on aina todennäköisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Noinko se jo on, että syy on uhrissa. Muista pysyä sisällä 24/7. Oveen ainakin 3 lukkoa ja ikkunoihin kalterit.

    Ei syy tietenkään ole uhrissa, mutta seuraukset kyllä ovat.

    Äänestä

  • Syy on aina tappajalla, ei uhrilla eikä vanhemmilla

    Äänestä

  • Kuka avasi pakkopaidan ja päästi sinut ulos?

    Äänestä

  • Anonyymi00312 kirjoitti:

    Syy on aina tappajalla, ei uhrilla eikä vanhemmilla

    Niinpä. Mutta lohduttaako tuo, jos varautumisesta sittenkin olisi ollut apua. Tosin elämässä myös tapahtuu niin kuin on tapahtuakseen. Ihmisen ymmärrys ei kaikkeen riitä.

    Äänestä

Ei syytellä vanhempia kun ei tiedetä mitään. Kyllä nuoret liikkuu myöhäänkin.

Äänestä
  • Aina liikkuneet. Itse nuorena tulin aamulla kotiin nukkumaan, niinkuin muutkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Aina liikkuneet. Itse nuorena tulin aamulla kotiin nukkumaan, niinkuin muutkin.

    Jäätkö nyt arkisin aamulla nukkumaan, kun muut lähtevät töihin?

    Äänestä

80- luvun lapsena voin sinulle kertoa että tuollaista on nuoruus. Nuoret viettää ulkona aikaa,kavereidensa kanssa, jopa yöllä.
Itse telttailin , pyöräilin, liftailin paikkakunnalta toiselle kavereiden kanssa. Vaaroja oli, ja osumiakin tuli. Aina löytyy pahoja ihmisiä, nyt taatusti enemmän kuin silloin.
Vanhemmat, ei voi vahtia nuoria. Nuorena itse kapinoin. Mitä enemmän varoittelivat/ yrittivät rajata. Sen kovemmin vastustelin. Karkailin ovista, ikkunoista yönselkään. Kaverit, muut nuoret toimi Samoin.

Nuoruus on Ihanaa, mutta vaarallista aikaa...

Monia nuoruuden kavereistani ei ole enää, tai ovat vammautuneita. Päihteet, autokolaarit ja itsemurhat ovat koituneet kohtaloksi.

Nuoria pitää varoitella. Mutta, silti he tekevät omat päätöksensä. Ketään ei voi vangita kotiin, vaikka moni niin luulee.

Järkyttävä tapaus. Toivottavasti sairas tekijä saadaan kiinni ja uutisissa kerrottaisiin rehellisesti mitä tapahtunut.

Äänestä
  • Niin nuoret, mutta 15 vuotias on vielä lapsi. Tuon ikäisillä pitäisi olla kotiintuloajat.

    Äänestä

  • Oletko Korsosta kotoisin?

    Äänestä

  • Se oli 80-luvulla ihan eri maailma. Suomesta puuttui ulkomaalaiset pusikkoraiskaajat, grooming raiskaajat. Ehkä huumausraiskaajat ilmestyi, mutta silloin jokainen nainen opetettiin pitämään siiderilasista huolta.

    Äänestä

  • -70 luvulla tehtiin samoin. Me tytöt päästiin tanssimaan vasta, kun oli rippikoulu käyty. Siihen asti meidän piti noudattaa tiukkoja kotiintuloaikoja. Äiti antoi meille taxi-rahat, että voitiin tulla taxilla turvallisesti yöllä kotiin. Eihän me niitä rahoja taxiin käytetty, vaan liftattiin tyttöpareissa meno- ja tulomatkat. Joskus äiti, jos oli työvuorossa yöllä, haki meidät ruokkiksella yöllä tansseista. Kävi siinä välillä niinkin, että liftimatkat eivät olleet ihan ongelmattomia. Hyvä vaan, että ei käynyt mitään vakavampaa. Joskus auto ei pysähtynytkään siten, kun oli sovittu. Yksikin ukko yritti ajaa kaupungin toiselle puolelle ja ei suostunut pysähtymään. Me tehtiin niin, että avattiin sen kaksi auton takaovea vauhdissa ja pidettiin niitä jalalla sepposen selällään. Sen oli pakko pysähtyä, kun se ei olisi mahtunut enää ajamaan kaistoilla kolhimatta muita autoja. Se kirosi ja haukku meidät. Silloin vähän säikähdettiin, mutta nuori ja hulluus ovat sellaisia ominaisuuksia, että ne unohtaa huonot asiat ja niinpä meillä vaan liftaukset jatku.

    Tuolloin oli vielä tavallaan turvallisempaa, kuin nykyään. Autoissa ei ollut keskuslukituksia, joten ovet sai kahvasta avattua. Ei ollut huumehörhöjä siten, kuin nykyään, eikä myöskään tälläista erilaista kulttuurien sekamelskaa. Oli vaan suomalaisia kännisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Se oli 80-luvulla ihan eri maailma. Suomesta puuttui ulkomaalaiset pusikkoraiskaajat, grooming raiskaajat. Ehkä huumausraiskaajat ilmestyi, mutta silloin jokainen nainen opetettiin pitämään siiderilasista huolta.

    Tuollainen satuilu pistää jo vihaksi. Kun minä kävelin 13 vuotiaana 60-luvulla koulusta kotiin, niin matkan varrella törmäsi vaikka millaisiin kyytiin pyytäjiin ja lässyttäjiin. Sedät irvailivat " kahvi kuumana ja tyttö nuorena". Bussinkuljettajat yrittivät kähmiä varhaisteiniä. Ikäiseni nuoret tytöt olivat vapaata riistaa. Osa näistä sedistä päätyi vankilaankin raiskauksista. Opin pitämään puoleni, mutta jotkut päätyivät hiekkakuopalle. Ei Suomi ole koskaan ollut naisille turvallinen onnela. Muutin pois jo 22 vuotiaana, enkä ulkomailla ole törmännyt mihinkään vastaavaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Niin nuoret, mutta 15 vuotias on vielä lapsi. Tuon ikäisillä pitäisi olla kotiintuloajat.

    Nuori= 13-17 v

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Oletko Korsosta kotoisin?

    En, mut käyny, terkkuja sinne😘

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Tuollainen satuilu pistää jo vihaksi. Kun minä kävelin 13 vuotiaana 60-luvulla koulusta kotiin, niin matkan varrella törmäsi vaikka millaisiin kyytiin pyytäjiin ja lässyttäjiin. Sedät irvailivat " kahvi kuumana ja tyttö nuorena". Bussinkuljettajat yrittivät kähmiä varhaisteiniä. Ikäiseni nuoret tytöt olivat vapaata riistaa. Osa näistä sedistä päätyi vankilaankin raiskauksista. Opin pitämään puoleni, mutta jotkut päätyivät hiekkakuopalle. Ei Suomi ole koskaan ollut naisille turvallinen onnela. Muutin pois jo 22 vuotiaana, enkä ulkomailla ole törmännyt mihinkään vastaavaan.

    Missä liet ollu, ei meillä käsiksi käyty päiväsaikaan turvallista 80- luvulla. Illalla piti hukan kattoa, kenen kyytiin suostuu.

    Äänestä

Jotenkin muistuttaa sitä Imatran Eveliinan surmaa. Meni kauan ennen kun selvisi. Eikä tekijä ollut mikään matu. Pitäisikö ne DNA-näytteet ottaa ajoissa?

Äänestä

Onko lähistöllä vastaanottokeskusta…tekijä löytyy sieltä ja sellainen joka ei saanut juhlapaikkahakemusta läpi

Äänestä
  • Terrori-iskua suunnitellut oikeistonatsi kyseessä jos raiskattu.

    Äänestä

  • On.

    Äänestä

Näistä keskusteluista näkyy kuinka ihmiset on jakautuneet.

Toiset puolustaa nuoria, että he kuuluu ulos kavereiden kanssa, päihteitä kuuluukin käyttää ja pitää hauskaa jne.

Toiset ymmärtää täysin, että alaikäinen ei kuulu ulos hengailemaan toisten nuorten kanssa.

Tavata voi turvallisesti toistensa luona ja aina jonkun vanhemmalla on varmasti iso omakotitalo tai iso tontti, jossa nuoret voivat turvallisesti hengailla keskenään, niin että vanhemmat on aina saatavilla tarvittaessa.

Se on normaalia elämää ja normaalia kasvatusta olla läsnä.
Koska suuri osa vanhemmista antaa nuorisonsa mennä, siksi kaupungeissa kulkee nuorisotyöntekijöitä eli näitä päihtyneiden nuorten pelastajia.

Aika sairas maailma, että sellaisiakin tyyppejä tarvitaan, ikään kuin vanhempien korvaajia kylille.

Äänestä
  • "aina jonkun vanhemmalla on varmasti iso omakotitalo tai iso tontti, jossa nuoret voivat turvallisesti hengailla keskenään"

    Kyllä sitä pitää voida hengailla turvallisesti ihan missä vaan, ja jos ei voi niin silloin asialle tulee tehdä jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    "aina jonkun vanhemmalla on varmasti iso omakotitalo tai iso tontti, jossa nuoret voivat turvallisesti hengailla keskenään"

    Kyllä sitä pitää voida hengailla turvallisesti ihan missä vaan, ja jos ei voi niin silloin asialle tulee tehdä jotain.

    Pitäis....pitäisi...., mutta kun ei voi luottaa, että kaikki haluaa vaan pelkkää hyvää nuorelle. Ei yhteiskunta voi asettaa jokaiselle nuorelle turvahenkilöä vahtimaan ja valvomaan, että nuori voi kulkea vailla pelkoa kujilla ja kaduilla. Se valvominen ja lapsen turvallisuudesta huolehtiminen kuuluu vanhemmille.

    Äänestä

  • Surullista kyllä, tämä maailma on nyt monin tavoin sairas. Eikä paranemista ole luvassa.

    Kristillisistä kouluista kuulemma on pulaa.

    Äänestä

Murhaajia voi tulla vastaan kenelle vaan. Itsekin olen pelastunut täpärästi muutaman kerran.

Aseen kantaminen itsepuolustukseksi pitäisi sallia Suomessakin.

Äänestä

Suomestakin on tullut vaarallinen paikka huumeiden ja väkivaltaisten jengien takia. Ruotsin tapaan.

Äänestä

Yöllä ei pitäisi liikkua yksin sivukaduilla.

Äänestä
  • Pitäisi ainakin olla jonkinlainen puukko mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Pitäisi ainakin olla jonkinlainen puukko mukana.

    Ei sekään ole helppo ratkaisu. Miten kantaa sen loppuelämän, että onkin itse ollut se tappaja? Tai joku on tappanut sinut omalla puukollasi, jonka vetäisit esiin?

    Äänestä

Lähes jokainen normaali terve vanhempi toivoo lapselleen tasapainoista hyvää jopa ihanaa elämää. Lastemme kavereita emme pysty valitsemaan ja nuori haluaa kuulua porukkaan. Porukka määrittelee nuoruuden hetkellä paljon pinnallisia asenteita, tekemisiä ja valintoja. Moni meistä aikuisista on antanut kaiken aikansa ja parhaat taitonsa lasten tarpeisiin. On kuljetettu harrastuksissa, oltu läsnä, tuettu itsetunnon kehitystä ja rakastettu ehdoitta. Irtaantumisen ajan tullessa tälle pohjalle rakennettu minuus oletettavasti pelastaa paljon mutta nuoren itsesäätelyky ei ole kuitenkaan täydessä kukassaan joten yli- ja aliluonteja tulee enemmän ja vähemmän. "Hetkellisesti jopa fiksut nuoret toteuttavat muuta kun itseään". Hyvälle itsetunnolle kasvatettu nuori jolle kaverit ovat tärkeintä, jolla on omat mielipiteet, luonne ja itsesäätelyky lähellä nollaa, miten saat hänet toimimaan halusi mukaan? "Tule kotiin, en tule". Haetko hänet kotiin väkisin kotibileistä? Mitä teet jos tämän jälkeen somekiusaus alkaa ja nuori heitetään sivuun koska on "sekopäiset vanhemmat" yms.

Äänestä

Ootko ikinä käyny Valkeakoskella? Tää on käytännössä yhtä metsää keskustaa lukuun ottamatta.

Äänestä

Sairasta kirjoittelua sivulla: Ei saisi mennä metsään yöllä nuoren tms...aivan lapsellista hölynpölyä. Ei kohtuullisen taajasti asutulla ok- alueella voi mitään oikeita metsiä edes olla ja jos on ennestään tuttuja polkuja niin luonnollisesti niitä kuljetaan myös myöhemmin kun ei paleltumisestakaan vaaraa ole.
Itse kuljin metsäsaarekkeiden kautta koulumatkoillani jo ensimmäisestä kouluvuodesta alkaen, ikää oli siis huikeat 7- 8 vuotta...
kaupunkilaiset kitisijäpelkääjät ovat surkeita, kaikki on niin vaarallista, oi kamalaa...

Äänestä
  • nuorten pitää olla kotona klo 20 voi muistella omaa nuoruuttaan. Olitko kesäisin kotona kahdeksalta

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    nuorten pitää olla kotona klo 20 voi muistella omaa nuoruuttaan. Olitko kesäisin kotona kahdeksalta

    En todellakaan ollut eivätkä vanhemmat 13- 15- vuotiaan joka risauksesta olleet kiinnostuneita.
    Eihän tuolla Valkeakosken tapauksessa olla oikein edes maaseudulla, taloja on taajassa, on hiekkatieverkostot ja isommat tiet ja sitten siellä kun on pieni metsikkö, se onkin oikein synkkää metsää, joopa joo.

    Äänestä

Hyi että millaisia kommentteja täällä on! Vielä ihmetellään miksi nuoret ja lapset voi huonosti. Mallihan tulee aikuisilta. Pukeutua saa miten haluaa, se ei ole kutsu väkivaltaan eikä rikoksiin. Se joka sanoo että nuorten pitää olla kotona klo 20 voi muistella omaa nuoruuttaan. Olitko kesäisin kotona kahdeksalta illalla?

Äänestä
  • Vastaan e
    Itselleni että täytyy

    Äänestä

Tappaa voi vaikka keskellä päivää. Tapettiinhan se kiinalainen nainenkin Tampereella lounastauolla metsässä, eikä syyllistä ole koskaan saatu kiinni.

Äänestä
  • Vältä yksin liikkuessaan metsäisiä teitä, vaikka lähellä olisi taloja.

    Äänestä

Tuskin on poliisi ehtinyt pyytämään hienotunteisuutta alaikäisen surmasta puhuttaessa, niin täällä on jo laitettu provot esille. En kerrassaan voi ymmärtää, mitä tyydytystä tällaisen viestin laittaja saa. Miettikää edes joskus hetki sitä, että tragediat yleensä koskettaa suurta joukkoa uhrin läheisiä. Jos ei ole asiallista sanottavaa, jos ei osaa osoittaa myötätuntoa, niin voisiko pitää typeryydet ja loukkaukset sisällään?

Äänestä

Kyllikki Saari oli 17 vuotias, vuonna 1953.
Pyöräili iltayöstä kotiin hartaus tilaisuudesta
Joku tappoi hänet matkalla
Missä oli vanhemmat, kuka tappoi, ei ollut maahanmuuttajia
Oliko syy tappajan, uhrin vai vanhempien

Äänestä

Olikohan himmeli

Äänestä

Tämä ei liity kyseiseen asiaan. Olen miettinyt, miksi on lopetettu kansanopistot, ne oli vielä 60- luvulla sisäoppilaitoksia. Siellä nuoret oppivat yhteisöllisyyttä ja vastuuta. Siellä oppi myös joustavuutta ihmissuhteissa, sekä vapaaehtoisuutta. Siellä oltiin nuorten keskuudessa ja asuttiin yhdessä. En ole missään oppinut elämästä, yhden vuoden aikana, niin paljon, kuin kansanopistossa.

Äänestä
  • Kyllä Kyllikki Saari liittyy tapaukseen
    Usein tapettua naista isästä riippumatta syytetään
    Oli kännissä, huumeissa, oli pukeutunut epäsopivasti. Oli antanut naapurin Pertille
    Aina syy on uhrissa, kun hän on nainen
    Miestä kohdellaan eri tavalla

    Äänestä

Eikö täs vokis asu näitä keltasinilippusia karkureita?

Äänestä
  • Pään päällä leijuva uhka kunnian kentistä voi tehdä näistä arvaamattomia kun tulee mieleen ettei ole viela ehtinyt elääkään ja jo kuolla pitäisi muiden ideoiden takia.

    Äänestä

Uhria ei pidä syyllistää. Suomessa ihmisillä on oikeus liikkua, sitäpaitsi ei näyttänyt kovin tiheältä metsältä. Selvä kävelytie harvan asutuskeskuksen puuston läpi.
Ja vaatteet, kuka täällä kirjoittelee niistä.
Kuuluuko siis Suomessa pukeutua mustaan kaapuun??? Muilleko voi tehdä mitä vaan???
Hävetkää kirjoittelijat.
Todella paha, surullinen, murheellinen tapaus. Toivottavasti omaiset ja muut läheiset kestävät. En ihmettele kostoajatuksia yhtään, itsekin mietin samaa.
Suomessa pitäisi tällaisesta teosta tuomita joko elinkautiseen 75v tai sähkötuoliin.
Mitä sellaisella ihmisenkuvatuksella enää tekee yhteiskunnassa, joka tuollaisen hirmuteon on mennyt tekemään???

Äänestä

Koittakaa käyttäytyä kunnioittavasti, 15 vuotias nuori nainen koki karmaisevan elämän lopun jonka tietämättään todisti mies lähistöllä, hän varmaan lopun elämänsä syytää itseään ihan syyttä, olisiko hän voinut tehdä asialle jotain. Omalla asuinalueellani jokaisesta rähinästä jos soittaisin poliisille, mitään muuta en kerkeisi tekemäänkään. Kotimatkalla iltatöistäni yhden tapon olen todistanut bussipysäkillä, 19-vuotiaana todistin raa'an murhan 90-luvulla muutaman metrin päästä Helsingin keskustassa.
Nyt puhutaan 15-vuotiaasta nuoresta naisesta joka on viety tästä maailmasta aivan ilman järkevää syytä.
Teinit kesällä viettää kavereiden kanssa öitä ulkona, niin minäkin teininä aikoinaan, kaikki teinit pörräävät ulkona kesäisin, jos omaa teiniaikaa muistelette.
Rasismisyytökset ovat täysin aiheetomia, tekijästä ei ole vielä täyttä varmuutta.
Hieman huolestuttaa, ettei tästä tule toista Eveliina Lappalaiskeissiä, 14-vuotiaan ojaan hukuttajan käytännön tuomio taisi olla noin 1,5 vuotta.
Häntä suojeltiin vankilaoloissa, koska samoihin aikoihin Bandidos tuomitut uhkasivat nylkeä teinitytön murhaajan elävältä.

Äänestä
  • En ole koskaan pörrännyt enkä kulkenut sukkahousuissa !

    Ei kaikki ole laumasieluja joillakin on järkikin tallella.

    Äänestä

  • Anonyymi00427 kirjoitti:

    En ole koskaan pörrännyt enkä kulkenut sukkahousuissa !

    Ei kaikki ole laumasieluja joillakin on järkikin tallella.

    Ei miehet käytä sukkahousuja

    Äänestä

Vapaa kasvatus vanhemmilla ei ole enään oikeutta opettaa lapsilleen tapoja ja kaikki pitää itse opetella

Ja vapaan kasvatuksen vanhemmat eivät itsellään tunne sääntöjä

Vapaus menee yhteiskunnassa jolla pitää olla sääntöjä muuten anarkia valtaa kaiken

Toisaalta joskus voi olla hyväkin kun pään silittely ei tulokkaille auta ja venäjä ajanut rikolliset tänne hajoittamaan uhteiskunta rauhaa

Äänestä

Sai mitä sai kun petti eikä suostunut tyypin vaatimuksiin..Tosin tekijäkin aika typerä kun meni hengen ottamaan kuristamalla..

Äänestä
  • Katulampussa riputtaminen voisi jarruttaa vastaavia tyyppejä !

    Äänestä

  • Mistä tiedät et kuristi?

    Äänestä

Lähes joka päivä uutisoidaan näistä nuorisoon kohdistuvista rikoksista ja osaan ei liity mitään rikosta lapsi jostain kummasta syystä menee jonnekin ja löytyy sitten hengenttömänä ja poliisi toteaa ei rikokseen viittaavaa

Näillä on jotakin yhteistä
Erityisen paljon tänä vuonna

Äänestä

Suomestakin on tullut villipetojen maa. Lapset kuolevat joko vanhempien kautta (4v poika) luokkatoverin kautta (12v ampuja) tai sitten jonkun tuntemattoman ihmisen kautta.
Koska aletaan vaatimaan oikeita rangaistuksia eikä jotain typerää leikkivangitsemista.

Äänestä

Aivan. Uhri ei ole koskaan syyllinen vaan se tappaja. Murheellinen sattuma. Tyttö sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Sopiva saalis sille pedolle. Niin lyhyellä kotimatkalla ei luulisi mitään sattuvan.

Äänestä

Suomessa ei ole mitään kasvatusperiaatteita kuin pienellä osalla vanhempia, eikä heitäkään ole kukaan kasvattanut mihinkään.
Eivät tiedä mihin tulisi kasvattaa kun ollaan itsekseen kehitytty, mihinkään ei olla matkalla eikä mikään sido mihinkään !

Äänestä

Nyt jos tulee tekstiä, suomalaismies, vaitonainen poliisi. Niin sitten tiedetään tekijän taustat ainakin.

Äänestä
  • Poliisi on jo kertonut että epäillyllä EI ole ulkomaalaistaustaa.
    Johan tälläkin sivulla on tiedetty sitä ja tätä ja vihjailtu ulkomaalaiskeskukseen...nyt meni vaan ihan kantakotimaisin voimin...

    Äänestä

  • Anonyymi00486 kirjoitti:

    Poliisi on jo kertonut että epäillyllä EI ole ulkomaalaistaustaa.
    Johan tälläkin sivulla on tiedetty sitä ja tätä ja vihjailtu ulkomaalaiskeskukseen...nyt meni vaan ihan kantakotimaisin voimin...

    Joo ei kun syntynyt Suomessa.

    Äänestä

Ei se vaadi uhrilta erityistä tilannetta jos joku tappaja iskee. Meidänkin nurkille tuli valaisemattomalle pihalle joku, mutta oli niin pimeää, etten nähnyt kuka kun menin lapsen kanssa keinumasta kiireesti sisään. Hän pyyteli tulta tupakkaansa ja olin jostain kuullut, ettei se tiedä hyvää. Ehdin huutaa hänelle, ettei sillä pihalla saa liikkua ulkopuoliset. Asuimme kerrostalossa ja ne oli puolustusvoimien asuntoja. Olin myös kokenut aiemmin tilanteen, kun alkoi tulla potkuja perään kun en antanut tupakkaan tulta. Mutta siis samalla pihalla lapset leikkivät jo vähän isompina ja katselin ikkunasta ja he olivat tulossa sisälle, koska joku oli veitsen kanssa MEIDÄN PIHALLA: Tietysti itse hain ja vein aina lapsia autolla jopa kouluun. Mutta lapsia ei ole usein opetettu puolustautumaan. Aikuiset osaavat kaikki taistelutilannekoulutukset monesta syystä. Mutta tässäkin Valkeakosken tapauksessa on voinut joku olla vaanimassa vaikka sen grillikioskin takana. Ja on voinut seurailla kauankin ennenkuin on iskenyt. Ne syyt voi olla niin moninaiset. Joku vain kyttää sopivaa uhria, joku ei pidä mahdollisen uhrin vanhemmasta tms. Itse en liiku edes koiran kanssa ulkona illalla 22:00 jälkeen. Enkä suosittele muillekaan. Vaikka koira on äreää rotua ja varmasti puolellani, niin pahasti olen jo nuorena pelästynyt oman kodin nurkilla. Ja isälläni oli hieno saksanpaimenkoira ja silti heitä kumpaakin puukotettiin omalla pihalla. Se koira taisi kuolla lopulta siihen pistohaavaan. Se haava näytti varmaan pieneltä, mutta oli tehty jollain pistimellä tms. ehkä naskalilla ja tulehtunut sitten. Se juolahti myöhemmin mieleeni kun eräs tummahko mies meni ohitse, mutta autoni viereen jäi naskali. Koska satoi lunta ja se olisi peittynyt ainakin vähän lumeen jos olisi ollut kauan siinä, tajusin heti, että se mies oli ehkä tulossa autooni sillä uhaten. Olin nimittäin yöllä liikkeellä. Radio oli päällä ja katselin juuri odotellessani hänen menevän ohi jotain penkillä. Lukitsin aina auton ovet, enkä ehkä kuullut hänen käyvän roplaamassa lukkoa. Ja se mies oli ehkä sama joka oli lapsuuden kotini lähistöllä ja jonka jäljestä löysin puukon tupen seuraavana päivänä. Löysin sen samalta kohtaa missä olin ollut kun naapurin rotweiler nosti muutaman metrin päässä rappusilla kauhean äläkän. Mies oli ehkä seurannut minua puukon kanssa aikoen jotain, mutta koska ei nähnyt koiraa ja kuuli vain haukkumisen, pakeni ja pudotti puukon tupen, josta oli juuri vetänyt esiin puukon. Näin hänet kyllä oikein hyvin, vaikka esitin, etten huomannut häntä. Siinä vain odotteli hämärässä kun kävelin naapurista kotiin. Mistä hänkin tiesi aina, missä olen, jos on sama ihminen. Otin kyllä tupen talteen, mutta se hävisi kotoani johonkin. Saattoi olla sama henkilö joka niihin aikoihin juuri touhuili siellä Järvenpäässäkin. Ainakin hänellä oli kiharat hiukset. Mutta hänestä olisi voinut saada myös käsityksen, ettei hän oikein pitänyt käynnistäni naapurissa. Joku naapurin tytöille välitti pillereitä, mutten saanut koskaan selville, kuka se oli. Olisiko ollut kokonainen jengi siellä taustalla. Sehän se on nykyään se kun niillä näyttää olevan vähän sota meitä lain puolella olevia vastaan.

Äänestä
  • lääkkeet

    Äänestä

Tehdään maailmasta hyvä ja kiva paikka kaikille opettelemalla 10 käskyä ja noudattamalla niitä.
Siinä ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Äänestä
  • Oletko täysin varma, että maailmasta tulee hyvä ja kiva paikka kymmentä käskyä noudattamalla? Kymmmenen käskyä oli osa Mooseksen lakia, ja Mooses antoi lukuisia määräyksiä, jotka täydentävät kymmentä käskyä. Muista pyhittää lepopäivä-käskyyn kuuluu myös sapatinrikkojen kivittäminen. Kunnioita isääsi ja äitiäsi -käskyyn sisältyy myös rangaistus käskyn rikkomisesta: sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'... Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi.
    Oletko yhä varma Mooksen käskyjen hyvyydestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00445 kirjoitti:

    Oletko täysin varma, että maailmasta tulee hyvä ja kiva paikka kymmentä käskyä noudattamalla? Kymmmenen käskyä oli osa Mooseksen lakia, ja Mooses antoi lukuisia määräyksiä, jotka täydentävät kymmentä käskyä. Muista pyhittää lepopäivä-käskyyn kuuluu myös sapatinrikkojen kivittäminen. Kunnioita isääsi ja äitiäsi -käskyyn sisältyy myös rangaistus käskyn rikkomisesta: sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari'... Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi.
    Oletko yhä varma Mooksen käskyjen hyvyydestä?

    Kommentoijalle klo 14:25: Oletko sellaista vaihtoehtoa ajatellut että tekijää yksinkertaisesti ns. panetti niin ettei kyennyt hillitsemään itseään ja tappoi lopuksi uhrin joka tunsi hänet tai olisi todennäköisesti tunnistanut hänet tms.

    Äänestä

Noita ko oli asialla? Taas.

Äänestä

Uhrin syy, vanhempien syy, persujen syy...kyllä se on vain ja ainoastaan tekijän syy.

Äänestä

Kuten jo aiemmin kerroin poistetussa kommentissa: syy on vain ja ainoastaan tekijän ei vanhempien, persujen saati uhrin.
Miksi muuten tällainen fakta poistetaan, onko siis oletettavaa, että tekijä on jonkun mielestä syytön?

Äänestä
  • Mikäli tekijä ei sovi agendaan, niin omasta agendastaan riippuen vaaditaan poistoa.

    Äänestä

Täälläpä sitä tiedetään syytellen vanhempia !?

Äänestä

Mies epäiltynä

Äänestä

Poliisi epäilee lapsen raiskauksets ja taposta 16 vuotiasta valkeakoskelaista miestä
Ei taida olla muslimi

Äänestä
  • Ei epäile vaan 18-19

    Äänestä

  • Anonyymi00473 kirjoitti:

    Ei epäile vaan 18-19

    Lopettakaa spekulointi kun ette mistään mitään tiedä

    Äänestä

  • Valkeakoskelainen on kun asuu Valekakoskella tai siis on kirjoilla siellä.

    Äänestä

  • Eihän poliisi puhunut mitään kantasuomalaisesta vaan valkeakoskelaisesta joka yleensä tarkoittaa ulkomaalaistaustaista. Mites se poliisi tiedotti kouluammuskelustakin aluksi, että tekijä ja uhrit olivat kaikki suomalaisia ja mites sitten kävikään.

    Äänestä

Näin se vaan tappaja on suomalainen 19 vuotias jätkä
Kyllä suomalainen mies osaa tappaa ja raiskata

Äänestä
  • Suomalainen on kun on saanut Suomen kansalaisuuden.

    Äänestä

  • Sillä tuleeko olemaan leppoisat oltavat vankilassa. Se on alinta kastia muiden vankien silmissä. Toivotan tälle rotalle oikein mukavia nuoruusvuosina.

    Äänestä

  • Anonyymi00484 kirjoitti:

    Suomalainen on kun on saanut Suomen kansalaisuuden.

    Kantasuomalainen mies
    Ei ole ulkomaalais taustaa, ilmoittaa poliisi

    Äänestä

  • Anonyymi00491 kirjoitti:

    Kantasuomalainen mies
    Ei ole ulkomaalais taustaa, ilmoittaa poliisi

    Opettele kirjoittaa ulkomaalaistaustaa yhteen, vaikka nyt kyllä asiaa muuten kirjoittikin!

    Pisteistä ei taidettu enää silloin kertoa äidin kielen tunneilla, kun tuon kirjoittaja kävi koulunsa? Vai eikö vain oppinut, ei seurannut vai oli pois tunnilta... ;)

    Äänestä

  • Kantasuomalaiset yleensä osaavat lukea ja kirjoittaa suomen kieltä, ymmärtävät myös puhetta. Sinä taidat olla vajakki eli kehitys on vielä vaiheessa, koska syyttelet esimerkiksi jotain ulkomaalaisia. Ylioppilastasoja ei tarvita, ihan yläasteen tiedoilla pitäisi osata kirjoittaa. Jos on vajakki tässä, on todennäköisesti vajakki monessa muussakin asiassa vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00524 kirjoitti:

    Opettele kirjoittaa ulkomaalaistaustaa yhteen, vaikka nyt kyllä asiaa muuten kirjoittikin!

    Pisteistä ei taidettu enää silloin kertoa äidin kielen tunneilla, kun tuon kirjoittaja kävi koulunsa? Vai eikö vain oppinut, ei seurannut vai oli pois tunnilta... ;)

    Ei kirjoittaa vaan kirjoittamaan..

    Äänestä

Kaikki vanhempia syyttävät tuntevat itsensä maailman parhaiksi vanhemmiksi. Voisitte hävetä

Äänestä

Jälkiviisaus ei tässä auta. Olikohan matu asialla ?

Äänestä
  • Ei, se sanottiin jo spekuloinneissa kauan aikaa sitten.

    Äänestä

Muistakaa miten poliisi valehteli kouluammunnasta, väittämällä etteivät osapuolet ole ulkomaalaistaustaisia, ja aivan yhtä äkkiä Kosovon valtio ilmoittaa , että heidän kansalaistaan on ammuttu. Muistakaa, että Suomen valtion toimet on, kuin Putinin Venäjän toimet, ei mitää eroa, valehdellaan kansalle, se mikä keritään.

Äänestä
  • Tällä kosovolaisella oli kaksoiskansalaisuus

    Äänestä

  • Muista sinä että Poliisi seuraa tätäkin palstaa ja väärän tiedon levittämisestä tarkoituksena kiihottaa kansanryhmää vastaan on tietääkseni säädetty laissa että se on rikollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00523 kirjoitti:

    Muista sinä että Poliisi seuraa tätäkin palstaa ja väärän tiedon levittämisestä tarkoituksena kiihottaa kansanryhmää vastaan on tietääkseni säädetty laissa että se on rikollista.

    Mitä kansanryhmää on ulkomaalaistaustainen? Poliisikaan ei ole sanonut suoraan, että tekijä tai tekijät olisivat kantasuomalaisia ja suomalaiseksi luokitellaan myös se kenellä toinen vanhemmista on suomalainen jne. Kyllä tekijän nimi selviää ensiviikolla soittamalla käräjäoikeuteen jolloin tekijää esitetään vangittavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00521 kirjoitti:

    Tällä kosovolaisella oli kaksoiskansalaisuus

    Silti poliisi väitti ettei kellään ole ulkomaalaista taustaa.

    Äänestä

Motiivi tekoon, miksi teki niin? Onko huumeiden käyttö osallisena tapahtumaan tekijällä? Tiukempaa politiikka rangaistuksille silläkin saralla !!!!!

Äänestä
  • Motiivi tekoon?

    Jotenkin aavistelen, että jonkinasteinen vahinko tekijälle on ehkä tapahtunut, ellei ole ollut täysin sekaisin ja pyrkinyt jo alun perin tekoon ryhtyessään surmaamaan uhrinsa.

    Mahdollinen voimakas päihtymistila (huumeet/alkoholi) voi selittää sitä, että järjetön ja kamala teko seurauksineen tapahtui ehkä ilman ennakkosuunnitelmia tai selvää motiivia.
    Hirvittävä tapaus! Voi olla, että tekijä tuhosi myös oman elämänsä, ja syytä siihen, miksi hän sen teki, me emme täällä taida vielä tietää?

    Toivon voimia uhrin läheisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00532 kirjoitti:

    Motiivi tekoon?

    Siis vahinko kun raiskasi törkeästi lapsen ja vielä tappoi
    Miksi puolustelet tekijää
    Oletko mies

    Äänestä

  • Ei ole muuta motiivia kun on rikollinen paska jätkä. Ei pidä tekijälle etsiä liventäviä seikkoja

    Äänestä

Jospa nyt kaikki vanhemmat , jotka olette tapetun tytön vanhempia haukkuneet, jos teillä on poikalapsia, voisitte kasvattaa heidät niin, että heistä ei tule raiskaajia

Äänestä

Jesse Erkkkonen ?

Äänestä

Kysyisin enemminkin miksi törkeään lapsen raiskaukseen ja tappoon syyllistynyt on enemminkin ollut vapaana? Kyllä näistä ihmisistä luulisi erottavan päällepäin, että eivät ole terveitä.

Äänestä
  • Näkyikö Anders Breivikistä ulospäin että se on hullu terroristi
    Jos ihmisestä näkyisi rikollinen mieli päälle päin, täällä olisi helppoa ottaa tämmöset talteen

    Äänestä

Kysyisinennemminkin on yhdyssana

Äänestä
  • Ok , tärkee tieto.

    Äänestä

  • Voi olla jossain kielessä, mutta ei ole suomen kielessä tuollaista yhdyssanaa.

    Äänestä

Tyttörukka.
Oli taatusti vielä neitsyt jonka joku raiskasi vain vain siksi että sai olla eka. Kun muut olivat jo neitsyytensä menettäneet.
Oli tekijä kuka tahansa joutaa loppuiäkseen vankilaan

Äänestä

Se syyllinen on vangittava niin pitkäksi aikaa että paras elämänaika menee linnassa.
Vapautus lähellä 50 vuotta, niin saa vanhemmat olla ylpeitä poijaastaan.
Suomalaismies, valkeakoskilaismies, joopa joo.
Poliisikin on oppinut antamaan uutismedialle tarpeeksi tietoa, muuten kansa olisi raivoissaan. Ei ihme että kavereilla on kosto mielessään.

Äänestä
  • Edes täyden elinkautisen istumalla ei noille vuosille mennä, ei likellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00544 kirjoitti:

    Edes täyden elinkautisen istumalla ei noille vuosille mennä, ei likellekään.

    Suomen oikeuslaitos nyt on mitä on.
    Toivottavasti saa pitkän tuomion, koska uhri on lapsi
    Jos olisi aikuinen nainen , tekijä saisi kiitosmaininnan oikeudesta

    Äänestä

Asuin itse tuolla ihan tapahtumapaikan lähellä lapsena/nuorena ja siellä edelleen sukua asuu. On tosi rauhallista seutua. Juuri tuota samaa reittiä kuljin itsekin lapsena ja nuorena kotiin, kun on aika nätti tie varsinkin kesäisin, enkä ikinä olisi uskonut, että siellä mitään pahaa tapahtuu. Kesäöisin tuli myös käytyä siellä ihan vaan kävelyillä omassa nuoruudessa. En tässä nyt vanhempia lähtisi syyllistämään, että päästävät teini-ikäisen ulos kavereiden kanssa.

Äänestä

täälläkin minfon ja ylilaudan urkkijoita nimien toivossa.Kyllä oli naurettavaa spekulointia ja omia tutkimuksia minfossakin ja tuotiin varmana tietona asioita joilta tippui totuus kun oikea viranomainen tutki.

Äänestä

Näitä kommentteja kun lukee, niin ei voi kuin todeta, että kyllä on ihmiskunta vajonnut alas; eikö mikään enää ole pyhää, pilkataan jopa tapettua lasta ja hänen omaisiaan? Tällaisessa huomaa kyllä, että häpeän teidän puolestanne, että olette suomalaisia.

Äänestä

Onko kioskilla pyörinyt mannenuorukaista? Tuntuisi, että samoissa porukoissa pyörinyt syyllinenkin.
Oliko kavereilla kuitenkin jotain epäilystä, kun osasivat puskista etsiä?
Jokin tässä tuntuu yhdistävän kaikkia.

Äänestä
  • Miksi ei mene jakeluun että tekijä oli suomalainen hullu jätkä.
    Suomalaiset miehet osaavat raiskata ja tappaa, uskokaa jo
    Sanon kpkemuksesta

    Äänestä

Suomi on jo menetetty.Kun kristinuskon moraali heitettiin menemään niin nyt sitte kansa syö sitä hedelmää nitä on tilannut.
Tämä on vasta alkua, mitä on edessä.
Vapaa kasvatus ja sen hedelmät, sosialisointi.

Äänestä
  • Liekko ravimies asialla?

    Äänestä

  • Aikuisten ei pitäisi uskoa Raamatun satuja. Moraali ei tule mistään kirjasta vaan ihmisistä itsestään, ilman raamattua ihmiset olisivat ihan yhtä moraalisia.

    Äänestä

Mä saan olla viel 24 ennen ku tulee kytät

Äänestä

on nää kommentit aivan sairaita

Äänestä

Harmi ettei suomessa ole Dextereitä jotka hoitaisivat tälläiset tapaukset

Äänestä

Jos tekijä saa 9 vuotta. Tuskin saa paljoa enempää. Nuorena alle 21 vuotiaana henkilönä istuu siitä 1/3 osan eli 3 vuotta. Onko tämä oikeudenmukaista????

Äänestä
  • Tuostakin vielä ensikertalaisuus vähennys eli on vapaana jo melkein heti.

    Äänestä

Kukaan ei syyllistä tappajan vanhempia, annetaan hiljainen hyväksyntä.
Oliko kasvatuksen tulos

Äänestä

Tekijä tuskin olisi ilman tätä tarjoutunutta tilaisuutta jäänyt kunniallisten ihmisten joukkoon. Uhrilla huono säkä mutta tämä nyt vain odotti tapahtumistaan. Jos syyllinen kiinni ja asiaankuuluvan järjestelyin estetään uusimasta tekoaan on tehty se mikä tehtävissä on. Ihmisluonto sisältää tämän vietin siitä ei pääse yli eikä ympäri. Miesten testosteroni. Ja ajan henki omalta osaltaan lyö kierrettä palloon.

Äänestä
  • Minulla on 6 veljeä ja tietääkseni kaikilla on testosteronia
    Mutta ketään he eivät ole ikinä raiskanneet tai tappaneet
    Turha keksiä lapsen raiskaaja tappajalle syytä mieshormoonista
    Hän on seksiaalirikollinen pahimmasta päästä

    Äänestä

Militarismi lietsoo aggressiivisuutta.

Äänestä

Tästäkään tiedä vaikka pääsee vielä näyttämään kykyjään tositoimiin. Kun tässä sotaa lietsotaan yhteiskunnan taholta oikein urakalla. Niin todistettu tappokykyhän on vaan plussaa.

Äänestä

Kutosella tulee Kadonneet-ohjelma, jossa ystävät ja vanhemmat aina kertovat kadonneen olleen virheetön unelmahenkilö. Poliisin rekisterien mukaan hän oli kaikkea muuta.

Äänestä

Raiskaukset vain lisääntyy. Malli on annettu myös julkisuudessa. Kaiken maailman Roope Salmiset porskuttaa mtv3 ja radiossa vailla minkäänlaista tuomiota tai häpeää. On Hirviniemeä ja jos vaikka mitä pervoa. Ne idoleita monille. Onkohan tämäkin tekijä kohta jossain talk showssa tai juontajana???

Äänestä
  • Hyvin sanottu. Ei ole laki kaikille sama.

    Äänestä

  • Koita nyt päästä pettymyksestäsi eroon ja myönnä viimeinkin että oli kantis.

    Äänestä

  • Anonyymi00635 kirjoitti:

    Koita nyt päästä pettymyksestäsi eroon ja myönnä viimeinkin että oli kantis.

    Kyllä kaikkia kiinnostaa nyt vielä se motiivi ? Miksi ihmeessä teki mitä teki ?

    Äänestä

  • Anonyymi00635 kirjoitti:

    Koita nyt päästä pettymyksestäsi eroon ja myönnä viimeinkin että oli kantis.

    Poliisi ei ole sanonut, että tekijä on kantasuomalainen. Muistakaa miten poliisi valehteli kouluammunnasta, väittämällä etteivät osapuolet ole ulkomaalaistaustaisia, ja aivan yhtä äkkiä Kosovon valtio ilmoittaa , että heidän kansalaistaan on ammuttu. Muistakaa, että Suomen valtion toimet on, kuin Putinin Venäjän toimet, ei mitää eroa, valehdellaan kansalle, se mikä keritään.

    Äänestä

  • Anonyymi00656 kirjoitti:

    Yritä nyt ymmärtää että tekijä on KANTAsuomalainen
    Juuret on kymmenien sukupolvien taakse suomalaiset
    Kyllä ihan kantasuomalainen mies raiskaa ja tappaa
    Monet täällä olivat varmoja että tekijä on maahanmuuttaja
    Mutta kun ei ole

    Äänestä

On ne teinit pyörineet porukoissa 80 ja 90 luvuillakin ja myöhään ulkona luuhanneet. Ennen sentään pystyi luottamaan siihen, että ihmiset osaavat käyttäytyä ja ymmärtävät mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä nykyajan ilmapiiri on niin kylmää ja täysin vailla mitään yhteisöllisyyttä. Jokainen on omillaan ja joutuu pärjäämään omillaan jo lapsesta asti. Kylmien arvojen maa.

Äänestä
  • Tälläistä on kyllä tapahtunut ihan aina.

    Äänestä

Eikö Suomen Valtio eli yhteiskunta ole tässä kuitenkin se syyllinen, kun nykyään saa kaikki rikolliset esimerkiksi raiskaajat vapaasti kulkea missä vaan ?

Vaikka jokin pieni tuomio tulisikin, kohta ovat vapaana taas ja etsimässä uutta uhria...

En ymmärrä kyllä tekijän ideologiaa, jos haluaa raiskata teinitytön, miksi se pitää tappaa lopuksi ?

Eikö raiskauksesta selviä noin vuoden vankilassa, kun taas lapsen raiskaus murha tai vastaava tuo sen 7-14 vuotta ?

Äänestä
  • veikkaan, että koska tekijä on alle 21 niin tuomio minkä saa niin siitä vähennetään heti puolet ja siitäkin vielä ensikertalaisuus vähennys eli puolet ja nykylain mukaan jos on avulias niin saa lisää vähennyksiä ja sit vähennetään tutkintavankeus aikakin eli on melkein heti vapaana. Eipä Eveliinan tappajakaan ollut vankilassa kuin 2 vuotta.

    Äänestä

Olemme pulassa, kaikki sekoaa yksitellen

Äänestä
  • Jaan kokemuksesi.

    Äänestä

hoitakaa se tekijän nimi, tulee toki julkiseksi ensi tiistaina mutta nopein saa etelänmatkan.

Äänestä
  • Mitäpä sinä sillä tiedolla teet?

    Äänestä

Vuoden ihaninta aikaa, viimeinen viikko koulussa ennen kesälomaa, lämmintä ja valoisaa, pieni paikkakunta.
Näköjään nuorten ja tyttöjen tulisi aina liikkua porukassa nykyään. Raiskatuksi voi joutua jopa koulun vessassa, näinhän kävi pari v sitten.
Kovin tärkeää on tässäkin korostaa ettei epäilty ole ulkom.taustainen.
Onko varmaa että epäilty on tekijä? Teko on hirveä ja tuomittava olipa tekijä kuka tahansa. Lapsiparka.

Äänestä

Nykyaikana lasten raiskaaja voi esiintyä vaikka kirkkokonserteissa. Ja fanit, vanhat mummut, tulevat sankoin joukoin ihastelemaan että onpas ihana mies.

Äänestä

Minusta on outoa että joissakin keskusteluissa jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet ilkeästi kun olen kertonut siitä että kun olin 19 vuotias niin asuin yhdessä kuusitoista vuotiaan tyttöystäväni kanssa.

Äänestä
  • Pedooooo!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00666 kirjoitti:

    Pedooooo!!!

    No en ole kyllä millään tavalla.

    Äänestä

Rysän päältä sääli saattaa herätä äkkiä.

Äänestä

Ei ole ihan normisettiä tuo mies. Varmaankin jotain käy ilmi mielentilatutkimuksessa.

Äänestä

Nyt on tekijä ainakin ihan Suomalainen .

Äänestä
  • Voi kun te tietäisitte millasia miehiä teinityttöjen perään,itte kuulin JO kohta40v sitten rakennuksillakun töissä olin niin rasvaisia keskusteluita että ei mitään rajaa!
    yksikin nuorempi timpuri kehui kun oli painanu menee Pattajalla lomillaan 16v tyttöä,joo ei ihan tervettä menoa sellanen.
    Noiden aikojen jälkeen on korviini kantautunu millon mitäkin mitä on tehty nuorten kanssa joko vapaaehtoisesti tai väkisin.
    Että pitäkää nyt ihan oikeasti tyttäristänne huolta ellette halua että pahasti käy,samoin valistakaa poikianne että kunnioittavat tyttöjä/naisia,mitään EI saa kellekkään tehdä väkisin,mikään seksi ei ole kehumisen aihe!

    Äänestä

  • Anonyymi00663 kirjoitti:

    Voi kun te tietäisitte millasia miehiä teinityttöjen perään,itte kuulin JO kohta40v sitten rakennuksillakun töissä olin niin rasvaisia keskusteluita että ei mitään rajaa!

    No kuusitoista vuotias on jo ylittänyt suojaikärajan, itse ei tarvitse mennä ulkomaille että saa kuusitoista vuotiasta.
    Niiltä saa täällä ihan suomessakin.

    Olen ollut viimeiset 20 vuotta sitä mieltä, että nuoret naiset laittautuu ja pukeutuu ihan tarkoituksella seksikkäästi eli tiukkoihin, paljastaviin tai muuten miehiä houkuttelevasti. Ehkä pahinta mitä tiedän on väkisin puserretut tissit tyrkylle toppi ja siihen läpinäkyvät valkoiset housut, joista stringitkin näkyy läpi. Siinä hyvin monella ukolla värähtää viisari, vaikka ei henkilökohtaisella tasolla olisi millään tavoin aito pedofiili tai kiinnostunut lapsista. Luonto kuitenkin tekee nämä jutut niin, että mies kiinnostuu naisista, jos ne yrittää esittää vanhempaa naista. Ei miehen kuulu arvioida kenenkään ikää. Lasten kuuluu olla lapsia, kunnes ovat täysi-ikäisiä. Joskus ennen vanhaan 15-vuotiaat saattoi leikkiä vielä nukeilla ja käyttäytyä myös lapsen tavoin. Maailma on muuttunut liian rajusti, jos 15-vuotiaiden täytyy metsästää seksikumppania joka viikonloppu ja sitä pidetään ihan normaalina ja yleisesti hyväksyttynä. Tottakai sellainen raiskataan, mutta miksi tapettu lisäksi, saadaanko koskaan tietää ?

    Äänestä

  • Anonyymi00670 kirjoitti:

    Olipas sinulla typerä ja epäkypsä kirjoitus.

    Äänestä

  • No niin nyt on jäbän sukunimi paljastettu !

    Eli syyllistät itse nuoria kun haluavat pukeutua nätisti ja pidöt heidän omana syynään.
    Kertoo enemmän sinusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00665 kirjoitti:

    No kuusitoista vuotias on jo ylittänyt suojaikärajan, itse ei tarvitse mennä ulkomaille että saa kuusitoista vuotiasta.
    Niiltä saa täällä ihan suomessakin.

    Lapsi se 16 vuotias on kuitenkin. Pedofiiliko olet?

    Äänestä

  • Anonyymi00679 kirjoitti:

    Lapsi se 16 vuotias on kuitenkin. Pedofiiliko olet?

    Etkö ymmärrä että pedofiiliä ei kiinnosta tuon ikäiset? Pedofiilejä kiinnostaa esimurrosikäiset.
    Kyllä minä olen täysi-ikäisenä harrastanut seksiä kuusitoista vuotiaan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00663 kirjoitti:

    Voi kun te tietäisitte millasia miehiä teinityttöjen perään,itte kuulin JO kohta40v sitten rakennuksillakun töissä olin niin rasvaisia keskusteluita että ei mitään rajaa!
    yksikin nuorempi timpuri kehui kun oli painanu menee Pattajalla lomillaan 16v tyttöä,joo ei ihan tervettä menoa sellanen.
    Noiden aikojen jälkeen on korviini kantautunu millon mitäkin mitä on tehty nuorten kanssa joko vapaaehtoisesti tai väkisin.
    Että pitäkää nyt ihan oikeasti tyttäristänne huolta ellette halua että pahasti käy,samoin valistakaa poikianne että kunnioittavat tyttöjä/naisia,mitään EI saa kellekkään tehdä väkisin,mikään seksi ei ole kehumisen aihe!

    Suomalaiset miehet menee Thaimaahan raiskaamaan lapsia. Sitä kutsutaan seksin ostamiseksi
    Kaksi tuttu ukkoa teki tätä pari vuotta
    Ja kun pitää viagraa vetää, eivät ymmärrä että siellä on siihen sotkettu kaikkea paskaa
    Kohta kuolivat maksasyöpään molemmat
    Olisi n arkkuun halunnut vilkasta vieläkö seisoo

    Äänestä

Suurimmat kysymykset ovat :

1. Miksi vanhemmat päästää alaikäisen lapsen klo 0.30 yöllä mihin lie grillikioskille tai muutenkaan kävelemään yönselkään ilman autokyytiä ?

2. Miksi nuorisokaverit ei pidä enää toisistaan huolta vaan lähtevät tietoisesti erilleen yöllä ja tiesivät silti jostain syystä mistä ruumis löytyy ?

"Tavallisen perheen kiltti tyttö" ei hengaile öisin ulkona. Nuoriso ei kuulu kadulle öisin, kuten ei aikuisetkaan siellä hengaile. Öisin nukutaan kotona, jotta aamulla voi lähteä kouluun, töihin, harrastuksiin, lenkille, kauppaa jne...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/74a0f0b2-e5b2-41fe-bcd8-fa0f39d34677

Toivottavasti tämä tapaus opettaa nuorisoa sekä heidän vanhempiaan, jotta jatkossa vältyttäisiin uusilta uhreilta, eikä kävisi niin, että "vapaana kulkevat" MT-potilaat nyt innostuu tästä ja alkaa tekemään näitä hyökkäyksiä...

Äänestä

On se hyvä että on tämä kanava sairaille ja rasistijunteille. Saa edes jossain purkaa sairaita ajatuksiaan. Huh huh

Äänestä

Avovaimollani on neljätoista vuotias tytät ja hän tykkää pukeutua näyttävästi, siksi saa paljon ylimääräistä huomiota paljon vanhemmilta miehiltä ja sairaita kommentteja.
Hänellä sattuu olemaan isot c kupin rinnat vaikka onkin vasta noin nuori, itselläni ei tulisi mieleenikään katsoa häntä millään tavalla seksuaalisesti. Ei edes vaikka meillä käy koko perhe yhdessä saunassa.

Äänestä
  • Joo...on tossakin yhtälössä jotain pielessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00696 kirjoitti:

    Joo...on tossakin yhtälössä jotain pielessä.

    Mikähän siinä on sinusta pielessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00726 kirjoitti:

    Mikähän siinä on sinusta pielessä?

    Ainakin se on pielessä ja karmivaa, että 14-vuotiaan tytön äidin miesystävällä on tytön kuppikoko tiedossa ja vielä kommentoi sitä verkossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00743 kirjoitti:

    Ainakin se on pielessä ja karmivaa, että 14-vuotiaan tytön äidin miesystävällä on tytön kuppikoko tiedossa ja vielä kommentoi sitä verkossa.

    No olen kyllä ollut heidän mukanaan vaateostoksilla lukemattomia kertoja joten kyllä se pakosti tulee esille.
    Sinusta on varmaan karmivaa kun kirjoitin että en voisi ikinä kuvitella mitään seksuaalista hänestä?

    Äänestä

Järkyttävää miten taas nuori tyttö joutunut vapaankasvatuksen uhriksi.
Ei tyttöjen pitäisi keskellä yötä olla poikia riiaamassa!
Tuohon aikaan liikkuvilla ei varmasti puhtaita jauhoja ole pussissa.
Kyllä perheillä pitäisi olla moraali ja kasvatuksen alkeet. Tuohon aikaan ollaan jo nukkumassa tai kotona ainakin.

Äänestä
  • Voi v***u näitä moralisoijia!!!

    Äänestä

  • Oliko sinusta minun tyttöystävä vapaakasvatuksen uhri kun hän 16 vuotiaana asui 19v kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00684 kirjoitti:

    Oliko sinusta minun tyttöystävä vapaakasvatuksen uhri kun hän 16 vuotiaana asui 19v kanssa?

    Kiireesti töihin, etkö jo myöhäzty !

    Äänestä

  • Anonyymi00681 kirjoitti:

    Voi v***u näitä moralisoijia!!!

    Taisit tyrkätä koko sanavarastosi foorumille !

    Mieti pari uutta ilmaisua kesää varten &

    Äänestä

  • Anonyymi00684 kirjoitti:

    Oliko sinusta minun tyttöystävä vapaakasvatuksen uhri kun hän 16 vuotiaana asui 19v kanssa?

    Kyllä lapset voi käyttää yhteistä huonetta, mutta mieluusti kotonaan !

    Äänestä

  • Anonyymi00687 kirjoitti:

    Kyllä lapset voi käyttää yhteistä huonetta, mutta mieluusti kotonaan !

    Me asuimme yhdessä kahdestaan vuokrakaksiossa ja olimme kihloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00685 kirjoitti:

    Kiireesti töihin, etkö jo myöhäzty !

    Miten tuo liittyy mitenkään kirjoitukseeni?

    Äänestä

  • Taas syyllistetään vanhempia ja uhria
    Entäs tämä lapsen raiskaaja ja tappaja.
    Kukaan ei ole vielä kommentoinut miten hänet on kasvatettu
    Suomi on niin helvetin naisvihamielinen maa

    Äänestä

  • Anonyymi00685 kirjoitti:

    Kiireesti töihin, etkö jo myöhäzty !

    Sisko alkoi seurustelemaan 16 vuotiaana 19 vuotias miehen kanssa
    Ovat olleet naimisissa 50 vuotta

    Äänestä

  • Minkä kasvatuksen tulos oli lapsen tappaja raiskaaja.
    Kukaan ei syytä vanhempia
    Ei tietenkään, kun on kyse miehestä

    Äänestä

  • Eikun vaan jatkuu uhrin ja vanhempien syyllistäminen

    Äänestä

  • Anonyymi00709 kirjoitti:

    Sisko alkoi seurustelemaan 16 vuotiaana 19 vuotias miehen kanssa
    Ovat olleet naimisissa 50 vuotta

    Joillakin o n varsin kapea käsitys elämästä ja tavotteet sen mukaiset.
    Joskus onnistuu jotenkin joskus ei mitenkää .

    Äänestä

  • Anonyymi00714 kirjoitti:

    Eikun vaan jatkuu uhrin ja vanhempien syyllistäminen

    Mitä merkitystä tappajan syyllistämisellä on, kun on ilmiselvää, että hän on syyllinen.. Enemmän ihmisiä kiinnostaa tietää miksi pikkulikka on yöllä kylillä tai mitä pikkulikka teki ennen raiskatuksi ja tapetuksi tulemistaan.. Täytyyhän näiden tapausten opettaa muita nuoria, jotta tapaus ei toistu heti muutaman viikonlopun jälkeen taas..

    Äänestä

Valkeakosken raiskaajamurhaaja on keppostellut ennenkin. Tähän asti häntä on kuitenkin ymmärretty ja suvaittu, vaikka taipumuksensa ovat olleet selkeästi esillä. On kuulunut siihen ryhmään "ihmisiä", joista tiedetään että jonakin päivänä vielä raiskaa ja tappaa jonkun lapsen. Mutta yhteiskunnalta on puuttunut kyky ja halu puuttua ajoissa ongelmaan.

Äänestä
  • Taidat olla melkoinen etukäteisselvännäkijä, tiedät ennakolta kuka mihinkin ryhmään kuuluu. Sinun osaamisesi avulla voitaisiin yhteiskunnasta nimetä kaikki jatkossa mahdollisesti rikolliseen toimintaan ryhtyvät, nero on syntynyt!

    Äänestä

Niin kauhea kuin tapaus onkin ja toivon tekijälle vähintään elinkautista, ei 15-vuotiaan kuulu hengailla grillillä 12 aikaan yöllä. Klo 21 kotona ja ehkä joskus erikoistilanteessa vannottaa kaverin saattamaan kotiin saakka, tutustuu vanhempana kavereihin ja vaatii sijaintiedot missä menee. Nys saivat vanhemmat maksaa liberaaliudesta kalleimman hinnan

Äänestä
  • Liian vanha tähän tapaukseen

    Äänestä

OMA PORUKKA TAPPOI.

Äänestä

Miten nämä nuoret löysi tytön ? Seuraavana päivänä? Miksi tämä tekijä vapaallla jos lapseen kohdistunu raiskaus!! En ymmärrä tätä maailmaa mikä ?

Äänestä

Nyt syyllistetään surmattua ja hänen vanhempiaan????

Äänestä

Kyllä nuorella on oikeus liikkua ulkona myös yöllä mutta vanhempien täytyisi silloin tietää missä lapsi on.
15v hakee jo omia rajojaan ja kokemuksia mutta valitettavasti aina on näitä pedofiilejä ja tappajia.

Äänestä
  • Niin kauan kuin nuori elää äiyin jääkaapista rajojen hakeminen tapahtuu vanhempien ehdoilla.

    Äänestä

  • Ei ole lapsilla mitään oikeutta liikkua öisin eikä mitään tarvettakaan. Eihän aikuisetkaan tuolla hypi pusikoissa. Nuorisolle kuuluu kotiintuloajat, poliisien ja koulujen täytyisi ne yhdessä päättää ja kirjata lakiin. Vanhemmille lastensuojeluilmoitus ja kovat sakot, jos alaikäinen liikkuu ilman aikuisia klo 21 jälkeen, kun kaupat menee pääosin kiinni. Se on ainut keino, että niitä ohjeita myös noudatetaan.

    Äänestä

Uskon enemmän poliisia

Äänestä

Kuka heitti hiivat
,pullataikina paisuu
,tämä ketju siis nääs.

Äänestä

Kun 15-vuotias oppii "pämppäämään kuin pääministeri" niin häneltä saattaa helposti unohtua että pääministerillä on ne veronmaksajan kustantamat henkivartijat aina matkassa.

Äänestä

Vankilassa on oma hierarkia raiskaajille ja varsinkin lapsiin ja nuoriin sekaantujille tai tappajille.

Toivottavasti karma kostaa rankemman päälle.

Äänestä
  • Kieltäydyn kaikesta rikollisesta toiminnasta olkoot nimi j a aihe mikä tahansa.

    Se on minun kansalaisoikeuteni ja kasvatukseni.

    Äänestä

  • Anonyymi00731 kirjoitti:

    Kieltäydyn kaikesta rikollisesta toiminnasta olkoot nimi j a aihe mikä tahansa.

    Se on minun kansalaisoikeuteni ja kasvatukseni.

    Minutkin on kasvatettu hyvin mutta kyllä minä aikoinaan täysi-ikäisenä harrastin seksiä viisitoista vuotiaan kanssa.
    Hän oli ennestään tuntematon ja tapasimme kaupungilla kun hän oli juomassa kavereiden kanssa, juttelimme puolituntia ja hän kertoi että on kokematon mutta että saisin paljaalla puskassa jos haluaisin.
    Joten sinne menimme ja lähdimme sen jälkeen diskoon tanssimaan, tosin diskon ovella minulle piruiltiin miksi olen menossa teinien diskoon. Ovella oli vartijana tuttavani koulusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00735 kirjoitti:

    Hyvin kasvatetut moraaliset ihmiset eivät keksi moraalittomia satuja eivätkä kirjoita ropaskaa foorumeille.

    👎👎👎

    Äänestä

  • Anonyymi00738 kirjoitti:

    Hyvin kasvatetut moraaliset ihmiset eivät keksi moraalittomia satuja eivätkä kirjoita ropaskaa foorumeille.

    Kyseessä ei tosin ollut mikään satu, no kyllä minulla silti on hyvä moraali. Olin itsekin tuolloin nuori vaikkakin täys-ikäinen.
    En ymmärtänyt sinun pointtiasi tai logiikka miksi tuo olisi ollut satua .

    Äänestä

"Ei ketään raiskata vastoin tahtoaan. Ei tarvitse mennä pusikoihin itseään tyrkyttämään".

-Paavo Lipponen

Äänestä

Psykiatrinen hoito ajan tasalle, että sairaat saa hoitoa ja laitokseen ne, joihin muu hoito ei tepsi.
Mutta ei, kun pitää säästää.
Ja te täällä, vaatteista syyllistävät, kyllä ne valmistajat ja mainostajat tekevät muodin. Sitä sitten nuoriso(kin) seuraa.
Mutta kun pitää olla tämä loputon talouskasvu...

Äänestä

Muistakaa, että uhrin vanhemmat, sukulaiset tai läheiset voi lukea näitä kurjoituksia myös. Surun käsittelyn lisäksi on aika julmaa luettavaa. Toivottavasti uhrin lähipiiri ei käytä some-palveluita muutamaan viikkoon. Säästyisivät niin paljolta.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 141 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täytyy olla ulkona tai metsän lähistöllä yksin yöllä klo 24-02 välillä ?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597d9dff-024b-47b9-9ca4-e3d73cd7fb16

Kaikki alaikäiset lapset kuuluu kotiin klo 20, jos ilman perhettä ollaan liikenteessä. Ei lapsia tule päästää keskenään mihinkään päihteiden kanssa tekemisiin. Kun noudatettaisiin yhteisiä pelisääntöjä esimerkiksi kohtuullisia kotiintuloaikoja tapahtuisi näitä raakoja ja traumaattisia juttuja vähemmän tai harvemmin.

Missä on vanhempien vastuu nykyään ?

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu