Petteri Orpo nieli Giorgia Melonin huijauksen sellaisenaan

Anonyymi-ap

"Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) sai monet kulmakarvat kohoamaan, kun hän luonnehti Italian pääministeri Giorgia Melonia yhteistyökykyiseksi ja Eurooppa-myönteiseksi. Tämän lisäksi Meloni on Orpon mukaan mukana Ukrainan auttamisrintamassa Venäjää vastaan.

Lisäksi Suomen pääministeri arvioi, että Melonin uusfasistinen tausta ei ole hyväksyttävä, mutta se, mitä hän on osoittanut toiminnallaan, on hyväksyttävää.

Lasunto on hätkähdyttävä ja sitä on syytä perata tarkemmin."

Aloitetaan Italian istuvan pääministerin taustasta, jossa Orpokin näkee ongelmia.

Giorgia Meloni aloitti poliittisen toimintansa 15-vuotiaana, jolloin hän liittyi Italian sosiaalisen liikkeen MSI:n nuoriso-osastoon. Kyseessä ei ole mikä tahansa poliittinen nuoriso-osasto, sillä MSI perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Benito Mussolinin johtaman fasistisen puolueen raunioille.

MSI ei toimi enää virallisena puolueena, mutta sen kannattajat kokoontuvat vuosittain erilaisiin tapahtumiin. Yksi niistä nostatti rajun kohun viime tammikuussa, jolloin Italian poliisin mukaan noin sata osallistujaa teki siellä natsitervehdyksen. Osa heistä on jäseniä Melonin johtamassa Italian pääministeripuolueessa Fratelli d’Italiassa."

"Kun Petteri Orpo kuvailee hänen olevan mukana Ukrainan auttamisrintamassa, se on totta puheiden tasolla. Konkreettinen tuki on kuitenkin olematonta.

Eri maiden Ukraina-tukea tilastoivan Kielin instituutin mukaan Italia on tukenut Ukrainaa kahdenvälisesti summalla, joka vastaa 0,09 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Italian osuus EU:n Ukraina-tuesta vastaa 0,2 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Melonin hallituksen virallinen selitys asiaan on kuultu ulkoministeri Antonio Tajanin ja puolustusministeri Guido Crosetton suulla: Italia tarvitsee aseensa itse eikä maan taloustilanne salli tukea."

Italialaiset oikeusoppineet ovat jo pitkään varoittaneet Melonin hallituksen toimista.

Kovimpia sanoja on käyttänyt Italian perustuslakituomioistuimen entisen puheenjohtajan ja ex-pääministeri Giuliano Amato on varoittanut maanolevan muuttumassa ”EU:n uudeksi Unkariksi”.

Hän vertaa Giorgia Melonin johtamaa Italiaa jo suoraan Viktor Orbánin Unkariin ja viime syksyyn asti laitaoikeiston hallitsemaan Puolaan. Molemmilla on ollut ongelmia etenkin EU:n oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa.

Amato muistuttaa lisäksi, että Petteri Orpon Eurooppa-myönteiseksi kuvailema Meloni on ainoa euromaan pääministeri, joka ei ole hyväksynyt Euroopan vakausmekanismin uudistusta. Italia kaatoi koko uudistuksen poikkeuksellisella näkemyksellään.

Italialaisen politiikan konsulttiyhtiö Policy Sonarin analyytikko Francesco Galietti sanoo Melonin luoneen varsin onnistuneesti itselleen julkista kuvaa länsimaisesta johtajasta . Galietti huomauttaa kuitenkin samalla, että muutos on pelkkää pintaa.

”Se on tuottanut hänelle hyvää tulosta toistaiseksi, mutta Meloni ei ole koskaan unohtanut poliittisia juuriaan.”

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kuvaili tällä viikolla Giorgia Melonia kokolailla samoin sanoin kuin Orpo. Myös kokoomuksen europarlamenttiryhmä EPP harkitsee vaalien jälkeen yhteistyötä Melonin kanssa.

Italialainen politiikan tutkija, Surreyn yliopiston professori Daniele Albertazzi pitää tätä suurena voittona Melonille. Hänen mukaansa Italian pääministeri on pohjustanut tällaista käännettä jo vuosia.

“Ja sitten Meloni heräsi yhtenä aamuna ja huomasi, että hänestä on taianomaisesti tullut eurooppalaista valtavirtaa. Hän on valmistellut maaperää tälle kahden vuoden ajan. Kaikki on hyvin ilmeistä, kaikki on tapahtunut hyvin avoimesti”, Albertazzi kirjoitti viestipalvelu X:ssä von der Leyenin kommentin jälkeen.

Francesco Galietti muistuttaa myös Melonin läheisistä suhteista Viktor Orbániin ja kuvailee heidän poliittiset linjojaan pohjimmiltaan hyvin samanlaisiksi. Molemmat ajavat muun muassa perinteisiä perhearvoja ja ovat sekä EU- että maahanmuuttokriittisiä, vaikka Meloni onkin varsin onnistuneesti peitellyt tätä noustuaan Italian pääministeriseksi.

Petteri Orpon lausunto näyttääkin erityisesti tässä kohdassa hyvin oudossa valossa, sillä hän sulkee kategorisesti pois yhteistyön Orbánin Fidesz-puolueen kanssa."


https://www.talouselama.fi/uutiset/petteri-orpo-nieli-giorgia-melonin-huijauksen-sellaisenaan/498f92be-4f9e-4199-882a-061ffad59baa?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR1MXu4FfuPo237cOVLRPUfbfmM742a4fsR9aKEAIPekULhFHfdSaFTZxEk_aem_ASTQKHvo-yYvJVtltP1LSeUoqlxhJw9Eyylst49e14Yy6B7NKzkEqYZ6pRtpqywn7dOdugkoGe2n8Exgq_I6bLO8

40

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meloni on hyvä. Ei hyysää matuja

      • Anonyymi

        Onko sillä hyvät melonit?


      • Anonyymi

        Persupersu !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sillä hyvät melonit?

        Fasismi on etenkin talouspolitiikkaa.
        Eikä rasismia.

        Lukekaa niin tiedätte.


    • Anonyymi

      Orpo on niin urpo.

      • Anonyymi

        Perinteinen seteliselkärankainen eli kokoomuslainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perinteinen seteliselkärankainen eli kokoomuslainen.

        Ei enempää kuin Saksikäsi.


    • Anonyymi

      Toki Petterille uusfasistit kelpaavat.

      • Anonyymi

        Kommarit ovat haastavampia.
        Kommunismi perustuu alistamiseen ja kateuteen.


    • Anonyymi

      Orpo kerrohan kenkä joukoissa seisot.

    • Anonyymi

      Orpon heikko kohta ovat nämä fasistinaiset. Heidän kanssaan hän haluaa tehdä juttuja yhdessä.

    • Anonyymi

      Kuka on meloni?

      • Anonyymi

        Italian pm


    • Anonyymi

      Sieltä Italiasta on pitkä matka venäjän rajalle.

    • Anonyymi

      Sinne katosi Orpon lahjoittamat 7 Miljardia ! Italialaiset teettivät 150.000 euron taloremppoja . Joista omavastuunsa 10% ! Tällaista idioottimaista koronatukea umpikahjot Suomen Vassarit ja Orpo Lahjoittivat Suomalaisilta pois ! En jätä omaa testamenttia tähän maahan .

      • Anonyymi

        Naiveja Toopeja täynnä koko hallitus.


      • Anonyymi

        Kenenkähän kannattaa tehdä uuden talon hintainen taloremppa..? 150 000 e..


      • Anonyymi

        Niin, Orpon kokoomus kannatti EU-tukea ja äänesti sen puolesta ollessaan oppositiossa,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenenkähän kannattaa tehdä uuden talon hintainen taloremppa..? 150 000 e..

        Sen joka saa rahat EU:lta
        Italialaisille on maksettu tämmösiä energiaremppa rahoja ok taloihin.
        Niillä on toisenlaiset mepit, kun meillä, pitävät oman maan kansalaisten puolta.
        TV uutisissa haastateltiin yhtä rahan saanutta perhettä
        Ei meillä ole 150000 energia rahoja saatu


      • Anonyymi

        Sanna mariini ne rahat lahjoitti.

        Ja Kreikkaan 4 mrd lahjoitti toinen demari Jutta Urpilainen 9 vuotta sitten.

        Mikä noita demareita vaivaa?


    • Anonyymi

      Nielihän se Purrankin "ei olla rasisteja" - huijauksen

      • Anonyymi

        Kyllä Orpo tietää, että Purra & co ovat pinttyneitä rasisteja. Orpo tietää myös, että ilman näitä rasisteja EK:n ohjelmaa ei saa vietyä läpi.


    • Anonyymi

      "Molemmat ajavat muun muassa perinteisiä perhearvoja ja ovat sekä EU- että maahanmuuttokriittisiä "

      Mitä vikaa on siinä, että kannattaa perhearvoja eikä halua maahan teinityttöjä raiskailevia ja murhailevia matuja?

      • Anonyymi

        Se, että ei halua, että koulussa opetetaan lapsille anaalliseksiä, on vihervassareiden mielestä fasismia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että ei halua, että koulussa opetetaan lapsille anaalliseksiä, on vihervassareiden mielestä fasismia.

        Kyllä ja niiiiin väärin.

        Lapsen pitää saada itse valita sukupuolensa lepsun , lepakon, hintin, homoliinin tai insinöörin välillä ja sitä saa vaihtaa yläasteella.


    • Anonyymi

      Taitaa olla tämä Ukrainan avustaminen muutamien valtioiden varassa loppupeleissä
      Meitä taidetaan suoraan sanottuna kusettaa

      • Anonyymi

        Tietysti kusetetaan. Me maksamme kiltisti mitä pyydetään.


    • Anonyymi

      "Melonin hallituksen virallinen selitys asiaan on kuultu ulkoministeri Antonio Tajanin ja puolustusministeri Guido Crosetton suulla: Italia tarvitsee aseensa itse eikä maan taloustilanne salli tukea.""

      Ja joku Suomen taloustilanneko muka sallii? Kyllä Ukrainan asia on kaikkien eurooppalaisten asia ja siihen pitäisi kaikkien osallistua ilman venkoilua.

      • Anonyymi

        Valitettavasti Venäjän uhka otetaan tosissaan vain Venäjän naapurimaissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti Venäjän uhka otetaan tosissaan vain Venäjän naapurimaissa

        No fakta on, että Venäjä ei muodosta Italialle minkäänlaista uhkaa toisin kuin esim. Suomelle ja Puolalle


    • Anonyymi

      EU: n pitäisi tähän puuttua. Mutta onko niin , että EU pelkää Italian äärioikeistoa

    • Anonyymi

      Orpo ja kokoomus ovat ainakin pa*kat housuissa niiden edessä.

    • Anonyymi

      Petteri vääntää itsensä sellaiselle kahdeksikolle, että se solmu ei aukene koskaan.

    • Anonyymi

      Tutti Tohelon olisi nyt Haukuttava Italialaiset ×××tanan oma kansa ensin paskoiksi ?

      • Anonyymi

        Demarit ovat sdp:n tarkkailu luokalla.


    • Anonyymi

      Ei Mussolini ollut paha,vasta kun liittoutui aatun kanssa v 1938,oli sitä ennen hyvä ystävä juutalaisten kanssa,jotka häntä myös auttoivat,meloni on rehti ja luonnollinen,ottaa aina huomioon myös toisinajattelevat.terhakka,pistää toimeksi,tulee toimeen kaikkien kanssa,entinen baarimikko kun on Rooman vanhimmasta yökerhosta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5822
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5328
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3708
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      92
      3269
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2730
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2390
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1844
    Aihe