Lapsia ei juuriaan näy ihmisillä. Koiria sitäkin enemmän.
Meistä on tullut koirien kusettajien kansaa
Anonyymi-ap
25204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Meidän edestä kulkee joka minuutti joku koiran kanssa.
Koira hoitaa heitä sitten kun ovat vanhustenlaitoksessa ja ei hätää! Koira maksaa teidän eläkkeet.
Meidän kaupungissa oli noin 5000 alle 15v lasta 1990 luvun alussa. Nyt noin 1000. Nyt on ihmiset ottaneet koiria niin, että niitä on yli 5000 tässä kaupungissa. Ne paskovat kadut. Omistajat vievät koiran paskalle naapurin portille, mutta ei omalle. Kerran sanoin siitä kun minun portille jätti iso doggi paskan, että veisitkö tuon pois? Omistaja vastasi, että "miksi asut tässä, muuta pois".
Ulkomailla on koiran paskasta 200 euron sakko. Meillä ei. Kun pienikin koira kusee portillesi, saat olla varma, että koko kaupungin koirat siihen merkkinsä jättää.
Meillä on paska lapio. Miksi minun jolla ei ole koiraa, pitää ne siivota?
Mikä on tuo sisäsiittoinen rupukylä?
On liikaa tumputtajia ja väärään reikään päästäjiä?
Oletko astunut koiran paskaan, muutaman kerran on tullut niin tehtyä ja haju on ihan hirveä?
Samassa kaupungissa loppui vauvaliike. Tilalle on tullut kolme Mudtiy&Mirri liikettä.
Kyllä ihmiset on fiksuja!
Sitä myydään mitä ostetaan.
Kenen vika jos ei lapsia synny? Koiranko?
Maan johdon.
Ainakin meillä päin aika vähän kusetetaan lapsia ulkona.
Ihmiset on hyysätty viherpunapolitiikalla helppoa elämää tekeviksi ja avuttomiksi eikä normaaleja perhearvoja enää arvosteta vaan epätyypillisiä suhteita. Naiset hukuttavat normaalit hoivaamis-äitiviettinsä koiriin, kuvittelevat olevansa koirien emoja. Pitävät koiria kuin vauvoja ja hellittelevät heitä kuin lapsia. Ihan omituiselta kuulostaa, yrittävätkö jopa imettää heitä? Koira on lemmikki, ei kenenkään ihmisen lapsi. Se pitäisi älyttömänkin tajuta.
Aiemmin sanottiin koirien omistajia koirien emanniksi, isänniksi, nykyään he ovat koirien äitejä ja isijä,
Kuka tänne kurjuuteen enää lapsia tekemään.
Kyllä tämän kadun varressa ainakin kakaroita riittää huutamassa ja paikallisen koulun ikkunoita särkemässä. Koskaan en ole koirien nähnyt tekevän samaa.
Mitä eroa on koiralla ja nuorella naiivilla naisella?Koiraa ei voi kusettaa puhelimella👌
Eukot ei osaa lisääntyä
Eivät halua lisääntyä.
Koira on nykynaisen lapsi. Ikävä kyllä se ei maksa veroja.
Eikä maksa eläkkeitä.
tämä koira-sairaus on pervo ilmiö ! aitoa saastetta.
Nykyään näkee usein nuoren naisen ulkoiluttamassa koiraa samalla katsoo puhelinta.
Suomalaisen miehen EI TULE SIITTÄÄ LAPSIA!
Niistä seuraa vain vähintää 18 vuotta ELATUSMAKSAMISTA LASTEN ÄIDILLE!
Isä saa tavata lapsiaan, vain jos lähivanhempi äiti siihen suostuu!
Miehen rooli ON VAIN MAKSAJAN ROOLI!
Avioliitossa ja avioeron jälkeen MIEHELLÄ ON VAIN VELVOLLISUUKSIA !
EI MITÄÄN OIKEUKSIA!
Valtio tukee koirien paskantamista 30 miljoonalla vuosittain alennetun alv-kannan kautta. Sama raha pitäisi käyttää mm perhevalistukseen keskiasteen koulutuksessa, oppisuunnasta välittämättä. Moni ei tajua biologian alkeita eikä sitä miten lasten kanssa pärjää. ( Oikein hyvin normiälyinen)
Ankara koiravero on paikallaan.
Ehdottomasti kunnon koiravero ja tuplana lapsettomille.