Naurattaa Varkaus päättäjät ja tukijat

Seuraavaksi esittelyyn Can U Louhela Jam - bändikisan loput esiintyjät!

Aloitetaan kansainvälisestä, psykedeelistä autotallirokkia soittavasta yhtyeestä, joka saapuu Alankomaiden Amsterdamista - The Mosfets.

Alun perin keulahahmo Keith Moffatin, Keith Mosfet -nimellä toiminut sooloprojekti vakiintui nykyiseen bändimuotoonsa koronavuosien aikana, kun Keith muutti kotoaan Kanadasta Amsterdamiin. Bändin muut jäsenet ovat hollantilaiset Fay Christen ja Maarten Dinkelberg, sekä suomalainen Ilari Oinonen. Pandemia-ajan vaikeuksien jälkeen The Mosfets on keikkaillut ja levyttänyt ahkerasti, sekä kotihollannissa että ulkomailla. Viimeisin Suomen keikka tapahtui lokakuussa 2022 Helsinki Psych festeillä, jolloin bändin raivokas ja tyylitelty esiintyminen jätti jälkensä niin yleisöön, järjestäjiin, pressiin kuin kanssamuusikoihinkin.

Jo aikaisemmin julkaistu älpee, sekä kourallinen singlejä ja eepeitä saavat seurakseen tuoreen kokopitkän loppuvuodesta 2023. Sitä ennen voit bongata bändin Alankomaiden keikkojen lisäksi mm. Lontoossa, Brightonissa ja tietenkin Louhela Jameissa kesällä 2023!

Warkaus lehti kansainvälinen matkailulehti
Sitte haukutte minua kade ja katkera
Tuo yhtye alkoi seurata minua Instagramissa
Että kukahan se kansainvälinen on?
Täh
Varkaus ei tee mitään yhteistyötä yksityishenkilöt kanssa 🤣
0128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Seuraavaksi esittelyyn Can U Louhela Jam - bändikisan loput esiintyjät!

Aloitetaan kansainvälisestä, psykedeelistä autotallirokkia soittavasta yhtyeestä, joka saapuu Alankomaiden Amsterdamista - The Mosfets.

Alun perin keulahahmo Keith Moffatin, Keith Mosfet -nimellä toiminut sooloprojekti vakiintui nykyiseen bändimuotoonsa koronavuosien aikana, kun Keith muutti kotoaan Kanadasta Amsterdamiin. Bändin muut jäsenet ovat hollantilaiset Fay Christen ja Maarten Dinkelberg, sekä suomalainen Ilari Oinonen. Pandemia-ajan vaikeuksien jälkeen The Mosfets on keikkaillut ja levyttänyt ahkerasti, sekä kotihollannissa että ulkomailla. Viimeisin Suomen keikka tapahtui lokakuussa 2022 Helsinki Psych festeillä, jolloin bändin raivokas ja tyylitelty esiintyminen jätti jälkensä niin yleisöön, järjestäjiin, pressiin kuin kanssamuusikoihinkin.

Jo aikaisemmin julkaistu älpee, sekä kourallinen singlejä ja eepeitä saavat seurakseen tuoreen kokopitkän loppuvuodesta 2023. Sitä ennen voit bongata bändin Alankomaiden keikkojen lisäksi mm. Lontoossa, Brightonissa ja tietenkin Louhela Jameissa kesällä 2023!

Warkaus lehti kansainvälinen matkailulehti
Sitte haukutte minua kade ja katkera
Tuo yhtye alkoi seurata minua Instagramissa
Että kukahan se kansainvälinen on?
Täh
Varkaus ei tee mitään yhteistyötä yksityishenkilöt kanssa 🤣

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu