Tämän olisi ateistien jo syytä tiedostaa

Tiesittekö, että ihmisen ei pidä pierrä, koska silloin hän karkottaa osan itsessään olevasta Pyhästä Hengestä? Aivan kuten Pirkko Jalovaarakin on oikeassa siinä, että ihmisen ei pidä syödä lääkkeitä, koska niiden mukana niellään Saatana sisuksiin.

Kannattaa siis harkita, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä.
7166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuo on muuten täyttä totta! Aamulla kun pieraisin, niin karkotin itsestäni jotain muutakin kuin henkeä. Sitten silmiäni hieraisin ja olihan olo housuissa venkeä. Varma Kakki

Äänestä

koulussa jehovan todistaja piereskeli ja perusteli aina , mitä sitten jos vähän itselleen päästää , oli hieman vajaa kaveri 🤣

Äänestä
  • Hiukan vajaaksi sitä tulee, jos päästelee vaikkapa sitten itselleen.

    Äänestä

Pieru on varmaan viimeinen ihmisen henkäys?

Äänestä
  • pyhä henki on poistunut

    Äänestä

  • Kyllä sillä itku pitkästä ilosta,
    vanha pieru kauan elämisestä.

    Äänestä

Jumalakaan ei ikinä luovuttanut siittiön siittiötä Marialle, koska hän on tuhkamuna. Näin Jumala varjeli kokonaisuuttaan. Joosef joutui pukkaamaan Marian paksuksi. Surullisen tuskaista on tuhkamunien maailma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiesittekö, että ihmisen ei pidä pierrä, koska silloin hän karkottaa osan itsessään olevasta Pyhästä Hengestä? Aivan kuten Pirkko Jalovaarakin on oikeassa siinä, että ihmisen ei pidä syödä lääkkeitä, koska niiden mukana niellään Saatana sisuksiin.

Kannattaa siis harkita, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu