Emme ole kansana sotaintoilijoita .
Me,tiedämme mitä sota on ja siitä seuraava maan tuhoutuminen.
Emme ole kansana saaneet äänestää natosta emmekä Euroopan unionista.
Maassamme ei ole demokratiaa vaan hirmu hallitsijoiden päätöksiä.
Uskon että nyt jo oleva ja tuleva sukupolvi ,ei suvaitse tällaista.
Vaan he arvostavat Suomea Isänmaanaan ja osaavat hoitaa Suomen asiat, välttäen sotaa ja neuvotellen asioista.
Juuti tänään luin lehdestä ettei meillä maana eikä EUlla ole mahdollista vastata ,Venäjän ja kumppaneiden vastatoimintaan.
Katsoin karttaa jota näytettiin niin olemme EU alueella ,pikkuinen alue ja suurella osalla maista ei ole edes armeijaa.
Ei kannata uhota kun mittavasti isommat valtiot vastassa ,Venäjän kanssa.
Miksi siis lähdimmekään Ukrainan apulaisiksi?
Ukrainan tavoitteluun Natoon ja EU maaksi?
Suomalaiset haluavat rauhaa.
9
448
Vastaukset 9
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, pienen Suomen ei vierasvaltojen kahinoihin eikä asioihin pidä nokkaansa työntää, varsinkaan omalla kustannuksellaan ja vastuullaan.
Puolueeton maa oli paljon fiksumpi veto! - Anonyymi
Ja miks joku korruptoitunut ukrimaa pitäs eu:hun saada ja itseppä alkoivat natoon hinkuamaan tietämiensä seurauksien uhalla.
- Anonyymi
Me emme ole sotakiihkoilijoita.
Valitettavasti Venäjän kansa on.
Venäjä on sotinut viimeisen 25 vuoden aikana mm. Ukrainassa, Georgiassa, Syyriassa ja Tsetseniassa.
Hyvät suomalaiset: Ei oteta mallia Venäjän sotaisuudesta eikä näistä "venäläisistä arvoista" eli militarismista ja äärinationalismista.- Anonyymi
Juuri näin. Ei oteta mallia Venäjästä eikä Putlerista.
- Anonyymi
Iltayrjöt ja Pelkosanomat on ainoat jotka runkkaa sille aatokselle että Suomesta tulee samanlainen pommikraatterien , hajonneen infran, ruumiiden ja romun täyttämä rytöslummi kuin Itä-Ukraihnasta
- Anonyymi
Shitti kirjoitus missä ei ole mitään perää, sotahullut.
- Anonyymi
Herran pelko ois viisauden alku eli ehkäpä miltei pelon loppu. Täytyisvalita pelkääkö Juamlaa vai pelkääkö kaikkea. Väärien asioiden pelko on sokeuttavaa mutta oikeiden asioiden pelko on silmiä avaavaa
- Anonyymi
Venäjä pelastaa Euroopan, mutta liian myöhään...Sen jälkeen kolmas "Aquilonin" [Pohjolan] kuningas, joka kuulee kansan valituksen
päätitteliään, nostaa erittäin mahtavan armeijan ja asettaa edeltäjiensä perinnettä
uhmaten melkein kaiken takaisin oikeille paikoilleen, ja suuri Vicar of hood laitetaan
takaisin entiseen tilaansa. Mutta autiona ja sitten kaikkien hylkäämänä hän kääntyy
löytääkseen kaikkein pyhimmän pakanallisuuden tuhoaman ja vanhan ja uuden
testamentin heitetyksi pois ja poltetuksi.'' Nostradamus - Anonyymi
Eikö Venäjä liene tulevassa Googin sodassa johtamassa joukkoja Israelin kimppuun, että sikäli ei kovin peisetti eikä Komfy valtio. leo meller siintä on joskus selittänyt mutta se on niin kiihkoantaumuskellista uppoutuilemista, se hänen tulituksensa ettei lopun ajan tapahtumien tapahtuilujärjestyksestä meinaa ottaa erkkikään tolkkua
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS561784Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13820Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41656- 42611
- 80596
- 47584
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29526- 42489