Kun eduskunnassa asiasta hänelle mainitaan.
Eipä ole noin herkkähipiäistä pääministeriä ollutkaan Suomessa.
Hame pukisi häntä paremmin.
Eipä ole noin herkkähipiäistä pääministeriä ollutkaan Suomessa.
Hame pukisi häntä paremmin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Suomessa on äärioikeisto ja niistä yksi puolue on hallituksessa.
Orpo jatkaa valehteluaan ja hyökkää Trumpimaisesti erimielisiä vastaan.
Kokoomus on Orpon johdolla muuttunut mustan taantumuksen puolueeksi
Tiesithän, että vassarit on lähihistorian aikana murhanneet pitkälti yli 100 000 000 ihmistä.
Tiesithän että öyhötyksesi ei kuulu ketjun aiheeseen millään tavalla? Ai et tiennyt etkä ymmärrä mitään? No voivoi. Sattuuko sinua päähän jos yrität joskus ajatella?
Tiesithän että kristityt ovat murhanneet 500 miljoonaa ihmistä ja käyneet kansainvälistä orjakauppaa laivaamalla 12 miljoonaa mustaa orjaa raatamaan kristittyjen siirtomaaisäntien orjaplantaaseille Brasiliaan, Pohjois-Amerikkaan ja Karibialle.
Ja? Miten liittyy mihinkään?
Orpo liittyy äärioikeiston kanssa veljeilyyn?
Kyllä se oppositio on Orpon kimpussa ja ilman selkeää aihetta. Yrittävät väkisin vääntää ja kalastaa itselleen räkyttämällä ääniä. Erityisesti nousi esiin demari EU-ehdokkaita. Toivottavasti äänestäjät ymmärtävät yskän ja tietävät mikä on höpön löpön räksytyksen takana, tarve saada ääniä kansalta. Viherpuna on niin pinnallista porukkaa, että eivät taida ymmärtää asian ydintä.
Aivan samalla lailla ei liity mihinkään kuin edellä ollut vassarivuodatus, johon oli vastaus samalla mitalla.
Kylä se Espnajan sekoämmä siellä EU:kokouksessa munasi itsensä pahoinb, täältä oli tietysti syötetty sanat muorin suuhun.
Lopettaisi nyt espanjatar vaan härkien barbaarisen rääkkäyksen areenoilla.
PS. Natsien eläinsuojelulait olivat erittäin edistykselliset.
Putin on naZi.
Tiesithän ,että ikävä kyllä edes persua ei voi abortoida syntymän jälkeen vaikka sata miljoonaa persua onneksi jäi isukin rikkinäiseen kortsuun.
PM Orpo aloitti räksyttämisen kulttuurin.
Suomessa on äärivasemmisto ja niistä yksi puolue oli viime hallituskaudella vihekommunistien muslimiveljeskunta hallituksessa!
Islamilla aivopesty Super Sanna hyökkäsi jihadistin tavoin erimielisiä vastaan.
Islamilaisen arvopohjan ja ihmiskäsityksen omaavan Super Sannan johdolla demarit muuttuivat muslimiveljeskunnan taantumuksen puolueeksi.
Ja nyt islamilaisen arvopohjan ja ihmiskäsityksen omaava Antti jatkaa demareiden muslimiveljeskunnan johdossa…
Eikö se kuulu vihervasemmistolaisten Stalinistien aatteeseen?
Tiesitkö että islamistit jatkavat murhaamista edelleen vuonna 2024, eikä loppua ole näkyvissä!
Niitä muuten tuotiin viherkommunisti ministerin avustuksella suomeenkin kasvattamaan terroristeja…
Vain vähä älyinen äänestää viherpunikkien muslimiveljeskuntia….
Ääri vihervasurit veljeilee ripulipaskapunikkien kanssa.
Sipilä ja Orpo kutsuivat kunniakansalaisia Suomeen elostelemaan.
Kiitosta vaan.
Hyvin ovat pärjänneet ja vähentäneet muutamankin suomalaisen naisen väestörekisteristä.
Onneksi punikkeja voidaan abortoida syntymän jälkeen.
Hallituksessa ei ole äärioikeistoa.
Mielestäni tuollaiset vihjaukset ksnsanedustajilta ovat häpeällisiä.
Persut ovat äärioikeistoa edustava puolue nykyään.
Onhan sinullekin selvää että noihin orjalaivoihin joutuneet poloiset olivat maailman rasistisimman yhteisön myymiä. Valkoinen mies ei montaa askelta ottanut afrikan maaperälle koska uudet taudit ja viholliset olisivat tappaneet laivojen miehitöt hetkessä, mutta onneksi iloiset ja leikkisät pikinytkyt toivat naapuri-heimojen vangitut rannoilla ja myivät orjiksi, eli kyllä orjakaupan kylmimmät kasvot antaa afrikkalaisten alkuperäiskansojen edustajat. Siksipä on oikein kieltäytyä kaikesta tekemisistä afrikkalaisten kanssa, rasistit ja orjakauppiaat eivät kuulu nykyaikaan.
Tämä hyypiöhän copy/pasteaa tätä soopaa tänne aina. Ei toki pysty todistamaan tuota väitettään mitenjään kun todistetta tuolle väitteelle pyytää. Mutta milläs valheen todistat.
Demarit hyökkäsi yhdessä venäläissotilaiden kanssa suomalaisten kimppuun-18.
Orpo on fasisti
Tiesithän, että sosiaalidemokraatti Otto Wille Kuusinen perusti yhteishallituksen Stalinin kanssa.
Laita ihmeessä lähde....
Ei perustanut. Kyllä Kuusinen oli pesunkestävä kommunisti. Persujonne ei taas tiennyt sitä.
Lähdettä edelleen odotellaan. Oman muistikuvani mukaan Kuusinen lähti demareista jo 1910-luvulla. Mutta tosiaan lähdettä odotellaan tuon väitteen tueksi.
Otto Wilhelm Kuusisen, Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja 1911-13.
Ja Stalin oli puikoissa vuosina?
"Laita ihmeessä lähde...."
Avuttomat punikit eivät edes osaa hakea tietoa internetistä.
Lähdettä edelleen odotellaan. Oman muistikuvani mukaan Kuusinen lähti demareista jo 1910-luvulla. Mutta tosiaan lähdettä odotellaan tuon väitteen tueksi. Ja Stalin oli puikoissa vuosina?
Orpo tiesi oikein hyvin mihin kakkaan kätensä iskee kun ryhtyi yhteistyöhön persujen kanssa. Mikä yhteistyö ei hänelle aikaisemmin kelvannut, koska oli niin keskeisiä erimielisyyksiä arvokysymyksissä
2017 Orpo sanoi että yhteistyö Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa on mahdotonta, koska on niin perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä tärkeissä arvokysymyksissä, kuten ihmisyyteen liittyvässä arvopohjassa.
Mikä persuissa on muuttunut tuon jälkeen? Ei mikään. Samat johtohenkilöt, samat linjaukset, sama ohjelma. Ainoa mikä on muuttunut onkin Orpon näkemys siitä, että ihmisyyteen liittyvät arvokysymyset eivät olekaan ollenkaan tärkeitä.
Tiesithän, että Antti Lindtman riehui aseen kanssa natsiporukassa.
Laita ihmeessä lähde tähänkin.
Incel-persu raiskasi ja tappoi tytön vasta viikko sitten. Mitäs persu tähän?
Tiesithän että Ku Klux Klaanin perusti kristitty saarnaaja ja pappismies ja että Klaanin kokouksissa luettiin yleensä Raamattua ison ristin juurella, ennen kuin lähdettiin lynkkaamaan mustia.
Tiesithän, että KKK: n kannattajat oli demokraatteja, USA:n demareita.
Tiesithän, että persut ovat kommunisteja ja Trump demokraatti.
Persu pillastuu aina kun aletaan puhumaan ihmisyydestä ja ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista, noista persuille täysin tuntemattomista käsitteistä.
Ketä natsi-Antti oli lähdössä lahtaamaan?
Orpo ei ilmeisesti omaa enää vihrrvasemmistolaisten islamilaista ihmiskäsitystä ja arvopohjaa!
Hyvä niin…
Miksi ihmeessä pillastuisi!
Persut eivät vaan omaa vihervasemiston musslimiveljeskuntien arvopohjaa ja ihmiskäsitystä!
Suomen viherpuna on poikkeus joukossa ja anti-isänmaallinen ryhmittymä.. Sen mielestä kaikki, jotka puolustavat kansallisia etuja, ovat natseja. Viherpuna ei koskaan eikä missään kerro puolustavansa Suomen ja suomalaisten etua, koska se pelkää silloin olevansa natsi. EU-neuvotteluissa nuukat maat puolustivat omia kansallisia etuja, saivat EU- jäsenmaksuihin alennusta. Silloisen Marinin hallituksen demarit Marin ja Tuppurainen eivät halunneet neuvotella kansallisista eduista ja Suomi jäi iman EU- jäsenmaksualea.
Kuka haluaa olla punavihreiden kaltainen anti- isänmaallinen suomalainen, joka pitää natsina sellaista, joka puolustaa omia kansallisia etuja. EU:ssakin kaikki maat esimerkkinä Saksa ja Ranska vetävän kotiinpäin minkä kerkiävät, Suomen ei saisi sitä tehdä, Hoopoja nuo Suomen punavihreät!
Kaikki jotka eivät jaa vihrrvasemmiston muslimiveljeskuntien islamilaista ihmiskäsitystä ja arvopohjaa, ova niiden mielestä äärioikeistolaisia fasistinatsirasisteja!
Kuten esimerkiksi Orpo.
Orpon kuolemaa toivoo Suomen kansa
Ei punaiset ole Suomen kansa!
Ne hävisivät kansalaissodankin!
Ripulipaskapunikit eivät ole Suomen kansa.
Lintman, natsi jo tervehdyksestään päätellen....
Olkoot. Itseäni huvittaa tuo "Natsi-Antti" ..vittu sekin on parempi kuin olla pelkurirasistipersu. Itkupilli ,uhriutuja ,paskahousu . Ei toivotullakin lapsella on monta nimeä. Mites Vigen ja Sepustiaanin lisääntymiset etenee?Tuleeko minkä värisiä aryan brotherhood lapsia ? Joko pukkaa pepun puolelta uutta persua. Sieltähän te synnytte. Pellet.
Kysy vaikka demareiden bile Ilmarilta, sillä saattaa olla sisäpiiri tietoa, kun näyttää homous kerran kiinostavan…
Persut ovat äärioikeistoa vaikka Orpo kuinka väittäisi vastaan. Persujen kannanotoista käy hyvin ilmi heidän vihamielinen suhtautumisensa ulkomaalaiaisiin ja varsin tietyn rotuisiin ihmisiin, he puolustavat oppia rotujen eriarvoisuudesta ja he kiistävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen. He haluavat selvästi puuttua Yle:n ohjelmasisältöihin.
Ainoa mikä estää Persuja toteuttamasta äärioikeistolaista politiikkaa on se, että Suomi on yhä onneksi demokratia ja Persuillakin on riski kannatuksensa menetyksestä ja maltillisemmat puolueet estävät heitä toteuttamasta ideologiaansa puhdasoppisesti.
Tiesitkö edes, että kokoomus on persuista vielä oikeammalla? Siis sinun mukaan äärioikeistosta vielä oikeammalla. Katso arvokarttaa;
https://yle.fi/a/74-20090715
Tästä äärioikeammalle ei sitten pääsekään:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
IHMETTELEN SUURESTI ,ETTEI KUKAAN OLE VIELÄ HUOMANNUT, ETTÄ RIIKKA ON LISKO IHMISEN KROPASSA.
SIKSI RASKAUDETKAAN EIVÄT ONNISTUNEET.
Ei kehitysmaamuslimi ole rotu!
Ne on sairasta ahdasmielistä, patriarkaattista naisia sortavaa, fundamentalistista keskiaikaa elävää poliittista ideologiaa islamia ja siihen liittyviä kunniakulttuureita palvovia islamisteja!
Eikös Riikka Purralla ole kaksi lasta..
Viherpuna on taas käytännössä katsoen äärivasemmistolaista porukkaa ja anti-isänmaallinen ryhmittymä, toimii myyränä Suomessa ja Euroopassa, tuhoaa toimillaan Euroopan hyvinvoinnin, turvallisuuden jopa luonnon.
'En muuta keksnyt'-Orpo on Natsi-Purran puudeli niinkauan kuin rahat virtaavat omistavalle luokalle. Siis kaikki joita saadaan purkamalla Suomen hyvinvointivaltio.
Janakkalan koulun makaronilaatikko halvimmalla kouluruokaa tehneeltä firmalta:
https://yle.fi/a/74-20070035
Kyllä se Espanjan komukka-sekoämmä siellä EU:kokouksessa munasi itsensä pahoin, täältä oli tietysti syötetty sanat eukon suuhun.
Lopettaisi nyt espanjatar vaan härkien barbaarisen rääkkäyksen ja tappamisen areenoilla.
Franco oli massamurhaaja.
PS. Natsien eläinsuojelulait olivat erittäin edistykselliset.
Oli kyllä. Esimerkiksi Göring "vitsaili" miten juutalaiset voitaisiin laittaa saksan metsiin kuljeskelemaan koska heidän nenänsä muistuttaa hirven turpaa. Semmosta edistystä.
Ei siellä mitään natseja ole tomppeli
Onhan suomessa äärivasemmisto ja yksi puolue niistä oli viime kaudella hallituksessa!
Netissä on adressi, johon saa lahjoittaa haluamansa summan Urpon uutta kesähametta varten.
Orpo-Petteri onkin natsi-Petteri.
Kun sosialistit, vihreät ja muut kommunistit raivoavat tietää että on toiminut oikein.
Juurikin näin!
Jatkuvasti krapuloisssan töissä, niin on herkkiksenä.
Harvinaisen huippu esimerkki narsku-uhriutujasta!
Orpon yöelämäntapa kyllä tunnetaan.
Yrittäisi edes viikot olla ilman olutta ja kuohuvaa ja yrittäisi edes hoitaa työnsä, maha senkun kasvaa vaan ja terassi-iltojen rusketus alkaa jo muistuttaa rantojen spurgujen päivetystä.
Vois äijä päivittää itsensä, sama vanha puku päällä ja sisäkumi paistaa, hankkisi edes tupeen.
Tuo urpo ny ei erota tupeeta pateesta.
Koko ajan kännissä töissä, ei olisi yhtään yllättävää, että tulisi hanhenmaksapatee päässään töihin.
Tuollainen jokapäiväinen alkoholin käyttö kyllä näkyy jo.
Seuraavaksi kärähtää ratista ja vieraista naisista.
Orpo on ollut piilonatsi aina, mutta ei pikkupoikana uskaltanut nousta Suurta Juhaa vastaan vuonna 2017.
Aloittaja elää kummallisessa natsifantasiassa. Täällä arkitodellisuuden puolella sellaisia ei ole.
Kyllä punavihreässä kuplassa on, jossa kannatetaan uutta sosialista ja islamilaista maailmanjärjestystä…
Kaikkea se vihervasemmistolaisuus teettääkin ihmismielelle…
Hametta voi harkita, kun oppii vähän kantamaan vastuuta teoistaan. Siihen asti parempi että kulkee kraka kaulassa vain suuttumassa, kun pitäisi vastata omista sanomisistaan ja tekemisistään. Sopii mainiosti näin.
Meinaatko että Orpon pitää pukea hame ja liittyä sateenkaariliikkeeseen?
Eikös se ole lähinnä teidän vihervasemmistolaisten pelikenttää?
Mies joka ei uskalla käyttää kilttiä, on neiti.
Ymmärsit täysin väärin. Orpo ei ansaitse hametta, vaikka aloittaja sitä hänelle ehdotti, koska orpo ei kanna vastuuta toimistaan.
Toivottavasti Orpon kanssa veljeilevät ”natsit” voittaa vaalit!
Muuten elämme kohta aloittajan unelmoimassa islamistien kommunistivaltiossa…
Tosiasiat on kohdattava Suomijuntit! Velalla elämisen ON LOPUTTAVA!!!
https://www.suomenuutiset.fi/purra-tosiasiat-on-nyt-kohdattava-elintaso-perustuu-valheelle-ja-velalle-ja-sen-maksun-aika-on-tulossa
Kaikki possut vikisevät aina vähän ennen teuraalle joutumista mutta se ei muuta miksikään sitä karua tosiasiaa että kulutusjuhlat ovat nyt virallisesti OHI!!!
https://www.suomenuutiset.fi/valtiovarainministeri-purra-pyrimme-tekemaan-jarkevia-ja-oikeudenmukaisia-paatoksia-mutta-emme-voi-valttya-hyvinkin-hankalilta-leikkauksilta
Sitäpaitsi se ei meille käy ;=))
https://mega.nz/file/9cIwXRhA#YOCjdkji0wizEP07AJJ3lWeLW7OC8uSczqwpDeX9tnk
Valtion velka on muodostunut kertakaikkiaan KESTÄMÄTTÖMÄKSI!!!
https://www.youtube.com/watch?v=9CVqA7FGeuI
Ainoa tie eteenpäin on AY-liikkeen totaalinen ALASAJO!!! Vain siten voi Suomalaisen kilpailukyvyn vielä pelastaa ;P
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b82a14f-2dc0-4f72-8677-38954112c221
Oletteko jo pyytäneet idolinne Putinin apuun?
Hänhän jahtaa myös "natseja".
NATSESSA ON SUOMELLE AINA LÖYTYNYT PELASTUS VENÄJÄN HULUINTA VASTAAN
Missä vaiheessa Orposta tuli laitaoikeiston peesailija?
Vielä edellisten EU-vaalien jälkeen Kokoomus oli EU-parlamentin EPP:n liberaalisiipeä ja oli eturintamassa ajamassa mm. Orbanin Fidesziä pois EPP:n ryhmästä ja nyt Orpo näyttää asemoivan itsensä konservatiivisen EPP:n ja laitaoikeiston ECR:n väliin ja kosiskelee Italian Melonia EPP-ryhmään siirtääkseen sitä kokonaisuutena oikealle.
Vielä vuonna 2017 Orpo ilmoitti, että yhteistyö laitaoikeiston, kuten Halla-ahon Perussuomalaisten kanssa ei käy, koska Kokoomuksen arvot ja ihmiskäsitys ovat niin selvässä ristiriidassa heidän kanssaan. Ilmeisesti rasimi on Orpolle nyt ok, koska eihän Perussuomalaiset ole mitään pesäeroa rasistisista vihapuheista tuomion saaneeseen Halla-ahoon ole tehnyt.
"En muuta keksinyt"
Terveisin Petteri
Onko Orpo veljeillyt Lindtmannin kanssa?
Lainaisiko aloituksen tekijä hameensa vai jopa lahjoittaisi sen ?