Sissikoulutusta palestiinalaisille

Anonyymi-ap

Suomalaista pitäisi alkaa antamaan sissikoulutusta palestiinalaisille heidän taistellessaan israelilaisia naisten- ja lastentappajia vastaan. Ja aseistusta. Israelinkin tankit tottelevat panssarimiinaa ja -ohjusta sekä molotovin cocktaileja. Helikopterit tykkäävät manpadseista. Erilaisia miinoja jalkaväkeä varten.

26

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä olet oikeassa ettei palestiinalaisilla ole asita millä taistella huippumodernia Israelin armeijaa vastaan. Maamiinat ei auta uusimpia amerikkalaisia f-35 vastaan. Palestiinalaisten pitäisi saada ydinaseita että olisivat yhtään tasaväkisiä Israelia vastaan jolla arvellaan olevan 250- 450 joukkotuhoasetta eri tietolähteistä ja tiedusteluviranomaisista riippuen. täyttä varmuutta asiaan ei ole saatu koska Israel kieltää kansainvälisiä tarkkailijoita tulemaan tarkastamaan tilanetta.

      Muistetaan että Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin koska Irakilla epäiltiin olevan kielettyjä joukkotuhoaseita kuten Israelilla. Irak ei ollut minkäänlainen uhka Yhdysvalloille. Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin Israelin käskystä.

      • Anonyymi

        Israel nimittää Hamastaistelijoiksi lapsia jotka koettavat puolustaa ritsoilla puolustuskyvyttömiä vanhempiaan ja isovanhempiaan väkivaltaisia isrelilaisotilaita vastaan. Toki ennen näitä tapahtumia Israelin ilmavoimat, uusimat suihkuhävittäjät ja taisteluhelikopterit, sekä tykistö ovat ensin tulittaneet aluetta jonne israelilaisotilaat menevät "viimeistelemään" eli murhaamaan eloonjääneitä. Kyseessä ei ole sota. Meneillään on palestiinalaisten kansanmurha!

      • Anonyymi

        Sissisota nimenomaan auttaa ylivoimaista vihollista vastaan. Eivätpä enää pyöri esteettä panssareilla kun muutama panssarimiina posahtaa. Irakilaiset ja afganistanilaiset voisivat myös neuvoa miten IED:eitä eli tienvarsipommeja tehdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sissisotaan tarvittaisi ensin sotilaita mitä Palestiinalla ei ole. Toiseksi tarvittaisi aseita ja ammuksia ja tietenkin huippukoulutusta, samaa mitä israelilaisotilaat saavat. Palestiinalaisten tilanne tällä hetkellä toivoton. Gazassa on käynnissä kansanmurha.

        Eiväthän afganistanin mujahedinitkään mitään huippusotilaita olleet/ole. Silti laittoivat hyvin kampoihin jenkeille venäläisille ja jenkeille.

        Afganistanin mujahedit ovat tunnettuja sotimisen taidoistaan. Afganistanin historia on täynnä sotia joten afganistanin mujahedit ovat yksiä maailman taitavimmista ja vaikeammista vastustajista. Lisäksi afganistanin mujahedeilla on aseita ja ammuksia. Afganistan on myös pinta-alaltaan erikokoinen kuin Gazan alue.

        Siinä olen samaa mieltä ja kunnioitan palestiinalaisia vastarintataistelijoita koska he jaksavat yhtä taistella täysin ylivoimaista miehittäjää vastaan. Mataanm perheitään ja oikeuksiaankin puolustavat palestiinalaistaistelijat tulevat olemaan legendoja kuten mujaheditkin jotka ovat antaneet kaikille maahan hyökäneille kovaa vastusta.

        Paleterroristit ansaisevat kaikkien halveksinnan.

        Palestiinalaisia vastarintataistelijoita nimitetään harhaanjohtavasti terroristeiksi. Tässä Israel on mestari jo siitäkin syystä, että maailman mediat ovat suurelta osin juutalaisomistuksessa. Tuon kaltaisen valhepropagandan levittäminen on siis helppoa Israelille.

        On keksitty uusia termejä kauheuksille jotka eivät uudella tavoin ilmaistuina kuulosta niin pahoilta kuin todellisuudessa ovat.

        Israelin murha-iskut ja muut hirviömäiset teot on selitetty sodalla terrorismia vastaan vaikka Israel on hyökkäävä osapuoli joka miehittää laittomasti palestiinalaisalueita. Vastarintataistelijat on demonisoitu antisemitistisina terroristeina jotka haluavat valloittaa Israelin ja tappaa kaikki juutalaiset. Tuo kaikki näyttää ja kuulostaa pikemminkin Israelin juutalaisten tavotteelta kuin palestiinalaisten jotka yrittävät selvitä hengissä Israelin hirviömäiseltä väkivallalta.

        Israelin laittomille palestiinalaisalueiden miehityksille on keksitty nimitys. Kerrotaan postiivisia mielikuvia herättävästä uusien siirtokuntien perustamisesta, vaikka kaikki tietävät minkälaisia kauheuksia tuo sisältää. Apartheid, palestiinalaisten tappaminen ja palestiinalaisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää näissä siirtokunnissa.

        Silmittömiä ja täysin säälimättömiä hyökäyksiä palestiinalaisalueille joissa tuhannet palestiinalaiset ovat saaneet surmansa, kutsuu Israel vähätellen ennalta ehkäiseviksi iskuiksi. Näitä "ennalta ehkäiseviä iskuja" on tehty silloin kun mitään muutakaan syytä ei iskuille ole keksitty. Iskujen tarkoitus on ollut provosoida palestiinalaisia tekemään "virheen" joka on antanut Israelille "oikeutuksen" valloittaa lisää palestiinalaisalueita ja kohdistaa entistä suurempaa väkivaltaa palestiinalaisiin.

        Osa Afganistanin mujahedeista on Yhdysvaltojen kouluttamia sotilaita jotka ovat jakaneet tietojaan ja taitojaan nuoremille Mujahedeille.

        Kuten olemme saaneet lukea ja kuulla, niin Talibanin äärimuslimit tunnetaan vanhoillisesta kultturistaan jossa esim. naisten ja miesten välinen tasa-arvo on kehitymätön, eli naiset ovat länsimaisesta näkökulmasta katsoen alisteisessa asemassa.

        1970-luvun lopulla ja 80-luvulla Afganistanin hallitus pyrki saattamaan tämän äärimäisen alikehittyneen maan nykypäivään, ja ohjelmaan kuului tuolloin mm. naisten tasa-arvo.

        Yhdysvallat käytti miljardeja dollareita saadakseen aikaan hirvittävän sodan tuota hallitusta vastaan. Syynä oli se, että tuolloinen Afganistanin hallitus oli silloisen Neuvostoliiton tukema.

        Avustamalla uudistuksia vastustavia fundamenttalistioppositioita Washington tietoisesti lisäsi Neuostoliiton hyökäyksen todenäköisyyttä Afganistaniin, ja kun se kävi toteen, CIA ryhtyi suureksi seremoniamestariksi: Se jakeli lähi-idän maille valtavia taloudellisia avustuksia ja painosti Pakistania vuokramaan maansa USA:n sotilastukikohdaksi. Vastalahjaksi USA tarjosi suuren ase-arsenaalin ja sotilaiden koulutusta.

        Lopulta Yhdysvallat ja Taleban voittivat. Naiset ja muut afganistanilaiset hävisivät. Yli miljoona kuoli, kolmemiljoonaa vammautui ja viisimiljoonaa joutui pakolaisiksi. Yhteensä tuo oli silloin n. puolet koko maan väestöstä.

        En tiedä miksi mutta jotenkin nämä muistot yhdistyvät nyt meneillään olevaan Ukrainan sotaan. Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on kertonut haluavansa pitkittää Ukrainan sotaa että Venäjä saataisi heikkenemään. Valitettavasti Biden toteuttaa suunitelmaansa Ukrainan ja ukrainalaisten kustannuksella.

        Myöhemmin Yhdysvallat riitautui entisen liittolaisensa Osama Bin Ladenin kanssa ja hyökkäsi liittolaistensa kanssa Afganistaniin. Myös Suomi oli Yhdysvaltojen laittomassa hyökäyksessä mukana. Afganistanin sota maksoi suomalaisille veronmaksajille yli miljardi euroa.

        Kun Yhdysvallat oli liittolaistensa avustamina pommittaneet Afganistanin kivikaudelle, löytyi Osama Bin Laden lopulta, ei Afganistanista vaan Pakistanista missä USA:n erikoisjoukot murhasivat Bin Ladenin paikan päällä, ilman kuulustelua, ilman oikeudenkäyntiä..

        Muistetaan että myös Suomeen saapui valtava määrä pakolaisia ja maahanmuuttajia Afganistanin tapahtumien seurauksena. Thanks USA.. .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel nimittää Hamastaistelijoiksi lapsia jotka koettavat puolustaa ritsoilla puolustuskyvyttömiä vanhempiaan ja isovanhempiaan väkivaltaisia isrelilaisotilaita vastaan. Toki ennen näitä tapahtumia Israelin ilmavoimat, uusimat suihkuhävittäjät ja taisteluhelikopterit, sekä tykistö ovat ensin tulittaneet aluetta jonne israelilaisotilaat menevät "viimeistelemään" eli murhaamaan eloonjääneitä. Kyseessä ei ole sota. Meneillään on palestiinalaisten kansanmurha!

        Kuuntelepa youtubesta Caroline Glickin analyyseja. Saat puolueettomampaa kuvaa tilanteesta. Vai eikö faktat kiinnosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palestiinalaisia vastarintataistelijoita nimitetään harhaanjohtavasti terroristeiksi. Tässä Israel on mestari jo siitäkin syystä, että maailman mediat ovat suurelta osin juutalaisomistuksessa. Tuon kaltaisen valhepropagandan levittäminen on siis helppoa Israelille.

        On keksitty uusia termejä kauheuksille jotka eivät uudella tavoin ilmaistuina kuulosta niin pahoilta kuin todellisuudessa ovat.

        Israelin murha-iskut ja muut hirviömäiset teot on selitetty sodalla terrorismia vastaan vaikka Israel on hyökkäävä osapuoli joka miehittää laittomasti palestiinalaisalueita. Vastarintataistelijat on demonisoitu antisemitistisina terroristeina jotka haluavat valloittaa Israelin ja tappaa kaikki juutalaiset. Tuo kaikki näyttää ja kuulostaa pikemminkin Israelin juutalaisten tavotteelta kuin palestiinalaisten jotka yrittävät selvitä hengissä Israelin hirviömäiseltä väkivallalta.

        Israelin laittomille palestiinalaisalueiden miehityksille on keksitty nimitys. Kerrotaan postiivisia mielikuvia herättävästä uusien siirtokuntien perustamisesta, vaikka kaikki tietävät minkälaisia kauheuksia tuo sisältää. Apartheid, palestiinalaisten tappaminen ja palestiinalaisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää näissä siirtokunnissa.

        Silmittömiä ja täysin säälimättömiä hyökäyksiä palestiinalaisalueille joissa tuhannet palestiinalaiset ovat saaneet surmansa, kutsuu Israel vähätellen ennalta ehkäiseviksi iskuiksi. Näitä "ennalta ehkäiseviä iskuja" on tehty silloin kun mitään muutakaan syytä ei iskuille ole keksitty. Iskujen tarkoitus on ollut provosoida palestiinalaisia tekemään "virheen" joka on antanut Israelille "oikeutuksen" valloittaa lisää palestiinalaisalueita ja kohdistaa entistä suurempaa väkivaltaa palestiinalaisiin.

        Saatanan omat vihaavat Israelia, Jumalan silmäterää. Veikkaan, että Psalmissa 83 kuvatut tapahtumat ovat lähellä. Hamas ja muut joukkiot tuhoutuvat yliluonnollisesti. Mitenkähän Jumala sen tekee? KÄyttääköhän hän tulikiveä, rakeita, myrskyä, maanjäristystä, tsunamia vai mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuntelepa youtubesta Caroline Glickin analyyseja. Saat puolueettomampaa kuvaa tilanteesta. Vai eikö faktat kiinnosta?

        Jos tarkoitat tätä konservatiivista juutalaista journalistia Caroline Glickia jolla Israelin ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalaisuus, niin ymmärthän että hänen kirjoittamansa ei sisällä kovin paljoa mitään missä kritisoitaisi Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa? Ehkä hän löytää ystäviensä tukemana myös Afganistanin ja Irakin sodastakin jonkin sellaisen näkökannan minkä mukaan Yhdysvaltojen hyökkäysodat olisivat olleet välttämättömiä. Ehkä naisten tasa-arvo jne..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatanan omat vihaavat Israelia, Jumalan silmäterää. Veikkaan, että Psalmissa 83 kuvatut tapahtumat ovat lähellä. Hamas ja muut joukkiot tuhoutuvat yliluonnollisesti. Mitenkähän Jumala sen tekee? KÄyttääköhän hän tulikiveä, rakeita, myrskyä, maanjäristystä, tsunamia vai mitä?

        Israel on saatanan oma. Israel kulkee samaa latua jossa entiset kiusaajatkin. Israel on syytettynä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa täsmälleen samasta mistä Natsi-Saksa. KANSANMURHASTA! Kaikki jotka tuota väkivaltaista siionatsivaltiota tukevat, jäävät historian väärälle puolelle.

    • Anonyymi

      Palestiinalaisten tulisi toimittaa ITSE hamasterroristien päät Israelille niin turhilta tuhoilta vältyttäisiin.

      • Anonyymi

        Eivätkö israelilaiset ole juuri niitä jotka noita turhia tuhoja lähi-idässä aiheuttaa? Israelia syytetään palestiinalaisten kansanmurhasta Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, siis samassa tuomioistuimessa jossa Natsi-Saksa sai aikanaan tuomioita samoista syyteistä.

        Hamas tarttui miekkaan ja miekkaan se kaatuu.

        Ison operaation järjestivät hyökätessään siviilejä vastaan, mutta nyt siellä kaatuukin vain lapsia,
        Ei yhtään taistelijaa?

        Kaikki rauhanomainen on siellä yritetty moneen kertaan, mutta mikään ei auta paitsi suursiivous.

        Siis Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita ja alistaa miehitettyjen alueiden palestiinalaisia apartheid-politiikalla ja muulla väkivalalla, niin näkemyksesi mukaan se olikin palestiinalaiset jotka tarttuivat miekkaan? Rruuaahahahaaaaah...Olet hauska!!

      • Anonyymi

        Palkästään Ruotsin kautta Suomeen tuli lyhyessä ajassa kymmeniätuhansia pakolaisia kun Yhdysvallat aloitti hyökkäyssodan myös irakissa. Lähi-idästä paennut miljoonia Israelin ja Yhdysvaltojen väkivaltaa. Mahahanmuutto-ongelmat ja ongelma maahanmuuttajat ovat pääosin Israelin ja Yhdysvaltojen luomia ongelmia Länsi-Euroopalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hamas tarttui miekkaan ja miekkaan se kaatuu.

        Ison operaation järjestivät hyökätessään siviilejä vastaan, mutta nyt siellä kaatuukin vain lapsia,
        Ei yhtään taistelijaa?

        Kaikki rauhanomainen on siellä yritetty moneen kertaan, mutta mikään ei auta paitsi suursiivous.

        IDF ei paista vauvoja uunissa samalla kun raiskaa vauvan äidin ja ampuu isän. Paholainen saa hamasin tekemään tuollaista! Voiko ihminen edes ymmärtää tuollaista demonista pahuutta?

    • Anonyymi

      Joka tukee hamasta, tukee myos Israelin valtion tuhoa.
      Siihen syyllistyvat monet Euroopan hyvinvointi valtiot Suomi mukaan lukien. Hyi!
      Eiko Hitler Saksassa ollut tarpeeksi tuhoa?
      EU samalla tiella taas muutaman vuosikymmenen jalkeen.
      Mutta nyt tuho tapahtuu sisalta pain.
      Pahantahtoiset siirtolaiset pitavat siita huolen.

      • Anonyymi

        Äläs viitsi valehdella tai vääristellä. Kuka Hamasia on tukenut, tai mitä tuolla Hamasilla tarkoitetaan? Onko se vain Israelin luoma valhe jolla pyhitetään kaikki väkivalta palestiinalaisia kohtaan? Kai palestiinalaisillakin on oikeus elämään, vai kuinka? Ehkä unohdat kiimassasi tai siionatsistisessa hurmoksessasi että se on Israel mikä miehittää laittomasti palestiinalaisalueita. Se on siis Israel joka on hyökkäävä osapuoli, ei Hamas, ei palestiinalaiset. Israel siellä tekee kaikkensa että itsenäinen Palestiinan valtio EI voisi alkaa rakentumaan. Israel vastustaa fanaattisesti itsenäistä Palestiinaa jonka 143 YK:ohon kuuluvaa valtiota on jo tunnustanut.

        Ei ole laitonta pitää sodan aikana hallussaan viholliselta vallattuja alueita.

      • Anonyymi

        Aatun ansiosta länsi- ja keskieuroopassa on kovin vähän juutalaisia.

    • Anonyymi

      Kansainvälinen rahankeräys pystyyn jolla saadaan hankittua manpadseja ja panssarimiinoja palestiinalaisille!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      445
      4778
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1702
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1438
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1339
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1296
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1171
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      865
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe