– opiskelijat saavat oppia teurastamisesta kotona. Siinä nyt niin ihmeellistä ole, aina niin tehty, varsinkin ennen kun ei ollut moderneja teurastamoja. Lihaa yritettiin tehdä suurin elkein, se jäi mahdottomana. Ei auta asiaa jos sokerinpalan kokoinen saatiin aikaiseksi kalliilla rahalla, sekään aitoa. Se haudattu. Aina maataloissa teurasttettu, nykyään elikot viedään rekoilla vastaavaan suuriin teurastomoihin.
Ilman lihaa ihmiskunta ei pärjää. Liha ja maito tärkeitä. Aineita joita ei voi jäljitellä.
itsekkin nyt olen painoani laskenut, en ruokatottumuksia isommin muutaen, vaan pienemmin annoksin, suuremmat välit ateriointiin, hyvin toimii, nyt 8 kg pudonnut 115 kilosta, tarkoitus sataankiloon päästä. Siinä painonpudotuksessa ei ole mitään poppakonsteja, vain vähemmän syötävää. Ennenkään ole epätervellistä rasvaa niin käyttänyt, nin ei poikkeavuuksia, kaljaa ja vinettoa en käytä lainkaan. Hiilihydraatteja voi syödä -perunaa ihan hyvin, jopa hyvää laihdutajille, viimeisin sanoma. Isokokoisena en saakkaan painoa maratoonareitten lukemiin. Lihaa ja maitoa pitää olla, se pitää tiellä, pieninkin annoksin esim ihan kasvisruualla jotka luulevat pärjäävänsä, ei pärjää sen niin monet todenneet. Meillä syödään kasviksia ja metsämarjoja paljon, ne hyvä lisä, jopa tarpeellinen. Paikat pysyneet hyvässä kunnossa, iho ja muut. Lääkärin tarkastuksissakin vain hyvää tulee, jotka vuoden välein. Vaimon kanssa paljon samoillaankin, mm tänään, kun olemme reissussa se mukava lisä päivien asuntoautossa matkustamiseen. Olemme nyt pohjois-norjassa.
Lihasta ruoaksi
Anonyymi-ap
2
93
Vastaukset
- Anonyymi
Näin se menee.
- Anonyymi
Hyvä ruoka terveyden A ja O.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2574590Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116- 471109