Hyvät lukijat!
Julkaisin äskettäin neljällä Suomi 24 keskusteluosiolla laajan sekä kantaaottavan kirjoitukseni "ARVIO TILANTEEN KEHITTYMISESTÄ". Kyseisessä kirjoituksessa tein yhteenvedon Metsästäjäliiton järjestämästä Päättäjäpaneelista, EU-vaaliohjelmista, puolueiden Metsästäjäliiton nettisivuille/Jahti-lehteen antamista näkemyksistä sekä metsästystä koskevista viimeisimmistä ajankohtaisista tapahtumista maassamme. Kaikken edellä esittämäni sekä kirjoittamani Metsästyskirjan (teos luettavissa sekä allekirjoittaneen ja Suomen Perusta ajatuspajan toiminnanjohtajan keskustelu kirjan teemoista löytyy netistä: https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/metsastyskirja/) perusteella esitin arvioni metsästys-, riistanhoito- ja metsäpolitiikan tilanteen kehittymisestä.
Kirjoitukseni on ilman mitään todellista aihetta, selkeästi vaalivaikuttamisperusteisesti hävitetty kolmelta keskusteluosiolta. Ei mitenkään ole oikeusvaltioperiaatteen mukaista, että vihervasemmistolainen ylläpito ja media ovat omanneet itselleen oikeuden päättää siitä mitä kansalaiset saavat tietää ja mitä ei.
KEHOITAN KAIKKIA:
-Lukekaa kirjoitukseni ajatuksella joko Suomi 24 Metsästys/kalastusosiosta tai Perussuomalaisen puolueen nettisivujen blogiosiosta.
-Aktivoitukaa äänestämään EU-vaaleissa. Suosittelen kaikkia jotka antavat painoarvoa metsästys-, riistanhoito- ja metsäpolitiikan kokonaisuudistukselle siten, kuin Metsästyskirjassa esitän äänestämään Perussuomalaisen puolueen EU-vaaliehdokas SIMO GRÖNROOSIA (nro:45).
-Välittäkää tietoa laajasta kirjoituksestani sekä äänestyssuosituksestani mahdollisimman laajasti!
Arno Westerholm
Luutnantti ammattiriistanhoitaja/metsästäjä
metsätaloudenharjoittaja PS-poliitikko
ÄLKÄÄ ANTAKO VIHERVASEMMISTON BLOKKIPOLITIIKAN ONNISTUA!
3
138
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kettään Persua enää minnekään tuhoamaan. Kamalaa jälkeä tullut jo hallituksessa. Suo.en ajavat konkurssiin!
- Anonyymi
Persut hajoaa!
- Anonyymi
Taitaa olla luti hiukan pössähtänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806