Seurakunta pilvissä

Mitä arvelette. Näkyykö seurakunta pilvissä lentokoneesta tempauksen jälkeen?

Vai keksikö Paavali koko tempauksen, kun ei tiennyt olosuhteita niin korkealla?
20236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nej. Det är säkert.

Äänestä

Ei se aloittajalle näy. Kun Herra tulee kirkkaudessa, vain Pyhät jäävät ylösnousemusruumiissa eloon ja he, joille Jeesus ei ole Herra, he kuolevat- ajassa ja nousevat tuhannenvuoden päästä Jumalan eteen vastaamaan siihen, mitä tällä tuli mussutettua.

Äänestä
  • Sen jälkeen Jumala julistaa tuomion, tulee toinen kuolema, kun ensin on kaikki mussuttamisen syyt ja seurakukset katsottu, purtu hampaita, ja todettu, kuinka tyhmästä päästä ruumis kärsii.
    Toinen kuolema on edessä, kullakin sen jälkeen, kun kaikki on läpikäyty. Putkinilla on oma aikansa, tarkastella - mitätuli tehtyä ja Martillakin, kun ja koska jokainen tekee tilin.
    muotouskonnollisella Papilla ja hallitsijalla on kovimmat vastuupaineet.
    Miksi, koska veren evankeliumi ei ole saanut pestä veriruskeita syntejä- villan valkoiseksi ja on menettänyt iankaikkisen elämän armolahjan.
    Sama tuomiokäytäntö on talonpojalla ja kupparilla, tosin tekoja ei ole niin paljon tarkasteltavana. Syitä ja sen seuraksia.

    Jumala Elämänantajana on oikeus tappaa syntiä tekevä sielu.

    Kun tuomiot ja hammastenkiristyksen on läpikäyty, helvetin tuli toimittaa tuomion lopullisen profetoidun mitan, kaikki entinen on sitten mennyt, eikä sitä muistella.

    Mal 4:1  Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. 

    Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.

    Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot. (Mal 4:1-3)

    Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.

    -- Tämä on toinen kuolema, >>tulinen järvi.<<<
    Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm 20:12-15)

    Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

    Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa;

    >>>>tämä on toinen ----kuolema."----- <<<< (Ilm 21:7-8)

    Elämänantaja- antaa Elämän kellet tahtoo- se on armolahja Kristuksessa. Sitä ei kannata missata, ei edes tietoisesti- koska tyhmästä päästä koko ruumis kärsii.....
    Tuomion kyllä pääsee kuulemaan, jokainen teko - minkä se aiheutti pääsee näkemään. Voi olla, että jos isänä on johdattanut jälkipolvensa opettamatta elämäntielle, se on katkera osa, jossa todella tulee itku ja hammastenkiristys. Mussuttamalla ei tämän profetia kirjoituksista väisty, vaan kertoo lihallisesta mielestä, joka ei tee parannusta, kuten Agustinuskin oli, toi vain perinnäisopit, jolla peitetään itse Jumalan Sana.

    Äänestä

  • Tämä on hyvä muistaa tässä ajassa.

    Kirkkojen jäsenkirjat ja muotorituaalit ei pelasta, vaan Elämänkirja taivaissa, joka on kirjoitettu Golgatan veren voimasta. Lunastuksen veri- ja kuka Häneen uskoo, saa Elämän ja seuraa tätä sijaisuhriaan täällä ajassa,----- Katso- Jumalan Karitsa- joka pois ottaa maailman synnin. Siksi iankaikkisen elämän armolahjan sanat on pelastava- ja sydän vihmottuna Kristuksen veren sovituksella myös halu seurata Häntä.

    Tästä ei ole epäselvää.... Eikä tehdä siitä sydämelle epäselvyys, että jäsenrekisteti jossain olisi polku taivaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tämä on hyvä muistaa tässä ajassa.

    Kirkkojen jäsenkirjat ja muotorituaalit ei pelasta, vaan Elämänkirja taivaissa, joka on kirjoitettu Golgatan veren voimasta. Lunastuksen veri- ja kuka Häneen uskoo, saa Elämän ja seuraa tätä sijaisuhriaan täällä ajassa,----- Katso- Jumalan Karitsa- joka pois ottaa maailman synnin. Siksi iankaikkisen elämän armolahjan sanat on pelastava- ja sydän vihmottuna Kristuksen veren sovituksella myös halu seurata Häntä.

    Tästä ei ole epäselvää.... Eikä tehdä siitä sydämelle epäselvyys, että jäsenrekisteti jossain olisi polku taivaisiin.

    Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. Eikä mitään kirousta ole enää oleva.

    Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti. Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.

    Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
    (Ilm 22:1-7)

    Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.

    Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. (Joh 5:19-23)

    !!!!! >>> että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.

    Totisesti, totisesti minä sanon teille:

    1 >> joka kuulee minun sanani ja 2 >>>>> uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, 3 >>> sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat >>>>>>ne saavat elää.<<<<<<<
    (Joh 5:23-25)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.

    Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä (Joh 5:25-28)

    Joh 5:29  ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää". Jeesus sanoi heille:

    "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.

    Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
    (Joh 6:34-36)

    Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko. Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.

    Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan >>> herätän heidät viimeisenä päivänä. <<<<<<

    Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka >>> näkee Pojan ja >>>>> uskoo häneen,
    >>>on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."<<< (Joh 6:36-40)

    Selvää kauraa - mistä rakentuu Herran kansa- usko- --- uskon kohde--- on iankaikkinen elämä--- so. armolahja Kristuksessa ja

    HÄN --- herättää ---- milloin? Viimeisenä päivänä, eli se, kun Hän saapuu senjälkeen jossa kaikki sijat ovat valmitta- uskoville. Perillehän ei pääse, mitään epäpyhää eikä kauhistuksen tekijää.

    Eli jae- pellet ei kannat kirjoittaa jaetta ja sitten sapatoida, tai kastella päätä.

    ON Raamattu - punainen lanka pantava näkyviin, koska Jeesus itse sanoi, te eksytte- ellette tunne kirjoituksia........ Se tarkoittaa, että katkerakismukset sakaramentit- kirkkoisien tarinat, niillä vain peitetään Jumalan Sana, suomennettuna- ---- perinnäissääntö, meidän ajassa. Se ei johda pelastukseen, kun veren evankeliumi puuttuu monen sukulaisenikin sydämestä..... Ikävä vain, vaikka on lapsikaste --- totuus ei ole kohdannut sydäntä- että Jeesus olisi Herra.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tällainen natina, mikä ateismissakin on esissä.

    Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

    Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta"; ja he sanoivat:

    "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne. Joh 6:40-43)

    Raamatussa on opetukset kertomusmuotoisia, että jokaisen kaaliin se voisi avata kielen ymmärtämään - mistä on puhe.

    Nurisijoita riittää ja viimeisellä tuomiolla- se oma pää- siitä ruumis kärsii.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Toiset vinkuvat- että ei Raamatusta voi keskustelupalstalle kirjoittaa.... on liian pitkää, laiskana ei jaksa lukea, eikä ymmärrä kun ei jaksa ajatella.

    >Parempi kirjoittaa lyhyesti. että saadaan tapella, sen ja sen jakeen äärellä, toistaa sitä kuukaudesta ja vuodesta toiseen, sekä vikua kuin porsas karsinassa- talloen jalokiviä.
    Sehän on palstan idea.

    Mutta Sanan miekka, se käy luihin ja ytimiin, sekä lävistää harhat.

    Siksi Jeesuksen opetukset - - opettele kirjoitukset, eikä kirkkoisien haptetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
    (Joh 6:43-44)

    Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.

    Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän. Totisesti, totisesti minä sanon teille: 1 > joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. 2 > Minä olen elämän leipä. (Joh 6:44-48)

    Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
    (Joh 6:50-51)

    Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!

    Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

    Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi:

    "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna". Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh 6:62-66)

    Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme?

    Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh 6:67-69)

    ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista?

    ((( kavaltajiakin on olemassa --- joille veren evankeliumi korvataan ihmisopilla, ja papit antavat siihen rahat 30 hopearahaa- veripellon hinnaksi.))

    Ja yksi teistä on perkele." Mutta sen hän sanoi Juudaasta, Simon Iskariotin pojasta; sillä tämä oli hänet kavaltava ja oli yksi niistä kahdestatoista.
    (Joh 6:69-71)

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kirjoitusten tarkoitus on antaa ymmärtää se, että turhaa meidän on pieksää suuta, ilman veren evankeliumin Sanan opetusta ja oppia.

    Suunpieksennällä voi olla tuomiomittaisen palkka- koska voi olla, että tekee perinnäissäännöt korkeammaksi opiksi, kuin Jeesuksen Sanan kirjoitukset.

    Siksi jokainen tekee tilin, mittapaikalla. Jokaisesta sanasta se tehdään.
    Tämän tähden, kirjoitukset pitää kääntää katse itse Lunastajaan, sekä halullisuuteen, että tahdon lähteä seuraamaan Jumalan Karitsaa - -se on elämäksi..

    Iankaikkinen elämä, se ----on--- armolahja---- ja Pyhä Henki--- rakentaa sen seurakunnan, jonka nimi on elämänkirjassa. Jumala tuntee omansa -- Pojan kautta, koska sielumme hinta on kallisarvoinen- verellä ostettu, eikä siihen voi mitää lisätä....

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sen jälkeen Jumala julistaa tuomion, tulee toinen kuolema, kun ensin on kaikki mussuttamisen syyt ja seurakukset katsottu, purtu hampaita, ja todettu, kuinka tyhmästä päästä ruumis kärsii.
    Toinen kuolema on edessä, kullakin sen jälkeen, kun kaikki on läpikäyty. Putkinilla on oma aikansa, tarkastella - mitätuli tehtyä ja Martillakin, kun ja koska jokainen tekee tilin.
    muotouskonnollisella Papilla ja hallitsijalla on kovimmat vastuupaineet.
    Miksi, koska veren evankeliumi ei ole saanut pestä veriruskeita syntejä- villan valkoiseksi ja on menettänyt iankaikkisen elämän armolahjan.
    Sama tuomiokäytäntö on talonpojalla ja kupparilla, tosin tekoja ei ole niin paljon tarkasteltavana. Syitä ja sen seuraksia.

    Jumala Elämänantajana on oikeus tappaa syntiä tekevä sielu.

    Kun tuomiot ja hammastenkiristyksen on läpikäyty, helvetin tuli toimittaa tuomion lopullisen profetoidun mitan, kaikki entinen on sitten mennyt, eikä sitä muistella.

    Mal 4:1  Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. 

    Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.

    Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot. (Mal 4:1-3)

    Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.

    -- Tämä on toinen kuolema, >>tulinen järvi.<<<
    Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Ilm 20:12-15)

    Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

    Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa;

    >>>>tämä on toinen ----kuolema."----- <<<< (Ilm 21:7-8)

    Elämänantaja- antaa Elämän kellet tahtoo- se on armolahja Kristuksessa. Sitä ei kannata missata, ei edes tietoisesti- koska tyhmästä päästä koko ruumis kärsii.....
    Tuomion kyllä pääsee kuulemaan, jokainen teko - minkä se aiheutti pääsee näkemään. Voi olla, että jos isänä on johdattanut jälkipolvensa opettamatta elämäntielle, se on katkera osa, jossa todella tulee itku ja hammastenkiristys. Mussuttamalla ei tämän profetia kirjoituksista väisty, vaan kertoo lihallisesta mielestä, joka ei tee parannusta, kuten Agustinuskin oli, toi vain perinnäisopit, jolla peitetään itse Jumalan Sana.

    Onneksi olen valinnut kuoltuani itselleni tuhkauksen, niin Julmala ei pääse rääkkäämään olematonta ruumistani.

    Arkeologit tietävät myös, että Suomen hapan maaperä ei säilytä ruumista kovin pitkään. Päälle tuhatvuotisista hautauksista ei ole jäljellä tavallisesti luitakaan. Täten monelta suomalaiselta jää myös "ruumiin ylösnousemus" kokematta.

    Äänestä

Raamatussa on paljon kuvakieltä ja illuusioita, joilla ihmisiä rohkaistiin.

Paaalikin uskoi, että maapallo on pannukakun muotoinen ja pilven päällä on hieno paikka pitää niitä Jeesuksen häitä.

Ei käsitettty, että siellä on kova pakkanen, pitäisi olla pilkkihaalarit päällä ja happilaitteet selässä.

Kyllä Raamatussa on selvästi sanottu, että Jeesus tulee fyysisessä ruumiissa takaisi ihan samalla tavalla kuin kuin kastekäskyn jälkeen taivaaseen noussut Galilean vuorelta heltorstaina.

Tuhatvuotinen valtakunta on täällä maan päällä, ei missään pilven päällä.

Ap. t. 1:11

Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

Äänestä

Paavali oli luonteeltaan ja taustaltaan rikollinen ja epärehellinen, eikä kaihtanut valehdella. Murhasi Stefanoksen ja vaihtoi nimeään ja piilotteli ulkomailla vuosikausia.

Room.3:7

-92
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

33/38
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

Svenska Bibeln1917

Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

"min lögnaktighet"

-erärehellinen luonne, valheellinen, petollinen

Äänestä
  • Sulla on vaikeeta jäsennellä asioita. Katsos, ihminen on jotain, ennen ja jälkeen.

    Murhamies- voi olla ennen murhamies, - kun tulee uskoon, on armahdettu murhamies.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sulla on vaikeeta jäsennellä asioita. Katsos, ihminen on jotain, ennen ja jälkeen.

    Murhamies- voi olla ennen murhamies, - kun tulee uskoon, on armahdettu murhamies.

    Entä murhien uhrit?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Entä murhien uhrit?

    Päässevät 'perille', jos armosta osalliset. Muuta emme vielä tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Entä murhien uhrit?

    tiistai ---- na --4.6.2024
    "tuttuja molemmin puolin"

    Kun atomi- Japanissa räjähti ja muutti ihmiskehon kaasuksi, että varjo olevaisuudesta jäi kiveen.
    Jos siinä jäi uskovaisuudessa- varjo- niin hänen sielunsa on Herran muistissa ja hän saa nousta ylösnousemuspäivänä osaansa. Se on murhatun uhrin osa.

    Jos varjo oli ilman lunastushintaa sielusta- hänenkin sielunsa on Jumalantiedossa.
    Aivankuin kaikki on luotu- ja olevaiseksi elämässä avautunut, sama on kun ihmisen --sielu-- herätetään tuomiolle, hän saa sen ruumiin, jossa on elävänä ollut, tavallaan aineen katoamaton laki- ihmisymmärrykselle sanoitettuna.

    'siinä tuomiolla ihminen saa kohdata ElämänValtaistuimella istuvan "tulen"- koska Hänen tahtoaan vastaan on eletty. Näin katoavainen kohtaa tekemisensä hedelmät.
    Hän kohtaa esim. sen elämän, jonka laiminlöi ja johdatti vaikkapa sen antamansa väärän tiedon syyn, syystä mittapaikalle.
    Siellä esim. mm. ne papit- uskovaiset- jotka -- esittivät muotouskontoa, näin sanoo herra. mutta pappi- valhe- pekka - pakana-- Hän katselee Kirkkauden Herran edessä kättensä hedelmät ja näkee - miksi hän saa - ei elämää- vaan tuomion julistuksen.
    Ei iankaikkisen elämän armolahjaa, vaan II-kuolema kohtaa jossa Helvetin tuli tekee sen toimenkuvan loppupäätöksen. ts. tappaa syntiä tehneet uskonnolliset ja jos kerta heitä kohtaa tuomio. sehän julistaa sen Elämänvaltakunnan lain johdosta-
    niin mikä on sen osa- joka pakanuudessa on mussutellut Herraansa vastaan.

    Ei hänkään kierrä vastuuta - tähän valtakuntaan, missä ----pitäisi--- elää ihmisiksi.

    Siksi jokaisesta sanastakin tehdään tili. ts. kertoo siitä, että kaikki punnitaan mittapaikalla.

    Samalla viivalla on pappi ja kuppari, talonpoika jne.

    Mikä valtakunta se olisi, missä ei tilipäivän palkkaa ikäänkuin saa. Ja Jumalan Valtakunnan lain päämäärä on rakkaus- -----toteutammeko --- sitä tänään, Kohtaako lähimmäinen meissä Kristuskasvoisuuden., tästähän on kyse.

    Ja niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi Ainokaisen Poikansa. Eli siellä on se esimerkki rakkauden suurimmasta maljasta, jossa hän joi kärsimyksen maljan, että

    me käsittäisimme Golgatalta sen, ---missä on hyvän ja pahantaistelun kenttä---- meille esitetty luettavaksi silmillämme.

    ateisti kun menee katsomaan hyvän ja pahantaistelua. Ei voi kieltää ymmärtämästä asiaa.

    Kun risti- ihmisen rakentama - piikkikruunuineen, ruoskimisineen-- se on kuva- joka pitää kohdalta ymmärryksen, myös pappien- uskonnollisten, muotojumalisten, mikä pitää Herran ristillä, olisihan voinut astua alas. Mutta, mitä me silloin olisimme katselleet.
    Eihän sitä ihmisen aiheuttamaa uhria- olisi ymmärretty.

    Mutta nyt se on paljastettu ja tästä vastaamme. Aiheuttaako toimenpiteitä sydämessä vai ei. Musstutammeko uskonnollisia mantroja vai ja ateistisija sen ja sen papattajan selityksiä, emmekä tee- mitä pitäisi tehdä.

    Kääntyä pahoilta teiltä tehdä parannus ja lähteä seuraamaan Rakkauden Herraa.

    Tästähän tuomiolla on kyse ja kun kaikki sitten loppuunsaatetaan- jokaisen polven, ateistinkin on polvistuttava loppujenlopuksi Valtaistuimen eteen ja siinä hän tunnustaa- joka olisi hyvä tunnustaa- - uskonnollistenkin muototekoineen.

    Jeesus Kristus on HERRA--- ja mitä se Golgatan sovitustyön sovinto veri oikein loppujenlopuksi tarkoittaa...... jossa on lunastus......

    Taistelu- jossa joko rakennamme ne ristit on meidän osa, tai sitten se, että Herra, ryövärien oppitunti ristiltä----- muista minua- kun tulet Valtakuntaasi. -- on suun tunnustus.
    Hän on lunastusverellä maksava Iankaikkisen elämä meille,

    ja tahi toinen ryöväri pilkkasi. Se on älylle annettu kielikuva, ettei kukaan voi kierrellä ja kaarrella mittapaikkaa, se on profeetallinen kieli.
    tuomiosta.

    Siksi voi sanoa, että helvetin tuli- se on tyhmän pään lopputulos, jossa elämä menetetään iankaikkisesti. mp

    Äänestä

Mitään tempausta ei ole olemassakaan siinä merkityksessä kuin osa teistä käsittää tai luulee käsittävänsä.
Koko tempaus ajatuksenakin on jo luotaan työntävä ja erikoinen.
Olet matkalla lentokoneessa. Kone on tupaten täynnä matkustajia. Yhtäkkiä kun tempaus tulee, niin lentokoneen kapteeni ja vieressä istuva temmataan ylös jolloin konessa ei ole ketään kuka sitä ohjaisi. Sinä jota ei temmattu taivaaseen muiden kanssa putoatte kymmenien kilomertien korkeudesta kuolemaanne.......tämä pieni demonstraatio jo riittää kertomaan, ettei tempaus ole sellainen luonteeltaan, miten te sen esille tuotte.ja on järjen vastainen opetus.
Sitä ei voida soveltaa nykypäivään enään. sellaisenaan.

Äänestä
  • Jaa- kun Kirkkauden Herra hakee seurakunnan--- jääkö yleensä ateismikaan eloon tähän aikaan. Kuka kestää kirkkautta, kun ei ole ylösnousemusruumista.

    Voi olla- että elämä tässä ajassa päättyy.... mene ja tiedä......

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä arvelette. Näkyykö seurakunta pilvissä lentokoneesta tempauksen jälkeen?

Vai keksikö Paavali koko tempauksen, kun ei tiennyt olosuhteita niin korkealla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu