Kansallinen itsesuojeluvaisto nosti Kekkosen valtaan. Vuoden 1956 yleislakko oli osoitus, minkälaisen kuilun partaalla maamme tulevaisuus oli. Niissä oloissa Kekkosen valinta pelasti Suomen. Se, että Kekkonen pysyi vallassa niin pitkään johtui taas poliitikkojen omasta itsesuojeluvaistosta. Olisi tarvittu kekkosmaista kovuutta Kekkosen syrjäyttämiseen. Sellaisia miehiä ei löytynyt, joten Kekkonen istui pallillaan dementoitumiseensa asti.
Useimmilla nykyisistä kuolleen Kekkosen pilkkaajista olisi tullut vetelät housuun yhdestä elävän Kekkosen mulkaisusta. Tämän päivän poliitikot ovat pilipalipoikia ja -tyttöjä Kekkoseen verrattuna. Katsokaapa joskus, kun tv:stä tulee dokumenttiä Kekkosen voimanpäivistä, mallia miten kunniakomppania tarkastetaan ja verratkaa nykyisiin ryhdittömiin löntystelijöihin.
Pystypäinen Kekkonen, jonka ryhtiä kenraalitkin kadehtivat, oli komea näky kunniakomppaniaa tarkastamassa. Jos sellaiseen "ruppiin" voisi yhdistää kyssäselkäisen humaanisuuden, siinäpä meillä olisi täydellinen presidentti nykypäivänäkin. Se ei ehkä ole mahdollista, joten meidän pitää tyytyä siihen mitä saamme.
Kunniaa Kekkoselle
7
554
Vastaukset 7
- oivahärkönen
Kekkonen on ollut suurin suomalainen kautta vuosisatojen.
Kunniakomppaniasta puheeollen: Olin kunniakomppaniassa -57 Haminassa Reserviupseerikurssin no. 94 oppilaana. Sen otti vastaan tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Kyseessä oli varmaan jokin oppilaitoksen vuosikymmenjuhla.- yhdessä lajissa
nimittäin suurin poliittinen mulkku!
Urho Kaleva Kekkonen on Oivan sanoin suurin suomlainen kautta vuosisatojen.
Urho Kaleva Kekkonen on suurin vehkeilijä ja suurin opportunisti. Samoin häntä voidaan pitää suurimpana kollaboraattorina.
Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.- adjutantti
Joo oli Kekkosella suurin kaikista. Hymy-lehdessä oli joskus sarja leikattavia paperinukkeja. Ne oli ilkosillaan, mutta toiselta sivulta sai leikata keisarille vaatteet. Kekkosella oli ylivoimaisesti suurin. Idia Amin oli toinen. Se sarja alkoi muistaakseni pienimmistä valtionpäistä edeten suurimpaan eli Kekkoseen.
- Gutta-Perkka
Känä kirjoitti:
Urho Kaleva Kekkonen on Oivan sanoin suurin suomlainen kautta vuosisatojen.
Urho Kaleva Kekkonen on suurin vehkeilijä ja suurin opportunisti. Samoin häntä voidaan pitää suurimpana kollaboraattorina.
Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu......niin pahaa?
- tilalle
Känä kirjoitti:
Urho Kaleva Kekkonen on Oivan sanoin suurin suomlainen kautta vuosisatojen.
Urho Kaleva Kekkonen on suurin vehkeilijä ja suurin opportunisti. Samoin häntä voidaan pitää suurimpana kollaboraattorina.
Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.Kukahan nykypoliitikoista olisi pystynyt samaanneukkujen kanssa? Katainenko!? HAHAHHAH!
Oltaisiin tällä hetkellä jossain Puolan tasolla.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591