YLEN URHEILUKISA "voitot" ?

Anonyymi-ap

Mönnetään, Yle on saanut monen urheilutapahtuman yksinoikeuden, EM-yleisurheilun ja EM-jalkapallon ...ynnä muuta.

Yle maksaa kisoista vain raakileen. Suomen kansa maksaa kun Yle rahtaa kisapaikalle ensin rekkakaupalla kalustoa ja sen jälkeen Jumbojetillisen jopa kaksi ammattihenkilöstöä, monta tumpeloa yhden lajin osaajaa, mutta satamäärin Ylen palkkalistoilla olevaa puhevammaista, asiantuntijaa + kymmeniä haastattelijoita kameraryhmineen. Budjetti paisuu vähintään tuplasti, mutta ei näy ostoissa

Tullaiset kisat tulee YLE veron maksaj vuositasolla arviolta puolet Yle verosta.

Huonoina aikoina tehdään niinkuin kilpailijat. Yle kohdemaassa on televisiointi. Miksi se ei teille kelpaa ? Saman selostuksen voi tehdä vaikka Tohlopista läppärillä !

19

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yle urheilu on aivan massiivisen suuri menoerä. Pääosin yllä mainituista syistä, mutta on myös Ylen sisäisiä konflikteja ala Kari Mänty, joku ei kuulunutkaan liittoon.

      Nykyisessä Ylessä on vieläkin liian vahva SDP + Vasemmistovihreä toimitus.

      Tulevina vuosina lupaan maksaa Ylen veron mukisematta : JOS YLE LOPETTAA KOM-TEATTERI YHTEISTYÖN !½½#¤¤!

      • Anonyymi

        Lupaako joku lopettaa KOM-teatterin Yleltä ??


    • Anonyymi

      Meidän katsojien edun mukaista olisi, ettei Yle katkaise urheilusuoritusta kun nami toimittaja on saanut jonkun urheilijan lahkeesta kiinni. Häiriötekijä niin meille katsojille, varmaan myös urheilijalle.

    • Anonyymi

      Maikkarihan toimii toisin kuin Yle. Äly paska Mertaranta söpöttöö yksin ja aivan paskaa esim. MM kisoista, Halvalla Helsingin studiossa saadaan pakosta olla viisaampia kuin rajoittunut Mertaranta. Maikkarilla ei ole veronmaksajien rahoja käytössä jos joku suoltaa ensin paskaa ja studio sen myöhemmin oikaisee.

      Miksi tämä edullinen (meille yle-veron maksajille) ei ole tullut Ylen herroille mieleenkään ?

      • Anonyymi

        Persu uli uli, aikuinen muka, mutta kiukuttelee kuin pikkukara karkkihyllyn edessä.


    • Anonyymi

      Saako noin tyhmä lyödä 🤔🤔 tuskin se ainakaan lisävahinkoa tuottaisi.
      Sinä sama urpo kitiset miksi maksetaan, sitten että sellä ostetaan.
      Paljon parempi kuin kaupallisilla vain olisi oikeudet.
      Persu nene nurkkaan häpeämään.

      • Anonyymi

        Pöhlö !!
        Ei Yleä osteta se on pakko maksaa verotuksen mukana !!
        Mikäs hiippari sinä olet ? Äiskä maksaa,


      • Anonyymi

        Olen täysin eri mieltä. Yle pilaa urheilun.


    • Anonyymi

      Votaisiinko edes saada sopimus, ettei Ylen toimmittijataren haastattelutuokio taas estä EM yleisurheilukentällä näkýviä suoria lähetyksiä. Ylekään ei ole keksinyt läpinäkyviä perseitä.

      • Anonyymi

        Vain yläosattomissa haastattelun tekijät kesken urheilulähetystä hyväksytään, ovat sitten miehiä tai naisia.


      • Anonyymi

        Niin tai yle urheilun pitää näyttää 5 min kun joku suomalaisurheilija kävelee tai istuu penkillä. Ylekin voisi kunnioittaa muiden maidenkin urheilijoita näyttämällä kaiken kentällä tapahtuvan. Sitten yle areenaan kokoelma suomalaisten kävelyistä ja istumisista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai yle urheilun pitää näyttää 5 min kun joku suomalaisurheilija kävelee tai istuu penkillä. Ylekin voisi kunnioittaa muiden maidenkin urheilijoita näyttämällä kaiken kentällä tapahtuvan. Sitten yle areenaan kokoelma suomalaisten kävelyistä ja istumisista

        Totta, puhut asiaa. Niin pitäisi toimia jos ollaan reiluja.


    • Anonyymi

      Mitä aloittaja höpäjää, ei Yle:llä mitään esim. EM- kisojen yksinoikeuksia ole, hyvä kun jotain oikeuksia on. Esim. jääkiakon ämämmistä ei näytetty suorana kai minuuttikaan...
      Mutta totta, minulle riittäisi kun näkisi lähetyksiä, en yleensä jaksa kuunnella selostuksia tuhansine asiantuntijoineen eikä heitä ja kalustojaan tarttis ensinkään kisapaikoille raahata, katson useimmiten äänettömällä.

      • Anonyymi

        Nyt et tiedä Televisioinnista maksuttomille kanaville mitään.


      • Anonyymi

        Hienoa löytyi päivän Saapas tyhmyri.


    • Anonyymi

      Yle urheilu tuhlaa meidän veronmaksasien rahoja nousevina Yle-veroina.
      Kun ylellä on esim. EM-jalkapallon maan oikeudet, niin vain kalliit maksulliset kanavat saavat näyttää ne suorana. Tai katso Veikkaukselta tulos. Ilmaista ei ole sekään, kokemusta on.

      • Anonyymi

        Sinulle : Kun Futismatsi on ylellä, niin silloin ei toinen maksuton kanava voi näyttää sitä ilmaiseksi suorana. Sisko kisko on suora.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle : Kun Futismatsi on ylellä, niin silloin ei toinen maksuton kanava voi näyttää sitä ilmaiseksi suorana. Sisko kisko on suora.

        Hyvä tuo on oikea määritelmä suorasta ilmaisesta lähetyksestä.


    • Anonyymi

      Ettei nyt kenekkään jää epäselväksi ; jokaisen veronmakajan on maksettava Yle-veroa.
      Tiettävästi siihen ei ole vapautusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe