Nykyisestä tieteestä

Anonyymi-ap

Nykyihminen on hyvin suggestioaltis joka korostuu erityisesti kaikessa ehdollistavassa koulutuksessa sekä television, internetin ja muun median ja varsinkin viime aikoina tekoälyn takia siten että yksilöiden oma arvostelukyky ja ajattelu vähitellen surkastuu ja pyrkii mukautumaan enemmistön(=muiden samalla tavalla ehdollistettujen) mielipiteeseen ja luottamaan tiettyihin luotettaviksi koettuihin lähteisiin ja auktoriteetteihin sokeasti ja hyvin samantapaisesti kuin uskonnollisissa instituutioissa ja kulteissa on tapahtunut jo vuosisatoja.

Tieteessä sovelletaan yleisesti extrapolointia eli jonkun kaavan, idean tai metodin soveltamista sen oikeasti todennetun soveltuvuusalueen ulkopuolelle olettaen sen pätevän myös sellaisten asioiden ja ilmiöiden suhteen joissa sitä ei ainakaan toistaiseksi ole kyetty verifioimaan eikä falsifioimaan eli hyvin suuri osa ns. empiirisestä tieteestä perustuu oikeasti hyvin kyseenalaisiin yleistyksiin.

Kuinka moni tieteilijä ja tieteen harrastaja oikeasti kykenee omassa kokemuksessaan verifioimaan sen mitä meille akateemisen yhteisön ja kaiken muun median, tekoälyn ja koulutuksen kautta tyrkytetään sellaisena "tieteellisenä" totuutena jota ilman ei käytännössä voi edes toimia nykyisessä urbaanissa yhteiskunnassa jossa ihmisten elämisen tapa on etääntynyt hyvin kauaksi sellaisesta luonnonmukaisesta ympäristöstä joka vielä vallitsi globaalisti tällä planeetalla.

Voisin väittää että äärimmäisen pieni osa siitä mitä kutsutaan ns. tieteelliseksi tiedoksi on aidosti luotettavaa ja kunkin oman kokemuksen puitteissa verifioitavissa ja suurin osa akateemisesta ja kaikesta muustakin muodollisesta koulutuksesta on todellisuudessa ihmislajin suggestioalttiutta hyödyntävää propagandaa ja "aivopesua" jonka olennaisin tarkoitus on pitää väestö helposti kontroloitavissa olevana.

Kun tällä ja muilla tiedepalstoilla tapahtuvaa tiedekeskustelua niin se enimmäkseen muistuttaa lähinnä papukaijojen tai zombien lauma-ajattelua jossa mantrojen tavoin toistellaan ns. tiedegurujen höpötyksiä jossa erityisesti 1800-luvun kellokoneistometafora tuntuu olevan edelleen se vallitseva ideologia, metafysiikka ja ontologia.

Alkaa pikkuhiljaa ainakin minusta näyttää siltä että koko nykyisen mekanistisen tieteen kehitys on Newtonin ja Descartesin ajoista lähtien suunniteltu nimenomaan ihmiskunnan ja samalla myös kaiken eliökunnan konrollomista ja ehkä jopa lopulta eliminoimista silmälläpitäen koska tekoälyä ja robotteja on paljon helpompaa kontrolloida luotettavasti kuin ihmisiä.

Näkyvien johtajien (joilta lähinnä edellytetään vain jonkinlaisia näyttelijäntaitoja) taustalla on ilmeisesti koko ihmiskunnan tunnetun historian aikana vaikuttanut lukuisia melko mafiamaisia salaseuroja jotka käyttävät todellista valtaa kulissien takana ja tosinaan myös riitautuvat sotimaan keskenään ja näiden ryhmien intressejä ovat suuryritysten johtama globalisaatio eli tietynlainen globaali fasismi jossa valtiovalta ja yritysten omistajat (oligarkit) hallitsevat käyttäen muuta ihmiskuntaa pelkkinä resursseina ja tiede on pelkkä apuväline heidän päämääriensä saavuttamiseen.

5

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiede on tuottanut 2000 korkeasti pyhää kirjoitusta, joita alkaa olla Nykyisin kaikkien saatavilla Internet Archiven tähden.

      Kun lukee Newtonin , Einsteinin, Niels Bohrin tekstejä vähänkin niin näkee niissä esitettävän kaiken teorian yhdessä lauseessa ylivoimaisella tavalla.

      En tiedä muuta kuin että loistavaa tiedettä on. Se että poliittiset voimat vaihtelee ja esi-isien synnit rangaistaan ja myös tiede on siinä kiistakapulana on eri juttu, josta ei sovi tiedettä syyttää.

      Hitler otti tieteen omaan käyttöönsä ja samoin Neuvostoliiton kommunistit. Se ei himmennä Mestarien opetuksen täydellisyyttä.

      Raamattu kertoo tulevat asiat ja tuomiojulistukset joita hallitsijat noudattavat. Nyt on esim. Tulossa Arabien Imaami Mahdi ja 2100 veeda vallankumous. Luonnon turmelijoille kostetaan ja Teokratia ottaa vallan.

      Tiedettä ja politiikkaa ei tarvitse sekoittaa toisiinsa. Jos tahtoo tulevat asiat tietää on Raamattu sitä varten. Jos tahtoo yhdessä lauseessa kuvattavan maailman perustan niin tiede on sitä varten.

    • Anonyymi

      Hiukan tässä olet ennakoimassa, mitä pahimmillaan voisi toteutua. Oletat myös tekoälyn olevan pahis lähtökohtaisesti, vaikka se ei ole toteutunut. Tieteessä on manipuloitavia alueita, se totta. Tällaisia ovat esimerkiksi taloustiede ja historia. Tieteen tärkein tehtävä on ollut kritiikki. Kritiikin voimalla tieteeseen jää toistaiseksi voimassaolevat "totuus"lausekkeet. Jotta tuollaisen manipulaatio onnistuisi, tieteen kritiikki tulisi jotenkin kyetä poistamaan.

      Tieteessä on aina ollut paradigmaa. Tästä oivallinen paradigma on nähtävissä ilmastotieteessä, jossa pyritään syrjäyttämään kritiikki kutsumalla erimieltä olevat denialisteiksi. On myös havaittavissa tutkimuksen rahoituksellista syrjintää.

      Tällä hetkellä ollaan vasta heräämässä internetin mahdollisin haittatekijöihin. Emme ole asettaneet ikärajoja esimerkiksi lapsille. Olemme tällä tavalla uuden edessä.

      Silti jos katsomme tieteen historiaa olen toiveikas. Uhkakuva ei ole varsinaisesti tieteessä vaan yhteiskunta järjestyksessä. Venäjä ja Saksa 1930 luvulla ovat esimerkkejä, miten politiikka valjastaa tieteen.

      Rahan kasautuminen on ongelma, mutta raha myös "hajoaa" lopulta tiettyyn mahdottomuuteen. Tästä esimerkkeinä ovat orjatalous ja sosialismi.

      Vaara on olemsssa. Tiede vapautti meidät uskonnoista. Nyt tieteen keksintö internet on monesta hyvästä asiasta aiheuttanut myös ongelmia, eikä pahinta ole virukset ja huijaukset, vaan disinformaatio. On mahdollista, että nykyinen populismin leviäminen on internetin aikaansaama. Ainakin Suomessa tiedetään, että meille saatiin edustajia Eduskuntaan TikTok menetelmällä.

      Uhkakuvia siis on olemassa.

      • Anonyymi

        Tekoäly on vielä niin uusi asia että pahimmat mahdolliset skenaariot eivät ole vielä kypsiä toteutumaan

        Liian suuri luottamus tekoälyyn lienee se suurin potentiaalinen ongelma varsinkin jos sille annetaan jonkinlaista päätösvaltaa ja sen suosituksiin ja tilannearviointeihin aletaan uskoa koska aina voi ilmaantua jotain sellaista uutta ja odottamatonta jonka suhteen olemassaolevat välineet ja säännöt eivät riitä.


        Toistaiseksi tekoälyn opetusaineisto lienee suhteellisen laadukasta tieteen ja tekniikan kehitystason huomioonottaen mutta kun aikaa kuluu ja olemassaolevat inhimilliset taidot käytön ja tarpeen puutteesta vähitellen unohtuvat niin tilanne voi olla toisenlainen.


        Sama skenaario on jo toteutunut tietotekniikan suhteen. Aikoinaan tieteessä ja tekniikassa saatiin hyvinkin laadukkaita tuloksia vaatimattomilla apuvälineillä kuten laskutikuilla ja käsin paperilla laskemalla ja nykyään aika harva osaa laskea päässä yksinkertaisia laskutoimituksia yms. ja suorittaa muita aikoinaan tavallisia tehtäviä ilman tietoteknisiä apuvälineitä.


        Mitä suurempi riippuvuus syntyy tekniikkaan niin sitä suurempi on haavoittuvuus kriisitilanteissa. Tehokas EMP-pulssi voi tuhota hetkessä kaikki sähköiset laitteet ja infrastruktuurin ja kun omavaraisuus resurssien suhteen on nykyisissä yhteiskunnissa melko alhainen niin nopea ja pakotettu paluu tavallaan takaisin kivikaudelle ei ole mikään täysin mahdoton skenaario tässä yhteiskunnassa jonka talous perustuu kvartaaleihin yms. joilla saadaan lähinnä vain optimoitua valtaapitävien ahneus.

        ...



        Se mikä puuttuu nykyisestä tieteestä melkein kokonaan on sellainen vapaa ideointi tai ns. "brain storming" jossa saa täysin vapaasti spekuloida ilman että sellaiseen suhtaudutaan samalla tavalla ikäänkuin oikeudenkäynneissä yleisen syyttäjän tapaan että todistusaineiston pitäisi olla jo keskeneräisen prosessin alkuvaiheessa täysin aukotonta koska ns. vallassa olevien teorioiden ja varsinkaan niiden taustalle olevien paradigmojen taustaoletusten ja viitekehysten & näkökulmien minkäänlaista kyseenalaistamista ei sallita ja muodollista metodia pidetään ilmeisesti paljon tärkeämpänä kuin sisältöä varsinkin kun ihan realistisesti ajateltuna tuskin mikään nykyään kouluissa opetettu teoria tai malli millään tieteen alalla on oikeasti jotenkin niin täydellinen ja lopullinen että siihen pitäisi ehdottomasti sitoutua.

        Tieteen ja varsinkin ns. "big science" tieteen ongelma taitaa olla se että resursseja on käyetty ja käytetään valtavasti vakiintuneiden mallien ylläpitoon ja tarkentamiseen että liian monella taholla on liikaa menetettävää jos ne ko. teoriat ja paradigmat kyseenalaistetaan.

        Huomattavasti terveempi ja järkevämpi asennoituminen tieteeseen voisi olla sellainen että vain oikeasti toimivia taitoja opetetaan ja niitä kehitetään ja se paradigmojen ja teorioiden osuus kuitataan lähinnä vain jonkinlaiseksi hyvin keskeneräiseksi ja alustavaksi spekulatiiviseksi prosessiksi joka voi tuottaa uusia vinkkejä jatkotutkimuksille mutta jos teoretisointi dogmatisoidaan kuten nykyään niin aletaan lähestyä instiutionaalisten uskontojen käytäntöjä ja samalla sokeaa uskoa auktoriteetteihin.



        Liian jäykkien sääntöjen (kuten lainsäädännössä) kehittäminen on ongelmallista koska ne hyvin harvoin soveltuvat optimaalisesti kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja paljon parempi olisi jokaisen ihan itse kehittää omaa arviointikykyään kaikessa eikä vain seurata robottimaisesti valmiita ohjeita ja sääntöjä eli ottaa vastuu itsestään ja muista eli ihmiskunnan pitäisi pyrkiä aidosti aikuistumaan ja lopettaa nykyisenkaltainen "hiekkalaatikossa leikkiminen".


        Yhteiskuntaa ja sen järjestystä ei oikeasti tarvita jos jokaisen ykslön "sisäinen järjestys" toimii. On korkea aika lopettaa johtajien ja gurujen seuraaminen ja alkaa ihan itse ajatella ja toimia ja tehdä yhteistyötä sellaisten kanssa jotka kykenevät olemaan itsenäisiä toimijoita eikä vain esim. "kuluttajia" tai "tuottajia".

        Kehittynyt tekniikka edellyttää myös jotain käyttäjiltään tai muuten kyse on kuten kakaroista vaarallisten lelujen kanssa.

        Raha perustuu pohjimmiltaan luottamukseen kuten kaikki muukin inhimillinen toiminta ja se luottamus pitää jokaisen ihan itse ansaita omilla teoillaan ja valinnoillaan.


        Tieteestä on tullut lähinnä jonkinlainen sekulaari uskonto eli sen suhteen ihmisten käyttäytyminen ei ole muuttunut juuri miksikään. Disinformaatiota voi olla vain jos on oikeasti varmaa tietoa ja ymmärrystä. Toistaiseksi ei ole disinformaatioksi voi turhan kevein perusteluin leimata melkein kaiken josta ei satu kannattamaan tai josta ei pidä.


    • Anonyymi

      Väitän että nykyihminen on vähemmän altis suggestiolle kuin aiemmin eläneet. Syynä jokaisen pakosta harrastama mediakritiikki, jolle aikanaan oli vähemmän tarvetta. Tekoälyn tuottaman tauhkan vuoksi median uskottavuus vähenee koko ajan.

      Vaikuttamiseen pyrkivien tahojen ja vaikutuskanavien määrä on toki lisääntynyt eksponentiaalisesti. Mainonnalta ei välty kukaan ja mainontaa ei aina sellaiseksi edes tunnista. Internet on täynnä feikattuja tuotearvioita jotka oikeasti ovat mainoksia.

      • Anonyymi

        "Väitän että nykyihminen on vähemmän altis suggestiolle kuin aiemmin eläneet. Syynä jokaisen pakosta harrastama mediakritiikki, jolle aikanaan oli vähemmän tarvetta. Tekoälyn tuottaman tauhkan vuoksi median uskottavuus vähenee koko ajan."

        Minusta vaikuttaa siltä että suurin osa ihmisistä on koko ajan jonkinlaisessa hypnoosin tapaisessa transsissa jonka vaikutus voimistuu kaikessa ryhmätoiminnassa ja vuorovaikutuksessa.

        Vain kun joskus harvoin ilmaantuu jotain yllättävää niin hetkeksi herätään tuosta transsista ja nykyisessä urbaanissa tarkoin säädellyssä kaupunkiympäristössä sellaista tapahtuu melko harvoin.

        Oikeastaan voisi jopa väittää että monet eläimet ja varsinkin villieläimet ovat enemmän tajuissaan kun nykyihmisten enemmistö koska luonnontilassa tuollainen mekaanisesti ja automaattisesti toimiminen aika helposti voi olla hyvin fataalia.

        "Vaikuttamiseen pyrkivien tahojen ja vaikutuskanavien määrä on toki lisääntynyt eksponentiaalisesti. Mainonnalta ei välty kukaan ja mainontaa ei aina sellaiseksi edes tunnista. Internet on täynnä feikattuja tuotearvioita jotka oikeasti ovat mainoksia."

        Siihen informaatiotulvaan turrutaan vähitellen ja samalla takerrutaan siihen mikä tuntuu itsestä mukavalta, tutulta ja turvalliselta.

        Tekniikka mahdollistaa helpon elämisen mutta onko sellainen tuttu ja turvallinen zombie-elämä edes millään tavalla elämisen arvoista?

        Tieteessä pyritään mahdollisimman suureen varmuuteen ja tarkkuuteen mikä tuottaa väistämättä lähinnä vain melko triviaaleja tuloksia.

        Jokin koetaan arvokkaaksi vain jos on olemassa selkeä epäonnistumisen ja virheiden tekemisen riski.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe