Suomettuminen, eli finlandisatio sai alkunsa 70-luvulla kun sodanjälkeisen sukupolven radikaali etujoukko (mm. Halonen, Lipponen, Tuomioja) julisti Neuvostoliiton Suomen suojelijaksi ja sen järjestelmän tavoiteltavaksi esikuvaksi. Talvisota leimattiin erehdykseksi, jatkosota rikokseksi. Timo Vihanainen kirjoitti: "Kansakunta oli rähmällään" vuonna 1991 kirjoittamassaan kirjassa.
Neuvostoliitto vaikutti vahvalta, kylmän sodan voittajalta. Demokratian uskottiin yleisesti olevan häviävä hallitusmuoto, kommunismi oli tulevaisuus. Suomen "rähmällään olo" havaittiin myös Euroopassa ja siitä muodostui käsite (esim. Saksassa finlandisierung). Ranskalainen politologo Alan Minc varoitti kirjassaan "Le Syndrome Finlandais" suomettumisen vaaroista myös muita Euroopan maita.
"Finlandisatio muodostaisi näkymättömän verkon, joka vaikuttaisi ihmisten taka-ajatuksissa ja alitajunnassa. Sitä edustaisivat lehtimiehet, jotka eivät edes tajuaisi harjoittavansa itsesensuuria; diplomaatit, jotka edeltä käsin ottaisivat huomioon ison veljen mahdolliset reaktiot; poliitikot, jotka pidättäytyisivät julkisesta kritiikistä Neuvostoliittoa kohtaan. Yleinen mielipide pitäisi suomettumista lähinnä vain rauhan politiikkana", varoitti Minc kirjassaan.
1. Lehtimiehet, jotka tiedostamattaan (tai tiedostetusti) harjoittavat itsesensuuria.
- Mieleen tulee lähinnä stalinisti YLE, joka edelleen jättää uutisoimatta Venäjä-kielteiset tapahtumat (esimerkkeinä joukkoraiskaukset, kansanmurha ym. törkeät ihmisoikeusrikkomukset) mutta revittelee otsikkoja siitä miten Irakissa pidettiin Koraania vessassa.
2. Poliitikot, jotka pidättäytyisivät julkisesta kritiikistä Neuvostoliittoa kohtaan.
- Esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea. Suomen ulkopolitiikkaa johtaa pääasiassa presidentti ja ulkoministeri (lue SDP). Sekä Tuomiojan että Halonen tiesivät rajaloukkauksista. Mitä he tekivät? Käskivät myös puolustusvoimien (amiraali Kaskeala) vaieta ja vähätellä asiaa, kuten puolustusvoimat myöhemmin kertoi.
Rajaloukkaukset tulivat julkisuuteen Viron kautta MTV3:lle tulleiden tietojen perusteella.
Viro ilmoitti oman alueensa loukkauksista suoraan NATO:lle. Miksi Viro uskalsi tunnustaa asian mutta Suomi ei? Eikö Suomen velvollisuus olisi ollut välittömästi ilmoittaa Euroopan Unionille sen alueen loukkauksesta? Onko mahdollista että finlandisatio ei ole koskaan saavuttanut Viroa vai onko maamme johdolla näin heikko poliittinen tahto? Onneksi tahtoa löytyi, tosin SDP:n ulkopuolelta. Olli Rehn joutui ohittamaan presidentin ja pääministerin, jotta asia tuli julkisuuteen.
Voimmeko todella väittää että suomettuminen on historiaa? Kun miettit Alan Mincin kuvausta finlandisatiosta, huomaat että kaikki nämä asiat kuuluvat edelleen suomalaiseen yhteiskuntaan.
Olemmeko rähmällään vuonna 2005?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse kirjoitin tossa alenpana juuri asiaasi sivuavaa ongelmaa.
Tavallaan vastasit omalla kirjoituksellasi siihen.
Kirjoituksesi käsittelee ko. suomettumisen ongelmaa hyvin seikkaperäisesti,sekä laaja-alaiseti. Kaikki mitä kirjoitit pitävät paikkansa tälläkinhetkellä Suomessa -ikävä kyllä.
Huomaan että olet perehtynyt asiaan,sekä huolestunut maamme tilasta. Se on tervettä ja puhdistavaa kritiikkiä,vaikka se koskeekin useaan suomalaiseen , mutta tuskinpa sinuun sillätavalla kuin niihin,joille käsite "suomettuminen" jo sanana hämärä.
Laajensit hyvin sanan "suomettuminen" sen todellisiin mittoihin,sekä sen vaikutuksen aivan yksilötasoon.
Vai kirjoitiko sinä itse sen jan-Eerik ? Ko tää alenpi kirjoituksesi käsittelee samaa asiaa osittain.
USAttuminen.
Jan-Erikin kaltaiset itselleenvastaajat yrittävät puolustella sokeaa jenkki-ihannointiaan valheella.
Eihän heillä muuta keinoa olekaan!!!
"Viro ilmoitti oman alueensa loukkauksista suoraan NATO:lle. Miksi Viro uskalsi tunnustaa asian mutta Suomi ei? Eikö Suomen velvollisuus olisi ollut välittömästi ilmoittaa Euroopan Unionille sen alueen loukkauksesta? Onko mahdollista että finlandisatio ei ole koskaan saavuttanut Viroa vai onko maamme johdolla näin heikko poliittinen tahto?"
Miksi niistä alueloukkauksista pitäisi yleensä mihinkään ilmoittaa? Eestin ymmärtää ehkä paremmin, koska se on Naton jäsen. Heillä on muutenkin opettelemista itsenäisenä kansakuntana olemisessa. Mutta miksi Suomen pitäisi asiasta ilmoittaa EU:iin? Eihän se ole mikään puolustusliitto. Kyllä tuollaiset asiat pitää Suomen pystyä itse selvittämään naapurin kanssa.
Ei kansalaisille kerrota muutenkaan kaikkea, mitä Suomessa tapahtuu, eikä pidä kertoakaan.
Vanhanen toimi asiassa aivan oikein ja konkreettisia tuloksia asiassa on jo saatu aikaan venäläistenkin toimesta.
Asia on hoidettu erittäin hyvin. Korjaus tilanteeseen on tehty.
Huvittaa tuo jatkuva suomalaisten syyllistäminen. Ei tajuta sitä, miten pieni liikkumavara Suomella oli neukkulan aikaan. Järjestelmä toimi hyvin, Suomi sai olla rauhassa ja vaurastua. Politikot toimivat oikein kansakunnan parhaaksi. Tosin sitten jälkipolven nuoriso on rähväämässä asiasta, kun eivät ole ymmärtäneet sen ajan tilannetta.
Tänä päivänä Suomi on "kokenut konkari" politiikassaan. Ei meidän tarvitse hyppiä seinille joka risahdusta, mitä ympärillä tapahtuu.
Jäitä hattuun ilmatilaloukkauksissa. Supervalta voi ampua tunkeilijat alas, piittaamatta maailman reaktioista, mutta pienten maiden ainut mahdollisuus on viileä harkinta ja diplomatia.
Paremminkin Suomella olisi opittavaa Virosta. Viro ymmärtää olevansa suvereeni valtio ja on ylpeä itsenäisyydestään. Suvereeni valtio ei hyväksy omien rajojensa loukkausta, tapahtui se sitten ilmassa, maalla tai merellä.
Olen siitä samaa mieltä kanssasi että Vanhanen hoiti tilanteen aivan oikein. Hän tosin sanoi ottavansa loukkaukset vakavasti, toisin kuin sinä.
Suomettuminen on nimenomaan aivopestyä ajattelua, että meillä ei ole oikeutta kritisoida Venäjän ihmisoikeusloukkaksia tai maamme alueloukkauksia, koska me olemme niin pieni kansa ja Venäjä on niin iso. Tietysti Venäjään pitää olla hyvät suhteet, onhan se Suomelle tärkeä taloudellisesti, mutta nöyristelyyn ei ole syytä.
En tiedä jaksoitko edes lukea viestiäni kokonaan, mutta jos luet sen kunnolla huomaat että kritisoin lähinnä Suomen nykytilaa, en historiaa.
Sanoit että politiikot toimivat oikein kansakunnan parhaaksi. Tämän on enimmäkseen totta, mutta eivät kaikki politiikot kannattaneet puolueettomuus politiikkaa. Mikäli olet historiasi lukenut, tiedät varmaan että mm. Tarja Halonen toimi DDR-komission varapuheenjohtajana ja yritti liittää Suomea tiiviisti Neuvostoliiton etupiiriin.
Kekkonen onnistui säilyttämään Suomen puolueettoman aseman vaikka poliittinen liikkumavara oli kapea ja painostus kova.
Tulos ratkaisee vaikka keinot olisivatkin kyseenalaiset. Siitä iso käsi Kekkoselle...
Bryssälään, eunukkilaan, euroneuvostoliittoon, suomettuminen ei edes riitä kuvaamaan sitä matelua byrysselin herrojen edessä.