Ateismi on lopun alku

Anonyymi-ap

Ateismilla on monet kasvot. Eräs niistä on usko jumalattomuuteen. Jumalattomuus kukoistaa Suomessa, eikä sen kasvot ole kauniit. Ne ihmiset, jotka kiusaavat koko ajan kristillisiä arvoja ovat täysin paatuneita, eivätkä parane. Olettamus on, että Jumala antaa tämän jatkua. Onko se mahdollista, jos matala henki, jolla on ihmisen mieli, ei osaa muuta kuin tehdä kiusaa ja olla samanlainen kuin ne jotka kauan sitten joutuivat kadotukseen, emmekä me pelkästään tuomitse, mutta ei voi odottaa ihmeitä Pyhältä Hengeltä, jos ihmiset eivät muutu. Oletko tietoinen, ettei siitä ahtaasta portista kukaan kulje vaan kaikki haluavat vain kulkea laveata tietä. Se tie vie kadotukseen, emmekä me lisäänny vaan odotamme sitä aikaa, jonka taivaallinen Isämme suo lapsilleen. Olemme odottaneet täällä, että ihmiset paranisivat, mutta tämä näyttää turhalta. Joten sanon, on aika muuttaa pois ja jättää kaikki Saatanalle. Tosin apua ei enää tule jumalattomille ihmisille. Suomi kurjistuu tyhmyyden ja välinpitämättömyyden takia, joka tuhoaa Suomen selkärangan ja perustan. Nuorempi sukupolvi, jota olemme tarkkailleet kuuluvat kadotukseen, eikä tämä asuinpaikka, jossa olen ollut riitä minulle ja taivaalliselle Isälleni. Angelus Dei..
Oletteko valmiit tulemaan kotiin, kun kutsu käy... Meillä ei ole enää aikaa, eikä paikkaa täällä maan päällä Suomessa. Olen tietoinen tästä ajasta, emmekä me hyväksy enää Suomea täällä maan päällä, joten Suomesta tulee loppu...

4

588

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei, emme ole valmiina! Ateismi (vanha vääristynyt sana), ei ole uskontojen pahin uhka, vaan toinen uskonto. Tätä "ateismi" sanaa käytettiin Antiikissa "vääräuskoisista". Toisin sanoen kilpaileva usko oli suurin uhka. Silloin ei ollut lainkaan uskonnottomia.

      On ihana olla uskonnoton ja vapaa. Vapaa synnistä ja vapaa saatanasta, perkeleestä ja vapaa uskontojen kiusaamisen uhasta. Uskova on kaikkein pahin toiselle uskovalle.

      Mikä on oikea usko? Niin mikähän? Uskontoja on tuhansia. Olemme uskontojen valintamyymälässä. Hirveää se on!

      Mutta uskonnoton on vapaa kaikesta tuollaisesta.

      Miksi muuten kirkkoja rakennettiin, vaikka Jeesus kielsi ne?

      • Anonyymi

        Kristus itse antoi lähetyskäskyn seuraajilleen, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja kertomalla kaiken mitä minä olen kertonut teille..

        Opetuslapset saivat Pyhän Hengen vuodatuksen ja lähtivät julistamaan Pyhän Hengen kanssa Evankeliumia kaikkeen maailmaan. Jeesuksen seuraajat eli apostolit kirjoittivat alkuseurakunnille kirjeitä, jossa kehotettiin kristittyjä elämään Pyhässä Hengessä. Näin he pysyvät Jumalan Sanassa, joka on vapahtaja Kristus..

        Jumalan Sanassa olevat kuuluvat Kristukselle Pyhässä Hengessä. He rakentavat hengen temppeliä jo tässä maallisessa ajassa ja elävät Jumalan Sanan kanssa maallisessa ruumissaan.

        Näin kuuluisi Kristityn elää, mutta ihmisen lihallisuus on este sen toteutumiselle, siihen liittyy myös mieli, joka kuuluu ihmisille, jotka kuuluvat miehelle ja vaimolle, joilla ei ole riittävästi Jumalan Sanaa, siksi heille on annettu perusta Jumalan seurakunnan kautta, jossa he voivat elää yhdessä ja tukea toisiaan ja opetella Pyhän Hengen tuntemusta. Kristillisistä seurakunnista on muodostunut Kristilliset kirkot ihmisille, joilla on lihallisuus, eivätkä pysty olemaan kokonaisvaltaisesti Jumalan Lapsia...

        Ilman Kristuksen sovitustyötä. Te ette saa Jumalan rakkautta ja armoa, koska te olette henkeä vailla, ettekä te kuolemanne jälkeenkään ymmärrä mitä tapahtui, vain uskomalla Jumalan Sanaan te pääsette perille.. Muuten te menette Kadotukseen ilman Jumalan Sanaa..


      • Anonyymi

        Hienoa huomata, että joku toinenkin on uskonnoton uskovainen. Meitä on harvassa nykypäivänä.


    • Anonyymi

      "Joten sanon, on aika muuttaa pois ja jättää "

      Lupaat vaan ;).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2027
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe