sopivasti PS asiaa EU vaalien alla! kebab ja missä verorahat?

Anonyymi-ap

Taloussanomat
Verottaja teki valvonta­iskun pizzerioihin ja kebab-ravintoloihin – paljastui ikäviä asioita

Yli puolessa Verohallinnon valvomista tapauksista on aloitettu rikosilmoitusharkinta.

Sami Noponen
8:52

Väärinkäytökset pizzerioissa ja kebab-ravintoloissa ovat hyvin yleisiä, Verohallinto kertoo valvontansa perusteella.

Verohallinto aloitti pizzerioiden ja kebab-ravintoloiden tehostetun valvonnan vuosi sitten keväällä. Reilun vuoden aikana on tehty eri puolilla maata sijaitseviin ravintoloihin 174 verotarkastusta. Niiden perusteella yhteensä 114 tapausta on saatettu rikosilmoitusharkintaan.

Rikosilmoitus on tehty jo noin 40 toimijasta. Veroja korotuksineen on määrätty maksettavaksi noin viiden miljoonan euron edestä.

Verohallinnon apulaisjohtaja Tarja Valsi kertoo, että saadut havainnot ovat pitkälti samoja, joita ravintoloiden valvonnasta on tullut aiemminkin: kirjanpidosta puuttuu myyntiä eikä tuloja ole ilmoitettu Verohallinnolle.

− Kirjanpidot ovat epäluotettavia monista syistä. Kaikki yhtiön myyntitulot on voitu kirjata kassaan käteismyyntinä, mutta käteistä ei kuitenkaan ole ollut yhtiön hallussa kirjanpidon osoittamaa määrää, Valsi sanoo.

–  Toisaalta on havaittu, että käteismyynti puuttuu kirjanpidosta kokonaan tai se on puuttunut usealta kuukaudelta. Maksupäätteitä ei ole yhdistetty kassakoneeseen ja myös laskutusmyyntiä on havaittu puuttuneen kirjanpidosta.

Myös yhtiöiden rahaliikenteessä on epäselvyyksiä.

− Esimerkiksi ravintoloissa korteilla maksettuja myyntejä on havaittu pankkitileillä enemmän kuin mitä Verohallinnolle on ilmoitettu. Yhtiöiden kirjanpidosta on puuttunut myös merkittäviä määriä ruokalähettiyhtiöiden kautta tapahtunutta myyntiä, Valsi kertoo.

Määrällisesti eniten tarkastettuja ravintoloita on Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Tarkistuskohteita on kuitenkin kaikkialla maassa. Tehovalvonta jatkuu vuoden loppuun.
Lue lisää kirjoittajalta
Sami Noponen

PS. tampereella ota kotipizza

14

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tunnetusti noi pizzeriat on Matu/Mamu vetoisia ja EI-REHELLISIÄ !

      • Anonyymi

        talot on ja kalliit autot....


      • Anonyymi

        miksi käyt siellä?


    • Anonyymi

      Verohallinto tekee työtään. Hallitus meinaa leikata julkiselta sektorilta mikä on persujen mieliaihe.
      Kaksikymmentä vuotta sitten verohallinnossa oli 6 300 työntekijää, nyt runsas 5 000. Samalla Verohallinnolle on tullut lisätehtäviä.
      Nykyinen hallitus ei valmistele harmaan talouden torjuntaohjelmaa. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta lähes 30 vuoteen, kun ohjelma jätetään tekemättä. Asiantuntijat pitävät ohjelmaa tärkeänä.

    • Anonyymi

      KUKAAN EI OLE NIIN RIKOLLINEN KUN IHMINEN JA HEIHIN KUULUU POLITIIKOT, KAPITALISTIT, ERÄS USKON KULTTIRYHMÄ, OMAT VERONSA SUUNNITTELEVAT MAKSAJAT.

      • Anonyymi

        Kurdi pizzapaikat vetävät hillot hihaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurdi pizzapaikat vetävät hillot hihaansa.

        Kotipizza maksoi työntekijälleen liian pientä palkkaa. Subwayn ravintolasta löytyi luvatonta työvoimaa. Eräässä helsinkiläisessä ravintolassa työpaikan sisälämpötila saattoi nousta hengenvaarallisesti yli 50 asteeseen.
        Muun muassa tällaisia rikkeitä löytyi eteläsuomalaisista ravintoloista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotipizza maksoi työntekijälleen liian pientä palkkaa. Subwayn ravintolasta löytyi luvatonta työvoimaa. Eräässä helsinkiläisessä ravintolassa työpaikan sisälämpötila saattoi nousta hengenvaarallisesti yli 50 asteeseen.
        Muun muassa tällaisia rikkeitä löytyi eteläsuomalaisista ravintoloista.

        Tarkastusvuosi oli 2018


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurdi pizzapaikat vetävät hillot hihaansa.

        Hesburgerin nykyisille ja entisille työntekijöille ensimmäinen kosketus työelämään on ollut karu – työ pikaruokaravintolassa on sisältänyt kyyneleitä, huutamista ja työuupumusta
        .Työntekijöiden mukaan he joutuvat tekemään jopa kymmentuntisia päiviä ilman taukoja, työskentelemään ilman palkkaa ja lähtemään työvuoroista liian aikaisin ilman korvausta.


    • Anonyymi

      Mutta vain Tampereella...

    • Anonyymi

      Marjanpoimijat tekivät pakkotyötä lähes palkatta – korkein oikeus tuomitsi marjayrittäjän ihmiskaupasta ehdottomaan vankeuteen

    • Anonyymi

      Huutamista, haukkumista, uhkailua ja mielivaltaisesti jaettuja varoituksia.
      Vaateketju Zaran myymälöitä johdetaan pelolla, kertoo 12 Ylen haastattelemaa työntekijää.
      Zaran johtamiskulttuuri perustuu vähättelyyn ja suoranaiseen uhkailuun, kertoo talossa vuosia työskennellyt entinen osastopäällikkö

    • Anonyymi

      Bussikuskit kertovat, millaista on, kun puskapissa on ainoa vaihtoehto
      Linja-autonkuljettajan arki on jatkuvaa kilpajuoksua aikataulujen ja vessahädän kanssa.

    • Anonyymi

      Mutta vain Tampereella...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9910
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      404
      4321
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2976
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      229
      2654
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2644
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1835
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      70
      1691
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe