On turhaa väittää etteikö paikalliset seuraisi mitä suuressa maailmassa tapahtuu ja pysyisi mukana tälläkin kehityssuunnalla! 😱
14-vuotias yritti murhata ikätoverinsa Kiteellä
Poliisi on päättänyt Kiteellä 22.10.2023 tapahtuneen alaikäisen puukotuksen esitutkinnan. Tapaus ei etene syyteharkintaan osallisten alaikäisyyden vuoksi.
Kiteeläisessä kauppakeskuksessa tapahtuneen puukotuksen epäilty ja asianomistaja ovat olleet tekoaikaan 14-vuotiaita ja molemmat ovat syntyperältään suomalaisia poikia. Esitutkinnassa on selvitetty, ettei tekoon ole muita epäiltyjä.
Tutkinnassa on selvinnyt, että osapuolet tiesivät toisensa entuudestaan, mutta he eivät olleet liikkuneet samoissa kaveripiireissä. Tutkinnassa ei tullut esille, että tapauksen osapuolet olisivat aiemmin kiusanneet toisiaan. Teko on ollut yksittäistapaus, eikä tutkinnassa ole tullut esille mitään seikkoja, jotka viittaisivat teon johtuneen aatteellisesta tai kulttuurisesta suuntauksesta. Tekoon eivät myöskään liity huumausaineet, muut päihteet tai järjestäytynyt rikollisuus.
Uhri sai puukotuksessa vakavat sairaalahoitoa vaatineet vammat.
Osallisten alaikäisyyden vuoksi poliisi ei kerro tapahtumien kulusta, tekotavasta, teon motiivista tai osallisista yksityiskohtaisemmin. Tapausta tutkittiin rikosnimikkeellä murhan yritys.
Rikollisesta teosta epäilty on ollut teon tehdessään alle 15-vuotias, minkä vuoksi asia ei etene syyttäjälle syyteharkintaan. Esitutkinnan päättyminen ei vapauta epäiltyä mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä on normaalia koululaisten elämää nykyisin. Puukot vaan heiluu.
Turun varsuolla aivan normaalia. 12 v myy huumetta ja ampuu ja puukottaa.
"...eikä tutkinnassa ole tullut esille mitään seikkoja, jotka viittaisivat teon johtuneen aatteellisesta tai kulttuurisesta suuntauksesta"
Tuolla ilmaisulla poliisi selvästikin myöntää, että on olemassa puukottelevia "suuntauksia".
Jokos nuo suuntaukset ovat voimatoimien valvonnassa ?
Kenen lapsi ja nimi
Jonkun moternin elämäntyylin perheen
Tässäpä esimerkki totella moternista yhteiskunnallisesta kehityksestä!"
"17-vuotias ampui sijaisperheen äidin, nuoren naisen ja perheenisän."
Tuossa tapauksessa on kulttuurin rikastuminen kehittynyt huippuunsa. Luonnollisesti niin meidän kuin ruotsalaisten on suuresti suvaittava ja ymmärrettävä tapahtunutta ja siihen johtavia syitä, eikä syyttää mitään tai ketään muuta kuin itseämme. 😱
https://www.verkkouutiset.fi/a/15-vuotiasta-ruotsalaisnuorta-syytetaan-kolmoismurhan-tilaamisesta-17-vuotiaalta/#9d5e5ed6