Hyvästi Kuortane

Anonyymi-ap

Uimkeskus sairahoituksen ja Kuortaneen kunta laittaa 5 miljoonaa € siihen.
Hyvä kun on taloustyöryhmä,joka estää velkaantumista.
Lomautretaan henkilöstö,lopetetaan toiminnat,ei hoideta yksityisteitä ,ajetaan alas kylät.
Onneksi saadaan uimakeskus ja lukion laajennus. Lukio on urheilulukio,jossa ei taviksista tarvitse välittää eikä heitä kannustaa tai kuulla.
Hyvä,että yhteiskoulu on samaa mieltä ja urheilijat on ykkösiä.Perustetaan kuulemma tarkkis ,että sellainen kunta.
Onneksi on tupa ostettu Seinäjoelta.

98

3859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja alakouluun opettelemaan oikeinkirjoitusta.

    • Anonyymi

      Mutta silti kirjoittaa totuuksia. Tuo yhteiskoulun luokkajako juttu on niin hävytön. Rehtorilta niin iso virhe että asia vielä selvitetään.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Rehtori ollut jo pitkän aikaa ulkona käytännön asioista. Politiikka sotkee, pitää olla
        kokoomuslainen. Rehtori olisi pitänyt laittaa kilometritehtaalle jo aikoja sitten.
        Kun ei osaa hommaansa niin ei osaa, valitettavasti . Kuortaneen koululaiset kärsii.
        Alvarissakin opettajat vaihtuvat kuin liukuhihnalta, kun rexi vittuilee kaikki pihalle.
        Ja ihmettelee mikäs niille tuli. Äiti pojastaan pappia toivoi.... tuli narsisti ja kokoomuslainen.

    • Anonyymi

      Ei käytännön näköistä tekstiä

    • Anonyymi

      Peräkamarin änkyrä on puhunut. Hallelujaa. Miten niitä kyliä on ajettu alas? Jaa että koulut lopetettu? Pakkohan se on kun kyläläiset lopettivat lapsien teon ja jotkut kateuksissaan kämpän Seinäjoelta ostavat.
      Jos koskaan, niin nyt rakentamisen alhon aikaan on oikea hetki investoida. Hyvä päättäjät.

      • Anonyymi

        Hyväveli systeemi pelaa Kuortaneella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväveli systeemi pelaa Kuortaneella.

        Opistolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opistolla.

        Opistolla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväveli systeemi pelaa Kuortaneella.

        Olis aika liittyä johonkin päin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväveli systeemi pelaa Kuortaneella.

        Se x rehtori pyörittää edelleen rulettia
        Kunhan i itse sai virkansa läpi rehtoriksi politiikan avulla ja jatkaa samaa linjaa.
        Nyt on hyvällä eläkkeellä

    • Anonyymi

      tarkkuutta lukuihin, ei se lehtitietojen mukaan ollutkaan 5 miljoonaa....

      • Anonyymi

        Se on korkoineen aikanaan likellä 10 miljoonaa 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on korkoineen aikanaan likellä 10 miljoonaa 🤭

        Ei mitään väliä kun vain rahalla saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään väliä kun vain rahalla saa.

        Äläkää murehtiko kyllä meidät joku koppaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on korkoineen aikanaan likellä 10 miljoonaa 🤭

        Ja vuotuiset käyttökustannukset päälle
        En muista montako buottamutta paljon niitä oli
        Tarkoitin vuosia..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään väliä kun vain rahalla saa.

        Ja hevosella pääsee.

    • Anonyymi

      Suomessa on jo 13 uimahallia, joissa on 50 metrin radat. Vuonna 2022 Espoo avasi 6. uimahallinsa. Se maksoi 33 miljoonaa euroa. Kuopioonkin avattiin halli, jossa on kymmenen 50 metrin rataa. Tavoitteena on 350000 asiakasta vuodessa. Montakohan asiakasta Kuortaneen halliin eksyy? Saattaa olla illalla yhtä hiljaista kuin nykyisessäkin hallissa. Siellä voi uida toisinaan yksin klo 20-21 välillä, vaikka se on enimmillään vain 4 tuntia auki päivässä kuntalaisille.
      Voimisteluhalli on yleensä tyhjä ja hiljaista on potkupallohallissakin. Tuleeko uimahallista kolmas hijainen halli velkaiselle opistolle?

      • Anonyymi

        Alkuinnostuksen jälkeen on tilaa. Taitaa Kuortane luisua Seinäjoen syliin.

      • Anonyymi

        Mutta vain 2 hallia jossa tämä olympia-mitoilla oleva allas, syvyyttä koko altaan osalta 2 m ja 50 m x 25 m.

    • Anonyymi

      5 miljoonaa, eikä kuormaakaan hiekkaa. Osa tyhmyyttä, osa ahneutta.

      • Anonyymi

        Paikallinen kerma saa pitää allasbileitään. Ei tuota mitään, pelkkiä kuluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikallinen kerma saa pitää allasbileitään. Ei tuota mitään, pelkkiä kuluja.

        Ruonalta kuuluu kummia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruonalta kuuluu kummia.

        Onko siellä työtön kuski?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siellä työtön kuski?

        Salainen ojittaja kitisee ja marisee joka asiasta kun asiasta..

    • Anonyymi

      Kyllä on ollut taas edustus päättämässä...........

    • Anonyymi

      Hiekka hiekka hiekka hiekka hiekka

      • Anonyymi

        Tuleeko se uimahalli siihen kantatien varteen, kun siinä on puolivalmis halli? Siinä oli hiekkaa pihalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko se uimahalli siihen kantatien varteen, kun siinä on puolivalmis halli? Siinä oli hiekkaa pihalla.

        Vesa haluaisi sen mäyryyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko se uimahalli siihen kantatien varteen, kun siinä on puolivalmis halli? Siinä oli hiekkaa pihalla.

        Heleppo kaivaa allas kun ei betonilattiaa vaivoona 🤭

        Se halli mikä kesken ei valmistu nykyisen omistajan toimesta koskaan. Menee aika muiden ihmisten asioiden vatvomiseen.

      • Anonyymi

        Eikö nyt luulisi olevan omasta takaa????

    • Anonyymi

      Tuleeko se uimahalli siihen alvarin viereen kun siinä on hiekkaa paljon ja monttu.

      • Anonyymi

        Sitä jo rakennetaan vanhan lähelle.

    • Anonyymi

      Mistä lähtien hiekalla on tullut hyviä tienpohjia? Taitaa urakoitsija ajatella vain omaa napaansa.

      • Anonyymi

        Niinhän ne aina. Sutta ja sekundaa. Valvonta ei pelaa.

      • Anonyymi

        Ja ajoivat hiekkaa kunnan hoidossa oleville teille murskeen päälle, hevosella mukavampi ajella. Heillä ei mitään sääntöjä.

    • Anonyymi

      On kyllä kirjoittajat kommunisteja, juurikaan eivät veroja maksa,.mutta heidän rahoillaan opistoa pyöritetään!

    • Anonyymi

      Alvarin piha ihan muusina. Urakoitsija ennallistamaan

      • Anonyymi

        Urakoitsija ei ota vastuuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urakoitsija ei ota vastuuta.

        Sais häpeä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sais häpeä

        Ei ne osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne osaa.

        Eikä halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä halua.

        Kapitalisti kattoo omaan rahapussiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalisti kattoo omaan rahapussiin.

        Kyllä on tämä touhua!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on tämä touhua!!

        Hiekat meni saharan autiomaahan 😔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiekat meni saharan autiomaahan 😔

        Ei tuu alvarista mitään, urakoitsija vaihtoon..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuu alvarista mitään, urakoitsija vaihtoon..

        Se ei vaihtamalla parane.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei vaihtamalla parane.

        Kilpailu tiukkaa, pakko tehdä filunkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilpailu tiukkaa, pakko tehdä filunkia.

        Senhän ne osaa, ei paljoa muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Senhän ne osaa, ei paljoa muuta

        Nyt kuulin tuossa taas uuden petkutusta homman..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalisti kattoo omaan rahapussiin.

        Ne on aamuja,perinne jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on aamuja,perinne jatkuu.

        Kaksois laskutus tämä osataan!!

    • Anonyymi

      Petkutus lahko

    • Anonyymi

      Terve menoa.

      • Anonyymi

        Hävytöntä yrittämistä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävytöntä yrittämistä!!

        Kylässä kylän tavalla.

    • Anonyymi

      Ihme kunta. Tehdään jotain tai ei tehdä niin aina ollaan valittamassa.

      • Anonyymi

        Jos tehdään niin tehtäis kunnolla, eikä vaan sinnepäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tehdään niin tehtäis kunnolla, eikä vaan sinnepäin.

        Jep. Ja mitä ISOMPI toimija niin sitä huonompaa jälkiähä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Ja mitä ISOMPI toimija niin sitä huonompaa jälkiähä...

        Mustalaasille tulee vielä totuus vastaa tässä konnailussa!!Muistakaa tämä..

    • Anonyymi

      Uimahallin pohjakaivuut. Hiekka urakoitsijalle, joka myy ne takaisin kunnalle hieman kallimmalla. Aika touhua.

      • Anonyymi

        Ei kuitenkaan ollut kunnan omistamia hiekkoja, joten miten myy takaisin. Aika touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuitenkaan ollut kunnan omistamia hiekkoja, joten miten myy takaisin. Aika touhua.

        Kyllä se aika tulee kun sannan persii tervataan!!

      • Anonyymi

        Kaksoislaskutus on tottavinta. Kyllä ne osaa.

    • Anonyymi

      Niin minäkin aion muuttaa pois.

      • Anonyymi

        Minä muutan Kuortaneelle, kun löydän sopivan talon.
        Puoli vuotta olen jo etsinyt. Nyt on hyvä kiikarissa, vaimo vielä pitää saada suostuvaiseksi, jos talo ei kelpaa hänelle niin asukoon missä haluaa, minä muutan ja etsin kuortaneelta uuden akan.

    • Anonyymi

      Mitä tästä on päätetty? Valtuuston kokouksen pöytäkirjaa 18.9. ei vieläkään ole julkaistu kunnan sivulla, vaikka pitäis olla. Virallinen valitusaika alkaa vasta sitten, kun kokouspöytäkirja on julkaistu. No, aikaa on nyt ainakin tulevaisuudessa riittävästi. Mitähän salattavaa kokouksessa on päätetty?

      • Anonyymi

        Juonia.

      • Anonyymi

        Minkähän vuoden pöytäkirjasta puhutaan, kun taitaa kunnan päätökset olla jo "vuosia" sitten tehtyjä ja valitukset valitettu ja hylätty. Kaikki päätökset näytti olevan julkisia.

        Pieni piiri päättää, salaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni piiri päättää, salaa.

        Ja sielä yksi mustalaanen tuijottaa pilkkua,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkähän vuoden pöytäkirjasta puhutaan, kun taitaa kunnan päätökset olla jo "vuosia" sitten tehtyjä ja valitukset valitettu ja hylätty. Kaikki päätökset näytti olevan julkisia.

        18.9.2024 valtuuston kokouksen pöytäkirja pitäisi olla kunnan sivulla. Ei ole YouTube:ssakaan kokousta näkyvissä, edellinen kokous kyllä on. IP:n tekstareissa oli kirjoitus, jossa meinattiin, että hallipäätöksestä olisi tehty valitus. Oliskohan kunnassa sentään yksi täysjärkinen asukas. Pöytäkirja, joka kunnan sivuilta puuttuu on kokouksesta, jossa kunta antaa halliyhtiölle omavelkaisen takauksen 15 miljoonan euron lainoille.

        Ei ole tainnut olla keskiviikkona 18.09.2024 valtuuston kokousta, joten pöytäkirjaa saa odotella. Valtuustot on aina maanantaisin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tainnut olla keskiviikkona 18.09.2024 valtuuston kokousta, joten pöytäkirjaa saa odotella. Valtuustot on aina maanantaisin...

        Päivämäärä 18.9. pykälä 144 on mainittu kunnanhallituksen pöytäkirjassa, jossa on valittu allekirjoittajat 15 miljoonan omavelkaiselle takaukselle.

    • Anonyymi

      Minäkin lähden heti kun on mahdollista.

      • Anonyymi

        Mustalaiset on mustalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mustalaiset on mustalaisia.

        Vielä tulee päivä kun totuus,tulee eteen!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä tulee päivä kun totuus,tulee eteen!!!

        Niin tulee. Kyllä on aikakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tulee. Kyllä on aikakin.

        Onko niitä tullut lisää???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko niitä tullut lisää???

        Tummiako tarkoitat??? Vai puoli tummia???

    • Anonyymi

      Kateelliset täällä kitisee ilman totuuden palaakaan 😂

      • Anonyymi

        Isien pahat teot kostetaan lapsille aikanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isien pahat teot kostetaan lapsille aikanaan.

        Kuortaneen perinne.

    • Anonyymi

      Minäkin lähden heti kun eläke alkaa.

      • Anonyymi

        Liian myöhään.

      • Anonyymi

        Kuurtaneella on kuppikuntia.

    • Anonyymi

      Totta on. Nyt on säästöt sitten aloitettu, kyliltä sammutettiin tievalot . Pakko säästää, kun lukionkin kustannukset taas kasvaa laajennuksen myötä. Kunta otti lisäksi yksin omavelkaisen takauksen uimahallin 15 miljoonan lainoille, kun urheiluopiston koko omaisuus on jo kiinnitetty lainojen pantiksi, ei ollut enää takaajaksi. Olen myös muuttamassa pois kunnasta, ei tänne kannata jäädä veroa maksamaan.

      • Anonyymi

        Totta on myös se, että lukutaito taitaa olla huono. Kun lukee kunnanvaltuuston päätöksiä, niin ei kunta antanut yksin takausta. Samanlainen vakuus näytti olevan urheiluopistoltakin. Kannattaa kaikkien lukutaidottomien muuttaa pois kunnasta, niin taso nousee. Mutta älkää tulko tänne Seinäjoelle.

        Suunta on Ähtäri, siellä me ollaan vielä viisaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta on myös se, että lukutaito taitaa olla huono. Kun lukee kunnanvaltuuston päätöksiä, niin ei kunta antanut yksin takausta. Samanlainen vakuus näytti olevan urheiluopistoltakin. Kannattaa kaikkien lukutaidottomien muuttaa pois kunnasta, niin taso nousee. Mutta älkää tulko tänne Seinäjoelle.

        Luet vanhoja pöytäkirjoja. Lopullisessa syyskuulla tehdyssä päätöksessä kunta on yksin takaajana. Esityslista oli netissä, mutta pöytäkirja ei.

        Luet vanhoja päätöksiä. Syyskuulla tehtiin uusi päätös. Urheiluopiston kaikki kiinteistöt on jo kiinnitetty velkoihin, ei ole mitään antaa enää vakuudeksi. Jos on hyvä lukutaito, ymmärtää tilinpäätöskertomuksenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luet vanhoja pöytäkirjoja. Lopullisessa syyskuulla tehdyssä päätöksessä kunta on yksin takaajana. Esityslista oli netissä, mutta pöytäkirja ei.

        Kysyin tätä yhdeltä valtuutetulta ja väärässä olet. Kunta on tehnyt päätöksen takauksesta sillä ehdolla, että opisto antaa samanlaisen. Takaukset ovat yhteisvastuullisia. Opiston takauksesta kunta ei voi tehdä päätöstä, joten kunta tekee vain omastaan. Luotan tuttuun valtuutettuun.

        Kunta antoi omavelkaisen takauksen Oma Säästöpanin 10M€ ja Työeläkeyhtiö Elon 5M€ lainoille. Tämä tarkoittaa sitä, että kunta on lainoista vastuussa kuten omista lainoistaan. Jos kunta olisi antanut yhteisvastuullisen takauksen, olisi vastuu voitu jakaa opiston kanssa halutussa suhteessa. Kunta olisi vastuussa vain omasta osuudestaan. Nyt näin ei ole.

    • Anonyymi

      Lähen kaas heti kun saan asunnon yms. järjestykseen.
      En jää uimahallia maksamaan.

      • Anonyymi

        Viisas päätös.

    • Anonyymi

      Hiekat meni, rahat meni, järki meni.

    • Anonyymi

      Hyvästi ei ollenkaan näkemiin

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe