Ajattelin äsken töihin ajaessani että haluaisin kirjoittaa tässä siitä millainen on kokemukseni Jumaluudesta. Tuntuu että siitä on turha alkaa väitellä. Yhden ihmisen kokemus on sitä sitä se on; NÄIN TAPAHTUU, ja sitten myöhemmin se miten sen saa puettua sanoiksi, ja miten ihmiset suhtautuvat, ei enää liity asiaan; eli puhtaaseen kokemukseen.
Mulla on sahaja yoga tausta; mutta en enää paljon ajattele että tämä olisi JUST TÄTÄ. Leimaaminen on kyllästyttävää; ja sitäpaitsi elän suomalaisen ihmisen elämää Suomessa; jotenkin ihmisten aivot(ehdollistumat) menee niin että tuntuu kivalta lyödä rajat että tämä nyt on ev.lut, ja tämä sitten oikeaoppinen herätyskristitty, tämä ex-mormoni, ja tuo ex-adventisti; tuossa satanisti, maagikko, taolainen, buddhisti, osholainen, äiti Amman lahkolainen, tuossa tiukan linjan kuiva ateisti, tuossa selkeä hullu ja "onko nyt lääkkeet jäänyt ottamatta tui tui". Yritän olla mahdollisimman paljon ajattelematta ihmismielen luokitteluvimmaa. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Surullista on että jokaiseen näihin miljoonaan erityslokeroon kuuluva olento ajattelee että VAIN hänen poppoonsa on järkevästi ajattelevia, ja "pelastettu" ja muut aivan järjettömiä ja ruokaa helvetille. Sellaista humaania suvaitsevaisuutta ei täällä paljoakaan näe.
Mun piti kertoa valaistumisesta; ja miltä se tuntuu omalla kohdallani.
Ensinnäkään se ei ole kokemus, joka tulisi itseni ulkopuolelta; esim. "energian" hahmossa. Valaistuminen on ollut mun haluni, toiveeni jo lapsesta saakka. Se ei ole mikään kuten puhutaan "kokemuskristillisyys", tai "henkikaste"; äkillinen humahdus Taivaasta. Se ei liity mihinkään lahkoon; koska tuo halu syntyi jo lapsena; ja sahaja yoga oli vain yksi PORUKKA pitkässä porukoiden jonossa, ja petyin tuohon porukkaan kuten olen pettynyt niihin muihinkin.
Kun olen Jumaluuden edessä, nämä atribuutit riisutaan. Olen siinä ihmisenä, ihmiskuntaan kuuluvana olentona. Muu jää pois. Hyvin monella uskovalla on pakkomielle jankuttaa "jeesuksesta"; ja murehtia ihan älyttömästi että kirkastaako mun juttuni "kristusta"; mutta ei tuollaiset suun tunnustukset jostain "kristuksesta" mun kokemuksen mukaan paina Jumaluuden edessä. Painolastia uskonnolliset ehdollistumat vaan on.
Valaistuminen tulee mulle arjessa; en enää esim. mitenkään erityisesti meditoi; vaikka aikoinaan tein sen säännöllisesti. Ny enemmänkin odottelen ja katselen mitä Kundalini seuraavaksi meinaa.
Otin tähän sanan "kundalini"; toivottavasti kukaan ei vedä siitä hernettä nenään; - otin sen ihan sanana, .. sen ei tarvitse merkitä mitään. Sen paikalla voisi olla ihan mikä muu nimitys tahansa, vaikkapa "whdjrthshsujs". Ei Jumaluus vaadi meiltä dogmaattista puhtautta. Maailma on nykyisin avautunut, sen takia nämä vieraitten kulttuurien käsitteet tulevat tähän. Ja mikä on "vieras" kulttuuri sitäpaitsi? En kannata fanaattista isänmaallisuutta; nationalismi on sairautta; sairautta nimeltään xenofobia.
Se kokemus... tulee arjessa, ja tunnen sen päälaen päällä, autuutena. Siihen liittyy suunnaton nautinto, kun voi luopua ajattelusta, ja ihmisyydestä, ja tulla yhdeksi Hänen kanssaan joka on ylhäällä. ( taas sanoja...) Sitä voisi verrata orgasmiin, jonka kokee aivoilla, ja myös sitä voi verrata siihen nautintoon joka on kun on hierottavana; ja veri alkaa kiertää, ja jännnitys hellittää, vaikkapa niskasta, hartioista.
Tämä on kuitenkin hierontaa ilman tekijää. Akupunktiota ilman neuloja.
Yksi juttu mistä ihmisillä menee luu kurkkuun helposti, on nimi "Sahasrara". Päälaen pää. Joogit yrittää kiertää tätä vaikeahkoa ja vierasta sanskritin kielen termiä puhumalla "limbisestä alueesta", tai "aukileesta" - kun olimme vauvoja, päälaen päällä oli alue joka ei ollut luutunut.
Mutta turha hämmentyä. Jos ottaa mitä tahansa vanhoja ja perinteisä raamatun kuvituksia, huomaa että apostolien ja Jeesuksen pään yllä on sädekehä, joko pallonmuotoinen, tai sitten kapea kehä. Joskus näkyy päälaen keskeltä nouseva liekki, joka leijuu n. parin sentin korkeudella ilmassa.
Se kokemus on juuri tämä.
Olen yrittänyt kertoa ihmisille että se on mahdollinen, ja joutunut kovettamaan itseni reaktioita vastaan. Ihmiset reagoivat poikkeuksetta VOIMAKKAASTI vastaan, ja syyttävät hulluksi ja demoniksi ja kadotetuksi.
SE ihmetyttää minua, sillä koen että mulla ei niin hirveitä henkilökohtaisia tunteita ole pelissä. Toki on, en ole tunteeton robotti... mutta pystyyhän sitä toki pitämään tunnereaktioihin etäisyyttä. Sitä pystyy rauhallisesti keskustelemaan toisen ihmisen kanssa, vaikka tämä edustaisi toisenlaista näkökantaa. Vai idealisoinko ihmisyyttä?
Ehkä tämä yhteiskunta edellyttää kovaa roolia, paksua kuorta, kyynisyyttä, sarkasmia, itsevarmuutta, ja "vastauksia jotka tulevat kuin pyssyn suusta".
Itse olin hitaampi. EI mulla ollut varmuuksia. En kuvitetellut tietäväni. Jätin oikeastaan vastaamatta. Sitten, vähitellen aloin näkemään itse Valon; ja Valo opetti itsestään. Valo teki minusta profeetan vasten tahotoani. Näin menneisyyden profeetat, samassa asemassa kuin itseni.
Surukseni huomasin että olen ainoa. En usko että pystyn sanoilla ilmaisemaan selkeästi. Ehkä halusin vaan sanoa että tuo Valo on. Jokainen joka tässä ajassa etsii, löytää sen helposti. Vaaditaan vaan pysähdys, ja hetki... että kuuntelee sydäntään. Siellä on hiljainen alue... syvällä, melun kerrosten alla.
Syvällä. Kristallin meri. Se on koko Jumaluus; Hän - valtaistuimellaan.
http://www.ofspiritandsoul.com/images/pics_big/Crystal-Skull-museum.jpg
Mulla on sahaja yoga tausta; mutta en enää paljon ajattele että tämä olisi JUST TÄTÄ. Leimaaminen on kyllästyttävää; ja sitäpaitsi elän suomalaisen ihmisen elämää Suomessa; jotenkin ihmisten aivot(ehdollistumat) menee niin että tuntuu kivalta lyödä rajat että tämä nyt on ev.lut, ja tämä sitten oikeaoppinen herätyskristitty, tämä ex-mormoni, ja tuo ex-adventisti; tuossa satanisti, maagikko, taolainen, buddhisti, osholainen, äiti Amman lahkolainen, tuossa tiukan linjan kuiva ateisti, tuossa selkeä hullu ja "onko nyt lääkkeet jäänyt ottamatta tui tui". Yritän olla mahdollisimman paljon ajattelematta ihmismielen luokitteluvimmaa. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Surullista on että jokaiseen näihin miljoonaan erityslokeroon kuuluva olento ajattelee että VAIN hänen poppoonsa on järkevästi ajattelevia, ja "pelastettu" ja muut aivan järjettömiä ja ruokaa helvetille. Sellaista humaania suvaitsevaisuutta ei täällä paljoakaan näe.
Mun piti kertoa valaistumisesta; ja miltä se tuntuu omalla kohdallani.
Ensinnäkään se ei ole kokemus, joka tulisi itseni ulkopuolelta; esim. "energian" hahmossa. Valaistuminen on ollut mun haluni, toiveeni jo lapsesta saakka. Se ei ole mikään kuten puhutaan "kokemuskristillisyys", tai "henkikaste"; äkillinen humahdus Taivaasta. Se ei liity mihinkään lahkoon; koska tuo halu syntyi jo lapsena; ja sahaja yoga oli vain yksi PORUKKA pitkässä porukoiden jonossa, ja petyin tuohon porukkaan kuten olen pettynyt niihin muihinkin.
Kun olen Jumaluuden edessä, nämä atribuutit riisutaan. Olen siinä ihmisenä, ihmiskuntaan kuuluvana olentona. Muu jää pois. Hyvin monella uskovalla on pakkomielle jankuttaa "jeesuksesta"; ja murehtia ihan älyttömästi että kirkastaako mun juttuni "kristusta"; mutta ei tuollaiset suun tunnustukset jostain "kristuksesta" mun kokemuksen mukaan paina Jumaluuden edessä. Painolastia uskonnolliset ehdollistumat vaan on.
Valaistuminen tulee mulle arjessa; en enää esim. mitenkään erityisesti meditoi; vaikka aikoinaan tein sen säännöllisesti. Ny enemmänkin odottelen ja katselen mitä Kundalini seuraavaksi meinaa.
Otin tähän sanan "kundalini"; toivottavasti kukaan ei vedä siitä hernettä nenään; - otin sen ihan sanana, .. sen ei tarvitse merkitä mitään. Sen paikalla voisi olla ihan mikä muu nimitys tahansa, vaikkapa "whdjrthshsujs". Ei Jumaluus vaadi meiltä dogmaattista puhtautta. Maailma on nykyisin avautunut, sen takia nämä vieraitten kulttuurien käsitteet tulevat tähän. Ja mikä on "vieras" kulttuuri sitäpaitsi? En kannata fanaattista isänmaallisuutta; nationalismi on sairautta; sairautta nimeltään xenofobia.
Se kokemus... tulee arjessa, ja tunnen sen päälaen päällä, autuutena. Siihen liittyy suunnaton nautinto, kun voi luopua ajattelusta, ja ihmisyydestä, ja tulla yhdeksi Hänen kanssaan joka on ylhäällä. ( taas sanoja...) Sitä voisi verrata orgasmiin, jonka kokee aivoilla, ja myös sitä voi verrata siihen nautintoon joka on kun on hierottavana; ja veri alkaa kiertää, ja jännnitys hellittää, vaikkapa niskasta, hartioista.
Tämä on kuitenkin hierontaa ilman tekijää. Akupunktiota ilman neuloja.
Yksi juttu mistä ihmisillä menee luu kurkkuun helposti, on nimi "Sahasrara". Päälaen pää. Joogit yrittää kiertää tätä vaikeahkoa ja vierasta sanskritin kielen termiä puhumalla "limbisestä alueesta", tai "aukileesta" - kun olimme vauvoja, päälaen päällä oli alue joka ei ollut luutunut.
Mutta turha hämmentyä. Jos ottaa mitä tahansa vanhoja ja perinteisä raamatun kuvituksia, huomaa että apostolien ja Jeesuksen pään yllä on sädekehä, joko pallonmuotoinen, tai sitten kapea kehä. Joskus näkyy päälaen keskeltä nouseva liekki, joka leijuu n. parin sentin korkeudella ilmassa.
Se kokemus on juuri tämä.
Olen yrittänyt kertoa ihmisille että se on mahdollinen, ja joutunut kovettamaan itseni reaktioita vastaan. Ihmiset reagoivat poikkeuksetta VOIMAKKAASTI vastaan, ja syyttävät hulluksi ja demoniksi ja kadotetuksi.
SE ihmetyttää minua, sillä koen että mulla ei niin hirveitä henkilökohtaisia tunteita ole pelissä. Toki on, en ole tunteeton robotti... mutta pystyyhän sitä toki pitämään tunnereaktioihin etäisyyttä. Sitä pystyy rauhallisesti keskustelemaan toisen ihmisen kanssa, vaikka tämä edustaisi toisenlaista näkökantaa. Vai idealisoinko ihmisyyttä?
Ehkä tämä yhteiskunta edellyttää kovaa roolia, paksua kuorta, kyynisyyttä, sarkasmia, itsevarmuutta, ja "vastauksia jotka tulevat kuin pyssyn suusta".
Itse olin hitaampi. EI mulla ollut varmuuksia. En kuvitetellut tietäväni. Jätin oikeastaan vastaamatta. Sitten, vähitellen aloin näkemään itse Valon; ja Valo opetti itsestään. Valo teki minusta profeetan vasten tahotoani. Näin menneisyyden profeetat, samassa asemassa kuin itseni.
Surukseni huomasin että olen ainoa. En usko että pystyn sanoilla ilmaisemaan selkeästi. Ehkä halusin vaan sanoa että tuo Valo on. Jokainen joka tässä ajassa etsii, löytää sen helposti. Vaaditaan vaan pysähdys, ja hetki... että kuuntelee sydäntään. Siellä on hiljainen alue... syvällä, melun kerrosten alla.
Syvällä. Kristallin meri. Se on koko Jumaluus; Hän - valtaistuimellaan.
http://www.ofspiritandsoul.com/images/pics_big/Crystal-Skull-museum.jpg
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ja se on myös seksuaalienergiaa, se ihmisiä niin kiihottaa: joku sen torjuu, joku sille avautuu, joku ei jaksa keskikittyä...
Itsetunnottomuus lienee tuntemusten pahin lukko ja sillä on sitten monta tapaa ilmetä: uskonnollinen demonisaatio on yksi.
Tottakai se on seksiä. Tajusin tuon ensimmäisen kerran kun lukaisin Kahlil Gibranin elämänkerran; että profeetat ja valitut ovat voimakkaan seksuaalisia ihmisiä; ja se on se ratkaiseva tekijä. Mutta se ei ole mitätahansa "lihallisuutta", vaan siihen liittyy persoonan puhtaus.
Kyse on seksuaalisesta avautumisesta kosmokselle. Seksistä Jumalan kanssa. Jumalattaresta. Haluaisin tuoda esiin että se on mahdollista, ja aika helposti koettavissa.
Usein ihmiset menee äärimmäisyyksiin, että kokevat että uskonnollisuus välttämättä poissulkee seksuaalisen olemisen. Avoimen seksuaaliset ihmiset taas kieltää elämän uskonnollisen puolen; hiljaisuuden, rauhoittumisen, hartauden, puhtauden, sisäisen kauneuden.
Ei uskonto ole munkkien ja nunnien juttu, tai mitään selibaattia. Vaan..päinvastoin. Mä ainakin koin etten saanut tarpeeksi; tarpeeksi nautintoa, rakkautta, ja halusin rajattomasti lisää.
Pettymyksekseni huomasin että ihmiset on sovinnaisuuden jäykistämiä; seksuaalisuudessaan kaavamaisia, fetisistejä, urautuneita, rakkaudessa torjuvia, laskelmoivia ja vinksahtaneita;kylmiä ja kiinnostuneita toisista asioista ja siksi tämä ihmisten maailma on niin kauhea kuin se on. Kaikesta ne tekee valtapolitiikkaa. Sosiaalista peliä. Politisointia. Kaiken ne demonisoi.
Itsetunnottomuus ehkä.... Mutta tavallaan ihminen on Jumalan vertainen rakkaudessa; rakkauden arvoinen.
Ihmiset pelkää.
Ihmiset leimaa seksuaalienergian hulluudeksi; mutta eihän se ole hulluutta, vaan nautintoa. Siinä samanlainen kohtaa samanlaisen; hullu rohkaisee toista hullua; liekki yhtyy liekkiin.
Mielestäni lihallisuudessa ei ole mitään epäpuhdasta.
Nimim. Uskon puolustaja kirjoitti:
"Itsetunnottomuus ehkä.... Mutta tavallaan ihminen on Jumalan vertainen rakkaudessa; rakkauden arvoinen.
Ihmiset pelkää."
Rakkaus on rumasana, suomen suurin shamaani, hra I. Alanko sen taisi näin riimitellä. Rakkaus alkaa itsensä rakastamisesta, eikä itseään voi rakastaa, jollei itseään täysin hyväksy. Itsensä hyväksyminen taas edellyttää sitä, että tuntee myös omat sokeat pisteensä: oman hyvyytensä ja pahuutensa (eikä niitä muulla voi tunteakaan, eikä niistä, sivumennen krisseille sanoen, ole mitään pelastusta). Varjojensa kanssa kamppailu on pelottavaa: tietää joutuvansa kohtaamaan itsensä, mutta entäs, jos ei olekaan mitään, vain tyhjyys? (Tästä teemasta void voisi enemmänkin...)
"Ihmiset leimaa seksuaalienergian hulluudeksi; mutta eihän se ole hulluutta, vaan nautintoa. Siinä samanlainen kohtaa samanlaisen; hullu rohkaisee toista hullua; liekki yhtyy liekkiin."
Nih. Sen kauniimmin sitä ei voi sanoa.
..rohkeammin eteenpäin.
Lueskelin Sylvia Plathin päiväkirjoja, ja Plath sanoi siinä olevansa jumala, ja mä rakastin kun se uskalksi niin kirjoittaa... Rakastin sen narsismia, sitä rohkeutta, ja rakastin sen ekshibitionismia; en epäile yhtään etteikö Plath olisi ollut jumala. Kuka tahansa joka tahtoo, ja haluaa; on. Sillä Jumala on Tahto. Jumala on Halu. Palvon Jumalaa itsessäni; palvon Jumalaa itseään.
>>>Rakkaus alkaa itsensä rakastamisesta, eikä itseään voi rakastaa, jollei itseään täysin hyväksy. Itsensä hyväksyminen taas edellyttää sitä, että tuntee myös omat sokeat pisteensä: oman hyvyytensä ja pahuutensa (eikä niitä muulla voi tunteakaan, eikä niistä, sivumennen krisseille sanoen, ole mitään pelastusta). Varjojensa kanssa kamppailu on pelottavaa: tietää joutuvansa kohtaamaan itsensä, mutta entäs, jos ei olekaan mitään, vain tyhjyys? (Tästä teemasta void voisi enemmänkin...)
Noidilla on semmoinen sanonta, että pelon takana on voima. Ja se on vain arkipäiväistä itseksi tulemista, tässä ja nyt elämistä.
BTW: varokaa niitä, jotka toitottavat armosta. Armon käsite liittyy tuomitsemiseen, ja aina sitä jostakin tykinruokaa löytyy. Yleensä sitten sellaisesta, jota jotenkin pelätään tai ei ymmärretä. EIKÄ TIETENKÄÄN VOI KYSYÄ, että mitä sinä nyt tarkoitat!
Ja otetaan aivot oikein käteen..
Niin Jeesus uhrasi itsensä "ihmisten syntien" takia. Sitä pitäisi sitten seurata kristuksen jalanjälkiä, ja antaa koira- ja korppikotkalaumojen repiä mut kappaleiksi; ja jossain määrin sitä teen.
Laittamalla itseni likoon tässä, olen kaikkien ihmisten syntipukki, ja sylkykuppi. Usein tuntuu että jos he vain voisivat, he ristiinnaulitsisivat minut uudestaan.
Kristuksen inkarnaatiossa tapahtui kuitenkin muutos; - muutos jota teologit ovat ennustaneet satoja vuosia. Kärsivä Kristus nousi Isän luo, ja Hän palasi tänne maan päälle; mutta ihmiset ovat vielä kärsivän Kristuksen lumoissa.
Kristityt kuvittelevat että yhä eletään ristiinnaulitsemisdraamaa. Kärsi ja alistu, he sanovat. Nöyrry ja kuoleta itsesi. Koko kristinusko tuntuu menneen henkiseksi sadismiksi ja masokismiksi. Tämä ei ollut tarkoitus, ja Jumala epäonnistui lähettäessään Poikansa maan päälle. Kristityt eivät suinkaan ole pelastuneita, kuten omahyväisyydessään kuvittelevat; vaan he ovat VIIMEISIÄ, kuten kaikki USKOVAT.
Kuvaan sopii hyvin että kristityt ovat sorvanneet Paavalista epäjumalan; - tyypista joka oli epileptikko ja kansanmurhaaja. Sitä he ihailevat. Häntä kuuntelevat, ja hänen poliittisia kirjoituksiaan sanovat pyhäksi.
Kristus ei ole enää kärsivä; vaan kirkastettu; ja palaa voimassa. Todellinen Kristus:
JEESUS KARTIKEYA = KALKI.
Vanha kuva...
Miten Pyhä Henki koetaan? Siihen liittyy olemuksen keveneminen, valon kokemus, ja tietoisuus nousee päälaen päälle liekiksi. Jos kasvot eivät valaise, ei tätä voi kokea. Tai jos silmät pelkäävät, luimistelevat, eivät katso suoraan, tai katsovat liian suoraan. Valo menee koko olemuksen lpi, kaiken läpi: aivojen, kielen, poskien, otsan, päänahan, nenän, hampaiden, niskan läpi, ajatusten, mielen ja tunteiden läpi; sydämen läpi, pallean läpi, hengityksen läpi...
http://spaightwoodgalleries.com/Media/Old_Masters/GalleP_Pentecost_Strad.jpg
Herra profeetta, onko ihminen ns. yksiavioinen kuten joutsen vaiko moniavioinen? Toisin sanoen onko seksuaalisuus tarkoitettu jaettavaksi parisuhteessa vaiko avoimissa suhteissa?
On miettiä, miksi moinen itseä askarruttaa?
"Tee mitä ikinä haluat, kunhan et vahingoita sillä muita."
Onko ruumiinsa jakaminen kenen tahansa kanssa sekä itsensä että muiden vahingoittamista niin fyysisesti kuin henkisestikin?
Minulle seksuaalisuus merkitsee sitoutumista. Se merkitsee vastuuta itsestä sekä toisesta, ja mahdollisesta jälkikasvusta.
Tiesitkö muuten, että seksuaalisuuden huippu on lapsen synnyttäminen? Seksi ei siis pääty yhdynnän jälkeiseen orgasmiin (se on ainoastaan esileikkiä), vaan jatkuu koko raskauden ajan, ja päättyy ainutlaatuiseen "orgasmiin" lapsen syntyessä maailmaan. Siinä on sopivasti kipua, tulee tosi syvältä, ja täyttää jokaisen sopukan:)
Pelkäätkö sitoutua toiseen ihmiseen? Jos pelkäät, pelkäät myös sitoutua omaan itseesi, so. sisimpääsi. Oman sisimpänsä hylkääminen johtaa väistämättä hengelliselle pakomatkalle.
Oletko mies vai nainen? Nimittäin jos olet mies, ei tuota puhettasi synnytyksen autuudesta oikein voi ottaa tosissaan.
Mutta oletetaan nyt että olet nainen. Mitä luulet että ne joille lapsia ei syystä tai toisesta synny ajattelevat tuosta, että sinä sanot että seksuaalisuuden huippu on lasten synnyttäminen?
Eläimetkin niin tekevät. Tekeekö se niistä jotenkin ylimaallisia olentoja?
Hieno asia se, kai, on, mutta seksuaalisuuden huippu voi mielestäni olla moni muukin asia. Vaikkapa se että yhtyy koko kosmokseen sielussaan kun saa orgasmin.
Oppilas kysyy:
>>onko ihminen ns. yksiavioinen kuten joutsen vaiko moniavioinen? Toisin sanoen onko seksuaalisuus tarkoitettu jaettavaksi parisuhteessa vaiko avoimissa suhteissa? >>
Herra vastaa:
Periaatteessa avioliitto on järkevin tapa elää tätä elämää; koska siihen liittyy turvallisuus, ja se on lasten kannalta parasta. Käytännössä elämä voi olla julma, ja se "kulta" paljastua vuosien myötä vähemmän täydelliseksi, tai ehkä ihmiset vain kasvavat eri suuntiin. Silloin tulee ero. Ei pidä tuomita itseään sen takia, eikä syytellä; vaan sitten päätää elääkö yksin, vai alkaako uusi liitto.
On parasta olla suhteessa yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Jos ottaa useampia, voi seurata hankaluuksia.
Vapaa seksuaalisuus ei mun mielestä toimi; ensinnäkin nykyään siitä saa kaikkia kauheita tauteja; joita jo sinällään voi pitää "Jumalan rangaistuksena".
Ihminen on yksiavioinen kuten joutsen.
Maalliset kumppanit vaihtuvat elämien kuluessa; todellinen morsiamemme ja ylkämme on Taivaassa; ja jossain vaiheessa, mikäli sielu haluaa palata Taivaaseen, on avioiduttava Taivaallisen Yljän tai Morsiamen kanssa. Tie on morsiusmystinen.
>>Hieno asia se, kai, on, mutta seksuaalisuuden huippu voi mielestäni olla moni muukin asia. Vaikkapa se että yhtyy koko kosmokseen sielussaan kun saa orgasmin. >>
Hmm..kyllä mieskin voi kokea lapsen syntymän vahvasti.
Seksuaalisuuden huippu on Sahasraran avautuminen; ja koko seksuaalisuuden nouseminen uudelle tasolle. Ilman Sahasraran avautumista voi kokea huippija, mutta ne jäävät yksittäisiksi huipuiksi joiden välissä on rotkoja ja laaksoja.
Rotkoissa vaanii ilkeitä petoja.
Sahasrararan avautuminen kasvattaa siivet selkään, ja voi lennellä ... Huiput jäävät alas, koska itse on muuttunut huipuksi; tat twam asi.
Siis minulta...
Mutta mielestäni ihmiset menevät metsikköön kun alkavat pohdiskella sanaa "tarkoitus". Mikä tarkoitus millään on, muu, kuin mitä me sille annamme?
Seksuaalisuus on elämää, elämä on seksuaalista kutinaa. Kun jokin tarina, josta voisi tulla kirja, kuplii minussa, tunnen sisäistä kutinaa. Kun avaudun jollekin mystiselle kokemukselle, tunnen sisäisen kihelmöinnin kuin henkisen kiihottumisen.
Itse olen valinnut sitoutumisen yhteen ihmiseen, koska on liian sekavaa, rasittavaa ja aikaa viepää tutustua aina uuteen ihmiseen vain jakaakseen seksuaalisia nautintoja. On eläimellistä vain paritella, joten kyllähän siinä aikamoiset tutustumisen soidinmenot tarvitaan... Myös minuuksien on kohdattava, ei vain kehojen.
Olen eri mieltä siitä että ihmiset kasvaisivat eroon toisistaan. Mielestäni he kasvavat liikaa yhteen. Seksuaalinen jännite syntyy siitä että tuo toinen on jotenkin vieras, ts. hänessä on VIERASTA ENERGIAA. Kun tarpeeksi monta vuotta yhtyy ja yhtyy toiseen, energiat sekoittuvat ja lopulta kaksi ihmistä on samalla energialla latautunut. Ei mikään ihme jos ei siinä enää vipata mikään. Sitten ollaan kuin sisarukset.
>>Seksuaalisuus on elämää, elämä on seksuaalista kutinaa. Kun jokin tarina, josta voisi tulla kirja, kuplii minussa, tunnen sisäistä kutinaa. Kun avaudun jollekin mystiselle kokemukselle, tunnen sisäisen kihelmöinnin kuin henkisen kiihottumisen. >>
Meillä on samanlaiset fetisismin kohteet..mullekin ne on TARINAT... kun antaa jotain...
Ajattelin äsken että ei tunteita voi jaotella selkeästi että tässä on nyt vihaa, tässä positiivista ja tässä negatiivista. Tunne on kokonaispaketti, ota tai jätä; - usein ihmiset tukahduttavat ja torjuvat tunteen itsessä ja toisessa.
http://www.kirjatoukka.com/index.php