Viime aikoina palstalla on veivattu eestaas pitkitettyä itkuvirttä Paavalin puolesta. Paavalin, ei Jeesuksen, seuraajien mukaan apostoli Paavali on kristinuskon kulmakivi, esikuva, seurakunnan johtaja, hengen mies jne.
Todellisuudessa Paavali ole mikään edellisistä. Itsevoideltu apostoli Paavali oli murhaaja, valehtetelija, eksyttäjä ja ihmisvihaaja. Tässä kaikki, mitä Paavalista täytyy tietää.
Myös Raamatun mukaan Paavali ei ole oikea apostoli (kolmastoista):
21:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä
(Ilm. 21:14)
Paljon melua tyhjästä
38
579
Vastaukset
- Anonyymi
Paavali oli alkuseurakuntaan soluttautunut antikristus, kuten Johannes asian ilmaisee.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. - Anonyymi
Paavali repi alkuseurakuntaa hajalle kuin raateleva peto.
1. Kor. 1:12
Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". - Anonyymi
Aloittaja esiintyy sovittelevana vaikka kirjoittaa valheet Paavalista.
Noin satanisti toimii - Anonyymi
Eiköhän Paavali ole nyt naulattu arkkuunsa. Välillä vaan tuntuu, että jos vielä varmuuden vuoksi laittaisi lisää nauloja.
- Anonyymi
Evankeliumi ensin.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Johanneksen mukaan Juudas on yksi Karitsan kahdestatoista apostoleista. Se tarkoittaa sitä että Juudaksella oli tärkeä, ehkä kaikista tärkein rooli Jeesuksen suunnitelmassa. Jeesuksen pettäminen oli tarkoin suunniteltu näytelmä.
- Anonyymi
Näille Paavalin palvojille Jeesus ei merkitse käytännössä mitään. Aamusta iltaan he rukoilevat Paavalin nimessä. Saatananpalvojia ovat.
- Anonyymi
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Miksi Paavalia nostetaan Jeesuksen yläpuolelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Miksi Paavalia nostetaan Jeesuksen yläpuolelle?
Nytkin palstalla on kymmenittäin Paavalia ylistäviä aloituksia. Jeesuksesta ei yhtään. Kertonee paljon.
- Anonyymi
Paavali herätti kuolleen!
Paavali tiesi etukäteen, että hänet vangittaisiin Jerusalemissa!
Alkuseurakunta Jaakobin johdolla otti hänet vastaan ja ihastelivat hänen lähetystyönsä tuloksia!
Nimimerkki "Henki" on pahin eksyttäjä!
Varokaa häntä! - Anonyymi
Jeesus varoitti Paavalin kaltaisista eksyttäjistä, joita ilmestyy kun hän on noussut taivaaseen.
Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. - Anonyymi
Paavali ei kuulu 12 apostolin joukkoon. Paavali on valheapostoli ja kaikki jotka häntä puolustavat eivät ole Jeesuksen seuraajia vaan saatananpalvojia.
- Anonyymi
Vai niin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin!
Kyllä vain!
- Anonyymi
Uusi uskonpuhdistus on alkamassa, uskovaiset paljastavat joukoissaan olevat pedofiilit ja kaappihomot vain näin he voivat ansaita taivaspaikan.
- Anonyymi
Muistanette, että Paavali ja muut henkilöt saattavat olla mielikuvituksen tuotetta.
Raamatun ensimmäinen versio kirjoitettiin satoja vuosia mahdollisen Jeesuksen kuoleman jälkeen.
En kirjoita tätä pahalla, vaan ihmetellen sitä, että varsinainen usko jää minimaalisten sivuasioiden peittoon eri uskontokunnissa. - Anonyymi
Raamatun henkilöistä Paavali näyttää olevan uskovien suosikki hahmo. Paavali on nostettu jonkinlaiseksi pyhimykseksi, joka herättää ihailua, vaikea ymmärtää miksi. Jeesus näyttäytyy uskovien puheissa joskus sivujuonteelta. Vahvat tunteet heräävät, kun uskova lähtee puolustamaan Paavalia.
Lightning- Anonyymi
Kristinusko perustuu Paavalin kirjeisiin. Esimerkiksi tempausta ei löydy muilta.
- Anonyymi
Pakkovauvakastettujen uskontoon ei sovi Paavalin opetukset, kielilläpuhuminen eikä armolahjat.
Anonyymi kirjoitti:
Pakkovauvakastettujen uskontoon ei sovi Paavalin opetukset, kielilläpuhuminen eikä armolahjat.
Jeesus ei puhunut kielillä eikä korostanut armolahjojen merkitystä. Nämä kaikki ovat Paavalin omaa tuotantoa.
Jeesus käski rakastaa lähimmäistä. Siinä kaikki.
- Anonyymi
Mehua saa taas syksyllä puristamalla.
Mehukattia saa nytkin kaupan hyllyltä tai verkkokaupasta.
https://www.s-kaupat.fi/tuote/mehukatti-sekamehujuomatiiviste-13-1-5-l/6415131404322
- Anonyymi
Paavalin palvonnassa on kyse henkilökultista. Paavali nostettiin Jeesuksen yläpuolelle ja häntä palvotaan kuin isä-aurinkoista.
Näissä piireissä murhamiehen puheita uskotaan enemmän kuin Jeesuksen. Laittomuus on vallannut paavalistien sydämet.- Anonyymi
"rakas Paavali"....
Ap. t. 19:15 "mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
- Anonyymi
Paavali on paholaisen lähettiläs joka kylvää eripuraa uskovien keskuudessa.
- Anonyymi
Suurin osa Paavalin kirjoituksista on kelvotonta hengellistä roskaa. Nuo kirjoitukset voisi huoletta poistaa UT:sta.
- Anonyymi
Ketä ovat nämä jumalattomat Paavalin rienaajat. Ovatko he pakkovauvakastettuja vai adventisteja vai mitä?
Jos ei hyväksy Paavalin tekstejä ei ole kristitty! Mikä "raamattu" heillä on?
Turha heidän on pakanauskontoaan täällä julistaa, mutta kun he eivät sitä tajua!
He ovat kirottuja? - Anonyymi
Paavali oli piru mieheksi, jota ohjasi miehessä asunut Saatan enkeli, paha demoni "hän".
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.- Anonyymi
Saatanan enkeli ja Pyhä Henki ei ole samassa ihmisessä yhtä aikaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan enkeli ja Pyhä Henki ei ole samassa ihmisessä yhtä aikaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Kyllä sen huomaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan enkeli ja Pyhä Henki ei ole samassa ihmisessä yhtä aikaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Mielesi on näköjään pirstoutunut: Paavali ei ole sama henkilö kuin Israelin kuningas Saul! Saul-kuninkaasta on kirjoitettuna: "Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä".
Mutta Jumalan Henki ei poistunut Paavalista: hän (Jeesus) sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielesi on näköjään pirstoutunut: Paavali ei ole sama henkilö kuin Israelin kuningas Saul! Saul-kuninkaasta on kirjoitettuna: "Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä".
Mutta Jumalan Henki ei poistunut Paavalista: hän (Jeesus) sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.Tyypillisenä hellarina et sitten voinut olla mollaamatta ihmisiä ja puhumatta tuntemattomien mielenlaadusta.
- Anonyymi
Kristinusko perustuu Jeesuksen sanoihin, ei mihinkään valehtelevan Tarsolaisten murhamiehen kirjeisiin.
37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.- Anonyymi
Se koira älähtää...
- Anonyymi
Nimimerkki "Henki" on sielunvihollisen palvelija!
- Anonyymi
Henki on sitä mitä nimimerkki antaa ymmärtää. Jumalan asialla.
- Anonyymi
Murhamies Paavali ei ollut Jeesuksen valitsema apostoli. Jeesus ei edes tuntenut koko miestä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa204384Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!2383600Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi4901883- 1411660
Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1521571Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa5791481Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2171437- 1131395
- 491119
- 751075