Israel pommittaa valkoisella fosforilla Gazan siviilejä

Anonyymi-ap

51

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös Espanja on liittynyt Etelä-Afrikan kanteseen missä Israel on syyteessä palestiinalaisten kansanmurhasta Haagin kansainvälisessä rikostuomioistimessa.

      • Anonyymi

        Fosforikranaatin sirpaleet aiheuttavat ihmisessä syviä ja kivuliaita palovammoja. Palavaa fosforia on erittäin vaikea sammuttaa, sillä se palaa vedessäkin.

        Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Israel on käyttänyt valkoista fosforia Gazan kaistalla ja Libanonissa.

        Eräät kriitikot ovat myös esittäneen näkemyksen, että valkoinen fosfori olisi kemiallinen ase, joiden käyttö on kansainvälisten sopimusten vastaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Human Rights Watch ei aloitukseen linkitetyn jutun mukaan väitä, että Israel käyttäisi valkoista fosforia siviilejä vastaan.

        Valkoinen Fosfori palaa elävässä kudoksessa niin kauan että se saavuttaa luun, ja paljon kaueminkin. On hyvin todenäköistä että moni Gazassa asunut palestiinalainen on kokenut tuskallisen kuoleman Israelin ampumasta Fosforiammuksesta.

        Tällä hetkellä Israel syyttää Yhdysvaltoja asetoimitusten viivyttämisestä.

        Yhdysvaltojen mukaan he eivät käsitä mistä Israelin pääministeri Netanjahu ja heidän hallituksensa Yhdysvaltoja syyttää, sillä Yhdysvallat on tukenut Israelia koko sen ajan kun Israel on tehnyt kansanmurhaa Gazan alueella.

        Yhdysvaltojen mukaan ainoa asetoimitus, jota Israeliin ei toistaiseksi ole vielä toimitettu, koskee nk. suuria ja raskaita pommeja joiden käyttö Gazan tiheästi asutuilla alueilla ei olsi Yhdysvaltojen mukaan suotavaa mutta muuten palestiinalaisten kansanmurha on all right!

    • Anonyymi

      Lähteessäsi ei väitetä, että Israel pommittaisi valkoisella fosforilla Gazan siviilejä, eikä väitetä, että Israel suorittaisi palestiinalaisten kansanmurhaa.

      • Anonyymi

        Olemme saaneet lukea kuinka israelilaisotilaiden pommit ja luodit ovat osuneet kaikkiin muihin paitsi palestiinalaisiin vastarintataistelijoihin. Israel on varovaisimpienkin arvioiden mukaan murhannut yli kolmekymentäviisituhatta palestiinalaista joista lähes 100% ollut siviilejä.

        Olisi varsin erikoista jos Israel ampuisi Gazassa vain vastarintataistelijoita fosforiammuksilla mutta muut pommit ja ohjukset osuisivat palestiinalaisiin naisiin, lapsiin ja vanhuksiin? Yrityksesi puolustaa Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa on surkuhupaista luettavaa. Hyi hitto!

        Kyllä sinä saat kirjoittaa, sitten lukea ja sitten kertoa saaneesi lukea ihan mitä vain. Väitteesi näyttäisivät perustuvan vain omiin väitteisiisi, jotka perustuvat omiin kirjoituksiisi joita olet lukenut.

        Edes Hamas ei väitä, että Israel olisi murhannut yli 35000 palestiinalaista. Ei edes 350, eikä se väitä, että näistä lähes 100% olisi ollut siviilejä. Tosin Hamashan pitää omia taistelijoitaankin siviileinä.

        Israel ei ammu Gazassa vastarintataistelijoita. Olisi typerää Israelilta taistella vastarintataistelijoita vastaan, koska vastarintataistelijat Gazassa pyrkivät suojelemaan tavallisia gazalaisia Hamasin mielivaltaa vastaan.

        Israel ei tee Gazassa kansanmurhaa.

        Väitteesi, että yrittäisin puolustaa "Israelin tekemää kansanmurhaa" perustuu kommenttiini, jonka koko sisältö on:

        "Lähteessäsi ei väitetä, että Israel pommittaisi valkoisella fosforilla Gazan siviilejä, eikä väitetä, että Israel suorittaisi palestiinalaisten kansanmurhaa."

        Taidat olla vasemmistolainen.

        Judaisti näkee vihollisia kaikkialla. Milloin arvostelija leimataan äärioikeistolaiseksi natsiksi, milloin vasemistolaiseksi. Sano suoraan: Vääräuskoinen. Judaisteille kaikki muut kuin judaisti on toisarvoinen riippumatta ollenkaan poliittisista ideologioista. Ei kai palestiinalaisissakaan muuta vikaa kuin se, että he tunnustavat "väärää" uskontoa. Heidät pitää tappaa ja kitkeä pois judaistien tieltä!

        Taisit kopioida kommenttisi vastaukseksi ihan väärään viestiin. Tämä viestisi ei liity mitenkään tuohon 2024-06-16 16:41:43 postattuun viestiin.

        Sinun kannattaa etsiä tälle aiheellesi sopiva keskustelu. Vaikutat tosi uskonnolliselta, joten ehkä joltain uskontopalstalta löydät sopivan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä saat kirjoittaa, sitten lukea ja sitten kertoa saaneesi lukea ihan mitä vain. Väitteesi näyttäisivät perustuvan vain omiin väitteisiisi, jotka perustuvat omiin kirjoituksiisi joita olet lukenut.

        Edes Hamas ei väitä, että Israel olisi murhannut yli 35000 palestiinalaista. Ei edes 350, eikä se väitä, että näistä lähes 100% olisi ollut siviilejä. Tosin Hamashan pitää omia taistelijoitaankin siviileinä.

        Israel ei ammu Gazassa vastarintataistelijoita. Olisi typerää Israelilta taistella vastarintataistelijoita vastaan, koska vastarintataistelijat Gazassa pyrkivät suojelemaan tavallisia gazalaisia Hamasin mielivaltaa vastaan.

        Israel ei tee Gazassa kansanmurhaa.

        Väitteesi, että yrittäisin puolustaa "Israelin tekemää kansanmurhaa" perustuu kommenttiini, jonka koko sisältö on:

        "Lähteessäsi ei väitetä, että Israel pommittaisi valkoisella fosforilla Gazan siviilejä, eikä väitetä, että Israel suorittaisi palestiinalaisten kansanmurhaa."

        Taidat olla vasemmistolainen.

        Kerro vielä missä tämä Hamasin tietotoimisto tai muu media sijaitsee, että voisin tarkistaa tuon ettei Hamasinkaan mukaan israelilaisotilaat olisi tappaneet edes 350 palestiinalaista?

        Et löytänyt siis mistään tukea väitteellesi, että Israelin olisi murhannut yli 35000 palestiinalaista ja että heistä lähes 100 % olisi siviilejä.

        En väittänyt, etteikö Israel olisi tappanut 350 palestiinalaista. Et tunnu juuri ymmärtävän lukemaasi.

      • Anonyymi

        Olit samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitin paitsi että väität Israelin tekevän kansanmurhaa ja minä sanon, että Israel ei tee kansanmurhaa.

        Et ole löytänyt mitään lähteitä väitteellesi, että Israel tekisi kansanmurhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä saat kirjoittaa, sitten lukea ja sitten kertoa saaneesi lukea ihan mitä vain. Väitteesi näyttäisivät perustuvan vain omiin väitteisiisi, jotka perustuvat omiin kirjoituksiisi joita olet lukenut.

        Edes Hamas ei väitä, että Israel olisi murhannut yli 35000 palestiinalaista. Ei edes 350, eikä se väitä, että näistä lähes 100% olisi ollut siviilejä. Tosin Hamashan pitää omia taistelijoitaankin siviileinä.

        Israel ei ammu Gazassa vastarintataistelijoita. Olisi typerää Israelilta taistella vastarintataistelijoita vastaan, koska vastarintataistelijat Gazassa pyrkivät suojelemaan tavallisia gazalaisia Hamasin mielivaltaa vastaan.

        Israel ei tee Gazassa kansanmurhaa.

        Väitteesi, että yrittäisin puolustaa "Israelin tekemää kansanmurhaa" perustuu kommenttiini, jonka koko sisältö on:

        "Lähteessäsi ei väitetä, että Israel pommittaisi valkoisella fosforilla Gazan siviilejä, eikä väitetä, että Israel suorittaisi palestiinalaisten kansanmurhaa."

        Taidat olla vasemmistolainen.

        "Edes Hamas ei väitä, että Israel olisi murhannut yli 35000 palestiinalaista. Ei edes 350, eikä se väitä, että näistä lähes 100% olisi ollut siviilejä. Tosin Hamashan pitää omia taistelijoitaankin siviileinä."

        Voi olla että Israel kieltää, eikä edes Hamas väitä, mutta lukuisat ihmisoikeusjärjestöt kuten lääkärit ilman rajoja ja Amnesty International, tai tiedelehti The Lancet ovat laskeneet että ilmoitetut uhriluvut Gazasta ovat vahvasti vähäteltyjä, ehkäpä valhettakin! Israelin hyökkäyssodan seurauksena on arvioitu että lähes kaksisataatuhatta palestiinalaista on saanut surmansa. Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken on ilmaissut huolensa Gazassa tapahtuvan kansanmurhan uhriluvusta!

    • Anonyymi

      Kun linkitetty lähde ei tue avauksen väitettä, on syytä epäillä väitteen todenperäisyyttä.

      • Anonyymi

        Maalaisjärjen käyttökin sallittua, ainakin silloin jos ei halua saivarella itsestään selvyyksistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalaisjärjen käyttökin sallittua, ainakin silloin jos ei halua saivarella itsestään selvyyksistä.

        Totta. Normaalilla järjenjuoksulla varustettu ihminen kykenee loogisiin johtopäätelmiin ilman että asia kirjoitetaan ns. pilkuntarkasti. Tässä tämä kyseinen siionatsismin kannataja koettaa kieltää ja vähätellä Israelin hirviömäisiä tekoja, kirjoitetaan mitä tahansa. Hänen mielestään Israel ei esimerkiksi miehitä laittomasti palestiinalaisalueita, Israel ei syylisty apartheidiin, eikä Israel tietenkään tee palestiinalaisten kansanmurhakaan! Kaikki väkivalta ja kuolema on palestiinalaisten vastarintataistelijoiden (Hamasin) syytä. Israelin juutalainen on hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden lihaksitulema joka ei tee pahaa kärpäselekkään.

        Nämä syytökset perustuvat vain ja ainoastaan kommenttiin:

        "Kun linkitetty lähde ei tue avauksen väitettä, on syytä epäillä väitteen todenperäisyyttä."

        Tämä kertoo kaiken tarvittavan sinusta ja vasemmiston tavasta toimia.

    • Anonyymi

      Israelista kun on kyse, en ihmettele yhtään. Kaikkea ilkeyksiä keksivät ja tekevät.

      • Anonyymi

        Israel on Roistovaltio jonka uskonveljet ovat valloittaneet Yhdysvaltojen hallinnon käskynvaltaansa. Yhdysvaltoja johdetaan Israelista käsin.

    • Anonyymi

      Sais pommittaa vaikka Y aseilla, ei hyvä häviäis.

      • Anonyymi

        Israelilaisotilaiden Fosforiammuksia tai muita myrkkyjä ei saisi käyttää siviilien murhamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelilaisotilaiden Fosforiammuksia tai muita myrkkyjä ei saisi käyttää siviilien murhamiseen.

        Totta. Aloituksessa linkitetyssä lähteessä ei millään tavalla väitetä, että "israelilaissotilaiden fosforiammuksia tai muita myrkkyjä" käytettäisiin "siviilien murhaamiseen".

    • Anonyymi

      Kyllä kai tuo on jo terroria. Amalekia-puheen pitäjä kertoi aikoinaan jo, ettei ketään jää. Meillä hyväksytään kaikki rikokset ihmisyyttä vastaan ja kannustetaan oikein. Rasismille, apartheidille ja kansamurhalle löytyy kannatusta. Ihmisoikeudet ei merkitse suomelle mitään.

      • Anonyymi

        Taidat yrittää viitata Israelin pääministeri Netanjahun puheeseen, jossa hän viittasi amalekilaisiin. He antisemitisteistä, jopa kiivaimmista, jotka yrittävät säilyttää edes jonkinasteisen uskottavuuden, luopuivat yrityksistä käyttää mainitsemaasi puhetta propagandassaan parissa päivässä, kun heille valkeni, mitä Netanjahu oli sanonut ja mitä hän tarkoitti.

        Aina löytyy teitä, joille mikä tahansa argumentti, vaikkakin valheeksi havaittu, riittää antisemitistisiin hyökkäyksiin, koska olette niin vahvasti vihanne tai palkanmaksajanne sokaisemia.

        Herra vainoharha. Voisitko vielä valaista meitä tietämättömiä keitä tarkoitat palkanmaksajilamme. Voiko kansanmurhan vastustaja pyytää palkkaa jostakin, ja mistä? Onko sekin antisemitismia jos ei pidä siitä kun Israel pommittaa palestiinalaisia siviilejä Fosforilla?

        "Herra vainoharha."

        Mihin tämä liittyy? Epäiletkö omia ajatuksiasi?

        "Voisitko vielä valaista meitä tietämättömiä keitä tarkoitat palkanmaksajilamme."

        Tällä vastasit kysymykseen, eli kerrot olevasi vihasi sokaisema.

        "Onko sekin antisemitismia jos ei pidä siitä kun Israel pommittaa palestiinalaisia siviilejä Fosforilla?"

        Onko vihasi sokaissut sinut niin pahasti, ettet ole huomannut, että keskustelussa on useita kertoja huomautettu, että esim. aloituksessa linkitetyssä artikkelissa ei väitetä Israelin pommittaneen palestiinalaisia siviilejä fosforilla. Fosfori on yksi maapallon yleisimmistä alkuaineista. Se ei ole erisnimi.

    • Anonyymi

      Sitten kun tämä on ohi niin paljastuu Palestiinalasten valheet, mutta sillä ei ole enää mitään väliä koska syylliset on vaihtuneet toiseen toimijaan. Vihervassaritkaan ei tule pyytämään vainoharhaisuuttaan anteeksi.

      • Anonyymi

        Israel on tappanut toimittajia ja kieltänyt puolueettomilta toimittajilta pääsyn Gazan katastrofialueelle. On selvää että Israel pyrkii kääntämään kaiken mahdollisen informaation palestiinalaisten ja olemattoman Hamasin syyksi jota Israel käyttää syynä palestiinalaisten kansanmurhalle ja tekemilleen rikoksille ihmisyyttä vastaan. Israel on roistovaltio mikä on syytteessä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa palestiinalaisten kansanmurhasta. Rikollista roistovaltiota ei uskota edes silloin kun se puhuu totta vaikka totuutta Israelista on edes turha odottaa. Israel tulee saattaa vastuuseen hirviömäisistä teoistaan! NYT RIITTÄÄ !!!

        Gazassa on/oli toimittajia, jotka osallistuivat aktiivisesti 7.10.2024 iskuihin. "PRESS" tekstejä on Gazassa käytetty väärin, joka on johtanut siihen, että siihen ei ole voinut luottaa, että "PRESS" tekstejä varustuksessaan käyttävät henkilöt olisivat lehdistöä, vaikka kantavat rynnäkkökivääreitä.

        Mitä tarkoitat "olemattomalla Hamasilla"? Et taida tietää Gazasta yhtään mitään.

        Israel ei suorita kansanmurhaa missään.

        Israel ei ole roistovaltio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on tappanut toimittajia ja kieltänyt puolueettomilta toimittajilta pääsyn Gazan katastrofialueelle. On selvää että Israel pyrkii kääntämään kaiken mahdollisen informaation palestiinalaisten ja olemattoman Hamasin syyksi jota Israel käyttää syynä palestiinalaisten kansanmurhalle ja tekemilleen rikoksille ihmisyyttä vastaan. Israel on roistovaltio mikä on syytteessä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa palestiinalaisten kansanmurhasta. Rikollista roistovaltiota ei uskota edes silloin kun se puhuu totta vaikka totuutta Israelista on edes turha odottaa. Israel tulee saattaa vastuuseen hirviömäisistä teoistaan! NYT RIITTÄÄ !!!

        Erikoista porukkaa nuo gazalaiset riippumattomat toimittajat. Pitävät vankeina Israelista kaapattuja panttivankeja.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marko-suutari/al-jazeeran-toimittaja-piti-israelilaista-panttivankina-gazassa/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista porukkaa nuo gazalaiset riippumattomat toimittajat. Pitävät vankeina Israelista kaapattuja panttivankeja.

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marko-suutari/al-jazeeran-toimittaja-piti-israelilaista-panttivankina-gazassa/

        Eheehe.. "Gazalaiset riippumattomat toimittajat" Tarkoitatko että israelilaisotilaat ovat murhanneet vain näitä sinun gazalaisia riippumattomia toimittajia mutta muut kuolemaan johtaneet väkivaltaisuudet kansainvälisiä toimittajia kohtaan on ollut puhdas vahinko?

        Israel on murhanut n.160 kansainvälistä toimittajaa ja avustustyöntekijää syyttäen heitä terroristeiksi tai terroristien avustajiksi. Israel on murhanut yli 35 000 palestiinalaista joista n. kolmasosa on ollut ala-ikäisiä lapsia. Loput ovat olleet lasten äitejä ja lasten isovanhempia. Gazassa on käynnissä Kristalliyö jossa Gazassa asuvat vääräuskoiset palestiinalaiset ovat joutuneet brutaalin kansanmurhan kohteeksi jonka toimeenpanijana Israelin siionatsistinen valtio.

    • Anonyymi

      Pommittaisipa ydäreillä. Sota loppuisi nopeammin.

      • Anonyymi

        Jos oikein tarkkoja ollaan niin fosfori jolla israelilaiset palestiinalaisia tappavat, ei ole täysin valkoista. Fosfori taittuu hieman harmaaseen, joten väite missä sanotaan Israelin tappavan palestiinalaisia valkoisella fosforilla on vasemmiston valhe.

        Israel ei tapa palestiinalaisia, Israel auttaa palestiinalaisia rakentamaan omaa valtiotaan.

        Fosfori ei ole ollenkaan niin vaarallista kun Hamasin terroristit ja vihavasemistoviherpiipertäjät väittävät. Päinvastoin! Fosforia on useimmissa elintarvikkeissa. Runsaasti fosforia sisältävät: maitotuotteet, kananmuna, maksa, pähkinät ja siemenet, soija, kaakao sekä viljavalmisteet. Puutos on terveillä aikuisilla harvinaista mutta koska palestiinalaisilla on huutava pula vedestä ja elintarvikkeista, on Israelin armeija pitänyt huolen siitä, ettei ainakaan fosforia puutu.

    • Anonyymi

      Israel on Venäjän ohella se toinen natsivaltio maailmassa.

      • Anonyymi

        Jos Israel on mielestäsi Venäjään verratava niin kerro nyt ihmeessä miksi Israel on välttynyt kansainvälisiltä taloudellisilta pakotteilta ja miksi Israelin varoja ei ole takavarkoitu perusteluna itsenäisen Palestiinan synty ja jälleenrakennus jne..?

        Sen sijaan Israel toivotetaan avosylin tervetuleiksi Euroviisuihin, EM-kilpailuihin yms. mistä Venäjä on suljettu pois? Kansainväliset yliopistot jatkavat yhteistyötään Israelin kanssa kuin mitään ei tapahtuisi, vain opiskelijat protestoivat ja nekin poliisi ja muut virkavallan edustajat ovat hajoittaneet terroristien tukijoina.

        Syy on tietenkin taloudellisessa vallassa jossa juutalaiset ovat. Esim. Yhdysvallat on täysin juutalaisien hallinassa kuten hyvin moni länsimaa jonne juutalaisen vallan lonkerot yltävät.

        Oletko lopettanut kaiken taloudellisen yhteistyösi vähemmistöjä ja miehitettyjen alueiden väestöä sortavan Kiinan kanssa?

    • Anonyymi

      Jokaisen länsimaisen tulee herätä nyt jo viimein siihen, että Israelilla ei ollut oikeutta miehittää alueita 1948. Katse karttaan ja siihen mitä Israelin ympärillä on. Lähi-Itä on muslimivoittoinen. Millä oikeudella juutalaiset asettuvat sinne? Täysin sama tilanne, että Venäjä on miehittänyt osan Ukrainaa ja edelleen jatkaa yritystä miehittää lisää. Tämän länsimaiset ihmiset tuomitsevat.

      On suuri häpeä, että länsimaat ovat tukeneet Israelia sen sortaessa alueen alkuperäisväestöä.

      Kantasuomalaisena en hyväksy, että Suomi tukee Israelin toimintaa.

      Jokaisen Israelissa asuvan juutalaiset tulisi muuttaa pois ja asettua länsimaihin, sillä nyt on muslimimaiden mitta tullut täyteen. Nähdäänkö seuraava ydinpommi Israelissa? Suhteellisen pieni alue ja sen jälkeen ei ole enää jäljellä kuin kuoppa.

      • Anonyymi

        Eli alkuperäisväestön oikeuksien puolustajana olet sitä mieltä, että alueella tulisi toimittaa etninen puhdistus myös juutalaisen alkuperäisväestön joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli alkuperäisväestön oikeuksien puolustajana olet sitä mieltä, että alueella tulisi toimittaa etninen puhdistus myös juutalaisen alkuperäisväestön joukossa.

        Melkein 80-vuotta jo nähty, ettei juutalaisten ja muslimien yhteiselo kahden valtion mallissakaan toimi, mitä muuta vaihtoehtoa on kuin, että jompikumpi muuttaa pois?

        Juutalaiset muuttivat alueelle Natsi-Saksan jälkeen ja mikä on tämä 800 hengen juutalais-kolonaatio, joka päätti miehittää pienen alueen Gazasta ja perustaa sinne siirtokunnan ja ajaa palestiinalaiset pois alueelta? Jos hyväksyy tämän, pitää myös hyväksyä, että Venäjä miehittäisi Helsingistä Kallion ja ajaisi kantasuomalaiset pois alueelta? Tarkistuspisteet kaikille katuosuuksille. Jos kantasuomalaiset puolustautuisivat ja vastustaisivat, kantasuomalaisia voisi nimittää silloin terroristeiksi?

        Israelin toiminta Gazassa on tuomittava teko ja yhtälailla häpeällistä on se, että länsimaat ovat tukeneet Israelia miehittäjänä.

        Olihan Ukrainakin alunperin osa Neuvostoliittoa, jos katsotaan, että juutalaisilla on jokin historiallinen oikeus miehittää Israel, silloin Venäjän hyökkäys jo itsenäistyneeseen Ukrainaan on oikeutettua ja kuitenkin sen länsimaat tuomitsevat.

        Olkoonkin sitten etninen puhdistus, mutta juutalaisilla ei ole mitään oikeutta sortaa palestiinalaisia. Meidät länsimaiset ihmiset on aivopesty uskomaan, että arabit ovat terroristeja, mutta nyt kun asiaa ajattelee, ihan samalla tavalla kantasuomalaiset lähtisivät vastarintaan ja syntyisi ääriliikkeitä, jos Venäjä miehittäisi Helsingin.

        Brittiläisessä Palestiinassa oli vuoden 1922 väestölaskennassa 83 794 juutalaista. Se on muuten aika kauan ennen Natsi-Saksaa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/1922_census_of_Palestine

      • Anonyymi

        "Jokaisen länsimaisen tulee herätä nyt jo viimein siihen, että Israelilla ei ollut oikeutta miehittää alueita 1948."

        Israelin valtion perustamiselle oli poikkeuksellisen vahva oikeutus kansainvälisen oikeuden mukaan.

        Israel ei miehittänyt alueita 1948. Sen sijaan esimerkiksi Jordania miehitti laittomasti Juudean ja Samarian ja suoritti alueella etnisen puhdistuksen juutalaisista ja kaikesta juutalaisuuteen uskontoon, historiaan ja kulttuuriin viittaavasta.

        "Millä oikeudella juutalaiset asettuvat sinne?"

        Kansainvälisen oikeuden suomalla oikeudella.

        "Täysin sama tilanne, että Venäjä on miehittänyt osan Ukrainaa ja edelleen jatkaa yritystä miehittää lisää."

        Tässä ei ole minkäänlaista analogiaa Israelin tilanteeseen.

        "On suuri häpeä, että länsimaat ovat tukeneet Israelia sen sortaessa alueen alkuperäisväestöä."

        Keitä tarkoitat "alueen alkuperäisväestöllä"? Juutalaisia ja Israelin arabeja vai lähinnä 1900-luvulla alueelle mm. Jordaniasta ja Syyriasta muuttaneita "palestiinalaisia"?

        "Kantasuomalaisena en hyväksy, että Suomi tukee Israelin toimintaa."

        Kantasuomalaisena minä hyväksyn.

        "Jokaisen Israelissa asuvan juutalaiset tulisi muuttaa pois ja asettua länsimaihin, sillä nyt on muslimimaiden mitta tullut täyteen. Nähdäänkö seuraava ydinpommi Israelissa?"

        Vasemmistolla on jälleen tarve suorittaa etninen puhdistus juutalaisista joko "vapaaehtoisesti" tai sitten ydinpommilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein 80-vuotta jo nähty, ettei juutalaisten ja muslimien yhteiselo kahden valtion mallissakaan toimi, mitä muuta vaihtoehtoa on kuin, että jompikumpi muuttaa pois?

        Juutalaiset muuttivat alueelle Natsi-Saksan jälkeen ja mikä on tämä 800 hengen juutalais-kolonaatio, joka päätti miehittää pienen alueen Gazasta ja perustaa sinne siirtokunnan ja ajaa palestiinalaiset pois alueelta? Jos hyväksyy tämän, pitää myös hyväksyä, että Venäjä miehittäisi Helsingistä Kallion ja ajaisi kantasuomalaiset pois alueelta? Tarkistuspisteet kaikille katuosuuksille. Jos kantasuomalaiset puolustautuisivat ja vastustaisivat, kantasuomalaisia voisi nimittää silloin terroristeiksi?

        Israelin toiminta Gazassa on tuomittava teko ja yhtälailla häpeällistä on se, että länsimaat ovat tukeneet Israelia miehittäjänä.

        Olihan Ukrainakin alunperin osa Neuvostoliittoa, jos katsotaan, että juutalaisilla on jokin historiallinen oikeus miehittää Israel, silloin Venäjän hyökkäys jo itsenäistyneeseen Ukrainaan on oikeutettua ja kuitenkin sen länsimaat tuomitsevat.

        Olkoonkin sitten etninen puhdistus, mutta juutalaisilla ei ole mitään oikeutta sortaa palestiinalaisia. Meidät länsimaiset ihmiset on aivopesty uskomaan, että arabit ovat terroristeja, mutta nyt kun asiaa ajattelee, ihan samalla tavalla kantasuomalaiset lähtisivät vastarintaan ja syntyisi ääriliikkeitä, jos Venäjä miehittäisi Helsingin.

        "Melkein 80-vuotta jo nähty, ettei juutalaisten ja muslimien yhteiselo kahden valtion mallissakaan toimi, mitä muuta vaihtoehtoa on kuin, että jompikumpi muuttaa pois?"

        Kyllä tuo kahden valtion malli, eli Israel ja Jordania näyttäisi toimivan kohtuullisesti. Ongelmana ovat ne "palestiinalaiset", jotka lähinnä Jordania on potkinut pois Jordania on potkinut pois maasta ja jotka nyt yrittävät perustaa valtiota Israelin tilalle.

        "Juutalaiset muuttivat alueelle Natsi-Saksan jälkeen ja mikä on tämä 800 hengen juutalais-kolonaatio, joka päätti miehittää pienen alueen Gazasta ja perustaa sinne siirtokunnan ja ajaa palestiinalaiset pois alueelta? Jos hyväksyy tämän, pitää myös hyväksyä, että Venäjä miehittäisi Helsingistä Kallion ja ajaisi kantasuomalaiset pois alueelta? Tarkistuspisteet kaikille katuosuuksille. Jos kantasuomalaiset puolustautuisivat ja vastustaisivat, kantasuomalaisia voisi nimittää silloin terroristeiksi?"

        Onpa tietämyksesi alueen historiasta ja nykyhetkestä kapea. Gazassa ei ole juutalaista asutusta.

        "Israelin toiminta Gazassa on tuomittava teko ja yhtälailla häpeällistä on se, että länsimaat ovat tukeneet Israelia miehittäjänä."

        Miksi?

        "Olihan Ukrainakin alunperin osa Neuvostoliittoa, jos katsotaan, että juutalaisilla on jokin historiallinen oikeus miehittää Israel, silloin Venäjän hyökkäys jo itsenäistyneeseen Ukrainaan on oikeutettua ja kuitenkin sen länsimaat tuomitsevat."

        Ukrainan tilanteella ei ole juuri mitään analogiaa Israelin tilanteeseen.

        "Olkoonkin sitten etninen puhdistus, mutta juutalaisilla ei ole mitään oikeutta sortaa palestiinalaisia."

        Keitä tarkoitat "palestiinalaisilla"? Millä tavalla Israel sortaa heitä? Millä perustelet ajatuksesi, että näillä "palestiinalaisilla" olisi oikeus suorittaa juutalaisten kansanmurha Israelissa?

        "Meidät länsimaiset ihmiset on aivopesty uskomaan, että arabit ovat terroristeja, mutta nyt kun asiaa ajattelee, ihan samalla tavalla kantasuomalaiset lähtisivät vastarintaan ja syntyisi ääriliikkeitä, jos Venäjä miehittäisi Helsingin."

        Ne arabit, jotka ovat terroristeja, ovat terroristeja, vaikka ovat arabeja. Aika harva suomalainen pitää kaikkia arabeja terroristeina. Millä tavalla sinut aivopestiin pitämään arabeja terroristeina?

    • Anonyymi

      Jos vaihtoehto on se, että Lähi-Idän muut muslimivaltiot päättävät liittyä Israelin vastaiseen sotaan ja otetaan ydinaseet käyttöön, huomattavasti järkevämpi vaihtoehto on, että juutalaiset sijoittuvat länsimaihin. Onko se etninen puhdistus, jos juutalaiset muuttavat oman turvallisuutensa vuoksi länsimaihin?

      Mikään ei oikeuta Israelin juutalaisia tappamaan Gazan kymmeniätuhansia siviilejä, vaikka Hamas hyökkäsi lokakuussa Israeliin. Ei myöskään olisi hyväksyttävää, että jos Venäjä miehittää Helsingin, Suomi alkaisi tappamaan kymmeniätuhansia venäläisiä siviilejä.

      • Anonyymi

        Mikäli sellainen sota tulisi ja ydinaseet otettaisiin käyttöön, pääosa niistä ydinaseista lentäisi muslimivaltiota vastaan. Israel on ydinaseiden suhteen täysin ylivoimainen naapurivaltoihinsa nähden. Sitäkö oikeasti kerjäät?

        Aikanaan Israelin ulkoministeri Moshe Dayan uhosi että Israel voisi halutessaan tuhota puoli maapalloa. Tuosta on paljon aikaa ja Israel on saanut lisää joukko -ja biologisia aseita, eli tänä päivänä Israel voisi tuhota koko maailman niin halutessaan. Eri lähteiden mukaan Israelilla on 200-500 joukkotuho-asetta. Varmuutta ei ole saatu koska Israel ei päästä kansainvälisiä tutkjoita tarkastamaan ydinasearsenaaliaan.

      • Anonyymi

        Jos Israeliin ammutaan ydinaseilla, kuolee samalla hyvin suuri joukko muslimeja. Toki ymmärrän, että muslimit eivät tästä niin kovin paljon harmistuisi, koska hyvin suuri osa Israelin arabeista haluaa nimenomaan elää mieluummin Israelissa kuin ääri-islamilaisessa valtiossa, jota erityisesti Hamas yrittää perustaa Israelin tilalle.

        "Onko se etninen puhdistus, jos juutalaiset muuttavat oman turvallisuutensa vuoksi länsimaihin?"

        On.

        "Mikään ei oikeuta Israelin juutalaisia tappamaan Gazan kymmeniätuhansia siviilejä, vaikka Hamas hyökkäsi lokakuussa Israeliin."

        Hamas pyrkii edelleen tappamaan mahdollisimman paljon siviilejä Israelissa mm. raketti-iskuin. Kansainvälisen oikeuden mukaan Israelilla on oikeus puolustautua tätä tulitusta vastaan myös iskemällä rakettien laukaisupaikkoihin, vaikka ne olisivat, kuten ne yleensä ovat, nimenomaisesti siviilien keskellä. Tämä Hamasin tapa toimia on sotarikos.

        "Ei myöskään olisi hyväksyttävää, että jos Venäjä miehittää Helsingin, Suomi alkaisi tappamaan kymmeniätuhansia venäläisiä siviilejä."

        Tässä ei ole mitään analogiaa Israelin tilanteeseen muutoin kuin että muslimit ja vasemmisto pitävät juutalaisia ja juutalaisiksi kuviteltuja ympäri maailmaa oikeutettuina kohteina taistelussa Israelia vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikanaan Israelin ulkoministeri Moshe Dayan uhosi että Israel voisi halutessaan tuhota puoli maapalloa. Tuosta on paljon aikaa ja Israel on saanut lisää joukko -ja biologisia aseita, eli tänä päivänä Israel voisi tuhota koko maailman niin halutessaan. Eri lähteiden mukaan Israelilla on 200-500 joukkotuho-asetta. Varmuutta ei ole saatu koska Israel ei päästä kansainvälisiä tutkjoita tarkastamaan ydinasearsenaaliaan.

        Oleellista on se, että Israel ei ole uhonnut tuhoavansa naapurivaltioita, toisin kuin mm. Iran, joka on uhonnut tuhoavansa Israelin. Osa tätä pyrkimystä on Hamasin hyökkäys Gazasta ja Hizbollahin hyökkäys Libanonista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe