Vaimoni oli oikea siveydensipuli 36 vuotiaaksi asti. Hän ei ollut koskaan harrastanut seksiä muun miehen, kuin minun kanssani. Olemme olleet naimisissa 15 vuotta. Sitten jostakin TV elokuvasta tuo keskustelu alkoi ja minun ehdotuksestani. Ensin hän nauroi ja sanoi ehdottoman ei. Puolen vuoden päästä tuo aihe tuli uudelleen agendalle, kun hän kysyi minun saldoani naisten kanssa. Valehtelin hiukan yläkanttiin, että yli 35 tai jotakin sillä hujakoilla. Siitä juttu sitten lähti monella raiteella liikkeelle. Katseltiin yhdessä pornoa jne. Sattumalta Ruotsin laivalla oli hauskannäköinen nuori mies, joka jutteli innokkaasti Vaimoni kanssa. Ja ehdotti ihan rohkeasti seksiä vaimoni kanssa. Ja minä... vastasin, että mun puolesta kyllä käy. Niinpä sitten vaimo muutaman rohkaisu ryypyn jälkeen antautui pojalle.
Kelpasi ostamani seksikkäät asut, niin alle kuin päällekkin. Siitä se sitten alkoi, ensin kerran kuukaudessa, sitten kahden viikon välein tanssimaan ja iskemään sopiva kundi. Sitten useamman kimppa ja liittyminen swingereihin. Nuoret pojat oli ykkösiä, jos niitä sattui löytymään. Tuollaiseen swingerkokoontumiseen vuokrasimme mökin leirintäalueelta ja oveen laitoimme lapun "Teens Only". Ja kyllä ovi kävi tiheään, välillä piti olla portsarina ja sanoa, että nyt on liian täyttä. Kaksi kerrallaan oli sopiva määrä. Jos ehdotan, että mentäisiinkö ? Niin alta aikayksikön on minihame päällä ja tiukka t-paita ilman rinsikoita. Eikä niitä pikkareitakaan aina muisteta laittaa jalkaan.
Kimppa koukuttaa... myös naista
15
1807
Vastaukset
- Anonyymi
Minunkaan vaimolla ei ole ollut montaa seksikumppania ennen meidän avioliittoa.
Vaimo sanoo että hänen seksielämä ja kumppanit on moninkettaistunut avioliiton aikana.
Hän oli ajatellut avioliiton estävän muut seksisuhteet mutta hänellä on ollut enempi miehiä kuin sinkkuaikana.- Anonyymi
Tulee näin 47 v. ladynä mieleen ajatus, että kyllä eläväiselle naiselle on onnenpotku löytää tuollainen cuckold henkinen tai muutoin vapaamielinen mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee näin 47 v. ladynä mieleen ajatus, että kyllä eläväiselle naiselle on onnenpotku löytää tuollainen cuckold henkinen tai muutoin vapaamielinen mies.
Vaimona tuollainen nainen olisi upea, minä sain siveän ja kiltim. Ei suostu toisten miesten kanssa naimaan, siinä mielessä exää ikävä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee näin 47 v. ladynä mieleen ajatus, että kyllä eläväiselle naiselle on onnenpotku löytää tuollainen cuckold henkinen tai muutoin vapaamielinen mies.
Mahtanee johtua siittä että kenties elät viimosia hetkiä ennen vaihdevuosia sen jälkeen on luultavasti vaikeampi tulla raskaaksi mutta tuskin mahdotonta että ehkäsystä et voi luopua vielä vaihdevuosienkaan jälkeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaimona tuollainen nainen olisi upea, minä sain siveän ja kiltim. Ei suostu toisten miesten kanssa naimaan, siinä mielessä exää ikävä
Ihan näi uteliaisuudesta mikä teillä on mieltymyksenä naisiltanne itsetunto viedä ja naiset on vielä niin hölmöjä että luulee oikeasti teidän kaltasten miesten heitä rakastavan enemmän kun jakavat persettään jokaiselle vastaantulevalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan näi uteliaisuudesta mikä teillä on mieltymyksenä naisiltanne itsetunto viedä ja naiset on vielä niin hölmöjä että luulee oikeasti teidän kaltasten miesten heitä rakastavan enemmän kun jakavat persettään jokaiselle vastaantulevalle
Opettele jo sitä suomea kun ei sinua kukaan ymmärrä.
- Anonyymi
Onko antanut mustalle miehelle?
- Anonyymi
Vaimon työkaverina on ollut kenialainen ja hän oli laittanut kätensä vaimon syliin.
Vaimo sanoi kostuneensa ja jalat menny alta ja hänen oli ollut pakko saada tämä mies heti ja taukotuvassa musta mies oli pannu vaalean vaimoni.
Mies kävi myöhemmin meilläkin ja näin kun iso musta mies pani pientä hentoa vaimoani.
- Anonyymi
Olin 32v kun sain eka kerta vierasta miestä ja eka kerralla kimppa .
Oltiin mieheni kans parisuhdetta hoitamassa.
Mökki viikonloppu ,mentiin ravintolaan ottamaan muutamat ja tanssimaan. Ei edes ollut muuta ajatusta.
Mua tanssitti nuori mies ,mieleen tuli että on varmaan täys ikäinen kun ravintolassa.
Tuli liki tanssimaan ja mua hymyimytti.
Kaverilla seisoi niin että varmaan teki kipeää.
Kerroin miehelleni sen ja kysyin vieläkö saan kokeilla vierasta miestä.
Jos saan nähdä ,oli vastaus.
Sain tehtäväkseni pyytää pöytäämme.
No ,nuoria miehiä olikin kaksi ,kun ei voinut jättää kaveriaan yksin.
Kun mieheni pyysi molempia jatkoille ,itkin mielessäni että Nou Nou nou. En ollut ikinä ollut muiden kans kun mieheni. Ja kaksi nuorta miestä,miten ihmeessä selviän.
Olimme kuitenkin menossa mökillemme ,ja minua hirvitti ja olin paniikissa.
Mietin että vien yksitellen makuuhuoneeseen.
Mitenkä meni.
Pikkuhousut lähti ja pillua nuoltiin,eipä enään ollut mistään mitään huolta.
Levoton jalkoja ja otin vastaan mitä annettiin.
Sain eka kertaa tuplaa.
Jäin koukkuun nuoriin miehiin. - Anonyymi
Yllättävän paljon miehet joutuu houkuttelemaan vaimojaan kimppaan mukaan.
Minun ei tarvinnut kuin kysyä haluaako vaimoni kokeilla kahta miestä yhtäaikaa.
Vaimoni kysyi ainoastaan olenko tosissani ja kun sanoin olevani tosissaan niin hän sanoi suostuvansa.
Vaimoni kysyi mistä me saadaan mies mukaan niin kerroin minulla olevan yhden pitkäaikaisen kaverin.
Vaimoni sanoi suostuvansa antamaan tälle miehelle ainakin kerran.
Otin vaimosta pari alastonkuvaa jotka lähetin kaverille.
Soitin kaverille ja kerroin meidän kokeilevan kimppaseksiä haluaako hän tulla mukaan.
Olin kiihoittunut kun odoteltiin kaveria tulevaksi ja panin vaimoani kolmatta kertaa niin vaimo sanoi että älä väsytä häntä kokonaan ennen kuin kaverisi tulee että jaksan myös hänen kanssa olla.
Houkuttelin vaimon olemaan alasti kun kaveri tulee.
Kaveri sai alastomana naisen kaulaansa heti kun tuli ovesta sisään.
Oli kesäaika niin kaveri heitti kenkänsä housut ja t-paidan ja vaimon kanssa sänkyyn ja tämä oli vaimoni ja kaverin ensitapaaminen ja meni ehkä 5min kun kaveri oli panemassa vaimoani.
Ensimmäisen panon jälkeen esittelin heidät toisilleen.
Kaveri tuli perjantaina töistä suoraan ja tykkäsi kun sai 23-vuotiasta vaimoani panna paljaalla.
Kaveri lähti maanantaina aamulla suoraan töihin.
Kysyttiin vaimolta tuleeko Kaveri ens perjantaina uudestaan vaimo vastasi hänelle se sopii jos te haluatte.
Keitin aamukahvin ja tein voileipiä ja kaveri pani vielä vaimoa kaksistaan ennen kuin lähti.
Minä panin vaimoa ja kysyin mitä hän tykkäsi viikonlopusta.
Vaimoni myönsi ettei olisi uskonut sen tuntuvan niin hyvältä. - Anonyymi
Meillä minä yritin puhua vaimoani kimppaan mukaan ilman onnistumista.
Vaimon 25v synttärien jälkeen yksi kaveri tuli mukaan meille kun olimme käyneet baarissa ja hänen auto oli meillä.
Otettiin alkon tuotteita ja tanssitettiin vaimoa kumpikin.
Yhdessä vaìheessa kaverin käydessä tupakalla vaimo kysyi haluanko vielä häntä toisen miehen kanssa?
Kun vastasin haluavani vaimlni sanoi olevansa valmis kahdelle miehelle.
Kaveri tanssutti vaimoa ja jkun tulivat niin kaveri sanoi saaneensa kutsun meille seksijuhliin.
Silloin vaimo antoi enskkertaa kahdelle ja jäi koukkuun ja on nykyään valmis jos ehdottaa eikä arastele useampaakaan miestä. - Anonyymi
Totta puhut, kimppa koukuttaa. Seksillä on sama taipumus, kuin muillakin mielihyvää tuottavilla toiminnoilla. Pitää saada enemmän, rajumpaa, perverssimpää... Toki voin kokemuksesta kertoa muutaman lohdutuksen sanan noille koukkuun jääneille. Vaimoltani tuo innostus laantui siellä 55v.n kohdalta. Nyt enään sattumoisin ja sopivan tilaisuuden tullen. On kuin sillä entisellä juopolla, juon vain kahdessa tapauksessa... jos itsellä sattuu olemaan tai jos joku tarjoaa. Ja minä... " Niin kerrotaan, vuodet vain sai aseeni vaikenemaan". Nyt 78 v. ja saattaa mennä viikko, ettei tule mieleenikään. Tai jos nyt vaikka mielessä käväisisi, niin en viitsi sen suurempiin fyysisiin ponnistuksiin ryhtyä.
- Anonyymi
Missään, ikinä, tässä maailmassa tehdyissä tutkimuksissa addiktioista EI ole KOSKAAN löydetty mitään sellaista mikä edes välillisesti tai edes korreloiden viittaisi siihen että ns. porttiteoria olisi olemassaoleva ilmiö. (Porttiteoria on Reaganin keksimä poliittinen pseudotieteellinen roskailmaisu huumeiden vastaista sotaa varten)
Kaikki alansa asiantuntijat ärähtivät kun Reagan toi tuon hevonpaskan ilmi 80 luvulla, koska se osoitti että Reagan valehteli ja käytti valetta poliittisiin tarkoituksiin!
Toisinsanoen, tuo mitä väität, että pitää saada koko ajan rajumpaa, enemmän, perverssimpää jne, ei pidä kenenkään addiktin kohdalla paikkaansa.
Addiktiot eivät toimi sillä tavalla, tai addiktio johtaisi väistämättä kuolemaan hyvin nopeasti.
Nistit eivät vaadi koko ajan voimakkaampaa huumetta.
Alkoholismi on erittäin hyvä esimerkki siitä. Alkoholistit eivät yleensä juo suuria määriä, tai "rajumpaa" alkoholia, vaan he käytännössä useimmiten vain tissuttelevat. Vain mitättömän pieni vähemmistö alkoholisteista on täysiä rapajuoppoja jotka juovat pelkästään alkoholia, mutta suurin osa alkkikseista ei sitä tee.
Addiktion ongelma ei ole määrä, ei rajuus, tai mikään muukaan potaska. Ongelma on sen pakonomaisuus. Ja pakonomaisuus, vähäisissäkin määrin, on haitallista sekä itselle että yhteisölle.
Pakonomaisuus saattaa esimerkiksi estää sen ettet hae työpaikkaa kun pitää toteuttaa sitä mikä addiktio sinulla sattuukin olemaan. Vaikka tietäisit että sinun on pakko selviytyäksesi, tai lastesi selviytymiseksi tehdä jotain vastuullista, kuten hakea varmaa työpaikkaa, addiktio estää sen. Kyse ei ole siitä että ihminen ei haluaisi tai viitsisi hakea työpaikkaa, vaan ihminen ei oikeasti pysty estämään ja pitämään itsestään huolta, koska sen addiktion kohteen välttäminen saa aikaan jopa hyvin voimakkaita fyysisiä reaktioita!
Lisään vielä ettei myöskään mikään määrä tee kenestäkään addiktia. Jos me addiktoituisimme määrästä, meistä suurin osa olisi aivan täysin toimintakyvyttömiä aikuisina koska nuoruus on kaikenlaisten ahdistusten ja pelkojen ja huolten aikaa suurimmalle osalle nuoria.
Ihminen kyllä tottuu mielihyvää tuottaviin asioihin, mutta se tottumus on lyhytaikaista. Jos terveet tottuisivat esimerkiksi seksiin ja se tottumus olisi pitkäikaista, meillä ei olisi seksiä, eikä sitä myöten myöskään lapsia, eikä sitämyöten myöskään ihmiskuntaa!
Jos terveet tottuisivat esimerkiksi alkoholiin, meillä ei olisi kaiken maailman juottoloita.
Kimppa "koukuttaa", mutta vain siitä syystä että se on hauskaa ja se ei vahingoita ketään. Ihan samanlaista mielihyvää ihmiset saa tanssiharrastuksesta, liikunnasta, mallien kokoamisesta, reissaamisesta jne.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1384002
- 1211571
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831392Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701376Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181234Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791121Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie471118- 301076
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601071- 601028