Voisiko joku valaista, mitä virkaa keskiajan haarniskoilla oikeastaan oli. Jousimiesten nuolet läpäisivät ne, miekat ja tikarit lyötiin niistä leikiten läpi ja ne eivät suojanneet nuijan iskuilta(Haarniskasta huolimatta soturi tunsi nuijan iskut ilkeästi nahassaan ).
Omasta mielestäni ne olivat vain ylimääräinen taakka sotilaalle.
Omasta mielestäni ne olivat vain ylimääräinen taakka sotilaalle.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eihän haarniska kaikelta toki suojannut, mutta varmasti oli parempi kuin ei mitään. Keskiaikaisessa ja myös varhaisemmassa sodankäynnissä on huomattava, että etenkin kahdenkäden miekkoja käytettäessä niiden aiheuttamat vammat perustuivat ensisijaisesti ruhje- eikä suinkaan viiltovammoihin. Vaikka Hollywood leffoissa raajat lentelisivät kuinka...
Haarniskoidun ritarin tai sotilaan siis sai miekalla iskien pois pelistä, katkesivathan perille tulleesta iskusta helposti luut yms. Mutta viilloilta haarniska suojasi kyllä.
Mainitsemasi tikarit olivatkin ns. "lopetustyökaluja" joilla toimintakyvyttömäksi saatu ritari lopetettiin survaisemalla se haarniskasta läpi.
Jousimieheistä keskiajalla ainoastaan varsijousilla varustautuneet kykenivät läpäisemään levyhaarniskan, jota ilmeisesti tarkoitat? Vasta pitkänjousen tulo oli mullistava ja kykeni läpäisemään haarniskan satojen metrien etäisyydelle, tämä nähtiin sitten Agincourtissa jossa ranskalaisten raskas ratsuväki tuhottiin lähes kokonaan jousimiesten ansiosta.
Hyviä ja huonoja puolia siis, kuten kaikessa.
Tulin siihen tulokseen, että ainakin sen käyttö aiheutti lisävoiman käytön tarpeen hyökkääjän taholta. Piti siis ampua vähän lähempää, iskeä voimakkaammin etc. Ja tietenkin esim. nuoli sopivassa kulmassa tullessaan kimposi melko helpostikin "panssaroinnista", vaikka voimaa olikin takana (vrt. tankkien viistot pinnat, esim. T-34).
Yritäpä itse lyödä parin millin metallilevystä läpi niin huomaat ettei se nyt sentään mitään leikkiä ole. Lähitaistelutilanteessa varsinkin on hyvin vaikeaa saada työnnettyä teräasetta panssarin läpi suorassa kulmassa. Vähän vinommassahan terä vain liukuu metallin pintaa pitkin eikä sillä voi edes haavoittaa ketään. Uurteinen Maximilian-haarniska vielä tehosti entisestää terän liukumista pintaa pitkin ja uurteet ohjasivat terän pois kriittisiltä alueilta.
Aikaisemmat rengaspanssarit auttoivat lähinnä siinä, että ne vähensivät haavoittumisriskiä viiltoiskuista. Tuohon aikaan kun kenttäsairaalat eivät olleet kovinkaan kehittyneitä ja haavoittuminen johti useasti verenmyrkytykseen, tulehduksiin ja kuolemaan.
Suomupanssari oli tehokas suoja nuolia vastaan kun ne upposivat suomujen väliin eivätkä läpäisseet suomujen alla olevia suojakerroksia.
Yksi tärkeä syy oli tietenkin suojata haavoittumiselta ja kuolemalta, mutta miksi juuri Länsi-Euroopassa?
Kristillinen moraali opetti 200-luvulta lähtien lännessä vastenmielisyyteen verenvuodatusta vastaan. Verta ei saanut kristilllisen kärsivällisyyden vuoksi vuodattaa hyökkääjän päälle, kuten jeesus oli opettanut kääntämällä toisen poskensa. Kiellettiinhän melko nopeasti gladiaattirikisat, jotka eivat tuottaneet enää nautintoa. Viholliset ja keretteläiset poltettiin elävältä juuri tämän hyveen perusteella lempeästi ilman verenvuodatusta.
aikana tämä vakaumus ilmeni Suomessakin siten, että huoveja (eli paskaryttareita, kuten linnaleirisysteemistä kärsivät talonpojat heitä kutsuivat) hukutettiin Pohjanmaalla avantoihin, kun ei tohdittu verta vuodattaa. Se oli oman aikansa humanismia.
Olet varmaan kuullut "upseerien uimakoulusta"? Bolshevikit heittivät Viipurissa sillalta jokeen upseereita ja ne jotka yrittivät uida rantaan ammuttiin. Pääsihän agitaattori Algot Untolakin myöhemmin samaan kouluun. Ihmisiä vietiin saunan taakse, kasvoivat pituutta niin etteivät jalat koskettaneet maata ja jos ammuttiin, niin pehmeällä maalla, ettei tullut mustelmia.
Jaakko Ilkka oli sen verran taikauskoinen että
suoritti kaikki teloitukset suohon polkemalla
että veri ei väärin tuomissa tapauksessa huutaisi
kostoa.
Saksa oli 1400-luvulla matkakertomusten mukaan täynnä teilipyöriä. Veikkaan, että teilatessa veri roiskuu viimeistään jäseniä erotettaessa. Mutta ilmeisesti kyse olikin vihollisten verestä eikä rikollisten. Teilattinhan Ilkkakin.
Ennen sentään viholliset olivat vihollisia fanaattisen kristinuskonkin Euroopassa. Nyt juutalainen Amerikka pitää kaikkia vihollisisaan rikollisina.
Olisko ollut Versain linnan vai Lontoon Invalidikirkon sotamuseossa, kun katselin haaranaiskakokoelmia. Siellä oli selvästi sellaisiakin, jotka olivat olleet tosi koitoksessa: syviä lommoja ja kuhmuja. Parissa haarniskassa oli ehkä kohtisuoraan osunut musketin luoti venyttänyt pari kolme senttiä syvän kolon haarniskaan sitä puhkaisematta. Myös sellaisa oli, joista näki, että isku, nuoli tai luoti oli tullut viistosti ja kimmonut pois. Näistä päättelisin, että kai ne jonkinlaista suojaa antoivat kantajilleen vaikka toisaalta tekijät hänet myös hyvin kömpelöksi ja sitä kautta haavoittuvaksi.
Sellainenkin tuli mieleen, että lie jo silloin ollut ritareiden kaatamiseen erikoistuneita ketteräliikkeisiä säilykepurkin avaajia. Vähän niinkuin viime sodissamme panssareita kasapanoksilla ja molotovin koktaileilla turmelleet ketterät jalkamiehet.
Sii nä oli kohtaus jossa "uhri" tai "kerettiläinen" sipaistiin öljyllä ja sitten tuleen ja kourua pitkin jo valmiiksi palavaan raatokasaan! Oli aika järkyn näköistä mutta mitäpä ei PYHÄ PÅPÅ ELI VATIAANIN EHKÄISYNEUVOJA tekisi ihmisen kurjan sielun pelastaniseksi!
Ja hirttäminenkin oli varmasti yhtä lailla verta vuodattamaton tapa lopettaa kurja kärsimys ja maallinen vaellus.
Mutta entäs vanha kunnon teilaaminen, mestaus ja kärrynpyörään laittamine ja puhumattakaan jo roomalaisten TRIUMFIRAATTIEN KORISTEIKSI seivästetyt sotasaalit ja vangit?
Noissa lajeissa varmasti veri lensi ja huuto raikui, niin ettei miekalla tai giljotiinilla pääb eroittamine ole yhtään mitään, kirveestä nyt puhumattakaan...
Ritarin käyttämä levyhaarniska oli paitsi suunnattoman arvokas, myös aikansa parasta suojatekniikkaa. Kuperat teräslevyt suojasivat koko vartalopinnan ja esim. skotlantilaisella lyömämiekalla ollut mitään mahdollisuutta tunkea siitä lävitse. Vielä huonompi mahdollisuus tikarilla, sillä myös nivelkohdissa oli metallirenkaita ja paksua nahkaa suojaamassa vartaloa. Lyhyesti sanoen levyhaarniskaan pukeutunut ritari oli melkein haavoittumaton tavanomaisia rivisotilaiden aseita vastaan. Hyvin valmistettu levyhaarniska painoi suunnilleen 25 kiloa ja ei haitannut kehon luontaisia liikeratoja huomattavissa määrissä taitavan nivellyksen ansiosta. Käytännössä ainoa tapa, jolla levyhaarniskaan puettu saatiin surmatuksi oli ampua häntä jousella.
Jousimiesten nuolet ammuttiin yläviistoon, jolloin ne saivat lisää iskuvoimaa painovoiman ansiosta. Laittamalla nuoleen piikkimäinen kärki koko iskuvoima kohdistui pieneen kohtaan, mikä pystyi puhkaisemaan haarniskasta lävitse. Koska pitkäjousen vetopaino on jotain 70 kiloa, nuoli lähtee valtavalla voimalla ja mekaanisesti jännitetty varsijousi taas ampuu vielä suuremmalla voimalla. Kovasta puusta ja metallista valmistettu vasama lävisti panssaroidun ritarin ratsuineen, vaikkakin lataaminen oli hidasta. Ja yksi syy siihen, miksi pitkäjousi oli niin tehokas ritareita vastaan oli se tosiasia, että nuoli saattoi osua myös sotahevoseen paiskaten ritarin maahan.
Keskiajan lopulla haarniskoita, joita valmistettiin jo sarjatuotantona vastaan kehitettiin sotavasara, jonka hakkupäällä pystyttiin puhkaisemaan panssarilevy.
Ja ainostaan ritarit, joiden tarkoitus oli rynnäköidä peitsillä ja sitten hakata kalloja hajalle nuijalla tai jollain muulla vastaavalla aseella käsikähmässä suojautuivat levyhaarniskoilla. Jousiampujilla ja jalkaväellä oli paljon kevyempi haarniskointi pääasiassa juuri liikkuvuuden takia.
Haarniskaa käytettiin suojavarusteena, jota kehitettiin hurja vauhtia. Keskiaikainen levyhaarniska on paitsi vaikuttava näky, myös erinomainen suojavaruste, vaikkakaan sitä ei käytetä torjumaan luoteja.
kyllähän sinä ihan asiaa puhut, mutta kyllä kai esim. miekan, kirveen ja nuijan iskut onnistuivat panssarista huolimatta katkomaan luita(niin kuin joku tässä taisikin jo mainita )?
Eiköhän ne haarniskan levyt suojannu hyvin nimenomaan lihaksia lamaannuttavilta ruhjeilta ja luita murtumisilta jakamalla iskun energian laajalle alalle. Riittävän luja isku murtaa tietenkin suojista huolimatta, mutta kyllä haarniska varmasti nosti vaadittavan voiman aivan eritasolle kuin mitä se oli ilman niitä.
Vertaa nykyajan ritareiden, jääkiekkoilijoiden, haarniskoihin. Jääkiekkoilijan ja etenkin maalivahdin) sotisovan levymäiset suojat estävät tehokkaasti luita murtumasta kiekon ja mailaniskuista.
Tosiaankin, haarniska oli silloisen ajan ehdoton high tech tuote.
Turistina Turkissa: Istanbulin sotamuseossa on nähtävää ja keskiaikaista kalustoa. Erilaisia haarniskoja oli paljon. Levyhaarniskoja ja erityisesti ohuista renkaista tehtyjä verkkohaarniskoita.
Kannattaa tutustua sotahistorialliseen museoon, jos sillä kairalla liikkuu.
Samaten Janitsaarien koko oli hämmästyttävä!
Isoja ja pitkiä roikaleita jo silloin 1500-1700 luvulla. Haarniskat mahtuisivat meikäläisen, liki 2m aijän päälle ihan justiinsa!
Paitsi että vasama ei läpäise yhtään mitään. Se kun on puusta tehty ja tylppäpäinen ja tarkoitettu lähinnä pienriistan metsästämiseen niin, että kallis turkis ei vahingoitu.
kairaa
Varsijousessa käytettävää jykevää, sulatonta nuolta nimitettiin vasamaksi. Vasaman täytyi kestää suurta voimaa, jolloin se tehtiin kovasta puusta ja vahvistettiin metallilla. Kärkiä voidaan tehdä erilaisiin muotoihin tarkoituksen mukaan. Se voi olla piikki puhkaisemaan panssaria, leveäkärkinen repiäkseen lihaa tai tylppäpäinen turkismetsästystä varten.
Ristiretkien aikaan haarniskan alle survottiin tiukkaan sidottuja heiniä. Haarniska ja sitkeä heinä yhdessä pysäyttivät nuolet. Richard Leijonamielen kerrotaan näyttäneen neulatyynyltä, niin paljon häneen oli ammuttu nuolia. Ilman heiniä haarniskassa hän olisi varmasti kuollut.
Eli kyllä haarniskat suojasivat, mutta metalli materiaalina on sellainen, että sen alle oli syytä laittaa vielä paksu kerros sidottujaheiniä.
Miekatkaan eivät läpäisseet haarniskaa noin vain. Haarniskasta piti yleensä löytää heikkokohta. Kaatunut ritari oli tietysti helpompi surmata painamalla miekka haarniskan läpi.
Miekatkin kehittyivät Richardin ajalla. Miekoista tuli pidempiä ja niihin saatiin lisää lyöntivoimaa. Tämä helpotti vääräuskoisten hutkimista miekalla erityisesti hevosen selästä.
Ymmärtääkseni miekat ovat olleet lähinnä eliitin kantamia aseita ja heilläkin toissijainen ase. Keihäällä, kirveellä tai nuijalla haarniskan puhkominen tai murjominen vaikuttaisi helpommalta. Lisäksi ne ovat halvempia valmistaa kuin miekat.
Nuolet eivät tässä tapauksessa törröttäneet panssarista, vaan sen päällä olleesta huopakankaasta. Nimenomaan nuolien varalta ritareilla oli haarniskan päällä paksu huopavaate, johon nuolet jäivät törröttämään.
Tämä huopa ei ollut mikään ohut "filtti", vaan usean tuuman paksuinen villavaate.
Kuten jo aiemmissa viesteissä mainittiin, haarniskaa kehitettiin useiden vuosisatojen ajan, ja se oli erittäin tehokas suoja tuonaikaisia aseita vastaan. Pääasialliset ongelmat olivat varustuksen kalleus ja paino. Raskaimmalla haarniskalla varustettu mies ei kyennyt itse nousemaan ylös, mikäli menetti tasapainonsa. Myöskään käyttäjä ei kyennyt itse sen enempää pukemaan kuin riisumaan varustustaan, vaan tarvitsi apua.
Haarniskan alla käytettiin mitä erilaisimpia pehmikkeitä vaimentamaan haarniskaan kohdistuvia iskuja.
Itse asiassa raskaimmat haarniskat olivat paraati- ja turnajaiskäyttöön tarkoitettuja, jolloin saattoi ottaa raskaimman suojavarustuksen ja ei tarvinnut piitata liikkuvuudesta.
Parhaat levyhaarniskat oli niin taitavasti nivelletty, että esim. kuperkeikka ja painiminen eivät olleet mahdottomia toteuttaa siihen pukeutuneena, jolloin ylös nouseminen oli täysin mahdollista, vaikkakin vaikeaa. Arviolta 25 kiloa koko kehon painona ei ole valtavan painava varustus. Ja haarniskan pystyi pukemaan itse, mutta se oli hidasta puuhaa. Avustajasta oli aina hyötyä, mutta se ei ollut ehdottoman tarpeellinen.
Ei pidä kylläkään paikkaansa.
Ensinnäkin nuoli menettää läpäisykykyään aika nopeasti matkan varrella, toiseksi nuolen lentorata ei ole suora ja jos nuoli ei kohtaa panssaria melkosuorassa kulmassa niin se kimpoaa ulos ...
Sama juttu keihäillä ja muilla heittoaseilla.
Miekan summittaiset huitaisut se eliminoi samalla lailla, samoin puukkojen ja tikarien pistot.
Keskiajalla kaikki haavat olivat vaarallisia, koska ei ollut tulehduslääkkeitä.
Haavoittuminen saattoi olla yhtä tuhoisaa kuin välitön kaatuminenkin taistelussa, kuolema tuli vain jonkinverran myöhemmin ...
On totta että suorat nuijan tai kirveen iskut saattoivat läpäistä panssarin, samoin läheltä ammuttu nuoli ...
Mutta mahdollisuudet paranivat joka tapauksessa pikkuhaavoittumisten jäädessä vähemmälle.
Yleensä kaikki haavat ennen antibioottien ja rokotusten keksimistä olivat vaarallisia. Keskiaika ei ole erityisen poikkeava siinä suhteessa ja tyypillinen kuolemansyy on ollut usein varma tappaja jäykkäkouristus. Ehkä yleisin syy, sillä jäykkäkouristuksen aiheuttaja elää maaperässä ja hevosen suolistossa ja sitä on ollut jokaisella taistelukentällä. Nykyisin jäykkäkouristusta ei yleisesti esiinny ja ainoa varma tapa saada se, on olla rokottamatta itseään ja kaatua haava edellä hevosenpaskaan.