2Luontoviamielisille hihhuleille riittäsi aivan hyvin lestdiolainen ja helluntailainen Kepu.
"Kristillisdemokraattien Eija-Riitta Korholasta fossiilisista polttoaineista luopuminen ei ole realistista pitkään aikaan. Fossiilisista on välttämätöntä päästä eroon jo siksikin, että ne loppuvat ennen pitkää, mutta EU:n kannattaa olla teknologianeutraali tässäkin suhteessa ja ohjata fossiilisen vähentämiseen muilla keinoin.”
Miksi meillä pitää olla kaksi Maalaisliittolaista puoluetta?
6
151
Vastaukset
- Anonyymi
Sipilä ja Essayah ovat esimerkkejä siitä, että uskontoa ja politiikkaa ei tule sotkea keskenään.
- Anonyymi
Uskonnot ja uskonlahkot ovat keisareitten, kuninkaitten, emiireitten, faaraoitten ja muitten diktaattoreiden alamaisillaan teettämiä maanitteluun, pelotteluu ja uhkailuun perustuvia ihmismassojen kurissapitämiseksi keksittyjä keinojan pahimmillaan.
Tämän totuuden kiistäjät ovat satavarmasti väärässä. - Anonyymi
On mielenkiintoista, kuinka vähän Sipilä ja Essayah ovat argumentoineet politiikassa uskonnollisin argumentein, mutta tälläkin palstalla Essayah'aa vastaan hyökätään jatkuvasti uskonnollisella kiihkolla.
- Anonyymi
Essayh on kaukana Jumalan sanasta . Haluaa tuhota Jumalan luoman luonnon ja kaveeraa natsien kaa ! No hän onki puoliks afrikkalainen .
- Anonyymi
Onhan tätä foliohattuporukkaa: Jani Niikko, Päivi Räsänen... pahimmat tuntuvan löytyvän KD:stä.
- Anonyymi
Olisit laittanut linkin lainaamaasi tekstiin.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010484798.html
Ymmärrän kyllä, että halusit pimittää kokonaisuuden. Lainaamasi teksti ei liity mitenkään keskustelun otsikkoon eikä omaan tekstiisi.
Jos haluat lähteä haastamaan Eija-Riitta Korholaa EU:n ympäristöpolitiikasta, suosittelen, että perehdyt aiheeseen hieman enemmän kuin lainaamalla Korholan kommenttia kahden lauseen verran yrittäen sen avulla demonisoida häntä.
Kannattaa lukea eri kirjoittajien tekstejä aiheesta. Korholalta löytyy aiheesta lukuisia artikkeleita sekä lähes 400 sivun mittainen väitöskirja.
https://helda.helsinki.fi/items/a7e78d0c-feff-4728-a9c3-f3fbb6e1f87f
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806