Olen isossa firmassa töissä ja meidän kerroksen vessassa on kolme koppia vierekkäin, niitä sellaisia missä on vain väliseinät eri koppien välissä ja alaosa on auki, eli pystyy näkemään viereisessä kopissa istuvan kengät. No yks päivä mulla oli maha vähän sekaisin ja menin vessaan, missä päästin kamalalta haisevan ripulipaskan hirveen pörinän ja kurinan säestyksellä. Jo se meteli hävetti, saati sitten haju joka tietysti levisi koko vessaan. Paperia kului metritolkulla ennenkuin tuntui että uskaltaa taas nostaa housut jalkaan. Kun en halunnut että kukaan näkee kun tulen kopista ulos enkä kenenkään tietävän että minä olin se hajun lähde, kurkkasin lattiatasoon onko viereisissä kopeissa ketään. Kauhukseni tunnistin pomoni kengät toisessa kopissa! Ajattelin että voi itku, nyt mun pitää odottaa että se on lähtee ensin pois ennenkuin voin itse tulla ulos. Vedin vessan. Iso virhe. Kaikki se paperi oli liikaa putkistolle, ja kauhulla katsoin kun ruskea haiseva liete nousee ylemmäs ja ylemmäs kohti vessanpöntön reunaa – ja tulvii sitten reippaasti yli! Koppi oli pieni eikä mulla ollut mitään mahdollisuutta päästä karkuun. Karmeinta oli että mulla oli jalassa kesäiset espadrillokset joiden pohjareuna on sellaista hampuntapaista kuitua. Siihenhän hyvin imeytyi se paskaliete! Ei sitten auttanut enää paljoa kun kuulin pomoni poistuvan vessasta, eihän sitä paskaa saanut kengänpohjista pois vaikka kuinka yritti, yritin vedelläkin huuhtoa ajatellen että märätkin kengät on paremmat kuin paskaiset, mutta ei siitä hajusta päässyt eroon loppupäivänä. Työkaverit sitten kyseli onko joku tallannut koiranpaskaan…
Voi paska!
En se minä ollut!
0867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.