Vielä on aikaa 36 minuuttia kansalaisoikeuden käyttämiseksi ja järkevän ehdokkaan valitsemiseksi. Älkääpä sitten sanoko, että ei me tietty!
Kipin Kapin nyt rätkäyttämään ääni
6
106
Vastaukset
- Anonyymi
Kello käy!
- Anonyymi
Uurnille Kapin kipin.
- Anonyymi
Minä äänestää rätkäytin jo alkutaipaleilla. Pikkasen haetutti, mutta samaa olisin tänäänkin äänestänyt josta nyt tänään oli puhetta perheen kanssa. Että näin tein.
EU:ssa sama ketä on paitsi vasurit ja vihreät kun olisi pois, he ei isänmmaallisia, haittaa vain haluavat jatkuvasti -maksettavaksi. SDP ei niin paha vaikka vasemmistoa onkin.
SDP ollut vastuunkantaja useaan otteeseen keskustankin kanssa. SDP jos olisi isänmaallinen enemmän ilman lakkoja, olisi kysyntää, itse pilaa itsensa vielä tuollaisilla Sannan humpukoilla. Anttikaan näytä niin loistavalta, mutta parempi kuitenkin edeltäjäänsä. Saa nähdä miten äänestävät tärkeään rajalakiin, antavatko Putinille vapaan rajan tulla kuten vasurit ja vihreät jo sanoneet. Persuja vasemmisto lähinnä täälläkin moittii, minä en kun maata pakko kohentaa ei näin voi jatkua lisävelalla. Persuilla hyviäkin maan asioihin mm meille tärkeisiin maa ja metsä asioihin. Persuista jo tippunut ne muutamat "rökälepersut" siitä puhdistuu pikkuhiljaa. Seuraava hallitus lienee jo varma; punavihreät sivussa kuten kuuluukin demokratia sääntöjen mukaan, lakkoili punaiset kuin tahansa, demokratia ajaa edelle. - Anonyymi
Minähän sanoin, että Kipin Kapin uurnille. Älkääpä nyt sitten valittako!
- Anonyymi
Miksi agitoit kommunisteja uurnille? Vaalitulos on sinun syysi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi agitoit kommunisteja uurnille? Vaalitulos on sinun syysi.
Ompahan komunisteillakin sitten ilonaiheita köyhyydessään. Marttikin jo ilakoi 500 e eläkkeellän, vähän kansaneläkettä päälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1273147
- 1061273
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651066Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121020- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42924- 44826