Kansa antoi haisevan vastalauseensa persuille Li Anderssonille n. 200.000 ääntä

Euroopassa laitaoikeisto nousi, se huolehtii EU:n tiukemmasta maahanmuuttopolitiikasta. Nämä puolueet eivät pettäneet omien maidensa köyhällistöä ja työläisiä, kuten Suomessa persut. Kansa antoi palautteen.

Noin 200 000 antoi äänensä Li Anderssonille vastavoimana koksupersujen kauhujen politiikalle 👍
Persujen petospolitiikka romautti puolueen 7%:n pikkupuoluekastiin, huonoin vaalitulos 20-vuoteen. Kansa on mielipiteensä kertonut.
12117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sanna Marin eurovaaliehdokkaana olisi tuonut demareille superjytkyn ja 5 mepin paikkaa. Ikävää ettei SDP:llä ollut nimekkäitä ja suosittuja ehdokkaita, tuloksena vain 2 paikkaa.

Äänestä

Onko? Itsekö keksit?

Äänestä

Tyttöviisikosta kaikki muut paitsi Marin lähtee mepeiksi. Vaalitulos tekee kunniaa Marinin hallituksen ministereille

Vuoden 2019 joulukuussa pääministeriksi noussut Marin itse ei ollut eurovaaleissa ehdolla, mutta hänen hallituksensa ministereistä opetusministeri Li Andersson (vas), valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) menevät eurovaaleissa läpi.

Tyttöviisikko saa edelleen arvostusta. Marinin hallituksen tekijöillä on edelleen vahva arvostus Suomessa.

Kiitos, kun teitte hyvää työtä hankalana aikana.

Äänestä
  • Andersson 245 k
    Kulmuni 67 k
    Henriksson 50 k
    Ohisalo 36 k

    Jokainen Marinin tyttöviisikosta veti enemmän ääniä mitä paras persu. Paras veti suunnilleen kaksi kertaa enemmän ääniä, mitä koko perussuomalainen puolue.

    Ja silti perut syyttää näitä edelleen monesta asiasta. Vaikka näytöt on annettu, kansa on puhunut.

    Äänestä

Li Andersson sai YLI 240 000 ääntä.

Äänestä

Perussuomalainen puolue sai kaikkien ehdokkaiden äänet yhteen laskettuna 137574 ääntä.
Perussuomalaisten kannatus on suunnilleen puolet Lii Anderssonin kannatuksesta.

Äänestä

Persu, vituttaako, vituttaako, kuuntelen!

Äänestä
  • No ei äänestetty, niin ei vituta.

    Äänestä

Rasismi ja apartheid näyttää erityisen pahalta kun sen murhanhimoiset ja raakalaisen äärettömän julmat kasvot ovat olleet esillä kansanmurhassa. Kukaan, jossa on vähääkään inhimillisyyttä ei anna ääntään lebensraum-huurupäille.

Äänestä

Eurooppa on puhunut ja suomen on tyydyttävä eu.n lakien noudattamiseen. Eduskunta voi keskittyä puhumaan keskenään ministerikollegoiden kanssa. Siitä heille maksetaan verorahoilla ja ulkomaanvelalla.

Äänestä

Tervemenoa kommareille,eipähän ole huutamassa kyselytunneilla

Äänestä
  • Eiköhän oalaa seuraaviin eduskuntavaaleihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroopassa laitaoikeisto nousi, se huolehtii EU:n tiukemmasta maahanmuuttopolitiikasta. Nämä puolueet eivät pettäneet omien maidensa köyhällistöä ja työläisiä, kuten Suomessa persut. Kansa antoi palautteen.

Noin 200 000 antoi äänensä Li Anderssonille vastavoimana koksupersujen kauhujen politiikalle 👍
Persujen petospolitiikka romautti puolueen 7%:n pikkupuoluekastiin, huonoin vaalitulos 20-vuoteen. Kansa on mielipiteensä kertonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu