jumala sano perheelle et älä sitä hedelmäö sä kuolet sillä oli jäeki tallella ja sitä ku se lähti kuuntelee käärmeen houkutuksia järki ei toiminut mut kun se ei epäilly käärmeen toimintaa niin järki lähti päästä ja lankesi syntiin puhujat on seuroissa kuin lohikäärme maanittelee ja nyyhkyttelee ja saarnaa kovaa saarnaa viattomille eevoille ja uhkailee joskus jopa helvetillä ja sit ku ei osaa epäillä järki lähtee päästä ja ne lankee syntiin ja se turmelee heidät lohikäärmeelle on sitten omia evankeliumeja ja oppeja ettei kukaan löytäisi jumalan valtakuntaa että he olisivat poispoikenneita etteivät jumalan työt tulisi ilmi jumalan työt heikossa ihmisessä menevät hukkaan kun lohikäärme saarnaa sitä ku ihminen alkaa epäilemään sanoiko lohikäärme niin se yrittää julistaa armahdusta eevalle et saat anteeksi jos lähdet kertomaan adamille että epäilit minua kun eeva lähtee kertomaan matkalla eeva tulee tietysti järkiinsä ja tajuaa että oli kuunnellut lohikäärmettä päättää kertoa syntinsä hänelle mutta sitten omatunto alkaa kolkuttaa että sanoiko käärme niin että ei saa epäillä ja sanookin aatamille tule lähdetään seuroihin lohikäärme pitää niitä
ja molemmat lähtevät ja lankeavat syntiin tämä on lohikäärmeusko vl-usko
ja molemmat lähtevät ja lankeavat syntiin tämä on lohikäärmeusko vl-usko
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä ne pyytää anteeksi ku niitä alkaa keljuttamaan
Lohikäärme saarnaa Eevan-keljumin kaikille ja ihmisille tulee paha mieli kun eeva lankes syntiin ja saatana syyttää sitä herran edessä