Sari Essayah

Anonyymi-ap

Ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Ei meppiä EU parlamenttiin. Aito kristillisyys on köyhän ja sorretun puolella ja koko luomakunnan. Hillotolpasta olet valmis kääntämään selkäsi.

29

889

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet kyllä ahkera kirjoittamaan vihaviestejäsi, mutta ne eivät oikein perustu mihinkään muuhun kuin vasemmistolaiseen vihaan.

      KD:n kannatuksella ei ole mitenkään selvä, että saa MEPin paikan.

      KD taisi olla ainoa eduskuntapuolue samassa vaaliliitossa olleen Liike Nyt:in ohella, jolla ei ollut ehdokkaana istuvia kansanedustajia. Mielestäni on ryhdikästä, että KD:n eduskuntaan valitut kansanedustajat hoitavat sitä tehtävää, johon heidät on valittu, eivätkä lähde heti hakemaan toista tehtävää.

      Saman kokoluokan puolueista RKP:n Hendriksson lähti kisaan ministerinä, joka jo sinänsä antaa selvän etulyöntiaseman. KD:n Eija-Riitta Korholan äänimäärä oli silti samaa suuruusluokkaa.

      Vaaliliitto Liike nytin kanssa ei juuri antanut vetoapua KD:lle, koska Liike nytin ehdokkaat olivat hyvinkin tuntemattomia.

      Höpinäsi ylpeydestä, "aidosta kristillisyydestä", käyhistä ja sorretun ja koko luomakunnan puolella olemisesta eivät tässä kohtaa oikein osu argumentteina maaliin. Samoin höpinäsi hillotolpasta.

      Kommenttisi on lähinnä vihavasemmistolaisen epätoivoinen pyrkimys lietsoa vihaa. Tämä oli eritysen selkeästi vasemmiston pääasiallinen vaaliteema tämänkertaisissa vaaleissa. Sitten vasemmisto kauhistelee että kansa jakaantuu kahtia, vaikka on sitä nimenomaisesti itse pyrkinyt tekemään.

    • Anonyymi

      Harmi, että moni kristitty jätti äänestämättä EU-vaaleissa, minunkin perheväestäni kaksi jätti äänestämättä. Syynä olivat hallituksen köyhiin kohdistamat leikkaukset ja vahvemman oluen päästäminen elintarvikekauppoihin. Ei riitä, että käy vain maatilavierailuilla ja maatalousnäyttelyissä, kyllä kristityt maanviljelijät tarvitsevat katetta työlleen ja voimia kotimaiseen maataloustuotantoon. Mutta nythän ajetaan tiloja ennätysvauhdilla alas ja pitäisi lehmänmaidon tilalle ostaa mm. kauramaitoa, jonka kaura on lähtöisin geenimanipuloiduista siemenistä... Kanat ovat saaneet koronarokotuksen ja lammastalous on melkein lopahtanut. Pääsiäislammasta saa vielä Lidlistä Uudesta Seelannista. Kotimaisia kalatuotteita kuten silakkaa, muikkuja tai ahvenia ei saa kaupoista, edes torilta? Onneksi ei ole sentään Goop-tuotteisiin ängetty niitä hyönteisiä, kuten jauhomato- tai sirkkajauhetta? Lapsilta on evätty koulussa välipala ja vanhukset eivät saa riittävästi terveellistä ja monipuolista ravintoa. Sairaana ei ole varaa mennä yksityislääkäriin ja arvauskeskuksissa on pulaa lääkäreistä... Hyvinvointialueet supistavat keskussairaaloiden määrää ja vuodeosastoja lakkautetaan. Johtajien palkkoja korotetaan. Ja hallituksen mokat ja ennätysleikkaukset rangaistiin jättämällä kristillisdemokraatit vaille meppiedustajaa Brysselissä... Voi aikoja, voi tapoja!

      • Anonyymi

        Tuossa ei ollut yhtään hyvää syytä olla äänestämättä KD:ta. Et ole tainnut KD:n tekemisiä seurata viime vuosina.


    • Anonyymi

      Ihme ettei kannatus noussut vaikka Sari sai viinit kauppoihin ja puolue on
      pessyt käsiään palestiinalaislasten veressä ?

      • Anonyymi

        Sarin kädet on palestiinalais lasten veressä ja eikun hurraata Israelille joka on ajanut koko kansan Helsingin kokoiselle alueelle ja vielä pitäis netanjahulle lisää vaan hilloa ja tälle essaijlle


      • Anonyymi

        Tämä ei liity mitenkään Sari Essayah'an. Mistä oikein höpiset? Äidistäsikö?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sarin kädet on palestiinalais lasten veressä ja eikun hurraata Israelille joka on ajanut koko kansan Helsingin kokoiselle alueelle ja vielä pitäis netanjahulle lisää vaan hilloa ja tälle essaijlle

        Kenestä Sarista höpiset? Et ainakaan Sari Essayah'sta. Minkä kansan Israel on ajanut Helsingin kokoiselle alueelle? Israelinko? Mistä "essaijista" höpiset? Sinulla taisi olla rankka perjantai-ilta.


    • Anonyymi

      Empatia kuuluu politiikkaan, mutta muka kristillisillä ei ole sitä lahjaa vaan kova ja julma tapa kyykyttää vähäosaisia.

      • Anonyymi

        Tällaisia väitteitä on ollut tällä palstalla nyt runsaan vuoden verran, mutta mitään konkreettista esimerkkiä ei ole löytynyt.


    • Anonyymi

      Minäkin ihmettelen tätä nykykristillisten linjaa. Ahneiden, rikkaiden ja kyseenalaisia arvoja omaavien puolta pidetään, mutta heikkojen ja köyhien päälle syljetään.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat "nykykristillisillä"?

        KD näyttäisi pitävän kaikkien suomalaisten puolta, erityisesti heikkojen ja köyhien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat "nykykristillisillä"?

        KD näyttäisi pitävän kaikkien suomalaisten puolta, erityisesti heikkojen ja köyhien.

        Miten se näkyy hallituksen toiminnassa ja päätöksissä? Aika raakaa on hallituksen toiminta ollut vöhäisasisia kohtaan samalla, kun hyväosaisille jaetaan verohelpotuksia ja muuta hyvää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se näkyy hallituksen toiminnassa ja päätöksissä? Aika raakaa on hallituksen toiminta ollut vöhäisasisia kohtaan samalla, kun hyväosaisille jaetaan verohelpotuksia ja muuta hyvää

        Etkö tiedä, mitä tarkoitat "nykykristillisillä"?

        Kerro sinä ensin, kuinka 2024-06-13 13:59:52 postatun viestin väitteet näkyvät konkreettisesti hallituksen toiminnassa ja päätöksissä? Hahmotatko, kuinka Rinteen/Marinin hallituksen päätökset vaikuttavat tällä hallituskaudella heikkojen ja köyhien elämässä?


      • Anonyymi

        Sari on oiva esimerkki tälläisestä ihmisestä on olevinaan kristitty mutta onkin täysin täystuholainen muille kuin sionisteille ,ottais vitun ämmä selvää minkä takia on olemassa hitsbollah


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sari on oiva esimerkki tälläisestä ihmisestä on olevinaan kristitty mutta onkin täysin täystuholainen muille kuin sionisteille ,ottais vitun ämmä selvää minkä takia on olemassa hitsbollah

        Kenestä Sarista höpiset? Äidistäsikö? Et ainakaan Sari Essayah'sta.


    • Miten kukaan kristitty voi äänestää oikeistolaista ihmisvihapuolue kd:tä? Jeesuksen opetuksia eivät ilmeisesti ainakaan ole lukeneet, niiden vääntäminen oikeistolaiseksi vaatii jo patologista valehtelua,

      • Anonyymi

        KD ei ole ihmivihapuolue, eikä edes kovin oikeistolainen, vaan ennemminkin keskusta-oikeistolainen.

        Miksi yrität vääntää Jeesuksen opetuksia ihmisvihamielisiksi? Se vaatii patologista valehtelua.

        Mikä on tehnyt sinusta niin ihmisvihamielisen, että se näkyy räikeästi tässä kommentissasi?


      • Anonyymi kirjoitti:

        KD ei ole ihmivihapuolue, eikä edes kovin oikeistolainen, vaan ennemminkin keskusta-oikeistolainen.

        Miksi yrität vääntää Jeesuksen opetuksia ihmisvihamielisiksi? Se vaatii patologista valehtelua.

        Mikä on tehnyt sinusta niin ihmisvihamielisen, että se näkyy räikeästi tässä kommentissasi?

        Missähän kohtaa väitin Jeesuksen opetuksia ihmisvihamielisiksi? Oikeistolaisia ne eivät kuitenkaan olleet.

        Kd sen sijaan on mukana hirviöhallituksssa, joka kurjistaa heikoimmassa asemassa olevien asemaa ennennäkemättömän julmalla tavalla.


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Missähän kohtaa väitin Jeesuksen opetuksia ihmisvihamielisiksi? Oikeistolaisia ne eivät kuitenkaan olleet.

        Kd sen sijaan on mukana hirviöhallituksssa, joka kurjistaa heikoimmassa asemassa olevien asemaa ennennäkemättömän julmalla tavalla.

        Sen perusteella mitä olen mm. tätä palstaa seurannut, olen havainnut, että vasemmisto toimii erittäin ihmisvihamielisesti.

        Nämä kaksi viestiäsi ovat hyvin ihmisvihamielisiä. Pyrit luomaan kuvaa, että olet vasemmistolainen.

        Pyrit luomaan kuvaa, että Jeesuksen opetukset olisivat vasemmistolaisia.

        Väität siis Jeesuksen opetuksia ihmisvihamielisiksi.

        Et vielä kertonut, että mikä on tehnyt sinut niin ihmisvihamieliseksi, että se näkyy räikeästi näissä kommentissasi.


    • Anonyymi

      Tämä essaija täysin usan ja Israelin aivopesemä narri , ei ole yhtään harmissaan vaikka USA Israel tappaa vitusti siviilejä ,eiköhän tämä juttu ole Jenkin hommia

      • Anonyymi

        Mikä "essaija"?

        Mistä johtuu, että vasemmiston argumentointi pyörii tyypillisesti peräaukon ja ulosteiden suunnalla?


    • Anonyymi

      KD on pahoiaisen riivaama puolue, samoin kuin perussuomalaiset.

      • Anonyymi

        Vaikutat tosi uskonnolliselta. Mikä on uskontosi?


    • Anonyymi

      Aito kristillisyys on Essayahin mielestä sitä, että hihkutaan innosta silmät kiiluen kun herran kansa teurastaa äidit lapsineen kirkkoon ja lääkärit sairaalaan.

      • Anonyymi

        Tämäkään valheesi ei perustu mihinkään Sari Essayah'n sanomaan tai kirjoittamaan.

        Mitä sinusta ja vasemmistosta omasta mielestäsi kertoo se, että pyrit jatkuvasti demonisoimaan KD:n ministeriä, kansanedustajia ja jäseniä kertomalla heistä lähinnä Venäjällä tuotettuja propagandavalheita?


    • Anonyymi

      Sari Essayah on valkaistu hauta, tekopyhä tyhjä kuori. Juuri sellainen fariseus mistä Jeesus varoitti Raamatussa. Siivilöi hyttysen ja nielaisee kamelin.

      Sariseukselle on aivan sama syöstäänkö köyhät ja työttömät kurjuuteen Suomessa, siirretäänkö rahat köyhiltä rikkaille, tuhotaanko vanhat metsät ja salametsästetäänkö sudet sekä murhataanko kymmeniä tuhansia lapsia Gazassa kunhan vain nimellisesti saa olla Israelin puolella.

      Hirveä eukko, tekopyhä paska. Pahempi vielä kuin Päivi Räsänen.

      • Anonyymi

        Tämän kirjoituksesi perusteella olet juuri sellainen millaiseksi Sari Essayahia väität.


    • Anonyymi

      Vihatkaa lähimmäisiä kuten Kristillisdemokraatit.

      • Anonyymi

        Tämä kommenttisi kuvastaa vasemmistolaista vihaasi, mutta ei kristillisdemokraatteja.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      488
      1815
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1547
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1358
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1340
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      925
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      899
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      751
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      746
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      732
    Aihe