Ja sentähden hyvä meppi toisin, kuin Saramo, joka on aivan mölli, turha ukko tuollaisiin karkeloihin. Vasemmistopuolueiden viisain ja tyhmin lähtevät Brysseliin. Mutta vaara piilee kotimaan politiikassa, kukas nyt osaa keskustella älykkäästi ja vetää tuota vasemmistoa ?
Ja Vihreät, muuta puolueet ovat omineet vihreistä kaiken järkevän, vain typerä aate on jäänyt jäljelle ja sillä ei pitkälle pötkitä.
Entäs SDP, puheenjohtaja aivan onneton vänkyttäjä, Demareista löytyisi kyllä parempikin tuohon puheenjohtajan hommaan. Eu vaalin tulos osoittaa entisen kykypuolueen olevan auringonlaskun puolue. Kuopan kaivamista vailla haudattavissa. Kiitos kuuluu myös Marinille, joka ansiokkaasti toteuttaa SDP.n ideologiaa maailmalla.
Sitten Persut, ei kiinnosta Perussuomalaisten äänestäjiä EU- politiikka, se on siellä jossakin... kaukana. Ja toki hehän ovat kaiken pahan alku ja juuri. Osin kannattaa muistaa myös sanonta. " totuuden puhujalla ei ole yösijaa". Perussuomalaisten tulos oli täysin ennustettavissa.
RKP on uskossaan fanaattinen. Kukaan RKP.stä ei uskalla olla erimieltä puolueen kolmikon edessä, vaikka tietyissä piireissä nyrkkiä puristellaankin, taskussa.
Ja Kepu pärjää aina keskinkertaisesti, kunhan vaihtavat puheenjohtajan ja siirtävät kaupunkilaiset maalle asumaan. Ja löytävät ministerin, joka osaa puhua ilman kallista koulutusta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiinnosti Persuja kuitenkin äänestää PrideTynkkynen EU: hun?
Tämä sivari Pridemies ja homo kävi kyllä lukion siinä meriitit.
Persut ovat keksineet uuden ratkaisun maahanmuuton ongelmiin. Tynkkynen ja rakas lähtevät Brysseliin häämatkalle.
Mä elin Jussi Saramon ministeriaikanakin. Hyvä sopu meillä oli. Kävelin ja huolsin itteeni pienenellä butjetilla.
Iloitsin sikanaan myös A.Liin hienosta vaalimenestyksestä. Lähi tulevaisuudessa hen on Brysselin daameja.
Li jättää puolueen tyhjän päälle. Jäljelle jää vain tyhjäpäitä.
Oli nimittäin Pyrhoksen voitto.
Seuraavissa vaaleissa pudotus on sama tasoa persujen tämänkertaisen romahduksen kanssa.
Hyvä tyttö, mutta väärässä puolueessa, olisi pääministeri jossain muussa joukoissa.
Li on taitava puhuja, mutta näytöt puuttuvat.
Osaa puhua kansan pyörryksiin.
Homo tynkkynen olidi voinut pysyä kotona